✖ OUT AND ABOUT MOROCCO
Moro Marokosta! Tulimme juuri takaisin Marrakeshiin. Takana on kolme pölyistä matkapäivää, joiden aikana ylitimme Altasvuoret mennessä ja tullessa, näimme marokkolaisia kyliä ja berberileirejä ja aavikkokaupunkeja, otimme kuvia vuorista ja rotkoista, elimme tajinella ja huoltoasemakahveilla, vietimme yön telttaleirissä Saharassa ja opimme mikä on kamelin ja dromedaarin ero. Pidempiä matkajuttuja on luvassa myöhemmin kun olemme takaisin kotona. Sitä odotellessa muutama mustavalkoinen postikortti matkalta Saharaan.
PS. Henriikka on muuten kirjoittanut loistavan jutun lentomatkailun ekologisuudesta ja haastanut myös meidät ottamaan osaa keskusteluun. Luonnoksissamme on roikkunut jo tovin keskeneräinen teksti samasta aiheesta, joten palaamme varmasti pian asiaan. Kiitos Henkalle hyvästä ja tärkeästä keskusteluavauksesta!
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Moikka,
Muistatko vielä mitä kautta tuo teidän Sahara retki oli ja oliko se ryhmä vai privaatti ja paljonko se suunnilleen maksoi? Marrakesh reissu tulossa ja pientä kartoitusta mitä kaikkea siellä voisi tehdä. :)
Kiitos ihanasta blogista!
Huh! Lentomatkustaminen on aika pienta sen rinnalla mita esim. Kiina tekee. Tutkikaa miten yksistaan se maa saastuttaa maailmaa. Halpaa tavaraa tyonnetaan ulos sadoista tehtaista jotka ovat niin huonolaatuista etta muutaman kerran kaytetaan ja sitten roskiin. Katsokaa vaikka Shanghain ilmanlaatua.
Muovia meret taynna. Indonesian metsien kulottaminen. Autolla mennaan isoissa kaupungeissakin joka paikkaan, huomioikaa vaikka Pariisin ilmanlaatu. Halvalla tehdyt vaatteet jotka eivat kesta ja tehtaat kayvat taysilla etta tallaisia tuotteita valmistetaan koko ajan. Pikaruokaravintolat, niiden kertakayttoastiat. Siis elamassa voi tehda valintoja. Jos tama blokkaaja ei kayta omaa autoa ja ei osta tuotteita joita “kertakaytetaan” se kylla kompensoi lentomatkat.
Peace:)
Me kuluttajat olemme ihan yhtäläisessä vastuussa päästöistä huonolaatuista shaibaa ulos tuuttaavan tehtaan kanssa koska meidän toiveet ohjailevat myös tuottajia. Kun me hamuamme halpaa roinaa, sitä meille myös tuotetaan.
Lentomatkustamisen hiilijalanjälki on niin suuri verrattuna muihin tapoihin liikkua, että sitä on hyvin hankala, oikeastaan mahdoton paljon lentomatkoja tekevän kompensoida autottomuudella saati millään ei-kertakäyttöisten tuotteiden ostamisella.
Mitä Kiinaan tulee, niin toki kiinalaiset yhteensä tuottavat enemmän päästöjä kuin suomalaiset, onhan heitä huomattavasti suurempi määrä. Kuitenkin keskiverto kiinalaisen hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin keskiverto suomalaisen. Yksilöinähän tässä ennen kaikkea ollaan vastuussa ilmaston tilasta.
