Esittelyssä eteinen

Kuvaan kotoamme usein samoista kulmista. Niistä nurkista, joihin olen tyytyväinen – ja joissa ei sillä hetkellä satu olemaan puoliksi purettua matkalaukkua, lattialle levitettyä kuittikasaa tai kuvausrekvisiittakasseja. Köh. Asunnossa on reilusti neliöitä, mikä on tietysti hillitöntä ja harvinaista luksusta pääkaupunkiseudun niukkoihin neliöihin tottuneelle pariskunnalle. Sen ainoa nurja puoli on, että keskeneräiset projektit ja kaaospesäkkeet on vähän liian helppo jättää lojumaan. Aina voi sulkea oven ja leikkiä, että sotku katoaa, kun sitä ei näe.

Yksi harvemmin kuviin päätyneistä paikoista on eteinen. Siellä on tähän saakka ajelehtinut vaihteleva lajitelma kalusteita, jotka eivät ole löytäneet sillä hetkellä paikkaansa muista huoneista. Hiljaa hyvä tulee: nyt sillä nimittäin alkaa vihdoin olla oma ilme, joka ei tunnu väliaikaiselta kyhäelmältä. Sellaiselta olkoon vaikka noin -luovuttamiselta odotellessa jotain fiksumpaa ratkaisua.

Roomagesta hankittu 50-luvun senkki on eteisen kuningatar ja kätkee sisäänsä kenkiä sekä kaikkia niitä epäesteettisiä, mutta välttämättömiä asioita, joita koiranomistajan eteisestä löytyy (koiranomistajat tietävät). Se toimii myös laskutasona avaimille, postille, pikkulaukuille ja muulle päivittäiselle pikkutavaralle, jota täytyy pitää käden ulottuvilla.

Koko eteisen sisustus on Annosta ostettua harmaata villamattoa lukuunottamatta syntynyt kirppisaarteista ja vintagelöydöistä. Suuri tiikkikehyksinen peili on suomalaista käsityötä 70-luvulta, nahkajakkara sen alapuolella on palvelusvuosistaan huolimatta yhä tukeva. Vanhassa korissa on sateevarjoja vaikka muille jakaa, niitä tuntuu unohtuvan tänne jokaisesta illanvietosta. Ystäville tiedoksi, että jos olette kadottaneet sateenvarjonne viimeisen kolmen vuoden aikana, se löytyy 90% todennäköisyydellä täältä.

50-luvun pikkupeili on pelastettu ystävän kirppispinosta, Robert Mapplethorpen juliste tuli puolestaan hankittua parin vuoden takaisen taidenäyttelyn yhteydessä. Peilin ja julisteen ympärille on koottu niitä sun näitä pikkutöitä, kokoelma karttuu vielä kunhan ehdin kehystää muutaman grafiikkavedoksen. Ikuisuusprojekti.

Messinkinen pöllö on paheksunut elämääni jo monen vuoden ajan. Se on kolikkolipas, joka nielee taskujen pohjalla kilisevät pikkukolikot, niitä kaivetaan sieltä sitten takaisin kun joku tarvitsee bussirahaa. Pöllön seuraksi löytyi pari kuukautta sitten kirppikseltä vähän samanhenkinen messinkikulho, johon koitan muistaa pudottaa avaimen aina kun tulen kotiin. Lähdöt sujuvat kummasti paremmin silloin kun ei tarvitse ensin etsiä kymmentä minuuttia avaimia, repiä hiuksiaan ja kiljua poikaystävälle mihin sä oot ne piilottanut vain löytääkseen ne lopulta oman takkinsa taskusta.

Suosikkiyksityiskohtani tällä hetkellä ovat nuo sieltä sun täältä kirppiksiltä löydetyt keraamiset vintagepurkit, joissa säilytetään kuulokkeita ja miessälää. Siis kaikkea sitä kummallista pikkuroinaa, jota Jarno kuljettaa taskuissaan: plektroja, pieniä ruuveja, purkkaa, kadulta löydettyjä esineitä ja onnenkiviä. Niille pitää olla oma paikka, muuten ne lojuvat pitkin pöytää ja tekevät minut hulluksi. Olen jostain syystä todella hyvä sietämään isoa kaaosta, kuten keskellä huonetta seisovia ylimääräisiä kalusteita tai käytävää tukkivaa pyykkikasaa, mutta kaikenlaiset pikkutavarat ja säläkasat ajavat minut kuilun partaalle.

