Elämää Puerto Vallartassa

✖ PUERTO VALLARTA, MEXICO

Palaan vielä hetkeksi Puerto Vallartaan ennen kuin Meksikon matka jatkuu maan toiselle rannikolle, Yukatanin niemimaan maisemiin. Mihin jäimmekään? Niin: olemme löytäneet maailman kauneimman hotellin ja alkaneet tutustua kaupunkiin.

Puerto Vallarta ehtii parissa päivässä löytää paikan sydämestämme. Ihmiset ovat niin valloittavia, avuliaita ja ystävällisiä. Meille puhutaan hyväntuulista espanjaa, jota Jarno kaikeksi onneksi ymmärtää ja kääntää minulle olennaisimmat. Mistä olemme, haluammeko tequilaa, olemmeko naimisissa? Kaikki haluavat tietää olemmeko naimisissa ja heti sen jälkeen syyn miksi emme. Sitten voikin palata tequilaan.

Monet puhuvat myös englantia, kuten käsityöläismarkkinoilla kojunsa edessä päivystävä mies, joka huutaa kyllästyneenä ohikulkijoille: Buy another piece of mexican junk! Kaikki lähellä olevat räjähtävät nauruun. Ehkä hän on kaupitellut mattojaan, ryijyjään ja koristeellisia astioitaan liian kauan, tai sitten tänään turhauttaa ihan muuten vaan.

Hortoilemme gallerioissa, niitä riittää vanhan kaupungin mukulakivisillä kaduilla. Seinillä roikkuu paikallisten taiteilijoiden töitä, toisissa paikoissa niin paljon, että loput nojailevat toisiinsa lattialla. Sisäpihoille on piilotettu veistoksia ja patsaita kukkivien pensaiden sekaan. Värit vyöryvät verkkokalvoille kuin aallot, herättelevät aikaerosta nuokkuvia aivosoluja melkein väkivalloin. Synapsit surisevat visuaalisen ilotulituksen keskellä.

Päädymme pienellä sivukadulla sijaitsevaan baariin. Se on tavallinen puertovallartalainen pikkukapakka, joka on jostain syystä täynnä kanadalaisia. Kello on vasta neljä iltapäivällä, mutta musiikki raikaa korttelin päähän ja asiakkaita istuskelee kadulla asti, koska sisälle ei mahdu enempää. Tilaan margaritan, saan käteeni ämpärinkokoisen muovimukin. Cocktail on koostaan huolimatta tiukkaa tavaraa, sellaisia joita ei voi juoda montaa, jos aikoo päästä lähtemään omin jaloin. Pian meillä on monta uutta kanadalaista ystävää, enimmäkseen ruskettuneita vanhoja herroja jotka esittelevät meille vaimojaan ja haluavat tietää kaiken Suomesta, he ovat tarjonneet meille monta lasia baarimikkojen tislaamaa tequilaa (you guys REALLY need to taste this stuff), minä olen humalassa eikä kello ole edes kuutta.

Meillä on myös uusi karvainen ystävä, hotellissamme pyörivä puolivuotias pentu, joka tykästyy meihin yhtä paljon kuin me siihen. Gilbert on ensimmäistä päivää omistajansa mukana töissä ja opettelee elämää hotellikoirana. Molempia taitaa vähän jännittää miten se sujuu. Olemme ostaneet Gilbertille kaupungilta uuden hihnan ja siihen sopivan pannan, sillä sen oma hihna on viety aamulla hotellin edestä ja pentupantakin on käymässä pieneksi. Puemme pennulle uutuuttaan natisevan nahkapannan ja se pyörähtelee ylpeänä, kun ihastelemme sitä joukolla.

Viemme Gilbertin ensimmäistä kertaa hotellin korkeimpaan paikkaan, kattoterassille, josta näkee koko kaupungin ylle. Aurinko laskee, haluamme katsella kaupunkia vielä ennen kuin ilta pimenee. Koirakin nauttii maisemista, mutta katselee niitä mieluiten turvallisesti jommankumman sylistä.

