Tartunpa minäkin tähän blogimaailmaa kiertäneeseen haasteeseen. Olen alkanut rakastaa haasteita, niin helppoa vastailla valmiiksi asetettuihin kysymyksiin – väsynyt bloggaaja kiittää ja toivoo lisää haasteita! Seuraa siis yhdeksän tykätyintä Instagram-kuvaa kuluneen vuoden varrelta sekä tarinat niiden takaa.

1 ~ Saimme sisustettua vanhan kodin eteisen juuri sopivasti ennen kuin saimme tietää, että asunto myydään ja joudumme muuttamaan. Ei se mitään, sisustusprojekti oli kiva, vaikka lopputuloksesta ei ehditty nauttia kovin kauan.

Eteishalli ehti kolmen vuoden aikana näyttää hyvinkin erilaiselta, esimerkiksi keittiöremonttimme aikaan, jolloin se palveli retkikeittiön ja raksatarvikevaraston yhdistelmänä ja haisi tärpätiltä ja paistetulta kalalta. Raksatarvikevarasto se oli vielä jonkin aikaa remontin valmistumisen jälkeenkin, kunnes Jarno alkoi hengailla meillä, menetti hermonsa eteishallin kaaokseen ja laittoi sen jouluksi kuntoon. Se oli se sama joulu, kun hän toi meille yllätyslahjaksi kuusen.

2 ~ Ei kovinkaan yllättävää, että kärkiyhdeksikköön päätyi koirakuva. Joku kysyi joskus ovatko koirakuvamme lavastettuja ja vastaus on ehdottomasti ei – nappaamme vaan kameran käteen silloin kun eteen osuu kuvauksellinen tilanne. Koirasiskokset hakeutuvat myös usein itse kameran eteen silloin kun yritämme kuvata jotain ihan muuta, kuten tässä tilanteessa, kun olin ottamassa kuvaa eteisestämme ja linssini eteen ilmestyi kaksi hahmoa kuin Hohto-elokuvan pikkutytöt.

Mäyräkoirilla on kiusallinen tapa tarkkailla palvelusväkeään erilaisilla kuumottavilla tavoilla. Luna-koira on aina osannut manaamisen jalon taidon, jonka se on sittemmin opettanut myös siskolleen. Uskokaa pois, tämäkin kuva olisi ollut huomattavasti karmivampi ilman tuota spontaania haukotusta.

3 ~ Muutimme viime kesänä pois kodista, jossa olin asunut ensin kämppäkaverini ja sitten Jarnon kanssa. Kävimme muuttopäivän päätteeksi viemässä avaimet vanhaan kotiin. Oli melko myöhäinen ilta, joten otimme samalla koirat mukaan iltakävelylle. Ne eivät tienneet mitä ajatella tyhjistä huoneista: ensin tuli ralli, sitten närkästys ja masennus, kun ei ollut sohvaa tai mattoa jolle käpertyä. Mieltään osoittavat mustat eläimet valkoisissa huoneissa näytti niin huvittavalta, että otin muistoksi muutaman kuvan.

Olin viimeinen, joka lähti. Oli jo myöhä, kesäillan ohut kajo valaisi vielä huoneet. Kävin jättämässä hyvästit parvekkeelta aukeavalle näkymälle Telakkarantaan. Seisoin hetken keskellä tyhjää olohuonetta, katselin sen vaaleanpunaista seinää. Sitten jätin avaimet takanreunukselle, kävelin ovelle ja painoin sen kiinni. Otin postiluukusta pois lapun, jossa luki Stella ja Jarno. Sen alla oli vielä minun ja entisen kämppäkaverin sukunimi.

Lue koko kirjoitus: Muuttopäivä ↠

4 ~ Tämä kuva on viime kesältä juuri ennen juhannusta. Olimme matkalla jostain jonnekin ja tien pientareet olivat räjähtäneet täyteen kukkivia lupiineja. Oli pakko pysähtyä tien laitaan kahmimaan kimppu mukaan. Jarno nojasi pakuun, poltteli tupakkaa ja otti kuvia kun hilluin onnellisena kukkien keskellä. Tämä on tyypillinen tilaisuus tekee varkaan -esimerkki siitä miten suurin osa meidän kuvista syntyvät: jompikumpi sekoilee jotain ja toinen nappaa kameran käteen.

Nämä kuvat kuvittivat myös blogijuttua kaupunkijuhannuksesta, joka ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Lue koko kirjoitus: Yhdessä kuljetaan päivän kirkkauteen ↠

5 ~ Ensimmäinen kuva uudesta kodistamme Punavuoressa oli vuoden ylivoimaisesti suosituin Instagram-kuva. Olimme saapuneet Outin kanssa asunnolle odottamaan muuttokuormaa ja kuva on napattu nopeasti makuuhuoneesta hetkeä ennen kuin muuttoauto kaahasi kadulle talon eteen. Oli kesäkuun viimeinen päivä, hento vire liikutti valkoisia sänkyverhoja, jotka edellinen asukas oli jättänyt meille. Me tunsimme hänet ja olimme käyneet asunnossa kauan ennen kuin tiesimme että tulisimme vielä asumaan siellä. Oli todella monen kummallisen sattuman summa, että siitä tuli meidän koti.

