Lähikortteleihin on avautunut viime kuukausina ilahduttava määrä uusia ruokapaikkoja. Voin kertoa, että ne tulevat erityisen tarpeeseen elämäntilanteessa, johon ei kuulu keittiö. Yksi tuoreista tulokkaista on Alfons Pizza, joka palvelee pizzannälkäistä kansaa Laivurinkadun ja Vuorimiehenkadun kulmassa. Ainakin lounasaikaan listalta löytyy muutakin, mutta aion nyt tyynesti sivuuttaa sen, sillä en ymmärrä miksi kukaan söisi pizzapaikassa mitään muuta kuin pizzaa.



Ensin plussat. Pizzalista on lyhyt, se on huojennus ihmiselle, joka ei nälkäisenä osaa päättää mitä tilaisi (koska haluaisi tilata yhden kaikkea). Pizzat ovat mutkattomia ja meheviä. Ne tehdään paikan omaan taikinajuureen, joka on tehty puoliksi luomujauhoista ja puoliksi speltistä. Listalta löytyy veriappelsiinilimua – iso plussa! A-oikeudet on myös ja hyvä niin, silloin tällöin tarvitaan olut.



Plussaa myös karunkauniista kalustuksesta. Paikkaa ei ole ylisisustettu. Ahdistaa ravintolat, joissa on ängetty joka nurkkaan joku kukkapuska tai taulukollaasi (pahimmat ovat ne, joissa lukee mukafilosofisia mietelauseita kuten do what you love – love what you do tai LOVE LAUGH LIVE).



Miinuksia on vain yksi: liian vähän juustoa. Kukaan ei koskaan tajua laittaa pizzaan tarpeeksi juustoa. LAITTAKAA LISÄÄ SITÄ JUUSTOA!
Kiitos ja anteeksi.
Alfons Pizza
Vuorimiehenkatu 35
Avoinna klo 11–23
Lookin’ good noin niinkun overall, mutta toi viimeinen kuva pomppasi sydämeen <3
Kiitos kaunis, tykkäsin vikasta kuvasta itsekin tosi paljon – kiva kuulla etten ole ainoa :)
Hieno kuva Mikosta. Oikea muotokuva, missä on sielu mukana.
Kiitos! Nälkäisenä sielu näkyy paremmin.
Itsehän teen kotona pitsat nykyään niin, että pohjan (lisää vain vesi -jauhoista tehtyyn) päälle sweetchilikastiketta, siihen päälle koskenlaskijajuustoa paksuina siivuina sitten täytteet ja vielä päälle tuhti annos juustoraastetta. MMMMMM! On muuten juustoisaa!
OOH! Kerrankin tarpeeksi juustoa! Kreisi idea, eli pakko joskus kokeilla.
Sinänsä aiheeseen liittymättä (mikä sinänsä hölmöä koska ihan vaan pizzoista voisi puhua aina) musta on virkistävää että sun blogissa, joka on varsinkin nykyään myös hyvin terveyshenkinen, on silloin tällöin myös kuvia ihmisistä jotka tupakoi. Ja juo kaljaa. Ja syö pizzaa.
Musta se on jees. Kun se on elämää.
Kiitos Helmi, tämä kommentti ilahdutti mua kovasti! Juuri niin. Kyllä samaan elämään mahtuu sekä treenaamista että pizzaa ja olutta.
Olen täsmälleen samaa mieltä Helmin kanssa! Se on elämää, ei sen enempää (eikä vähempää).
Ihania ootte!
Täältä myös pointsit samasta syystä! Liian monissa blogeissa kaikki näyttää jotenkin niin päälleliimatulta, en jaksa lukea/katsella sellaisia. Itse asiassa jos ihan rehellinen olen, on tämä Stellan blogi kahden muun lisäksi ainoa jota enää nykyään seuraan. Ja ainoa jonka kuvat jostakin syystä tuntuvat usein olevan kuin omasta mielenmaisemastani. Tätä on vähän vaikea pukea sanoiksi, mutta jotenkin blogistasi, Stella, välittyy ainakin minulle sellainen rappioromanttinen ja rento tunnelma, sellainen että tekee mieli ottaa kassiin viltti ja pullo viiniä ja istua kalliolla katselemassa ja kuuntelemassa kesäöistä kaupunkia aamuun saakka. Hmmmm, jotenkin tunsin tarvetta sanoa tämän, silläkin uhalla että saan kylähullun maineen…..
Heh, yhdellä kaverillani on tatuoituna tuo LIVE LAUGH LOVE :D:D
Auts. Sorry :D
Äääh, suu kuolassa luen aina näitä ravintolapostauksia. Täällä periferiassa (Pori) missä asun ei ole todellakaan muita kuin ketjuravintoloita ja Bucco. Haloo. Eipä tarvitse käydä ulkona syömässä. Paitsi omalla pihalla. Onneksi osaan itse laittaa hyvää ruokaa mutta olisi se nyt ihana joskus käydä rentoutumassakin. Kade =)
No onhan siellä Andalucia, josta saa Porin parhaimmat pihvit. En ole koskaan pettynyt heidän ruokaansa.
T. Syntyjään porilainen
ANDALUCIA FOR THE WIN!
mikko
IS A YES!
En ole muuten ikinä testannut Andaluciaa, vaikka moni on sitä kehunut. Ensi kerralla kokeiluun!
Ymmärrän. Sun täytyy selvästi vierailla Helsingissä useammin!
EIJEI enempää juustoa! Toi näyttää just sellaselta ihanalta pizzalta, joka on maltettu olla hukuttamatta juustoon.
SINÄKIN BRUTUKSENI! Alfons on selvästi sinun paikkasi, käy kokeilemassa.