Erittäin hyvä tämä Henriikan kirjoitus. Olen itseasiassa tässä blogissa kirjoittanut kommentin lentämisen epäekologisuudesta ja mielestäni oli vähän ikävää että se on lähes teilattiin vastaamalla just että “matkustaminen avartaa”, että se peittoaa muut ongelmat. No, kannattaa todella miettiä ettiä näitä ympäristöongelmia. Ja kun tuntuu että ei niin se kulttuureihin tutustuminen vaan se että voi näyttää olleensa hienoissa kohteissa, ja suorastaan leveillä sillä. Tämä kritiikki on suunnattu kaikille bloggaajille, jotka lentävät. Onko elämämme muuten niin köyhää ja ruutuihin sidottua että jotain sisältöä elämään saadakseen pitää lennellä ympäri maapalloa? Ja “leveilenpä” nyt itse, kirjoitin tämän kommentin vähän siksi että lensin itse viimeksi vähän ennen joulua v. 2014 enkä aio lentää ja pitää tulla suurempi pakko että itse lennän seuraavan kerran.
Heippa Suvi! Tuo mainitsemasi vastaus ei kuulostanut ollenkaan minulta, joten etsin käsiini taannoisen kommenttisi ja sen mitä olen siihen vastannut. Kopsaan sen tähän vielä:
***
Heippa, kiitos kysymyksestä! Olen kirjoittanut vastuullisesta matkailusta pari vuotta sitten kokonaisen kirjoituksen: http://www.stellaharasek.com/2015/08/vastuullisen-matkailijan-vinkit/
Myös tämän kirjoituksen kommenteista löytyy aiheesta keskustelua: http://www.stellaharasek.com/2014/10/seitsemansataa-syyta-matkustaa/
Lainaan omaa vastaustani sieltä: “Pyrkimys ekologisesti kestävään elämään ohjaa monia valintojani, mutta se ei ole ainoa tekijä. Kaipuuni valoon ja lämpöön pitkinä ja pimeinä talvikuukausina, haluni nähdä maailmaa myös nykyisen kotimaani ulkopuolella ja ympäri maailmaa asuvien sukulaisten ja ystävien näkeminen ovat asioita, jotka ylittävät lentomatkailun epäekologisuudesta johtuvan huonon omatunnon. Olen itsekäs, mitä sitä selittelemään.
Kannustan tutustumaan GreenSeat-järjestöön (http://greenseat.nl/en/), jolle kohdistetut vapaaehtoiset maksut käytetään kestävän energiantuotannon kehittämiseen kehitysmaissa. Se ei lentomatkustamisen hiilijalanjälkeä pienennä, mutta kenties kompensoi kokonaisuutta.
Toivon ja uskon, että muut arkipäiväiset valintani pienentävät hiilijalanjälkeäni. Emme omista autoa, vaan kuljemme julkisilla ja pyörällä. Kierrätämme kaikki kotitalousjätteemme. Sähkösopimuksemme on ympäristöystävällinen. Niin ovat myös talouden kaikki kemikaalit siivousaineista ihonhoitotuotteisiin. Ruokakaupassa suosimme lähellä tuotettuja luomu- ja kausituotteita, lihaa ostamme harvoin. Hankimme suuren osan tarvitsemastamme käytettynä. Uutena hankitussa panostamme pitkäikäiseen laatuun. Kierrätämme eteenpäin tarpeettomaksi jääneet kalusteet ja esineet. Voidaan myös ajatella, että kimppa-asuminen kerrostalossa keskellä kaupunkia on ekologisempi valinta kuin erilliset asunnot, asuminen omakotitalossa tai harvempaan asutulla seudulla, jossa oma auto olisi liikkumisen kannalta välttämättömyys (tämä valinta on tosin tehty enemmän taloudellisista ja käytännöllisistä kuin ekologisista syistä).
Joku pyysi minua määrittelemään mitkä ovat tärkeitä lentoja ja mitkä eivät. Mahdotontahan minun tai kenenkään on sitä kaikkien puolesta määritellä. Onko krooninen kaamosväsymys (omakohtainen esimerkki) tarpeeksi tärkeä syy matkustaa kerran tai kahdesti vuodessa aurinkoon? Entä kaukana asuvan ystävän tai sukulaisen tapaaminen? Uteliaisuus, oman tai lasten maailmankuvan avartaminen, uusiin kulttuureihin tutustuminen? Tai pelkkä rehellinen rentoutuminen riittävän kaukana omasta arjesta? Tuohan sekin hyvinvointia ja henkistä pääomaa.