Sisustus on meillä semmonen konsepti, joka on ikuisesti liikkeessä. Ison peilin alla oleva jakkara on ehtinyt näiden kuvien ottamisen jälkeen muuttaa jo toiseen huoneeseen ja sen tilalla on siro 50-luvun nojatuoli. Sen suuremmille muutoksille ei ole kuitenkaan tällä hetkellä tarvetta, koska tykkään eteisestä tälläisenään tosi paljon: lämpimät sävyt luovat kutsuvaa tunnelmaa ja harmaa matto tekee tilasta rauhallisen. Tällä mennään – kunnes saamme taas jonkun keskiöisen päähänpiston ja alamme raahailla kalusteita huoneesta toiseen.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

18 thoughts on “Esittelyssä eteinen

  1. Yritän kirpputoreilla aina kanavoida sisäisen Stellani esiin, sun estetiikan tajusi on mahtava!

    • HAHA! Ihanaa! Kiva kuulla. Oon ajatellut tehdä jonku kirppisoppaan. Ehkä siitä on iloa ja apua tähän.

  2. Mies ja sälää!! ❤
    Ikävä sitä aikaa! Oikeesti. Nypin ekat (satatuhatta!) harmaata hiusta päästäni, kun poikani, ja hänen kaikki kaverinsa tuomat, ja jättämät Sälät lojuivat meillä :)
    Yritin yksin aikani siivoilla??, kunnes ostin olohuoneeseen mopon ja rummut, ja annoin universumille tilaa sekä pojille vapauden. Oli unohtumaton vuosi ja onni asui meillä pitkään. Elämä on liian nopeasti ohi. Kannattaa tehdä siitä juuri Omanlaisensa ❤

    Kaunis eteinen!

    • Hahaha, tuota en ole muuten ajatellutkaan, että miessälää aiheuttavat myös OMAT POJAT! Apua. Aloin juuri sympata kaikkia niitä ystäviä, joilla on perheessään miehen lisäksi poikalapsia.

  3. Kauniit purkit ovat paras idea IKINÄ, nyt tiedän mihin meidän taloutemme miessälä (ruuvit, mystiset pienet asiat, johdonpätkät yms) sijoitetaan.

      • Miessälä!!! Meillä on käytössä purkki (kyllä, vain yksi purkki, tämä yksilö on ilmeisesti hyvin vähäsäläinen, onneksi) tätä varten. Tilanne kun otin purkin ensimmäistä kertaa käyttöön meni jotakuinkin näin; Mies: “MISSÄ KAIKKI MUN TÄRKEÄT JUTUT TÄSTÄ PÖYDÄLTÄ ON KERRO HETI MIHIN OOT NE PILOTTANU?!” Minä: “Näetkö siinä pöydällä samassa kohdassa jossa ne jutut aina ovat sen purkin? Sen yhden ainoan purkin muuten tyhjällä pöydällä? Mahtaisiko _mitenkään_ olla että ne jutut vois olla siinä purkissa……?” En voinut taaskaan välttyä siltä kuuluisalta putkiaivo vs. tippaleipäaivo-mielleyhtymältä. :•D :•D

  4. Keskiöistä kalusteiden raahaamista huoneesta toiseen; toinen harrastaja ilmoittautuu! Mistä ihmeestä sekin johtuu, että se älynväläys elämää suuremmasta sisustusideasta iskee AINA keskellä yötä?! Ja sittenhän se on luonnollisesti toteutettava välittömästi, seuraavaan päivään ei voi mitenkään odottaa. :•D

    • EI TODELLAKAAN VOI! Kun on vielä kaks tälläistä samanlaista kärsimätöntä innostujaa, joka saa yöllisiä päähänpistoja, niin HETI PITÄÄ TEHÄ.

  5. Toden totta! Nuo purkit ovat löytäneet todellakin kauniin, oman paikkansa! Onpa sympaattiset ja aivan täydelliset teidän eteiseen :)

  6. No voi jehna! Harminkakkara sentään, kun näin tuon senkin. Senkin senkki, kun tulin hävittäneeksi sen yhden muuton yhteydessä. Miehen vanha ihana puinen kaluste vaan ei sopinut siihen elämäntilanteeseen, kun muutettiin 105 neliön asunnosta 59 neliön asuntoon. No, sitä jäin kaipaamaan, kun muutama vuosi myöhemmin muutettiin samaan kerrostaloon, kerrosta alemmas, 100 neliön asuntoon, johon senkin olisi saanut mahtumaan. Mutta myöhäistä. Ihana eteinen teillä!

    • Eikä, voi harmi! Mutta eiköhän teille löydy uusi senkki tilalle, jos tuntuu että koti sellaista kaipaa. Kiitos, minäkin tykkään että on nyt viihtyisä!

Leave a Reply

Your email address will not be published.