Hyvää huomenta! Tähän on tultu: meillä keitetään aamuisin kananmunia, puristetaan vihanneksista terveellisen makuista vihreää mehua ja yritetään osua siihen maagiseen viiden minuutin aikaikkunaan, kun avokado ei ole enää raaka eikä vielä tummunut piloille. Tätä kansalaistaitoa ei koulussa opetettu.
Tärkeinä kulhossaan tönöttävät sitrushedelmät ovat aamun hämärässä niin kirkkaita, että silmiin sattuu. Vähemmästäkin herää.
Yksi ihanimmista puteleista, joka päätyi viime vuoden aikana kylpyhuoneen kaappiini: Joliesta saatu Patykan suihkusaippua. Syy ei ole pelkästään se, että White grape -niminen raikas, hedelmäinen saippua on lähin samppanjaa muistuttava asia, josta kehtaa nauttia ennen aamukahdeksaa, mutta se kieltämättä auttaa. Loput pisteet kertyvät seuraavista: vaahtoaa kevyesti. Ei kuivata. Tekee harmaastakin aamusta vähän säihkyvämmän.
Ei sillä, että jaksaisin keikistellä viidentoista sentin koroissa arkisin muutenkaan, mutta mukavuudenhaluni on tärähtänyt aivan uusiin mittakaavoihin. Sää ei osaa päättää mitä haluaa olla ja vaihtelee vuorokauden sisällä paukkupakkasista ja lumimyräköistä nollakelin sulattamiin loskalammikkoihin. Parasta kun ei aseta itselleen liikaa esteettisiä vaatimuksia, vaan tyytyy siihen, että selviää paikasta toiseen kuivana, lämpimänä ja ennen muuta yhtenä kappaleena. Haaveilen nimittäin vakavissani nastojen asentamisesta kaikkien kenkieni pohjaan. Te, jotka kävellette pääkallokeleilläkin korkeissa koroissa – kuinka teette sen?!
Vuosia vanha takki kuuluu niihin vaatekappaleisiin a) joihin ei vaan kyllästy ja b) joista joku hihkaisee OI MISTÄ TUO ON yhä joka kerran kun puen sen päälle. Siinä on hyvä leikkaus, joka onnistuu selittämättömällä tavalla taikomaan olemukseeni vähän ryhtiä silloinkin kun olen nukkunut kahdeksan tunnin sijaan kolme ja siirtänyt tukanpesua kuivasampoolla jo toisen kerran. Jumalille kiitos, että on olemassa sellaisia takkeja!
Coat – Andy Warhol For Pepe Jeans
Cashmere beanie – COS
Trainers – adidas originals XZ Flux*
Tights – Wolford Velvet Deluxe 66
Leather skirt – Munderingskompagniet from Sofinah Shop
College shirt – Urban A*
*received as a gift
Ravintolavinkkejä toivotaan tämän tästä, joten tässäpä tulee! Kaartin Hodari & Hummeri kuuluu niihin Helsingissä harvinaisiin pikkuravintoloihin, joissa saa pöydän ilman pöytävarausta, pikkurahallakin vatsansa täyteen ja palan painikkeeksi kylmän kaljan. Jos olet ikinä nälkään ja janoon ja kiukkuun nääntymäisilläsi metsästänyt kantakaupungista ravintolaa perjantaina kello kahdeksan, tiedät mitä tarkoitan. Siitäpä syystä tie vie varsin usein Pikku-Roballe: postimerkin kokoiseen hodaripaikkaan ei edes oteta varauksia vastaan ja useimmiten sekaan mahtuu, kun mahduttaa. Kolme suosikkisyytäni piipahtaa sisään:
1. Parmesanranut. Parasta mitä Helsingin kantakaupungista saa neljällä eurolla. Väitteeni vahvistaa myös Neitsytpuistossa asuva hiiri, joka sulaneen juuston tuoksun houkuttelemana liittyi seuraan elokuisena yönä, kun Eevan kanssa istuimme puiston kiviportailla ja pistelimme ranuja poskeen. (Voi kyllä – niitä voi hakea mukaankin.) Onnellinen pieni hiiri sai saaliikseen muruja. Ei huono ilta kenellekään meistä. On ranskalaisille toki muitakin mausteita tarjolla tryffelistä chiliin ja valkosipuliin. Maista silti ensin ne parmesanilla kuorrutetut.
2. Coleslaw. Yksi amerikkalaisen keittiön kauneimmista keksinnöistä on majoneesilla kruunattu kaalisalaatti ja minä voisin syödä sitä joka päivä. Ikävä kyllä olen lähipiirissä mielipiteeni kanssa melko yksin, mutta onneksi joissakin paikoissa ymmärretään minua.
3. Tyypit. Lintsi on ihana (Lintsi Fan Club 4ever) ja Henkka myös! Kurkin kuitenkin keittiöön useimmiten siinä toivossa, että löytäisin Laurin – vanhan ystävän, joka häärää useimmiten seinän takana Pastiksen puolella. Mäyräkoiramafiamme kolmas jäsen taitaa olla aika onnellinen siitä, että sai palvelusväkeensä kokin ja kokin kauniin vaimon, joka on yhtä hyvä hellan äärellä kuin miehensä.