Ehkä osa julkisen sektorin ja liike-elämän matkailusta on helpoiten kyseenalaistettavissa. On toimialoja ja toimenkuvia, joissa matkustaminen on välttämätöntä – sitten on niitä, joissa alituisen reissaamisen esimerkiksi kokousten, konferenssien ja koulutusten vuoksi voisi hyvin korvata Skype-istunnoilla. Myös lyhyet lennot Suomen sisällä voisi helposti korvata junalla. Minulla ja lähipiirilläni on ollut tai on työnantajia, jotka lennättävät työntekijöitään viikottain kokouksiin, joiden agenda olisi ollut toteutettavissa monilla muillakin (huomattavasti kustannustehokkaammilla) tavoilla. Kun on kuukauden sisällä lentänyt työtehtäviensä vuoksi yli kuusi kertaa, se oma vuosittainen lomalento alkaa tuntua siinä rinnalla melko merkityksettömältä.”
Oma tilanteeni on sittemmin hiukan muuttunut. Emme syö lihaa enää juuri lainkaan, maitotuotteidenkin käyttö on viime aikoina jäänyt minimiin. Nykyisin lähes kaikki matkani liittyvät työhöni eikä niitä (toisin kuin monia muita työmatkoja) pysty korvaamaan Skype-palaverilla. Lentämisen epäekologisuus mietityttää, mutta toistaiseksi muut syyt painavat puntarissa enemmän, joten pyrin kompensoimaan työni tuottamaa hiilijalanjälkeä muilla valinnoillani.
Lisään vielä edelliseen, että tilanne on tuosta kuukausia sitten kirjoitetusta kommentistani taas muuttunut, mutta kuten tässä postauksessa kerroin, avaan tarkemmin ajatuksiani kunhan ennätän rauhassa kirjoittaa aiheesta.
Meikäläiselle ei matkustamiseen pystyvälle nämä matkajutut avaavat maailman eri paikkoja ja ovat kyllä jatkuva ilon lähde, varsinkin jos kuvat ovat upeita ja tekstit hauskoja/kiinnostavia, eli minun puolestani kiitos. Maapallon hyvinvointiin voi tehdä myös paljon muita asioita, joita käsittääkseni ainakin minun seuraamani bloggarit tekevät.
Hei ihana kuulla Marjaana, kiitos xxx
Hyvä että lentomatkailun ekologisuudesta vihdoin keskustellaan, vaikka onhan tämä vähän koomista että monessa blogissa tähän reagoidaan yhtäaikaa muka Henriikan haastamana. Eiköhän tämä ole sovittu juttu blogaajien kesken vastauksena kasvavaan kritiikkiin, mutta pääasia että keskustellaan :)
Ei ole helppo aihe tämä eikä syyllistäminen ole oikea tie. Mielestäni lentämisen pitäisi olla roimasti kalliimpaa kaikille, jolloin päätös olla lähtemättä on helpompi tehdä. Silloin tehdään vain ne oikeasti tärkeät ja merkitykselliset lentomatkat. Lentäminen ei kuitenkaan ole mikään ihmisoikeus. Tai vaihtoehtoisesti ne ketkä lentävät ja saastuttavat enemmän, myös maksavat siitä enemmän tai työnantaja maksaa, jos ihminen matkustaa työkseen.
Ovathan matkajutut toki kiinnostavia, mutta aika vähäiseksi monessa blogissa jää paikallisen kulttuuriin tutustuminen, millä matkustamista kuitenkin perustellaan. Olisi ilahduttavaa lukea, mitä hyvää siellä määränpäässä on tehty. Vapaaehtoistyötä esim? Kauniisiin kuviin turtuu aika äkkiä.
