✖ PUERTO VALLARTA, MEXICO
Uskomatonta mutta totta, lähdimme lomalle! Oikealle lomalle, jossa sähköpostiin laitetaan lomavastaaja eikä loman aikana ole yhtään dedistä, kuvausta tai muutakaan projektia päällä. Stella epäilee, että konsepti on joku yrittäjien kiusaksi keksitty urbaani myytti, mutta on valmis antamaan sille mahdollisuuden. On kuulemma kuullut siitä paljon hyvää.



Olemme reissanneet paljon työmme puolesta. Yhtä muutaman päivän piipahdusta lukuunottamatta itseasiassa jokainen yhteinen matkamme tähän mennessä on ollut työmatka. Tällä kertaa emme aio kahteen kokonaiseen viikkoon edes lukea sähköpostejamme ja sovimme, että jos jompikumpi mainitsee työt joutuu ostamaan toiselle oluen. Saa nähdä tuleeko tästä helppoa vai hiton vaikeaa. Laukut on jokatapauksessa pakattu, lentopäästöt kompensoitu ja päätetty, että kamerakalusto jää kotiin. Mukaan lähtee vain pikkukamera, jolla voi ottaa lomakuvia – jos tuntuu siltä.



Tauko tulee täsmälleen oikealla hetkellä. On ollut hektinen syksy, töitä on piisannut enemmän kuin ikinä ja remontti on vaatinut veronsa. Vapaapäiviä ei olla juuri pidetty ja sen huomaa. Akku riitti nipinnapin jouluun asti, viimeisten töiden ja velvollisuuksien kohdalla homma alkoi rakoilla. Kaiken kruunasi puhelin, jonka unohdin taksiin matkalla lentokentälle – en edes huomannut sitä ennen kuin puuskuttava uberkuski juoksi meidät kiinni just ennen kuin olimme menossa turvatarkastukseen. Sitten olin unohtaa passini turvatarkastukseen, sitten olimme unohtua lounaalle lähettämään viimeisiä sähköposteja. Sitten olimmekin onneksi jo lentokoneessa eikä kukaan voinut unohtaa enää mitään. Terveisiä yläilmoista. Hullua elää ajassa, jossa keksitään asioita kuten kilometrien korkeudessa toimiva wifi.



Olen seikkailijaluonne ja aina valmis valloittamaan tuntematonta, mutta nyt alan tajuta miksi ihmiset matkustavat takaisin tuttuihin paikkoihin. Aina ei tarvitse nähdä ja kokea uusia asioita, joskus riittää että pääsee pois arkiympyröistä ja saa imeä itseensä jotain ihan muuta energiaa. Eikä aina tarvi sekoilla ja seikkailla. Kerrankin emme ole kiipeämässä keskellä yötä tulivuorelle katsomaan toista purkautuvaa tulivuorta (ollaankohan me kerrottu tämä tarina?) tai ajamassa tuhansia kilometrejä pitkin kapeita rannikkoteitä tai trekkaamassa kameleilla Saharan autiomaahan. Ajattelimme tällä kertaa kerrankin vaan olla ja ladata ne tyhjiin käyneet akut, tankata lämpöä ja aurinkoa ja fish tacoja – ja nukkua niin paljon kuin nukuttaa.



Fish tacot mainittu! Palaamme siis Meksikoon, Puerto Vallartaan, jonne jäi vuosi sitten pala sydäntämme, tarkemmin sanottuna koiranpentu nimeltä Gilbert. Tuo kuusi kuukautta vanha rescue-pentu oli hilkulla lähteä mukaamme Suomeen, mutta saimme lopulta sen pelastaneen miehen ylipuhuttua pitämään sen – ja olemme pitäneet yhteyttä ever since. Tämä tarina ansaitsee vielä oman postauksensa, mutta lupasimme heille tulla takaisin ja nyt on se hetki.