Joku nero on rakentanut kattoterassille porealtaan! Haemme hotellin baarista – siis vieraille varatusta jääkaapista – kylmät oluet ja pulahdamme lämpimään veteen katselemaan kun kaupunki hämärtyy ympärillämme. Koira nukkuu aurinkotuolissa kerällä pyyhkeen päällä. Niitä hetkiä, kun maailmassa on hetken ajan aivan kaikki kohdallaan. Jos siihen ajatukseen pysähtyy, tulee melkein syyllinen olo: ansaitsemmeko tosiaan kaiken tämän, saammeko vaan olla ja nauttia?

Luottavainen pieni lepakko ikuistettuna itse teossa, nyysimässä sydämeni.

Lilluttelun jälkeen tulee nälkä ja lähdemme kolmisin etsimään iltapalaa. Löydämme ruokakojun ja tilaamme tacoja, tietysti tacoja. Olen vihdoin päässyt tacojen luvattuun maahan eikä mikään voi estää minua syömästä niitä aina kun saan tilaisuuden. Me syömme maissitacojemme sisällä kalaa ja kasviksia, mutta Gilbertille tilaamme pienen lautasellisen lihaa. Koiran silmät levähtävät, minulleko? Muruakaan ei jää yli. Siinä suhteessa Gilbert on kovin samanlainen kuin kanssamme asuva mäyräkoiraneiti.

Katusoittajat pysähtyvät pienen ravintolan kohdalla: kaksi miestä soittaa kitaraa, toinen laulaa, toinen yhtyy kertosäkeisiin stemmoilla. Haikea kappale tuo mieleen ihmisiä, jotka tunsin kauan sitten. Joistakin asioista on niin kauan, että tuntuu kuin ne kuuluisivat johonkin toiseen elämään. Niiden yllä leijuu hienoinen pöly kuin ne olisivat esineitä, joihin ei ole koskettu viiteentoista vuoteen.

Seurueeseen kuuluu myös kuski ja toisen muusikon vaimo, he hymyilevät joukolla ensin koirallemme ja sitten kameralle. 

Kotimatkalla törmäämme katukoiraan, joka näyttää täsmälleen samalta kuin Gilbert, se on vain aikuinen versio. Se jolkottelee suoraan luoksemme kuin tuntisi meidät, leikki syntyy samantien. Katselemme painivaa parivaljakkoa ja syttyy valo: voisiko se olla Gilbertin äiti? Juuri kun pohdin pitäisikö palata vielä tacokojulle ostamaan ruokaa sillekin, kulmakaupasta astuu tyttö koiranruokapurkki kädessään ja kaataa sen sisällön koiralle. Tekee mieli halata tyttöä – tulee niin hyvä mieli aina kun muistamme ettemme suinkaan ole ainoat, jotka ruokkivat katukoiria.

Pentu saa omistajaltaan luvan viettää yön kanssamme. Naurattaa: olemme olleet Meksikossa alle 24 tuntia ja meillä on jo lainakoira, joka nukkuu jaloissamme yön. Tuntuu kotoisalta.

Viimeinen asia, jonka kuulen ennen kuin nukahdan on kavion kopse kadulta. Jarno käy katsomassa parvekkeelta: hattupäinen mies ratsastaa ohi aasilla. Kuulostaa ihan elokuvakohtaukselta, mutta on kuulemma totta.

✖ LUE AIEMMAT JUTUT SAMALTA MATKALTA
RIVERA DEL RIO
HELLO MEXICO

*YHTEISTYÖKUMPPANIMME MOMONDO SPONSOROI OSAN MATKASTAMME
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

22 thoughts on “Elämää Puerto Vallartassa

  1. Musta tuntuu, että menette te mihin vaan, niin siitä syntyy joku hurmaavan kaunis ja uskomattoman suloinen tarina, jota lukiessa sydän pakahtuu. Tämä varmaan tapahtuisi ihan samalla tavalla, vaikka menisitte Kouvolaan. Haluaisin saada nää kaikki tarinat omaan kirjahyllyyn kaikkien muiden suosikkien joukkoon. Nidottuna yhteen uskomattoman hienojen kuvien kanssa. Ootte parhaita!