Muikeana muijana tässä näin, maha täynnä hodaria (ja vielä pari kylmää kulausta pullon pohjalla). Hodarilista kaikkine höysteineen onkin tullut viimeisen vuoden aikana syötyä läpi, mutta listalla olevia hummereita en ole vielä maistanut. Seuraavalla kerralla agendalle.
Kaartin Hodari & Hummeri
Pieni Roobertinkatu 2
Helsinki
Shearling coat – Acne Studios from Gaudete
Kyllä vanhetessa viisastuu! Ostin viime talvena kelsitakin ja maksoin siitä enemmän kuin olisin ikinä kuvitellut yhdestäkään vaatekappaleesta maksavani. Se on osoittautunut joka penninsä arvoiseksi. Sen lisäksi, että takki on ensimmäinen, joka pitää minut tarpeeksi lämpimänä, kovissa pakkasissa on nyt yksi asia, jota rakastan.
Photo by Mikko Rasila
Sunnuntaisin ilot ovat simppelit – kuten poikaystävän keittämä kahvi uusista lempikupeista. Ostin Atso-Kasper Costianderin käsinvaletut kupit Taideteollisen korkeakoulun joulumyyjäisistä. Kaksikolle oli astiakaapissa paikka valmiina, sopivasti siinä kädenkorkeudella.
Ihastuin mustalla maalilla roiskittuun mattapintaan: karheista kuvioista tulee melkein mieleen luontomaisema. Kiireettöminä kahvihetkinä niitä voi toki käyttää mustetahratesteinäkin. Käsinmaalatut mukit olivat kaikki erilaisia, valitsin niistä kaksi kauneinta.
Tänään mutteripannu pistettiin töihin, mutta arkisin juon useimmiten pikakahvia. Kun kahvihammasta kolottaa, on useimmiten akuutti kiire tai akuutti laiskotus – ja pakko myöntää, pidän myös sen mausta! Toki se maistuu täysin erilaiselta kuin oikea kahvi, ei niitä kannata verrata. Suosikkini on Clipperin luomukahvi, löysin sen lähikaupan hyllyltä enkä ole ostanut sen jälkeen muuta. Super special, kelpaa minulle.
Höyryäviä kahvihetkiä alkavaan viikkoonne!
Yksi lempiasioistani talvessa on merisavu: hetki, kun lämpötila putoaa pakkasen puolelle ja leudon syksyn jäljiltä vielä lämmin meri höyryää hetken ennen kuin jäätyy. Aallot pysähtyvät astettain: ensin sieltä, sitten tuolta. Ohuenohut jää ritisee ja natisee ja minun sula sydämeni natisee mukana.
Kuvat ovat aamulta parin päivän takaa. Oli kahdeksantoista astetta pakkasta, aurinko oli juuri ja juuri jaksanut hilautua horisontin takaa, mutta loisti kaikessa laiskuudessaan sitäkin kirkkaammin. Koko kaupunki kimmelsi kullan ja jään sävyissä. Oli niin kaunista, että tein ainoan asian, jonka keksin: kipitin kotiin hakemaan kameran, varustin itseni vielä yhdellä villakerroksella ja palasin rantaan ottamaan kuvia. Laineet liikkuivat vielä jäälauttojen välissä ja olisivat seuraavaan aamuun mennessä jäätyneet, jos pakkanen olisi pysynyt yllä.
Tuo sumuinen saari ensimmäisissä otoksissa on Suomenlinna, kuvattuna Kauppatorin suunnalta. Saarella asuva ystävä oli ottanut kuvia samaiselta aamulta ennen kuin aurinko nousi – kannattaa kurkata.
On vaikea vihata talvea, kun kerran tajuaa, että se voi näyttää tältä. Sivuutetaan tällä kertaa se, miten hölmöltä näyttää nainen, kun hän kääriytyy kelsiin päästä varpaisiin.
Photos of me by Mikko Rasila
Uuden vuoden lupaukset eivät ole ikinä oikein vedonneet minuun. Lupaamisessa on vähän kiero klangi – ihan kuin lupaus yritetään pitää ennen muuta siksi, että se on kerran annettu. En silti suinkaan ole immuuni upouuden, kiiltävän vuoden antamalle mahdollisuudelle aloittaa puhtaalta pöydältä, joten olen toiminnan naisena laatinut listan tavoitteista alkanutta vuotta varten. Aah, tavoitteet! Niistä on tullut viime kuukausina uusia ystäviäni.
(1) Hakata vielä vähän mustetta selkääni. (Vähän vaan, äiti.)
(2) Vetää vähintään yksi leuka ilman kuminauhaa. Tämä tavoite *köh* ei liity mitenkään siihen, että tiedän valmentajieni lukevat silloin tällöin tätä blogia.
(3) Löytää uusi villakangastakki, joka on vähintään yhtä ihana kuin se, jota olen käyttänyt seitsemän vuotta tähän saakka.
(4) Opetella vihdoin juoksemaan – ja nauttimaan siitä.
(5) Syödä magnesiumia joka päivä (kts. edellinen kohta).
(6) Ottaa enemmän hyviä ja vähemmän rumia valokuvia.
(7) Hankkia elämäni ensimmäinen uusi sänky. Olen vihdoin virallisesti liian vanha kavereilta kierrätettyihin sänkyihin.
(8) Muistaa nukkua (kts. edellinen kohta).
(9) Kirjoittaa kirja.
(10) Olla enimmäkseen onnellinen.