Kuva löytyy muiden uudesta kodista otettujen ruutujen ohessa blogikirjoituksesta: Hello, Punavuori ↠

6 ~ Suudelmakuvan minusta ja Jarnosta otti Nata toissakesäisillä Flow-festareilla ja se oli yksi viime vuoden tykätyimmistä. Julkaisin vuoden vanhasta kuvasta sateenkaariversion viime kesänä Pride-viikon kunniaksi, koska uskon yhtäläisiin ihmisoikeuksiin ja kaikkien oikeuteen rakastaa. Tuntuu absurdilta, että yhä vuonna 2018 on tarvinnut keskustella ja taistella näin perusasiasta. Toivottavasti ensi vuonna asiat ovat jo toisin.

7 ~ Rakastan uutta makuuhuonettamme ja ikkunoista siivilöityvää valoa, olkoonkin, että sitä ei ole näkynyt viime kuukausina. Tämä ruutu taisi olla yksi ensimmäisistä uudesta kodista otetuista kuvista sen jälkeen kun tavarat oli purettu ja saatu mitenkuten paikoilleen – kuvassa vallitseva seesteisyys ei tosin kestänyt kauaa, vaan huone räjähti takaisin täyteen kaaokseen vajaassa viikossa sen ottamisen jälkeen.

Tämä on myös kärkiyhdeksikön kuvista ainoa, joka on suunniteltu ja toteutettu tietyn vision mukaan, se nimittäin julkaistiin Instagramin lisäksi myös blogissa osana kaupallista yhteistyötä Familonin kanssa: Makuuhuoneen uudet tuulet ↠

Kuvassa vilahtava puolikas koirapylly ei tosin ollut suunniteltu osa kuvaa. Taitaa olla väistämätön luonnonlaki, että kaikissa kuvissamme on kutsumatta sinne ilmestynyt koirapylly tai kuono tai häntä.

8 ~ Aloitimme viime keväänä kunnostamaan äitini suvun vanhaa taloa, ajatuksena tehdä siitä meidän lappilainen kakkoskoti. Projekti on vasta alussa, mutta siitä on tullut jo varsinainen Instagram-menestys, sillä yksikään aihe ei ole koskaan aiemmin kahminut niin paljon kommentteja, tykkäyksiä ja inbox-viestejä. Ihan mahtavaa, että aihe kiinnostaa, koska se tulee viemään ensi vuonna entistä isomman lohkon ajastamme ja kerrottavaa varmasti löytyy. Tämän kuvan nappasin viime keväänä juuri ennen lähtöä, kun olimme lukinneet oven, pakanneet pakun ja lähdössä ajamaan takaisin etelään.

Talossa on aina ollut tietty väreily, jota en osaa selittää. Ehkä se johtuu yksinkertaisesti siitä, että se sijaitsee Lapissa. Toisaalta talo on nähnyt 140 vuotta sukumme historiaa häistä hautajaisiin ja syntymäpäiviin – esimerkiksi minun isoäitini syntyi tässä talossa. Hän painoi syntyessään vain kaksi kiloa ja siihen aikaan oli ihme, että hän jäi eloon. Neljä tuntia myöhemmin syntyi hänen kaksosveljensä – juuri se isoeno, jolle soudin ruokaa ja joka asutti tätä taloa kuolemaansa asti, kahdeksantoista vuotta sitten.

Lue koko kirjoitus: Vanha hirsitalo Lapissa ↠

9 ~ Jarno otti tämän kuvan minusta Lapissa viime syksynä. Kuvaamme mieluiten luonnonvalossa, erityisen mielellään niinä hetkinä kun valo tarjoaa mahdollisuuden leikkiin ja suodattuu, siivilöityy, läikehtii, lainehtii, väreilee tai hohtaa. Lapin syksyssä tätä kaikkea on tarjolla yltäkylläisesti.

Olimme viettäneet Lapissa viikon emmekä olisi millään halunneet lähteä: Ajattelin ensin, että pakenemme tänne todellisuutta, mutta onhan tämäkin totta – vain täysin toisenlaista kuin arki, jota elämme Helsingissä. Kaikki on vähän verkkaisempaa. Töiden tekeminen isoisoisäni kirjoituspöydän äärellä tuntuu rennommalta (kun nostan katseeni, näen kuinka sukulaismies ajaa traktorilla viemään laitumella odottaville lehmille heinää). Talon puoliksi lahonneilla portailla juotu aamukahvi maistuu aavistuksen paremmalta. Ja me, ehkä me olemme onnellisempia. Ehkä se johtuu siitä, että meillä on aikaa ajatella. Ehkä se on nämä seudut. Ehkä tämä talo kietoo meidät suojelukseen, joka tuntuu kotiinpaluulta.

Lue koko kirjoitus: Pysäytyskuvia ↠

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA