Hyvää huomenta! Tähän on tultu: meillä keitetään aamuisin kananmunia, puristetaan vihanneksista terveellisen makuista vihreää mehua ja yritetään osua siihen maagiseen viiden minuutin aikaikkunaan, kun avokado ei ole enää raaka eikä vielä tummunut piloille. Tätä kansalaistaitoa ei koulussa opetettu.
Tärkeinä kulhossaan tönöttävät sitrushedelmät ovat aamun hämärässä niin kirkkaita, että silmiin sattuu. Vähemmästäkin herää.
rakastuin tohon kulhoon; mikä, mistä?
Kaksi sanaa: syöntikypsät avokadot. Ovat toki kalliimpia kuin ne verkkopusseissa myytävät, mutta eipähän tarvi odotella sitä 5 minuutin aikaikkunaa. ;) Toki niistäkin täytyy käsikopelolla oppia tunnistamaan ne täydellisimmät yksilöt, mutta se on helppoa sitten, kun sen osaa.
Syöntikypsät avokadot ovat HUIJAUS! Anteeksi tunteenpalo ja jumalaton vastauksen viive, mutta oli sanottava.
Mä opin vasta hiljattain, että raaka avokado kypsyy reilun kymmenen sekunnin mikrotuksella täydelliseksi! Ihan neroutta ja juuri suunnittelin heivaavani mikron mäkeen rumana turhakkeena.
Kiitos vinkistä.
Olen kuullut tästä, mutten voi uskoa, että se todella toimii. Pitäisi kai kokeilla, mutta taloudesta ei mikroa löydy.
Mitä tervehenkisyyttä, täytyy hengittää ohikulkevan tupakoitsijan savut sisään ettei boheemiuskottavuus kärsi! :—-D
HAHA! Enpä tiedä siitä boheemiuskottavuudesta. Taloudessa treenataan ja syödään selleriä, voiko sitä enää tupakansavulla pelastaa?
Mä vannon blenderin nimeen. Tosin teen sillä sörsseleitä hedelmistä ja marjoista, en vihanneksista, johon blenderi ei pystykään. Kuitua tulee paremmin mielestäni näin. Ihana sitruunakuva!
Joo, blenderi toki puolustaa paikkaansa kuituja ajatellen. Meiltä löytyy molemmat, mutta mehuja on tullut viime aikoina tehtyä kyllä paljon enemmän. Mulla on kiihkeä suhde mehupuristimeeni.
Avokadon maaginen aikaikkuna :D True dat.
Kyl.
ORTOREKSIA FTW!
mehulingot kannattaa jättää sikseen ja sijoittaa mehupuristimeen vai onko -prässi sitten se oikea sana? esim just tuo mainittu juicepresso on huikea.
niin samaa mieltä :)!
Laiton tänään tuoretta inkivääriä aamusmoothieen ja tuntui kuin olisi vetäny jotain vahvempaakin kun veri alkoi kohista korvissa ja ihan kuin väritkin olisi kirkastuneet vähä ;) Voimii!
Inkivääri on parasta, laitan sitä melkein jokaiseen mehuun!
Ihania kuvia taas sinulla. Haaveilen itsekkin mehulingosta ja tuoreesta mehusta. Millainen mehulinko on hyvä? Haluaisin tehdä mm. Sandrossa brunssilla tarjoiltua punajuuri-lime-inkiväärimehua.
Jos avokadosta irrottaa sen pään ja jos alta paljastuu kuoren väristä niin avokado on vielä raaka ja jos vaalean vihertävää niin avokado on kypsä.
Mukavaa viikkoa!
minä suosittelen ehdottomasti witt:in juicepressoa :)! en edes tajua, miten olen tullut toimeen ilman sitä ennen.
Samoin!
Juicepresso meilläkin, sain synttärilahjaksi. HUIPPUvekotin, suosittelen.
Niin ja kiitos avokadovinkistä! Kaikki keinot ovat sallittuja sodassa, rakkaudessa ja kypsän avokadon metsästyksessä.