Teimme neulemalliston!

Kaupallinen yhteistyö Novita ja Asennemedia

Suhtautumiseni pukeutumiseen on muuttunut viime vuosina. Olen aina ollut kiinnostuneempi omasta tyylistä kuin jatkuvasti vaihtuvista muotivirtauksista. Aikoinaan tuli kuitenkin osteltua huolettomasti uusia “omaan tyyliin sopivia” vaatteita miettimättä sen tarkemmin mistä ne tulevat, kuka ne on valmistanut ja paljonko oikeastaan tarvitsen niitä. Koin silloinkin suosivani laatua, mutta toki vaatteet kestävät, jos niitä on kaapissa niin paljon, että kullekin kertyy vain jokunen käyttökerta vuodessa.

Nykyään ajattelen laatua eri tavalla. Ei ole kyse vain pikamuodin tai heikkolaatuisten materiaalien välttämisestä, vaan laajemmin tietoiseksi tulemisesta, sen pohtimisesta mikä riittää ja mikä tuntuu tärkeältä. Mieluummin yksi täydellinen vaate kuin kymmenen ihankivaa. Mieluummin Suomessa valmistettu vaate kuin sellainen, jonka tuotanto-olosuhteista en tiedä mitään. Mieluummin kompakti vaatekaappi, jossa kaikki on käytössä, kuin rönsyilevä ja runsas vaatekokoelma, jonka äärellä tuntuu silti ettei ole mitään päällepantavaa. Tämä on prosessi, jossa ei taida tulla valmiiksi – olen itsekin sen kanssa yhä kesken.

Olen silti tyytyväinen, etten koe enää tarvitsevani jatkuvasti uutta. Hitaampi kierto kiinnostaa. Mieluummin huollan ja korjaan kuin hankin jatkuvasti uutta. En tarvitse viittätoista paria farkkuja tai kymmeniä gaalamekkoja, jos gaalailen kerran vuodessa. Haluan omistaa vähemmän, mutta muodostaa vaatteisiini isomman tunnesiteen. Sitoutua niihin, rakastaa niitä, elää niiden kanssa, käyttää niitä kauan.

Toki tämä on helpompaa, jos sattuu olemaan ihminen, joka viihtyy 90% ajasta farkuissa ja villapaidassa eikä ole tyylillisesti kovin kokeilunhaluinen, tai esimerkiksi tarvitse työtään varten erillisiä vaatteita. Ajattelen kuitenkin, että muotia on halutessaan mahdollista harrastaa kestävämmilläkin tavoilla. Kaikkien ei tarvitse ryhtyä minimalisteiksi tai haahuilla päivät pitkät samoissa villapaidoissa, kyse on enemmänkin arvojensa pohtimisesta ja valintojensa tiedostamisesta.

Kun Novita ehdotti meille yhteistyötä, tajusin että tässä se on: mahdollisuus luoda jotain uutta ja eri tavalla kestävää. Itsetehty vaate jos jokin on hidasta muotia, jotain mikä suurella todennäköisyydellä päätyy käyttöön, johon muodostuu tunneside ja josta pidetään huolta. Itse tekemällä saa juuri sen värisen ja kokoisen kuin haluaa, ja jokainen vaatekappale on varmasti uniikki. Tuotanto-olosuhteetkin ovat kunnossa, ei tarvitse arvailla missä vaate on valmistunut ja kenen kustannuksella.

Meitä Instagramissa seuraavat jo tietävätkin mistä on kyse: olemme siis tehneet yhdessä Novitan kanssa neulemalliston! Innostuimme ehdotuksesta heti. Mehän käytännössä elämme villapaidoissa, neuletakeissa ja villasukissa. Jarno käyttää talvisin pipoa sisälläkin. Kinastelemme paksuimmista kaulahuiveista. Suurin osa neuleistamme ovatkin niinsanotusti yhteiskäytössä, olkoonkin, että se ei ole aina ollut yhteisesti sovittu järjestely vaan lopputulos jommankumman nyysimisestä.

Vähänpä tiesivät mihin ryhtyivät: meillä molemmilla on kaikista pukeutumiseen liittyvistä asioista todella paljon mielipiteitä. Mallisto onkin suunniteltu yhdessä Novitan väen kanssa siten, että me ideoimme tuotteita, esitimme toiveita ja näkemyksiä Erittäin Tärkeistä Nyansseista, ja tämän pohjalta mahdollisen tuskastumisensa hyvin peittänyt, supertaitava Sari Nordlund suunnitteli lopulliset mallit. Huh, hienosti suunnittelikin! Monet singahtivat kertaheitolla vaatekaappimme käytetyimmiksi.

Halusimme, että neuleista tulee käytännöllisiä ja kauniita, sellaisia joita voimme käyttää joka päivä. Yksinkertaisia ja toimivia perusvaatteita, jotka on helppo yhdistää erilaisiin asuihin ja tyyleihin. Mallit sopivat kaikille sukupuoleen katsomatta, kokoja voi skaalata.

Jokaiseen malliin valittiin yhdessä Novitan kanssa juuri siihen sopiva lanka. Halusimme ehdottomasti kokeilla Novitan uutta Suomivillaa, joka on 100% suomalaista villaa. Tiedän, että moni on odottanut kiihkeästi suomalaisen villan rantautumista lankavalikoimiin ja nyt sitä saa!

Mallit ovat enimmäkseen tosi simppeleitä, koska halusimme, että kynnys niiden toteuttamiseen on mahdollisimman matala ja mukaan uskaltautuvat sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole aiemmin innostuneet neulomisesta. Muutamassa mallissa on enemmän neulomista, kuvioita ja yksityiskohtia, mutta nekään eivät ole erityisen haastavia.

Sukuni on täynnä tekstiilitaiteilijoita, mutta itse olin isoäitini suunnattomaksi häpeäksi aikoinaan käsityötuntien kauhuoppilas ja ajauduin jatkuvasti erimielisyyksiin ompelukoneen kanssa. Kutomisesta kuitenkin pidin, vaikka en ollut siinä kovin hyvä, ja myöhemmin lukio- ja yliopistoaikoina neuloinkin itselleni pitkiä myttyjä ja möhkäleitä, jonkinlaisia kaulahuivin ja peiton välimuotoja, joihin kääriydyin talvisin. Ne olivat kyllä rumia. Muistan, että neulominen oli koukuttavaa ja hyvin meditatiivista, vielä rentouttavampaa kuin lukeminen, joka voi rehellisyyden nimissä olla joskus hyvinkin mieltä kiihdyttävää.

Nämä meidän mallikappaleet ovat kuitenkin Novitan neulojien tekemiä, sillä aikataulu oli tiukka eikä kukaan ehkä halunnut ottaa riskiä, että kuviin päätyisi epämääräisiä möhkäleitä. Houkuttelisi kuitenkin viritellä tämä harrastus ja kokeilla syntyisikö puikoista käsissäni esimerkiksi kuvissa vilahtava perusvillapaita jossain toisessa värissä. Luulen, että nuoruusvuosien neulomusten perimmäinen ongelma oli ohjeiden puuttuminen – ja vaikka ohjeita olisi ollutkin, tuskin olisin malttanut niitä kärsimättömänä keskenkasvuisena noudattaa. Neulomista harrastava ystäväni sanoo, että ohjeita seuraamalla kuka tahansa osaa neuloa, ja uskon, että hän on asian ytimessä.

Ohjeet yhteensä kolmeentoista malliin löydätte Novitan uudesta Kevät 2021 -lehdestä, joka on saatavilla nyt lehtipisteistä kautta maan.

Kaamos-villapaita (neulottu Novita Suomivilla -langalla)

Kaamos-villapaidan ajatuksena oli luoda täydellinen perusneule, joista on jostain syystä vaikea löytää laadukkaana versiona kaupasta. Minulle täydellinen perusneule on aina harmaa, jollekin muulle jonkun toisen värinen – nyt saa onneksi jokainen valita itse! Olen supertyytyväinen lopputulokseen, jossa on kaikki nyanssit kohdallaan: aavistuksen lyhyt ja laatikkomainen malli, istuvat olkapäät ja aavistuksen ylipitkät hihat. Paita on neulottu tiheästi ohuesta ja lämpimästä suomalaisesta villalangasta, joka on pehmeä päällä.

 Taiga-neuletakki (neulottu Novita Isoveli -langalla)

Yksinkertainen, monikäyttöinen pitkä neuletakki toimii sekä Jarnon että minun yllä. Minulle se on aavistuksen oversize ja saan kääriä hihoja, Jarnolle se on istuvampi.

Neva-villasukat (neulottu Novita Nalle -langalla)

Ruksilla varustetut villasukat tuntuvat spesiaaleilta, kuin nimikkosukilta! Muoto on peräisin ranteeseeni tatuoidusta ruksista, joka toimii minulle tarpeellisena muistutuksena. Minulla on paha tapa elää tulevissa ja menneissä, joten ruksi on ikään kuin karttaan piirretty symboli: OLET TÄSSÄ. Pidän myös siitä miten hyvin sukat istuvat. Myönnän, etten ole raaskinut ottaa näitä vielä käyttöön, vaan säilytän niitä näkösällä kaapissa ja silitän niitä välillä. (Mallistosta löytyy myös yksinkertaisempi Aro-sukka, joka vilahtaa ylemmissä kuvissa Jarnon jalassa.)

