Monthly Archives: April 2018

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Parhaat coverbiisit x 10

29

Meillä on kotona käynnissä monta musiikkiaiheista keskustelua, jotka eivät tunnu koskaan päättyvän – ne pitävät vaan taukoa ja sopivalla hetkellä jatkuvat taas. Yksi ikuisuusaiheistamme ovat maailman parhaat coverit: mitkä ne ovat, miksi ja millä meriiteillä niitä kuuluu arvioida? No, minun mielestäni pitää ensinnäkin olla hyvä syy lähteä tulkitsemaan toisen kappaletta. Sen syyn pitäisi olla ensisijaisesti se, että on kappaleelle jotain uutta annettavaa, koska lainakappaleen esittäminen täsmälleen samalla tavalla kuin alkuperäinen artisti sen on esittänyt on vaan turhaa ja tylsää. Parhaissa covereissa on tuotu tuttuihin biiseihin jotain uutta ja jotain omaa. Seurauksena on parhaassa tapauksessa ripaus taikaa, joka syntyy kun kahden taiteilijan näkemykset kohtaavat (tai törmäävät) ennalta-arvaamattomilla tavoilla.

Seuraa melko sattumanvarainen lista omista ikisuosikeistani! Paljon muitakin on, mutta nämä nousivat juuri tänään mieleen.

Placebo ~ Running Up That Hill

Placebon tulkinta Kate Bushin vuonna ´85 julkaistusta hitistä on takuulla yksi 2000-luvun parhaista covereista. Hypnoottinen kappale sykkii sydämen tahtiin ja kohoaa kohti c-osaa kuin viritetty jousi. Olen kuullut biisin Placebon keikoilla muutaman kerran ja se on livenä aivan yhtä maaginen ellei maagisempi. Olen myös sihissyt edessäni seisoville briteille SHUT THE FUCK UP kun he hälisivät kesken (MINUN! PYHÄN!) biisin.

The Cure ~ Purple Haze

The Cure teki Jimi Hendrixin 60-luvun lopulla julkaistusta klassikkokappaleesta oman versionsa, joka kohtasi ristiriitaisen vastaanoton: osa kriitikoista teilasi sen välittömästi rockin historian pahimpana raiskauksena, toiset tykkäsivät. Itsehän rakastan tätä 90-luvulla ilmestynyttä kappaletta yli kaiken, tavoilla joita sanat eivät riitä selittämään. Siinä on Hendrixin perintönä savuista psykedeliaa ja kirskuva kitara, joka menee ihon alle. Biitti tahdittaa kappaletta molemmille artisteille epätyypillisen elektronisella otteella ja koukuttava pianokuvio tekee kappaleesta hypnoottisen. Lopputulosta joko vihaa tai rakastaa.

The Raveonettes ~ I wanna be adored

Tanskalaisen Raveonettesin tulkinta vanhasta The Stone Roses -klassikosta vilahtikin täällä blogissa viime kesänä ja on soinut sen jälkeen ahkerasti. Versio on tunnelmaltaan ja sovitukseltaan aika uskollinen alkuperäiselle kappaleelle, mutta heleä naisääni tekee siitä riittävän erilaisen ja kiinnostavan.

Chromatics ~ Into the black

Neil Youngin “Hey Hey My My (Into the Black)” on yksi kaikkien aikojen lempikappaleistani. Se ilmestyi vuonna 1979 ja sen jälkeen siitä on tehty varmaan satatuhatta erilaista versiota. Itse rakastan Chromaticsin tulkintaa, joka on riisuttu kaikesta turhasta: jäljellä on vain Ruth Radeletin paljas laulu, paljas riffi ja lopun junnaava melodia. On vaatinut varmasti rohkeutta lähteä versioimaan näinkin tunnettua kappaletta näin niukoilla aineksilla, mutta lopputulos on hieno.

The Futureheads ~ Hounds Of Love

Listan toinen Kate Bush -cover! Mutta minkäs teet, tämäkin on loistava – vaikka tyystin erilainen kuin Placebon Kate-tulkinta – ja todella ansaitsee paikkansa listassa. Sittemmin edesmenneen brittiläisen postpunk-yhtye The Futureheadsin versio on kiihkeä, rämisevä, tempaisee mukaansa kuin lauma villiintyneitä koiria ja kantaa kiihtyvään loppuunsa asti. He ovat tehneet siitä niin oman, että sitä kuunnellessa on vaikea uskoa, että kappale ja sen lyriikat eivät ole heidän kirjoittamiaan – varsinkin kun aihe, rakastumisen ja tunteen varaan heittäytymisen vaikeus, sopii täydellisesti nuorten postpunkkareiden suuhun. Tätä kuuluu kuunnella niin kovaa kuin kaiuttimista lähtee ja huutaa mukana.

The Jimi Hendrix Experience ~ All along the watchtower

Hendrixin vuonna 1968 levyttämä kappale on ikuinen kesäsuosikkini: se kuuluu roadtripeille, mökki-iltoihin, saunan terassille soitettuna rätisevästä mankasta. Myös siivouspäiviin, dedisrymistyksiin ja muihin tilanteisiin, joihin pitää saada hyvää fiilistä ja potkua. Kappale ei ole kuitenkaan Hendrixin oma, vaan Bob Dylanin, joka levytti sen vuotta aiemmin. Saan tästä mielipiteestä varmasti puritaaneilta satikutia, mutta itse tykkään Hendrixin rokkaavammasta versiosta paljon, paljon enemmän.

Ryan Adams ~ Wonderwall

Kaikki ovat kuulleet Oasiksen alkuperäisen biisin kyllästymiseen saakka. Ryan Adamsin tulkinta tekee kappaleesta taas jotenkin tuoreen: se on keinuva, soljuva, sanalla sanoen ihana. Amerikkalaisen laulaja-lauluntekijän herkkävireinen mutta vahva ääni pääsee hitaassa sovituksessa oikeuksiinsa. Olin kirjoittamassa, että tämä on täydellinen kappale hempeilyyn, kunnes muistin, että meillä tätä kuunnellaan poikkeuksetta niin, että molemmat kailottavat ihan täysillä mukana.

The Twilight Singers ~ Please stay (Once you go away)

Greg Dullin luotsaama The Twilight Singers on yksi ikisuosikeistani, joista paasasin pitkään viime vuoden Flow’n yhteydessä. Yhtye on tehnyt peräti kokonaisen cover-levyn nimeltä She Loves You, joka on täynnä toinen toistaan hienompia tulkintoja. Mietin pitkään nostaisinko tälle listalle Björkiltä lainatun Hyperballad-kappaleen vai tämän Marvin Gaye -tulkinnan, mutta päädyin jälkimmäiseen, koska se on täynnä tunnetta ja rakastan sitä miten se alkaa, heti, sukelluksella syvään päähän. Sillä ei myöskään ole kovinkaan paljon tekemistä alkuperäisen version kanssa. Greg Dullilla ja Marvin Gayella oli yhteisiin lempiaiheisiinsa – souliin, rakkauteen ja seksuaaliseen lataukseen – aivan toisenlainen lähestymistapa: Dullin ote on tummempi ja pakkomielteisyydessään paljon kiinnostavampi.

The Twilight Singers ~ Live with me

Jep, The Twilight Singers rakastaa covereita. Massive Attackin kappaleesta tehty tulkinta ui sydämeeni Tavastian vuosientakaisella keikalla, jossa Greg Dulli esitti sen yhdessä Screaming Treesin ja Queens of the Stone Agen nokkamiehenä tunnetun Mark Laneganin kanssa. Kahden käheä-äänisen miehen tumma duetto on huikea ja löytyy onneksi myös levytettynä yhdeltä yhtyeen EP:ltä. Jos tykkäät tästä, kannattaa ottaa kuunteluun miesten yhteinen musiikkiprojekti The Gutter Twins, jossa on paljon samoja sävyjä.

Sinead O’Connor ~ Nothing compares 2 U

Sineadin ysäriklassikko sävelsi ja alunperin myös levytti Prince, rauha hänen muistolleen. Prince oli nero ja esiintyjänä aivan omaa luokkaansa, mutta pakko sanoa, että Sineadin tulkitsema versio on todella, todella paljon parempi kuin alkuperäinen! Sineadia en ole muistaakseni koskaan nähnyt lienä, mutta vieläkin muistelen Princen vuosientakaista Helsingin keikkaa suurella ilolla ja haikeudella: tästäkin kappaleesta taidettiin kuulla siellä katkelma.

Mitä tykkäätte? Onko teillä jotain omia cover-suosikkeja?

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Varaslähtö kevään juhlakauteen

18

Kaupallisessa yhteistyössä Sokos ja Asennemedia

Kevät alkaa olla täällä ja juhlasesonki sen mukana! Vappu korkkaa kauden, siitä laskeudutaankin sulavasti Äitienpäivän kautta valmistujaisiin ja sen jälkeen juhannusjuhliin, kesähäihin ja puutarhakemuihin. Kalenterissamme on vasta muutamat kekkerit, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niitä ennättää tupsahdella sinne vielä vaikka ja kuinka ennen kuin olemme ehtineet edes kaivaa vappuserpentiinit esiin.

Kävimme Jarnon kanssa fiilistelemässä Sokoksella kevään juhlamuotia ja valitsimme parhaita paloja mukaamme sovitukseen. Visiitti oli mahtava. Meillä oli aika tiukka aikataulu, mutta se ei ollut mikään ongelma, sillä apunamme oli superystävällinen henkilökunta: miestenosastolla palveleva herrasmies valitsi Jarnon kanssa pukuja ja niihin sopivia kenkiä, minä pengoin toisen myyjän kanssa naistenosaston ihanimpia kolttuja ja kenkävaihtoehtoja (yhteistuumin jätimme haikeudella rekkiin mekon, joka oli kaunis, mutta enemmän hellekolttu kuin juhlaan sopiva). Kolmas myyjä kiikutti valintamme sovituskoppiin odottamaan lopullisia päätöksiä, neljäs rapsutti Juno-koiraa, joka olisi ollut aivan valmis jäämään Sokokselle myymäläapulaiseksi. Koko tavaratalo taisi vartin sisällä tietää, että pariskunta ja pieni mäyräkoira on saapunut asioimaan.

Seuraavissa kuvissa on meidän suosikkipoimintamme tämän kevään valikoimasta, joka alkaa olla nyt runsaimmillaan. Ilahduin kovasti, kun löysin naistenosastolta paljon omia lempparimerkkejäni: skandinaavisia merkkejä, joissa laadukkaat materiaalit yhdistyvät yksinkertaisiin leikkauksiin ja kauniisiin yksityiskohtiin.

Sananen juhlapukeutumisesta. Vierastin joskus koko juhlapukeutumisen konseptia: en oikein löytänyt omalta tuntuvia juhlavaatteita enkä olisi millään halunnut vaihtaa pillifarkkujani juhlakelpoiseen mekkoon, joka ei sopinut yhtään habitukseeni. No, sittemmin tulin järkiini (eli aikuistuin), käsitykseni pukeutumisesta laajenivat ja ennen muuta tajusin, että juhlaan saa pukeutua omalla tyylillään – ihan kuten arkeenkin. Tiukat pukeutumisetiketit asettavat tietysti rajoituksensa, mutta suurimpaan osaan kevään ja kesän juhlista voi vetää päälle melko lailla mitä haluaa, kunhan kunnioittaa tilaisuutta saapumalla paikalle jossain muussa kuin arkitamineissaan. Kun viihtyy itse vaatteissaan, on helppo heittäytyä siihen mikä juhlissa on tärkeintä, seuraan, tunnelmaan ja tietysti tanssimiseen.

Juhliin valmistautuminen voi kestää päivästä riippuen vartista kolmeen tuntiin, mutta musiikki meillä soi aina. Jos aikaa on, lasillinen kuohuvaa nostattaa laittautuessa tunnelmaa.

Parhaat juhlavaatteet ovat sellaiset, joihin ei tarvitse enää kotoa lähdettyään kiinnittää huomiota. Ne pysyvät mukana menossa, olkaimet eivät valahda, helmat eivät hilaudu, mikään ei purista tai kiristä. Kengissä jaksaa viettää koko illan ja kävellä tarvittaessa vielä kotiin. En halua ajatella juhlissa särkeviä jalkojani, vaan keskittyä olennaiseen.