Mahtavaa miten jokaiseen asiaan löytyy salaliittoteoria! Tästä ei tosiaan olla sovittu bloggaajien kesken, mutta en toisaalta ymmärrä mitä pahaa siinä olisi, vaikka oltaisiinkin? Olennaista tosiaan on, että asiasta keskustellaan nyt riippumatta mitenkään siitä onko se suunniteltu yhdessä vai ei. Näitä samoja asioita on varmasti tosi moni työnsä puolesta reissaava bloggaaja pohtinut viime aikoina.
Lisää aiheesta sitten kun kerkeen paneutua siihen postaukseen, mutta sanon lyhyesti, että olen samaa mieltä kanssasi siitä, että painetta lentomatkailun vähentämiseen ei voi sysätä pelkästään kuluttajalle.
Paikallisiin kulttuureihin tutustuminen on yksi tärkeimmistä syistä miksi itse matkustan. Olen reissuissa tehdyistä huomioista jonkin verran kirjoittanutkin ja paljon lisää on vielä tulossa. Tälläisten aiheiden käsittely – jos haluaa mennä yhtään pintaraapaisua syvemmälle – vie paljon enemmän aikaa kuin vaikka asukuvien julkaisu.
Kiitos kommentista. Hihii, nauratti tuo salaliittoteoria :) Ei siinä tietenkään mitään pahaa ole vaikka “ulostulosta” olisi yhdessä bloggaajien kesken sovittukin.
Mukava kuulla että juttua lentämisen ekologisuudesta tulossa. Tai faktathan siitä ovat kai kiistattomat mutta sinunkin tämänhetkiset ajatuksesi on siitä kiva lukea.
Jos jostain yhteistyötaholta putkahtaisi bloggaajille haaste “Vuosi lentämättä”, osallistuisitko?
Kritiikkiä lentomatkailuun täältäkin. Nimimerkki Elä kuin opetat tiivistikin jo ajatukseni hyvin. Nykyisin blogeissa on jo suosittua kritisoida kuluttamista ja sen ihannoimista muttei suostuta näkemään sitä räikeintä epäkohtaa. Jos lentomatkailu olisi kaikkien ulottuvilla, meitä ei pelastaisi enää mikään. Olisiko silloin oikein evätä lentäminen miljoonilta joilla ei nyt ole siihen taloudellista mahdollisuutta?
Olen elänyt 34 vuotta astumatta lentokoneeseen ja samalla linjalla jatkan. Meillä ei ole kuin tämä yksi pallo.
Luettavaa https://www.longplay.fi/sidetone/halpalentojen-aika-pian-ohi
Hmm, jospa odottaisit ensin sitä mainitsemaani postausta ja jatketaan sitten keskustelua. Olen itseasiassa lukenut tuon jutun, oli hyvä!
Lentomatkailun ekologisuudesta sananen – niin kauan kuin te bloggaajat (ja siis kaikki ihmiset ylipäätään) ette harvenna lentofrekvenssejänne, lentomatkailun ekologisuutta käsittelevät postaukset jäävät onttojen sanojen tasolle. Pitkät lennot pitkin ja poikin maapalloa eivät ole yhtään summaansa vähempää, vaikka niistä kuinka kirjoitettaisiin. Rinnastan tämän tilanteeseen, jossa joka päivä punaista lihaa syövä henkilö kannustaisi ihmisiä veganismiin.
Bloggaajilla on tietysti tähän(kin) joku naseva vasta-argumentti, mutta lentomatkailun ekologisuudesta kohkaaminen alkaa hieman mennä yli, kun itse aihetta jatkuvasti sivuavat tahot eivät tee asialle konkreettisesti yhtään mitään. Postauksilla tunnutaan hakevan synninpäästöä omalle käytökselle – “matkustan joka kuukausi lentäen maailman toiselle laidalle, mutta mitätöin hiilijalanjälkeni kirjoittamalla siitä tänne blogiin”. Ja niin – työn puolesta “pakotettu” matkustaminen on mielestäni melko lailla loppuun kulutettu argumentti. Luovilla ratkaisuilla myös työperäistä matkustamista on mahdollista vähentää – aivan oikeasti.
Rehellisyyttä ja selkärankaa peliin siis, kiitos. On ihan ok myöntää matkustamisen olevan mukavaa ja pelissä olevan aimo annoksen itsekkyyttä ja hedonismia. Eivät nuo lennot oikeasti kenellekään niin “pakollisia” ole.
No huh, pitäisikö sun ennen kärkevien tuomioidesi tekemistä odottaa, että kerkeen kirjoittaa auki sen mitä tällä hetkellä ajattelen asiasta?
Ei kannata vetää hernettä nenään. Eikä tämä nyt ollut millään lailla henkilökohtainen hyökkäys. Ärsyttää vaan rehellisesti, että paljon matkustelevat bloggaajat eivät muuta tapojaan. Tuntuu ihan oikeasti siltä, että “kirjoitukset muuttavat kaiken”. Mutta kun eivät muuta – teot ovat tärkeämpiä. Ja bloggaajilla on valtavasti vaikutusvaltaa lukijoihin. Mikäli joku suuren yleisön bloggaaja olisi vaikka edes puoli vuotta matkustamatta, tällä olisi jokin yksittäistä tekstiä suurempi painoarvo mielestäni.
Hyvää kevättä nyt kuitenkin. Ei kannata suuttua pienistä. Blogisi on yksi lemppareistani ja todella pahoittelen kärkkään kommenttini aiheuttamaa tunnereaktiota. Kai meillä lukijoillakin on silti joskus oikeus närkästyä.
Upeita kuvia, odotamme mielenkiinnolla tekstejä! Onpa vuoden sisällä tullutkin matkustettua kanssanne upeissa paikoissa, olette hyvää matkaseuraa, kiitos!
Kiitos Riina, ihanasti sanottu! xxx
Upeita kuvia, en malta odottaa teidän tarinoita reissusta! Mukavaa myös, että otatte käsittelyyn myös lentomatkustamisen epäekologisen puolen – sitä ei saisi unohtaa, vaikka liput ovatkin laittoman halpoja ja matkustaminen ihanaa.
Kiitos, ihana kuulla että niitä odotetaan! Paljon asiaa luvassa. Myös tuosta matkustamisen ekologisuudesta.
Hienoja kuvia! Olemme lähdössä viikon päästä samanlaiselle retkelle, joten ihana pästä etukäteen fiilistelemään. Mietityttää miten kylmä Saharassa on yöllä? Osasitteko varautua oikeilla kamoila?
Kiitos! On siellä kyllä vilpoisaa yöllä, voi kuulemma olla kylmimmillään vain +5 asteen tienoilla. Nyt oli ehkä +10 astetta? Tiesimme onneksi varautua, oli villatakit, villasukat, pipoa ja huivia. Jos olette menossa samanlaiselle askeettiselle berberileirille kuin me, haluatte ehkä varautua myös käsidesillä, kasvojenpuhdistusliinoilla, vessapaperilla jne. Siellä ei ole mitään peseytymismahdollisuuksia tai vessaa. Mutta on siis tietysti olemassa kaikenlaisia luksukkaampia leirejä, joilta nuo löytyvät.
Ainiin, ja taskulamppu! Yöllä on säkkipimeää eikä puhelimen akkua halua ehkä kuluttaa valona toimimiseen.
Kiitos tiedoista Stella! Me näin keski-ikäisinä olemme juurikin menossa sellaiseen luxus-telttaan, mutta vessapaperia kannan mukana jokatapauksessa ”varuiksi”. :) Olettelen mielenkiinnolla lisäkuviasi!
Noi aasit! <3
Ne oli NIIN CUTE.
Upea kuvasarja <3
Kiitos xxx