Nyt on kuulkaas onni olla Suomessa asuva musadiggari! Viime päivinä on julkistettu ensi kesän kaupunkifestareiden ensimmäiset artistikiinnitykset ja olimme molemmat haljeta toinen toistaan mahtavammista uutisista.

Festarikauden starttaa Sideways, jossa vierailin viime kesäkuussa ensimmäistä kertaa. Tästä on näköjään tulossa tapa, sillä ensi kesänä Sidewaysissa nähdään yksi vanhoista lempibändeistäni, brittipopin aallonharjalla surffannut ja viimeisenä neljästä suuresta yhä seisova Suede! Oli korkea aika tulla takaisin, yhtye on nähty Helsingissä edellisen kerran vuonna 2002 juuri ennen telakalle jäämistään. Sueden karismaattinen keulakuva Brett Anderson oli yksi teinivuosieni tyylivaikuttajista ja muutenkin tietysti tärkeä tyyppi, sillä hän on tehnyt kappaleita kuten The Beautiful Ones ja ikisuosikkini Europe Is Our Playground. Se julkaistiin alunperin Trash-sinkun b-puolella ja myöhemmin Sci-fi Lullabies -kokoelmalla, johon kerättiin kaikki b-puolet Sueden siihenastisen tuotannon varrelta (ja on edelleen loistava kokonaisuus täynnä vähän vähemmän tunnettuja ja puhkisoitettuja Suede-helmiä). Monen Suede-fanin iloksi ja toisten kauhuksi yhtye teki joitakin vuosia sitten comebackin ja julkaisi uusimman levynsä The Blue Hour viime syyskuussa. Itselle tärkeiden artistien comebackit ovat aina vähän osastoa uhka vai mahdollisuus, mutta kritiikot ovat kehuneet uutta levyä estoitta, joten täytyy selvästi ottaa se tehokuunteluun.

Sidewaysin lavalle kipuaa myös amerikkalainen Kurt Vile & The Violators, yhtye jonka nokkamiehestä tulin sattumalta juuri viikko sitten kirjoittaneeksi. Jenkki-indien kultapoika on tunnettu raukean letkeistä kappaleistaan, joissa kaikuu niin 70-luvun nimet Neil Youngista Tom Pettyyn kuin tämän päivän indievaikutteet.

Myös festarikauden puolestaan päättävä Flow Festival julkisti artistikiinnityksiä, joista perheessämme iloitaan isosti. Father John Misty on yksi Jarnon tämänhetkisistä suosikkiartisteista: superlahjakas muusikko-tuottaja on soittanut Jarnoa lainatakseni “helvetin hyvissä bändeissä” mutta eniten Jarno diggaa herran nykyisestä itseironisesta alter egosta ja sen ympärille rakentuneesta soolotuotannosta, joka on keitos yhteiskunnallista kannanottoa, kirjoittajansa elämästä ammennettuja henkilökohtaisia tilityksiä ja juurevia indiesoundeja.

Merkittävin uutinen meikälle oli tietysti se, että Suvilahteen saapuu ensi elokuussa brittiläinen postpunk-suuruus The Cure, joka on minulle ei yhtään enempää eikä vähempää kuin yksi maailman tärkeimmistä bändeistä. Robert Smithin johtama yhtye vieraili Suomessa pari vuotta sitten jäähallikeikalla, jonka yhteydessä kirjoitin vanhalle lempibändilleni rakkaudentunnustuksen. Lista on yhä ajankohtainen.

Flow’ssa nähdään myös Jarnon suosikki Tame Impala sekä Robyn, jonka uudesta albumista kirjoitin aiemmin syksyllä. Eniten silti toivon kuulevani Dancing On My Own, joka on kaveripiirissämme julistettu bailuklassikkoasemaan. Tarkoittaa, että sillä kappaleella saa bailut aikaan vaikka aamukuudelta.

Ainoa haaste tulee olemaan se, että olemme ajatelleet viettää suurimman osan ensi kesästä Lapissa, mutta näyttää siltä, että on ainakin muutama syy huristella kesän aikana vähäksi aikaa Helsinkiin. Osuuko ja uppoaako joku näistä kenties teihinkin?