Mukavuus ja helppous eivät ole silti ainoat kriteerit juhlavaatteiden valinnassa: tottakai niiden pitää myös saada minut näyttämään superhyvältä. Rakastan yksinkertaisia pikkumustia, mutta myös näyttäviä vaatekappaleita, joissa ei todellakaan jää seinäkukkaseksi. Näyttävyys voi syntyä väreistä, kimalluksesta, kuvioista tai epätavallisesta yhdistelmästä, josta tulee asusteiden avulla sopivasti juhlava.

Jarno puolestaan on rakastanut juhlapukeutumista aina. Juhlat antavat vapauden spice it up a bit, hän selittää – juhlissa saa vaatevalinnoillaan vapaasti räiskyä, loistaa ja kimaltaa ihan niin paljon kuin sielu sietää. Hän on ihan pukeutumisen ilosta kuljeskellut valkoisessa pellavapuvussa karibialaisella rannalla ja ajanut Ranskan roadtripillämme autoa pukeutuneena mustaan villapukuun, mutta juhlat toki antavat tavallista ryhdikkäämmälle pukeutumiselle syyn, jota ei tarvitse selittää.

Olen itsekin huomannut, että juhlat pukevat Jarnoa ja kun sanon “juhlat” tarkoitan tietysti pukuja. Hyvinistuvassa puvussa Jarnon muutenkin pitkä olemus saa yhtäkkiä huimasti ryhtiä ja lisäpituutta ja hartiatkin tuntuvat levenevän parin sentin verran. Tämä pätee kaikkiin miehiin: kannattaa siis kipaista pukuostoksille, jos kaapista löytyy vain viisitoista vuotta vanha lahkeistaan pieneksi jäänyt rippipuku, joka istui huonosti jo silloin. Stailit vaatteet vaikuttavat paitsi peilikuvaan, myös omaan fiilikseen: tulee itsevarmempi ja rennompi olo, kun tietää näyttävänsä hyvältä.

Mietimme vaatteita sovitellessamme, että juhlissa yksi ihanimmista asioista on juuri se, että kaikki ovat pukeutuneet kauniisti. Pelkästään se riittää kohottamaan tilaisuuden arjen yläpuolelle. Kevään valo kruunaa tunnelman, siksi juuri tämän vuodenajan kemut ovat suosikkejamme.

Tykkäsin kovasti Sandin kukkamekosta, jossa tarttui silmiin ensin tummanpuhuva kukkaprintti ja sen jälkeen väljä a-linjainen leikkaus. Malli on imarteleva ja ennen muuta rento ja helppo, sillä vatsaa ei tarvitse vetää sisään pitkänkään illallisen jälkeen. Korkean kauluksen kaveriksi sopisi rennosti hapsottava nuttura ja kimaltavat korvakorut, mutta eipä avoimeksi jätetyissäkään hiuksissa mitään vikaa olisi.

Unisan puuterinväriset nahkakorkkarit hurmasivat vintageviboillaan ja tukevalla lestillään, jolla jaksaa seisoskella kuohuviinilasi kädessä. Juhlissa kun ei aina malta istua, vaikka tuoleja olisikin tarjolla.

Tämä on ihan takuulla kevään helpoin ja mukavin juhla-asu.

Jarno fiilisteli Turon mustaa pukua, joka toimii juhlassa kuin juhlassa. Uudistuneen Turon slimmit ja skarpit leikkaukset istuvat kuin olisivat hänelle räätälöidyt. Puku itsessään on klassinen, ajaton ja tuntuu hyvältä päällä. Hyvä istuvuus on tärkeä, vaatteissa pitää pystyä liikkumaan ja heilumaan (ja kuulemma ninjailemaan) siinä missä arkireleissäkin. Varsinkin kun Jarno tykkää käyttää pukuja ja pukuun kuuluvia vaatekappaleita toisinaan arkisinkin.