Väylä-huppuhuivi (neulottu Novita 7 Veljestä -langasta)

Jarno tiesi heti yhteistyön alussa mitä halusi: huppuhuivin, jota hän kutsuu haltijahuiviksi. Hän on aina haaveillut asteen boheemimmasta talviasusteesta, jossa yhdistyy huivi ja huppu, kaikissa takeissa kun ei ole!

Tähkä-kohoneulepeitto ja tyyny (neulottu Novita Isoveli -langalla)

Tähkä-kohoneulepeitto (neulottu Novita Isoveli -langalla)

Mallistoon päätyi myös muutama kodin asuste. Kalanruodon mallisella kohoneuleella toteutettu viltti on yhteinen suosikkimme ja sitä käytetään yleisesti myös hartiahuivina ja viittana. Myös koirat rakastavat sitä yli kaiken. Tyynynpäälliset on tehty samalla tekniikalla ja vähän kiinnostaisi neuloa muutama lisää.

Aarnio-neulepusero (neulottu Novita Hygge Wool -langalla)

Muhkeasta pooloneuleesta tuli tosi kaunis ja monikäyttöinen. Se on täydellisen lämmin talvitakin alla, mutta kaavailen myös pukevani tämän nahkatakin alle kevään tullen. Paksu Hygge Wool -villalanka sopii tällaiseen chunky-malliseen neuleeseen hyvin.

Nietos-palmikkoneule (neulottu Novita Suomivilla -langalla)

Jarnon luonnonvalkoinen palmikkoneule on aivan täydellinen perusneule, siinä on kaikki mitä voi neuleelta toivoa. Novita itseasiassa oli se, joka ehdotti tällaista klassisen tyylistä kalastajaneuletta, mikä sopi Jarnolle heti, sillä hän rakastaa juuri sellaisia. Arvostaa kuulemma erityisesti sitä, että villa ei kutise iholla, vaan neule tuntuu pehmeältä päällä.

Koiran palmikkoneule Nuttu (neulottu Novita 7 Veljestä -langasta)

Tottakai koiratkin saivat oman neuleensa! Koirien Nuttu-neule on toteutettu samalla tyylillä kuin Jarnon palmikkoneule, toki muoto on sattuneista syistä hiukan pitkulaisempi. Poolokaulus on taitettava ja hihnalle on jätetty pieni kolo niskan kohdalle.

Korpi-pipo (neulottu Novita Suomivilla -langalla)

Tästä muhkeasta piposta tuli sellainen, josta kilpailemme joka päivä. Siinä on pituutta sen verran, että sitä voi käyttää useammalla tavalla: antaa sen lököttää rennosti takaraivolla, tai taitella siitä ryhdikkäämpi.

Tundra-neuletakki (neulottu Novita Isoveli -langalla)

Vaaleasta neuletakista tuli vielä ihanampi kuin ajattelin. Se on raikas, rento ja väljä, viimeistelee asun kuin asun. Täydellinen talveen, mutta arvaan, että keksin sille käyttöä pitkin vuotta. Villatakille löytyy perinteisesti käyttöä Suomessa kesäiltoinakin.

No mitä tykkäätt? Löytyikö suosikkia? ALKOIKO NEULOMINEN KIINNOSTAA? Kaikki mallit eivät sitten olleet tässä, säästimme vielä pari yllätykseksi lehteen!

Ja kas näin saat itsellesi jonkun kuvissa vilahtavista neuleista!

✖ Osta Novitan uusi Kevät 2021 -lehti ja valitse sieltä mieluisa malli. Lehdestä löydät ohjeet sen neulomiseen.
✖ Valitse sopiva lanka haluamassasi sävyssä ja osta se esimerkiksi Novitan verkkokaupasta. Sieltä saat tarvittaessa myös puikot. Sopivaa lankaa ei tarvitse osata valita itse, lehdestä löytyy lankasuositus joka malliin.
✖ Ei muuta kuin puikot heilumaan! Hätätapauksessa: lahjo tehtävään äiti tai ystävä. Instagramissa saamamme palautteen perusteella et olisi ainoa.
✖ Jos ohjeisiin liittyen tulee kysyttävää, tiedustelut kannattaa ohjata suoraan Novitalle osoitteeseen ohjetiedustelut@novita.fi.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

13 thoughts on “Teimme neulemalliston!

