Lomatunnelmaa makuuhuoneeseen (ja pehmeitä paketteja jouluun)

Kaupallinen yhteistyö Familon ja Asennemedia

Ihan kuin tänä jouluna olisi ollut tavallista rennompi meno. Jouluruuhkissa ryysiminen ja kilpavarustelu ei tunnu kiinnostavan ketään, ja hyvä niin. Pitkä ja pimeä syksy on tainnut verottaa kaikkien jaksamista ja kaikkein eniten kiinnostaa yhdessäolo, pitkät yöunet ja aikatauluton oleminen.

En ole mikään poikkeus. Eniten odotan joululta juuri tuota kiireetöntä aikaa, kun saa hyvällä omatunnolla unohtua teekupin kanssa sänkyyn lukemaan kirjaa. Hämäriä aamuja, kun huoneen nurkkaan voi sytyttää valon, mutta ei tarvitse vielä nousta tai oikeastaan edes herätä. Iltoja, kun saa sujahtaa peiton alle heti kun huvittaa.

Luvassa vielä muutama kaunis ja käytännöllinen joululahjavinkki, jotka sopivat täydellisesti lomajoutilaisuuteen (ja sen jälkeen koittavaan arkeen). Jo vuoden kestäneen yhteistyömme tiimoilta tutuksi tullut suomalainen Familon on kerännyt verkkosivuilleen joulukalenterin verran lahjavinkkejä: 24 tuotetta, jotka irtoavat jouluaattoon asti 24% alennuksella. Poimin joukosta omat suosikkini, jotka taikoivat makuuhuoneeseen ihanan pehmeän lomatunnelman. Aaaah saanko ottaa joululomaan pienen varaslähdön?

Kääräise pakettiin pellavainen petaus

Sekä me että väliaikaisen sänkylisenssin saanut mäyräkoira ihastuimme Korsi-pellavalakanoiden pehmeyteen ja minimalistiseen kuosiin. Harkitsimme ensin mustavalkoista versiota, mutta luonnonläheinen harmaan ja beigen sekoitus eli greige vei voiton. Kaikki lakanamme ovat yksivärisiä ja vaihtelu ilmeisesti virkistää, sillä simppeli printti tuntuu itseasiassa tosi freesiltä vaihtoehdolta. Se on myös helppo yhdistää yksivärisiin lakanoihin.

Syitä rakastaa pellavaa: sen kasvattamiseen ei tarvita keinokastelua tai torjunta-aineita, se on superkestävä materiaali ja paranee vaan pesusta pesuun, ja mikä ihaninta, se näyttää hyvältä ryppyisenä. Elämä on liian lyhyt lakanoiden silittämiseen.

Mutta kaikki eivät pidä pellavasta ja sekin on ihan ok. Korsi-lakanoista on tarjolla myös edullisempi puuvillainen versio, josta löytyy greigen ja mustavalkoisen lisäksi vaaleanpunainen sävy – näet tästä kaikki vaihtoehdot.

Kaunista kylpyhuoneeseen

Välimerellisestä kulttuurista tutut hamam-pyyhkeet ovat valloittaneet viime vuosina myös pohjoismaita, sillä niiden ominaisuudet ovat loistavat: ohuet pyyhkeet mahtuvat pieneen tilaan kaapissa tai kassissa ja kuivuvat nopeasti käytön jälkeen. Olen itsekin rakastunut konseptiin ja tuonut Istanbulista ohkaisia pellavapyyhkeitä, mutta poikaystävä ei ole ollut järin ihastunut niihin, sillä hänen mielestään ne eivät kuivaa tarpeeksi tehokkaasti. Siksipä Familonin uusi harmaaraidallinen hamam-pyyhe on otettu meillä ilolla vastaan: toinen puoli on sileää ja imukykyistä puuvillaa ja toinen on ohutta froteeta. Nyt kuulemma toimii, eikä haittaa yhtään, että pyyhe on valtava. Tykkäämme tummanharmaasta, mutta siitä löytyy myös vaaleampi harmaaraidallinen versio.

Anna lahjaksi paremmat unet

Olen tullut tänä syksynä siihen tulokseen, että laadukas tyyny on loistava lahja, sillä yllättävän harvat muistavat tai raaskivat vaihtaa tyynynsä niin usein kuin kannattaisi. Hyvällä peitolla pärjää vuosia, kun muistaa välillä pestä ja tuulettaa, mutta tyynyt ovat paljon kovemmalla kulutuksella ja pitäisi siksi vaihtaa parin vuoden välein.

Tyynyllä on todellakin väliä: olemme nukkuneet ihan liian kauan monta vuotta sitten hankituilla litteiksi liiskoiksi puristuneilla tyynyillä. Saimme Familonilta uudet puolikorkeat untuvatyynyt ja eron huomasi yhdessä yössä, sillä herätessä niskan joka-aamuinen jäykkyys oli historiaa. Että voikin lopulta olla niin pienestä asiasta kiinni!

