Corner of the sky

Kaikenlaista sitä kerkeäväinen ihminen ennättää seitsemän tunnin lennon aikana. Ottaa torkut ja herätä kuola poskella siihen, kun lentoemäntä ojentaa kahvin – kiljuva kofeiinintarve oli ilmeisesti luettavissa olemuksesta. Kyllästyä kirjaansa kuusitoista kertaa, lukea lehden kannesta kanteen. Syödä ensimmäisen hyvän lentokoneleivän naismuistiin (kursailematta annosteltu gouda oli sen salaisuus). Ottaa valokuvia, ladata ne koneelle. Kirjoitan tätä kymmenen kilometrin korkeudessa. Kurjemmissakin maisemissa on joskus kirjoitettu.

2014-10-09-stellaharasek-totheskies-022014-10-09-stellaharasek-totheskies-11

Kaiken tämän jälkeenkin jäljellä on vielä kaksi tuntia matkantekoa – mutta en valita! Kun metsästimme lentoja välille Suomi – Santorini, suurin osa matkapäivillemme osuneista vaihtoehdoista sisälsivät kaksi välilaskua ja kestivät kuudestatoista yli kahteenkymmeneen tuntiin. Sopivimmat lennot löytyivät lopulta kertalaakista matkahakusivusto momondosta, joka lähti kanssamme yhteistyöhön ja tarjosi työmatkamme lennot. Hakua on kovin helppo suositella, kun se tarjosi ensimmäisenä lentoja, jotka olivat sekä halvimmat että lentoajaltaan lyhyimmät. Omatoimisesti orientoitunut matkanjärjestäjä kiittää ja kuittaa.

2014-10-09-stellaharasek-totheskies-01

Ei voi kuin onnitella itseään omasta upeudestaan yhden tunnin yöunien jälkeen. Onneksi Rimowani ovat iskussa.

2014-10-09-stellaharasek-totheskies-032014-10-09-stellaharasek-totheskies-04

En ymmärrä miten on mahdollista, että matkalle lähtöni noudattaa joka kerran samaa tuskastuttavaa kaavaa. Minä sentään suunnittelen lähtemisiäni nykyisin. Aikataulutan työni niin, että matkaa edeltävänä iltana kaikki on tehty ja aikaa jää pakkaamiseen. Mietin matkagarderoobin valmiiksi: silkkihousut ja pellavaisia t-paitoja, muutama neule viileämpiä iltoja varten, pieni laukku, sandaalit joilla jaksaa kävellä. Kamerakalusto on pakattava hyvin, muistikortit tyhjennettävä, akut ladattava valmiiksi. Päätän siivota ennen kuin lähden, jotta kaoottinen koti ei pahentaisi palatessa matkaltapaluumasennusta. Lähtöpäivänä tahdon olla levännyt ja levollinen, juoda kaikessa rauhassa juoda kahvin ja laskeutua matkatunnelmaan. Tarvitsen aina hetken siirtymiseen – fyysinen minä saattaa olla vikkelä kintuistaan, mutta sielulla kestää tovin tajuta mihin se maallinen tomumaja taas karkasi.

2014-10-09-stellaharasek-totheskies-052014-10-09-stellaharasek-totheskies-06

En tiedä mitä aukottomien suunnitelmieni ja todellisuuden välissä tapahtuu, mutta lopputulos on aina sama. Saan tietokoneen suljettua kaksi tuntia ennen kuin on lähdettävä lentokentälle. Kahmin lattialta sylillisen mustia ja harmaita vaatteita, työnnän matkalaukkuun sen mikä sinne mahtuu ja toivon, että se sisältää riittävän määrän mitenkuten yhteensopivia yhdistelmiä. Panostan siihen, että liput ja passi ovat mukana ja luotan siihen, että matkakohteesta löytyy tarvittaessa kaikki muu. Yöunista on turha elätellä toivoakaan, jos lähtö ajoittuu aamuun.

2014-10-09-stellaharasek-totheskies-072014-10-09-stellaharasek-totheskies-08

Tällä kerralla onnistuin sentään yhdessä tavoitteistani: kotona on puhtaat lattiat, kaapit järjestyksessä, sängyssä odottavat puhtaat lakanat ja jääkaapissa on purkillinen kahvimaitoa, joka säilyy paluuseemme saakka. Työvoitto tämäkin. Ehkä ensi kerralla ehdin nukkua pidempään kuin tunnin? Kuka tietää.

2014-10-09-stellaharasek-totheskies-092014-10-09-stellaharasek-totheskies-10

Matka hajamielisestä humanistista järjestäytyneeksi kansalaiseksi on yllättävän pitkä ja kivikkoinen, mutta en anna sen lannistaa. Ohitimme Alpit muutama tunti sitten, nyt lentokoneen ikkunasta näkyy jo lupaavan merellisiä maisemia. En malta odottaa. Palataan pian.

Photos of me by Mikko Rasila

CUT COPY – CORNER OF THE SKY

30 thoughts on “Corner of the sky

  1. Hei, mitä kautta lopulta lensitte? Ja mitenköhän pitkään siellä vielä riittää lämpöä? Matkakuume nostaa päätään lokakuisessa harmaudessa ja herättää kaikenlaisia ajatuksia… :)

    • Moikka, lensimme Wienin kautta. Lämpöä piisaa kyllä sinne lokakuun loppuun saakka, ihan hellettä ei enää silloin ole, mutta päälle parikymmentä astetta päivisin.

  2. Voi Santorini <3!! Kaikista kaunein Kreikan saarista..Pääsisinpä itsekin tuonne työmatkalle :D
    Käykääpä Firan kyljessä olevassa Firostefanissa, joka on myös kalderan reunalla. Siellä kahvila nimeltä Galini (hotellin vieressä), jossa silmä lepää niin maiseman kuin sisustuksen puolesta. Toivottavasti on vielä auki.. Joka kerta kun käyn Santorinillä se on aivan must kahvittelupaikka! Mikäli lämpöä riittää (lokakuu tunnetusti jo epävakaa Kreikan saarilla) Kales diakopes gia sas eli hyvää lomaa teille kuten kreikaksi sanotaan! :)

  3. Hei mikä on tuo Momondo? Olen ilmeisesti ainoa joka ei tiedä :D Passeleiden lentojen etsiminen on kyllä aina tuskallinen homma. Me lennetään kerran vuodessa kauas ja kerran lähelle, joten kahdesti vuodessa istutaan miehen kanssa alas ja ryhdytään puuhaan.

    • Joo, onhan siinä hommaa! Momondo on matkahakusivusto, joka tekee siitä kyllä huomattavasti vähemmän tuskallisen – kannattaa kokeilla. Sieltä löytyy niin hotellit kuin lennot.

    • Hei, Dotsista ovat kengätkin! Eivät löytyneet verkkokaupasta kun pikaisesti vilkaisin, mutta kivijalkakaupasta kyllä, osoitteesta Freda 43.

  4. Voi kuinka kivaa, että Mikkokin taitaa olla matkassa mukana! Luen myös Eevan blogia ja olin saanut sen käsityksen, että olette matkassa kahdestaan, mutta ilahduin hirveästi kun näin että Mikkokin on pakattu mukaan! Ei sen puoleen, naisseurueen matka ei olisi ollut hippustakaan vähäpätöisempi, mutta jostain ihmeen syystä vaan ilahduin kovin. :D Rentouttavaa ja iloista matkaa -toivon aurinkoa teille (ja meillekin ;)) ps. Momondo taitaa panostaa nyt bloggajien kanssa tehtävään yhteistyöhön koska olen lukenut myös toisia postauksia joissa tämä ollut sponssaamassa ;)

    • eikö tässä sitten pitäisi olla “Yhteistyössä “maininta jo postauksen alussa..vai alkaako nää yhteistöistä ilmoittamiset jotenkin taas lipsuamaan siihen, että sivulauseessa puolihuolimattomasti mainitaan ; ))

      • Hei!

        Lisään yläkulmassa näkyvän Yhteistyössä-maininnan niihin juttuihin, jotka on tuotettu yhteistyössä yrityksen kanssa. Sellainenkin on vielä Momondon kanssa tulossa.

        Tässä kirjoituksessa yhteistyökumppani vain mainittiin muun sisällön ohessa ja siinä tapauksessa (sekä lain silmissä että minun mielestäni) riittää, että yhteistyösuhteen kaupallinen luonne tulee yksiselitteisesti esiin maininnan yhteydessä.

        Enhän (minä tai kukaan muukaan) merkitse kokonaan yhteistyössä tuotetuiksi sellaisiakaan kirjoituksia, joissa mainitaan ohimennen blogin kautta saatu t-paita tai huulirasva.

        • no joo, jos oikein saivarrellaan, postaushan käsitteli aika pitkällee sitä lentelyä ja siihen liittyvää, jonka momondo kustansi, ja voihan lopussa mainita, että matkat saatu, kuten niiden t-paitojenkin yhteydessä. : )) eikä tuon dotsin linkin takaa mitään neuletakkia löytynyt….tää on vähällä aikaa jo varmaan kolmas tai neljäs linkki, jonka takaa ei löydy mitään tietoa tuotteesta, jonka takia linkki on laitettu…Sinällään harmi, yleensä olen ollut ihan tyytyväinen blogin tasoon..

          • Haha, saivarrella toki saat niin paljon kuin haluat! Linja on jokatapauksessa lainmukainen ja selkeä, ja pitää siksi jatkossakin.

            Harmi, että Dotsin verkkokaupasta ei löytynyt toivomaasi neuletakkia. Neuletakki on kuulemma jo loppuunmyyty, jonka vuoksi sitä ei löydy verkkokaupasta sen enempää kuin kivijalkamyymälästäkään.

            Pyrin lisäämään linkit blogissa esiintyvien merkkien sivuille, jotta kiinnostuneet tietävät mistä lähteä etsimään lisätietoa. Siihen, mitä tietoa ja tuotteita linkkien takaa löytyy ei tai löydy, en voi suoraan vaikuttaa.

    • Mikko on pakattu mukaan, kyllä! Tarvitsimme tiimiin tietysti valokuvaajan. Kiitos, matkajuttuja luvassa tuota pikaa!

  5. Samoissa mietteissä täällä että mikä siinä on, kun lähteminen on aina yhtä hässäkkää. Kivat kuvat olet ottanut! Kyllä tää tästä vielä meille molemmille..

  6. Ihanaa matkaa teille! :)
    Pakko saada tietää mistä tuo päälläsi oleva neuletakki on. Näyttää juuri sellaiselta, jonka avulla tästä syksystä selvitään.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.