  1. Olin kyllä yllättynyt kun Jarno tuli vastaan Novitan sähköpostissa. Enpä ois tätä uskonut sillon joskus näkeväni. Lehti on ostettu tottakai sekä lisää lankaa ja puikkoja. Huippua! T:Aku

  2. Bongasin mallit Novitan sivuilta jo aiemmin, piti käydä heti nappaamassa uusin lehti ja langat! Olen kuitenkin melko huono neulomaan joten ensimmäinen yritykseni Kaamos-neulepuseron kanssa meni purkuun. En kuitenkaan luovuta ennen kuin saan luotua tuon ihanan villapaidan, vaikka se ei ehkä omista puikoista synny aivan niin täydellisenä kuin ammattilaisen käsistä. Mutta varmasti se on siksi sitäkin rakkaampi!

  3. Eikä, aivan upeita!! Oon niin harmissani että mä en vaan osaa neuloa koska olisin kaikki mielelläni ottanut kaappiin. Pitää miettiä voisiko jonkun lahjoa neulomaan mulle noi mut ei heti tule mieleen lähipiirissä neulovia. Ehkä teen kuitenkin niin et ostan mallilehden ja se on merkki universumille syttyneestä halusta ja asia järjestyy tavalla tai toisella

  4. Voi ei! Lopettakaa tämmöiset hommat alkuunsa. Mulla on jo niin pitkä neulejono odottamassa kaikkia ihania ja nää mallit rupee taas ohittelee. ♡

  5. Aivan ihania kaikki, joten suosikkia on mahdoton valita. Meiltä päin ei varmaankaan tuota lehteä saa eikä lankojakaan voi nettikaupasta tilata, kun on tuo tulliraja mantereen ja Ahvenanmaan välillä. Pitää kai soveltaa jollain tavalla.

  6. Tundra-villatakki pääsi ensimmäisenä neulontalistalle! Toivottavasti lanka ei todellakaan kutise.
    Hienoa yhteistyötä, onnittelut!

  7. En kestä noita mäykkyjä villapaidoissaan! Ihan sekoaa, kun katselee noita ihania kuvia. Kaikki neuleet ovat niin kauniita ja toimivia.

  8. Onko nääppien nutuissa oikeasti massu osa tyttöjen mallia, eli takatisut suojaavat?

    Nauttikaa pohjoisesta ja tervetuloa takaisin isolle kirkolle!

  9. Hygge wool lankaa harmaana odottelen novitalle tulevan jotta pääsisi puseron tekoon. Mallisto monipuolinen. Helppoja ohjeita ja vaativiakin ohjeita löytyy siis jokaiselle jotakin.
    Jään odottamaan uusia ohjeita

  10. Tää on kiva yhteistyö ja tätä postausta ootellut tovin kun banneri jo lupaili aihetta aiemmin… Toivottavasti nähdään sun omiakin neulomuksia ja neulefiilistelyä joskus, vaikka sitten möhkäleitä :)!

    Itseneulotuissa on kyllä syytä muistaa, ettei se ole automaattisesti mitenkään pitkäikäisempää ja laadukkaampaa. Tietysti silloin sitä arvostaa ja hoitaa paremmin kun sen on omin kätösin tikutettu ja sen kokoinen ja värinen kun on itse halunnut, mutta jos materiaali on huonoa, ei sille minkään mahda vaikka kuinka hoitaisi.

    Omien kokemusten mukaan Novitan langat ei ole mitenkään erityisen siisteinä pysyviä (jokapaiväisessä) käytössä, mutta arvostan kyllä todella valtavasti kuinka paljon hienoja ohjeita ja inspiraatiota sieltä suunnasta tuotetaan ja kuinka koko brändi on kehittynyt viimevuosina. Ja eipä sillä, käytän Novitan lankoja kyllä itsekin niiden hyvän värivalikoiman ja saatavuuden takia, hinta-laatu -suhdekaan ei nyt ihan rempallaan ole. Suomivilla on testaamatta vielä.

  11. Kaikki ihania!!! Mäyräkoirat ihania!!! Siskolle taitaa tulla multa tilauksia…periaatteessa jotain osaisin itsekin, mutta saisinko sittenkään aikaiseksi + käsien kipeytyminen. Mutta siis juuri upeita, lämmittäviä, pitkään käytössä kestäviä neuleita.

  12. Ihania.

    Hätätapaus tosiaan, minusta ei tähän ole, olisin kumminkin halunnut ostaa lehden jospa josksu… ja ehkä se lahjonta kiristys uhkailu vois johonkin toimia.Mutta mutta, lehti taitaa olla jo loppuunmyyty tai ainakin ollut sieltä missä minä liikun.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.