Meillä on tavallisten tyynyjen lisäksi kaksi jättityynyä, jotka alkavat olla elinkaarensa päässä. Konsepti on loistava eikä siitä luovuta, täytyy vaan vaihtaa tilalle Familonin jättityynyt. Jättityynyillä saa loihdittua hotellihuoneesta tutun muhkean petauksen, jossa on ihana lukea tai katsoa leffaa.

Torkkuhetki on paras hetki

Olen tunnustuksellinen vilukissa ja haahuilen suurimman osan talvesta kotona pukeutuneena villapaitaan, villasukkiin – ja vilttiin. Jarno on ihan samanlainen vilttien suurkuluttaja ja meillä viltteihin kääriytyy usein yksi tai kaksi koiraakin. Siksi vilttejä saa olla mielellään joka huoneessa, jotta jokaiselle riittää.

Familonin puuvillainen torkkupeitto on muhkea ja sopii pehmeän materiaalinsa ansiosta hyvin ihan kaikkien käyttöön. Jarnon iho on herkkä kutisevalle villalle, niinpä hän on ominut peiton itselleen (ja antaa pitkin hampain meidän muiden välillä lainata sitä). En tiedä onko Familon suunnitellut peiton käytettäväksi kotivaatteena, mutta todistettavasti se toimii myös sellaisena.

Täytyy tähän loppuun vielä sanoa, että ylivoimaisesti paras sijoitus kodin viihtyvyyteen ja elämänlaatuun on ollut ympäristöystävällisesti valmistettu ja superlaadukas sänky, joka saapui meille Familonilta viime keväänä. Ikävöin sitä aina kun matkustan ja parasta kotiinpaluussa on pääseminen takaisin omaan sänkyyn.

Vuonna 1966 perustetun Familonin sänkyjen laatu on vakuuttanut siinä määrin, että hankimme heiltä Lapin kakkoskodin vierashuoneeseen sängyt, mistä vieraat ovat olleet mielissään. Tekisi mieli uusia myös meidän oma sänky – uuden tieltä väistynyt vanha sänkymme nimittäin muutti pohjoisen kakkoskotiin, mutta on siellä ihan yhtä huono kuin oli Helsingissäkin. Sänkyuudistus voisi olla ensi kesän projekti.

Loppuun vielä nopeat vinkit makuuhuoneen valmistamiseen joulua varten:

1 ~ Älä vaan ryhdy mihinkään suursiivoukseen, jos ajan kanssa tekee muutenkin tiukkaa näin joulun alla. Täydellisyydentavoittelua tärkeämpää on ladata akkuja ja levätä. Ajelehtivat tavarat voi piilottaa surutta kaappeihin, sitä varten ne ovat.
2 ~ Tuuleta huone hyvin ja petaa sänkyyn puhtaat lakanat.
3 ~ Tyhjennä yöpöytä ja sijoita sille vain asioita, joihin haluat keskittyä jouluna. Minun yöpöydällä tulee olemaan vain pino kirjoja, marsipaania ja tilaa teekupille.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

16 thoughts on “Lomatunnelmaa makuuhuoneeseen (ja pehmeitä paketteja jouluun)

  1. Isot tyynyt toimivat kyllä makuuhuoneessa hyvin, monessakin asiassa. Pellava on miellyttävä materiaali ja ilmeisesti vain pehmenee ja paranee käytössä. Joulussa odotan kyllä löhöilyä ja kiirrettömyyttä ja tämä postaus kyllä muistutti, että ei kannata lomaa kiireellä pilata, kaikkea ei tarvitse tehdä ja suorittaa.

  2. Kuviesi pellavalakanat ihanat, budjettiini kaikki kerralla varmasti yläkanttiin, mutta taidanpa laittaa osa kerrallaan joulu-, synttäri- ym-toiveisiin niin vuoden mittaan taitaa olla kasassa parisängyn pellavat (ja taidanpa itse avitella projektia aina välillä sopivasti). Jo vuosia pyytänyt sukulaisilta jotain lahjaa ‘paloiteltuna’ niin säästyn tyhjänpäiväisten, joskin hauskojenkin lahjojen, kasalta ja saan jotain mitä todella haluan, taitaapa luontokin kiittää..

  3. Meillä on sängyssä nojatyynyinä Ikean isot lattia(?)tyynyt, joihin löysin kirppikseltä tummanharmaat samettipäälliset. Ovat tosiaan aivan loistavat leffaa katsellessa tai lukiessa. Ja tekevät samalla myös sängynpäädyn virkaa, sänky kun on perus jenkkimalli.

    • Joo, sama meillä, kun sängynpäätyä ei ole! Tummanharmaa sametti kuulostaa ihanalta xx

  4. Ihanat lakanat, käyn tarkistamassa vaaleanpunaisen version ja myös ohuet, hyvinkuivaavat pyyhkeet houkuttavat, hyviä vinkkejä, kiitos!

    • No sanotaanko, että mäyräkoirat ovat hyvää uniseuraa vain teorian tasolla! TODELLISUUS on sitä, että ne makaavat pitkin pituuttaan poikittain sängyssä, vievät kaiken tilan ja jos kehtaat yrittää siirtää heitä, tulee tassusta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.