Muutenkin mahtavaa palata Meksikoon, sillä edellinen reissumme teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Vietimme silloin aikaa sekä itä- että länsirannikolla, molemmat ovat näkemisen arvoisia. Idässä minua puhutteli muinainen mayakulttuuri ja koko Jukatanin niemimaan historia, joista menen ihan sekaisin. Karibianmeressä on sitäpaitsi omaa taikaansa. Länsirannikko on rennompi, paikallisempi, jotenkin mutkattomampi. Kun palasimme itärannikolta takaisin Puerto Vallartaan, tuntui kuin olisi tullut takaisin kotiin. Jännää, että johonkin itselle uuteen ja vieraaseen kaupunkiin voi kiintyä niin nopeasti. Ehkä lainakoiralla oli osuutensa asiassa – paikalliseen rytmiin solahtaa yllättävän äkkiä, kun herää seiskalta aamulla ulkoiluttamaan sinkoilevaa koiranpentua ja vastaantulijat alkavat moikkailla.


Tarkoitus on Puerto Vallartassa hengaamisen lisäksi kierrellä myös vähän lähiseutuja ja vietämme vuodenvaihteen Sayulitassa, pienessä surffikylässä Puerto Vallartan pohjoispuolella, vuorten toisella puolella. Suunnittelin jo, että vuokraamme prätkän, jolla ajelemme Sierra Madren vuoriston yli, kun Stella muistutti jetlagista ja meksikolaisista vuoristoteistä. Onneksi toinen meistä on aina vuorollaan järkevä. Ehkä mennään bussilla ja vuokrataan se prätkä vasta siellä.



Suljen nyt tietokoneen ja avaan sen toivottavasti vasta parin viikon päästä. Blogiin on ajastettu matkamme ajaksi muutamia kirjoituksia, kommentteihin vastaamme todennäköisesti vasta palattuamme. Instagramin puolelta voi mahdollisesti bongailla lomakuulumisia!
PHOTOS FROM JANUARY 2018 BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Tuo punkero koira, EN KESTÄ! :•D ♡♡
Hyvää lomaa! Ja oikein hyvää uutta vuotta! En useinkaan saa kommentoitua, mutta tapasi kirjoittaa saa aina jotakin tunteita liikkeelle <3 Kiitos, että kirjoitat!
Ihanaa! Sellainen vinkki täältä Meksikosta, että Sayulitassa on viime aikoina ollut pahoja ongelmia vedenpuhtauden kanssa, kun turistimäärät ovat ylittäneet putkistojen voimavarat ja jätettä on laskettu mereen. Todella monet vierailijat ovat sairastuneet, enkä uskalla suositella edes paikallisissa rafloissa syömistä hygienian kannalta. Sen sijaan lähes yhtä lähellä Vallartaa on Sayulitan tyyppinen mutta (tällä hetkellä) puhtaampi San Pancho, joka tunnetaan myös nimellä San Francisco. Lähistöllä myös esim. Punta Mita on tsekkaamisen arvoinen, ja Marieta Islandsien hidden beach. Tervetuloa!
Hei kiitos vinkistä! Me ollaan tulossa kyllä San Panchoonkin.
Ihanaa reissua ja mielettömiä kuvia. Hyvää lomaa :) <3
yst. Pinja // http://www.pinaycoco.fi
Ihanaa lomaa molemmille!!! Nauttikaa toisistanne.
Ihanaa lomaa, olette todella sen ansainneet!
Oikein hyvää lomaa ja reissua!
Ihanaa, Gilbert! <3 Hyvää lomaa! :)
Ihanaa rentouttavaa lomaelämää teille molemmille!
Toi ruskea koiranpullukka on ihana! Ottakaa se mukaan matkalaukkuun <3 Kiinnostavaa matkaa teille!
Hyvää ja rentouttavaa lomaa sekä mahtavaa uutta vuotta teille molemmille! Gilbertille rapsut.
En kestä tuota pulleroa koiraa <3 Ihanaa lomaa!