    • Challenge accepted – Kouvola it is! Nauroin tälle ääneen, mutta eihän Kouvolassa mitään pahaa ole! Ollut siellä kaksi kertaa ja sehän on erittäin hurmaava paikka :D

  2. Ihana ihana kirjoitus! erityisesti nyt kun olen itsekkin täällä, tosin tällä hetkellä jo sayulitassa. Olen niin onnellinen kun mulla on vielä kaksi viikkoa aikaa täällä, ah!
    Onko mitään erityisiä suosituksia Vallartassa?

    • OI SINÄ ONNEKAS! Ihanaa, että olet siellä. Pikasuositus: etsi vanhasta kaupungista kalaravintola nimeltä Cisnero! Aivan superhyvää ja halpaa. Edessä on tacokoju, mutta kannattaa mennä sisälle asti ja syödä ihan pitkän kaavan mukaan.

      Muita pikavinkkejä (sorry, kiire saada kone kiinni mutta halusin vastata heti):
      – kasvitieteellinen puutarha kaupungin ulkopuolella
      – vähän kauempana sijaitsevat rannat, jotka ovat hiljaisempia ja kauniimpia
      – markkinat vanhan kaupungin torilla, en kyllä muista minä päivänä ne olivatkaan, mutta löytynee googlella!

      Ja jos etsit vielä majapaikkaa joillekin öille, niin Rivera Del Rio ja sisarhotelli Garlands Del Rio ovat 10/10.

      • Suurkiitokset vinkeistä! Palaan loppumatkasta vielä Vallartaan joten käyn ehdottomasti testaamassa ainakin tuon ravintolan :)

    • Tämä on varmasti meidän molempien haave. Tuntuu, että nyt olemme nähneet vain niin pienen osan ja nälkä kasvaa syödessä.

  3. Harmaan lumisadeaamun kahvihetkeen pikavierailu Meksikon väreihin ja tunnelmiin, kiitos sinulle Stella

  4. Yksi hienoimmista postauksista – lämpö ja rakkautesi eläimiin välittyy tästä kirjoituksesta ja kuvista niin aitona, että vedet nousivat vanhan kyynikonkin silmiin. Kiitos! :)

    • Anna ♥ Kiitos sulle että luet. Vanhoja kyynikoita on ihanaa ilahduttaa ja liikuttaa!

  5. Sä olet nyt kyllä Stella syyllinen siihen että tää kotinurkissa viihtyvä villasukkaeläin halajaa taas maailmalle ja kauemmas, kuin Kanarian kolutut turistirannat! Luulin jo että olen siirtynyt laiskana ja mukavuudenhaluisena äitihahmona loppuiäkseni perusturistikategoriaan, mutta noi sun kirjoitukset on niin…. ihania, täynnä tuota ihanaa tunnelmaa mikä välittyy myös kuvissa ja seikkailuun kutsuvia, että ei auta kuin unelmoida että pääsisi vielä itsekin tutkimaan tätä ihanaa maapalloamme.
    Sana ihanaa taisi toistua muutamaan kertaan!

    You paint a beutiful picture by words….

    • VILLASUKKAELÄIN! Mahtava ilmaisu. Kuulun sun kanssa tähän samaan kategoriaan aina silloin kun en matkusta, kuten esimerkiksi nyt. Kiitos kauniista sanoistasi – ihana kuulla, että meidän matkajutut inspiroivat kotinurkissaan viihtyvätkin haaveilemaan maailman näkemisestä!

  6. Tulumista iltaa! Tässä hotellin riippukeinussa kuuntelen paikallisen ryhmän musisointia, menivät juuri sisälle viereiseen ravintolaan ja antoivat meksikolaisten rytmien puhua puolestaan! Ihana tunnelma, kohta ( kun laiskottelultani ennätän) menen syömään guacamolea ja niitä paljon puhuttuja tacoja, ne on

  7. Ihana postaus! Nim. tänään jaoin lounasleipäni neljälle häiritsevän laihalle ja huonokuntoiselle katukoiralle Guatemalassa. <3

Leave a Reply

Your email address will not be published.