Kas, löysin koneeni kätköistä liudan blogia varten otettuja valokuvia kuluneelta viideltä vuodelta! Arkistojen aarteet paljastavat, että olen käyttänyt viime vuosien aikana monia samoja asioita kuin tänä syksynä: lempinahkarotsiani, Conversen tossuja, solkikenkiä jotka kilisevät kävellessä kuin lännen sankarilla, Sonic Youthin ikivanhaa t-paitaa ja Pepe Jeansin harmaata kipparintakkia vuosientakaisesta Andy Warhol -mallistosta. Repeytyneistä sukkahousuista on tosin luovuttu ja siitä vallinnee yksimielisyys, että oli jo korkea aika. Trikoohameita ja -tunikoitakaan ei ole ikävä. Ei varmaan teilläkään.
Lempivaatteet pysyvät näköjään lempivaatteina vuodesta toiseen. Ihmekös tuo, kun pukeudun yhä pääasiallisesti tummistakin tummimpiin sydämeni väreihin, siis mustaan ja harmaaseen. Mutta samaan aikaan iloitsen myös siitä, kuinka monta arkistoista löytynyttä kuvakammotusta jätin tästä kokoelmasta pois, koska en kyennyt kohtaamaan menneitä asuyhdistelmiäni hirnumatta kirvelevän häpeän kourissa. Ihanko totta samaan asuun lierihattu, lammasloimi, minihame, niittikorot, kettinkivyö ja nahkaiset kynsikkäät? Hmm? Kolme vuotta sitten se ilmeisesti tuntui hyvältä idealta. Hyvä Stella! Varsinkin kaikki ne neonoranssit asusteet puettuna päälle yhtäaikaa!
Mutta niin, vanhoihin kuviin kohdistuva myötähäpeä on merkki edistyksestä: tyylini muuttuu kuin muuttuukin. Ei ehkä sesongeittain eikä suurin askelin, vaan hitaasti hioutuen, näyttäen vuosi vuodelta enemmän minulta ja vähemmän kaikilta muilta. Mitä enemmän uskaltaa olla oma itsensä sen vähemmän tarvitsee kaikenlaista kuorrutusta ja kohinaa peittämään olennaisen. Yhä vähemmän riittää: kapeat farkut, kauniisti leikattu t-paita tai neule, ohuet lempisormukset. Unohtamatta hyviä kenkiä. Hyviä kenkiä tarvitaan aina. Mieluiten korkeita. Tai täysin matalat – kunhan ovat käsittämättömän hienot. Jonkun muun lista näyttää tietysti täysin toisenlaiselta. Toivottavasti omannäköiseltä.
Ja kyllä minä sitä lierihattua ja lammasloimea yhä käytän, en vaan välttämättä enää samaan aikaan. Lierihattu tai lammasloimi tai ne taivaita hipovat niittikorot – mikä tahansa niistä antaa sille yksinkertaistakin yksinkertaisemmalle farkut & t-paita -yhdistelmälle juuri passelisti potkua. Ehkä tämä tarkoittaa, että vuosien – myönnettäköön, hilpeän – hapuilun ja hakemisen jälkeen alan pikkuhiljaa olla pääosanesittäjä omassa tyylissäni: pukeudun elääkseni, enkä elä pukeutuakseni.
What I’ve been wearing during fall for the last five years. I still use most of the gear: the leather jacket from Munderingskompagniet, the buckled Vagabond shoes, the Sonic Youth t-shirt and scarf from Isabel Marant. The ripped stockings I chucked out some months ago and I think my mother agrees when I say it was time for them to go.
Kauniita kuvia, ihana nainen ja vaikka oma tyylini on täysin päinvastainen, ihailen just sun omaa juttua ja tapaa pukeutua! Näistä vanhoista kuvista tuli mieleen, että etkös ollut rintojenpienennysleikkauksessa joitakin vuosia sitten? Onko sun postauksia vielä olemassa siitä aiheesta? Muistelin, että kirjoitit aiheesta hyvin ja haluaisin vielä palata niihin teksteihin :)
Kiitos Ilona! Olin kyllä. Kirjoitin aiheesta pari pintapuolista juttua, jotka löytyvät penkomalla vielä Olivian sivuilta. Lehteen päätyi sitten pidempi ja syvääluotaavampi juttu, suosittelen etsimään sen käsiisi, jos aihe kiinnostaa! Vitsi kun muistaisi numeron. Olisikohan ollut marraskuu 2011?
MULLA on ikävä noita trikoohameita ja -tunikoita! Varsinkin 4 ensimmäistä asua on aivan <3 Löysin blogisi kun siellä oli vasta muutama postaus ja mulla on vieläkin ikävä niitä asuja :o
Hahaha! Valitan, paluuta trikoohameisiin ei ole, mutta onneksi on nämä vanhat kuvat ;)
Tyylisi on, ah, niin ihana ennen ja yhä! Lupaathan pitää blogia vielä mummelinakin, niin voit esitellä mummutyylisikin!!
Ooo, näin muutama kuukausi sitten ratikassa niin tyylikkään rouvan, että tiedän jo täsmälleen miltä aion vanhana näyttää.
Ihanaa, kun joku näyttää siltä, että on löytänyt oman juttunsa. Kaunista.
Kiitos Otus! Nämä ovat siis vanhoja kuvia, mutta huippua jos tykkäsit. Osan asuvalinnoista ja monet vaatteista allekirjoitan toki yhä, käytänhän monia noista vieläkin, mutta olen silti mielissäni siitä, että monilla tavoilla on tässä tyylillisessä evoluutiossa menty vuosien varrella eteenpäin.
Minäkin tulin kehumaan raitapaitakuvaa. :) Minulla taitaa olla tuo sama American Apparelin musta trikoohame (?). Sen mitta on juuri sopivan mini, mutta trikoo ei ole materiaalina kauhean kestävä, joten se venyy ja vanuu helposti. Harmi. Kunpa samaa hametta saisi laadukkaammasta materiaalista tehtynä.
Joo, American Apparelin hame tuo oli! Kesti hyvänä kyllä yllättävän pitkään, mutta menetti lopulta tiheän käytön myötä napakkuutensa. Roskiin meni, uutta en enää ostanut.
Ensimmäinen kuva viimeisen (suomenkielisen) tekstikappaleen jälkeen – WOAH.
Haha, kiitos kaunis!
Oi miten kaunis kuva tuo raitapaitakuva!
Kiitos! Muikea ilme tuolla muidulla!