Yksinkertainen musta puku ei kaipaa kikkailua: sen kanssa ei tarvitse välttämättä pukea edes liiviä, alle sopii pelkkä kauluspaita tai vaikka laadukas t-paita. Mustapilkullinen puuvillapaita on Seidenstickerin kevään mallistosta, samaan aikaan supertrendikäs ja ajaton.

Näitä muuveja ei lavastettu kuvaa varten.

Tukevilla ja tyylikkäillä mustilla nahkakengillä selviää läpi vaikka koko vuoden juhlista. Jarno valitsi asuun Clarksin klassikkokengät, joiden laadukas nahka kestää hyvin huollettuna vuosia. Kengissä kannattaa sijoittaa laatuun, harva asia pilaa juhlafiiliksen yhtä tehokkaasti kuin huono lesti tai rakoille hankautuva kantapää.

Takaisin meikäläiseen. Astetta muodollisempiin juhliin valitsisin Tiger Of Swedenin mustan mekon, joka kuuluu kategorioihin “ikiklassikko”, “aina muodissa”, “ei voi mennä vikaan”. Kietaisumallinen yläosa on todella kaunis, se korostaa olkapäitä ja luo vyötärön jopa minulle, vartalotyypiltään lähes kurvittomalle pötkölle. Muoto se on pötkökin eikä siinä mitään vikaa, mutta vaihtelu virkistää. Tässä oli tosi nätti olo.

Lopulliseen juhlalookiin lisäisin ehkä kissarajaukset silmiin ja puristelisin esiin hiusten luonnonkiharan.

Mekon materiaalin on selvästi valinnut joku yhtä mukavuudenhaluinen kuin minä, sillä se on napakkuudestaan huolimatta tosi joustava eikä purista yhtään. Juhlavaatteet saavat olla tyköistuvatkin, kunhan eivät kiristä.

Kengiksi valitsin korkeakorkoiset sandaalit, jotka taittoivat asun juhlavuutta rennompaan ja kesäisempään suuntaan. Paksu korko ja kantaremmit tekevät niistä todella mukavat, ja rakastan yli kaiken tuota 70-lukua henkivää nahkapunosta. Näitä käyttäisin kyllä muutenkin kuin pelkissä juhlissa.

Myös harmaa puku on Turon. Minkäs teet, kun löytyy merkki, jonka leikkaukset istuvat hyvin. Sokoksen miesten pukuosasto on jaettu vartalotyypin mukaan, joten omalle raamille sopiva valikoima on helppo hahmottaa. Myyjän asiantuntemuksesta oli tietysti valinnassa paljon apua.

Harmaa puku on tyylikäs, raikas ja selvästi helpompi väri kuin valkoinen, joka on huolettomalle juhlijalle vähän riskialtis valinta. Jarnon omasta kaapista löytyy kaunis valkoinen pellavapuku, joka ei ole ollut valkoinen enää hetkeen.

Liivin tuplanapitus on näyttävä ja pitää kokonaisuuden juhlavana, vaikka takin riisuisi juhlan tiimellyksessä. Jarno tykkäsi myös heleänvärisestä vaaleanpunaisesta vuoresta.

Kukkapaita on Tiger Of Swedenin ja stailit ruskeat nahkakengät saksalaisen Lloydin, joka on valmistanut perinteisiä nahkakenkiä vuodesta 1888 saakka. Ruskea nahka toimii hyvin harmaan puvun kanssa ja patinoituu kauniisti vuosien varrella.

Kolmas asuni syntyi mekon sijaan ohuesta paidasta ja upeasti laskeutuvista housuista, molemmat Filippa K:n kevään mallistosta. Puuterinvärinen paita taipuu rentoihin kemuihin sitaisemalla väljä helma solmuun navan tuntumaan.

Housut ovat ehkä kevään mukavimmat ja tyylikkäimmät: korkea vyötärö on käytännöllinen ja kaunis, ja pitkillä halkioilla varustetut lahkeet elävät ihanasti liikkeen mukana. Mustat korot ovat samat Unisat kuin ensimmäisen asun puuteriset korot: pyöreä kärki näyttää mustana erityisen freesiltä.

Sellaiset setit – mitäs tykkäätte? Löytyykö kuvista suosikkikokonaisuuksia tai lempivaatekappaleita? Entä onko juhlia jo tiedossa?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Huhtikuun ilon aiheita x 5

4

Taitaa olla kevättä rinnassa, sillä olen ollut viime aikoina jotenkin epätavallisen täynnä tarmoa. Listamaanikko ei jätä tietenkään käyttämättä hyvää tilaisuutta laatia tästäkin listaa: seuraa siis täysin sattumanvarainen listaus viime viikkojen ilonaiheista ei missään tietyssä järjestyksessä.

✖ Kirppisonneni on ollut viime aikoina suorastaan satumainen. Yksi löydöistäni on Arabian Kala-talouslevy, jonka Kaarina Aho suunnitteli 50-luvulla. Aho kuului Kaj Franckin suunnitteluryhmään Arabialla ja näitä mustia Kaloja valmistettiin ilmeisesti vuosina 54-58. En ennen tätä edes tiennyt, että niitä on tehty yksivärisenä, saati mustana – olen nähnyt vain kuvioituja kaloja, jotka eivät ole vedonneet estetiikan tajuuni kuin yleisellä onpa nätti, mutta ei meillä -tasolla. Musta Kala sen sijaan on keittiömme täydellinen: minimalistinen ja esittävyydessään hivenen humoristinen esine, joka päätyi heti erinnäisiin tärkeisiin tarjoilutehtäviin.

✖ Rasittava jälkitauti, josta valitin muutama viikko sitten, on vihdoin ohi ja olo alkaa olla taas normaali (eli semmonen perusnuutunut). Aah. Tiedättekö sen autuaan hetken heti sairastamisen jälkeen, kun osaa todella iloita terveestä olostaan ennen kuin siihen taas tottuu? Eikä sitä muista taas arvostaa ennen kuin seuraavan kerran taas sairastuu.

✖ Seurauksena edellisestä kohdasta olen päässyt pitkästä aikaa takaisin joogasalille. Aloitin lempeällä yinjoogalla ja tuntui niin hyvältä liikuttaa tätä sairastelun aikana kankeutunutta kehoa: se natisti ja nitisi kuin ruostunut sarana, mutta jostain pitää taas aloittaa. Olen myös oikonut ja venytellyt jäseniä kotona nettijoogan äärellä, se on loistava ratkaisu päiviin kun aikataulut eivät mene yksiin joogatuntien kanssa tai päivään ei yksinkertaisesti mahdu puolitoista tuntia liikuntaa. Uhoilin myös Kanervalle tekeväni paluun bootcampiin, hän ilahtui ja alkoi heti puhua jostain punnerrushaasteesta. Uups. Katsotaan kuinka kauan pystyn leikkimään etten ymmärrä mistä on kyse.

✖ Olen viime aikoina nähnyt paljon ystäviä ja kaikenlaisia tärskyjä ja illanistujaisia on sovittu tulevillekin viikoille. Lauantaiksi on luvassa jopa brunssi! En muista milloin olisin viimeksi ollut ihan virallisella brunssilla, olkoonkin, että ne järjestetään omassa keittiössämme. Ainahan ystäviä on ihana nähdä, mutta nyt on ollut jotenkin vielä tavallista kivempaa – ehkä muillakin on kevättä rinnassa? Tai sitten omat stressikierrokseni ovat laskeneet ja nautin tutuistakin asioista enemmän.

✖ Kaikkihan tämän ovat huomanneet ja ovat siitä todennäköisesti ihan samaa mieltä, mutta tämä valon määrä on pökerryttävän ihanaa. Että aurinko voi paistaa vielä kahdeksalta illalla! Että aamuisin on valoisaa kun herää! Tuntuu kuin olisi uusi ihminen. Harmi vaan, että tämä uusi ihminen ei jaksaisi enää yhtään näitä villapaitoja ja kaulahuiveja, joita vielä varsinkin iltaisin tarvitaan. Kaikki vaatteet tuntuvat jotenkin nuhjuisilta ja koirankarvaisilta, kengätkin kaipaavat talven jäljiltä huoltoa. Täytyy omistaa joku viikonloppupäivä vaatekaapin siivoamiseen ja valmistelemiseen kevääseen. Ehkä sama pitäisi tehdä tälle naisellekin.

PHOTO BY STELLA HARASEK

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Arkistojen aarteet ~ Oli vaan pakko

4

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran talvella 2007 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Viime syksynä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun perustin blogin. Arkistojen aarteet -tunnisteen alta löydät muita vanhoja juttuja.

“Oli vaan pakko ostaa, kun se oli niin halpa.” Kerrasta toiseen toistuva selitys sille miksi piti ostaa huonolaatuinen ketjuvaate, joka on ihan samanlainen kuin kaikki ne edelliset kaapin perälle sullotut ketjuvaatteet, joiden seuraksi se aivan välttämätön uutuuskin pian päätyy.

En ymmärrä. Osoittiko myyjä aseella ja pakotti? Miksi ihmeessä ostaa vaate, jota ilmankin olisi voinut elää – vain siksi, että se on halpa?

Tämä toppi oli muistaakseni PAKKO OSTAA.

Itsehän syyllistyn kolikon kääntöpuoleen. “Oli vaan pakko ostaa, vaikka se oli niin kallis.” Kun rakastun palavasti saappaisiin tai laukkuun, hintalappua ei katsota. Hyvä asia on, että ne hankinnat päätyvät käyttöön. Huono asia on, että loppukuukausi saatetaan syödä puuroa – varsinkin, jos pakollisia löytöjä on tehty kuukauden aikana useampi.

Tästä syystä en mene ollenkaan kauppoihin, joiden hinnat vastaavat kuukauden lainanlyhennystä. Tästä syystä ei itseasiassa pitäisi mennä kauppoihin ollenkaan ilman esiliinaa, esimerkiksi poikaystävää, jonka mielestä:

a) viisi vuotta sitten ostetussa vaatteessa ei ole mitään vikaa, jos se mahtuu päälle ja siinä on enemmän ehjää kangasta kuin reikiä
b) ei ole olemassa kenkiä, jotka maksavat enemmän kuin 70 euroa
c) ei ole mitään järkeä ostaa kallista laukkua, kun aina voi käyttää kangaskassia tai muovipussia

Ei tämäkään ääripää toivottova ole, mutta kenties joku kultainen keskitie olisi hyvä vaihtoehto?Sellainen, jossa mitään ei ole pakko ostaa, vaan hankintojen tarpeellisuutta punnitaan rauhassa ja niitä tehdään, jos hinta sopii senhetkiseen budjettiin. Köh.

Kymmenen vuotta myöhemmin: mikä on muuttunut? No onneksi aika paljon – ikä ja kokemus on kai tuonut harkintakykyä ja kärsivällisyyttä ajatella asioita vähän pidemmälle. Punnitsen hintavampia hankintoja tarkemmin ja ne jäävät suosiolla tekemättä, jos niihin ei ole varaa. Toisaalta olen oppinut tunnistamaan paremmin myös ne tilanteet, joissa sijoitus kannattaa: kallein vaateostokseni koskaan on yli tonnin kelsiturkki, josta onnittelen itseäni talvisin joka päivä. Enkä joutunut syömään puuroa sen takia, koska maksoin takin ylimääräisestä työkeikasta saadulla palkkiolla.

Se on kyllä edelleen totta, että paras tapa välttää turhia hankintoja on pysyä poissa kaupoista. Aika vähän niissä tulee nykyisin pyörittyä, menen silloin kun on jotain mielessä. Nykyinen paheeni on kirppikset, joissa pyörin ihan pyörimisen ilosta – ja teen vähän liikaakin löytöjä. KÖH!

Aiheesta on itseasiassa paljonkin sanottavaa, joten palaan asiaan pian. Sillä välin sana on vapaa kommenttilootassa.

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Uusi sänky, paremmat unet

493

Kaupallisessa yhteistyössä Familon ja Asennemedia

Muistan yhä ensimmäisen oman kodin, johon muutin kuusitoistavuotiaana. Muuttokuorma oli pieni ja mahtui henkilöauton takakonttiin, sillä en ottanut vaatteideni, kirjojeni ja vinyylilevyjeni lisäksi mukaan kuin muutamat pehmeäksi hiutuneet lakanat ja vanhat pyyhkeet. En alaikäisenä lukiolaisena saanut tukia, joten elätin itseni työskentelemällä viikonloppuisin alakerran pizzeriassa ja sisustin yksiöni halvimmilla mahdollisilla tavoilla. Sain ystävältä pari vanhaa kippoa ja lautasta. Kirjahyllyn kyhäsin jätelavalta löydetyistä lankuista ja tiiliskivistä. Sänkyni oli kierrätyskeskuksesta raahattu runkopatja, joka lojui alkovissa ilman jalkoja kuin rantahiekalle huuhtoutunut hylky. Aah! Rakastin uutta kotiani ja sen kolmen pennin sisustusta. Se oli värikäs, vähintäänkin boheemi eikä tarvinnut välittää, vaikka viiniä vähän läiskyi johonkin.

Jos ihastuit heti näihin puuterisiin pellavalakanoihin, kannattaa lukea (tai loikata) kirjoituksen loppuun – sieltä löytyy lakana-arvonta!

Elämä menee eteenpäin ja hyvä niin – opiskeluaikaisesta sisustuksestani ei ole vanhoja kirjoja, valokuvia ja teekuppeja lukuunottamatta enää mitään jäljellä. Rakastan edelleen tiettyä boheemia eklektisyyttä ja kirppislöytöjä – ja iloitsen yhä kun teen kirppislöytöni erityisen edullisesti – mutta vuosien varrella olen löytänyt hätäratkaisuiden tilalle kauniita kalusteita ja esineitä, jotka kestävät aikaa, käyttöä ja katsetta. Naarmuisen lastulevypöydän tilalla on kaunis kokopuinen pöytä, särisevän raksavalon tilalla elegantti vintagelamppu, lohjenneiden eripariviinilasien tilalla täydellinen kokoelma 70-luvun viinilaseja. Nurinpäin käännetyn pahvilaatikon sijaan yöpöydän virkaa toimittaa 50-luvun rulokaappi. Ja rakastan kotiani nyt 36-vuotiaana yhtä paljon kuin kuusitoistavuotias taidelukiolainen rakasti suitsukkeelta tuoksuvaa hippiluolaansa. Se on nyt vain kauniimpi, rauhallisempi, todella paljon käytännöllisempi ja aika paljon aikuisempi.

Vähän hävettää myöntää, että sänky on ainoa asia, jota en ole saanut päivitettyä aikuisen elämän tarpeisiin, vaikka vietämme sängyssä melkein kolmanneksen elämästämme. Olen nukkunut vuosien varrella toinen toistaan surkeammissa sängyissä – niillä nuhjuisilla runkopatjoilla, kaksikymmentä vuotta vanhalla lyttyynnukutulla futonilla… Viimeisin sänkyni oli epäonnistunut yritys päivittää makuuhuone nykyaikaan: iso sänky vaikutti halvasta hinnastaan huolimatta hyvältä, mutta osoittautui huonolaatuiseksi ja liian pehmeäksi. Heräsin aamuisin kankeana ja hartiat jumissa, mutta hoksasin yhdistää sen sänkyyn vasta silloin kun Jarnokin alkoi valittaa yön aikana jumiutuvaa kroppaa. Matkoilla nukuimme hotellisängyssä sikeästi kuin pikkulapset ja tajusimme, että elämä on liian lyhyt huonoihin yöuniin – kotiin oli vihdoin hankittava kunnollinen sänky.

Halusimme ympäristöystävällisesti ja mahdollisimman lähellä valmistetun sängyn, joka olisi siro, kaunis ja kestävä. Mieluiten musta! Ja ennen muuta laadukas, tukeva ja selälle hyvä. Ratkaisu löytyi lopulta helposti: useampi ystävämme oli vastikään hankkinut uuden sängyn vuonna 1966 perustetulta suomalaiselta Familonilta ja ollut valintaansa todella tyytyväinen. Olen tosi iloinen, että Familon lähti kanssamme yhteistyöhön, sillä tämä on todellakin aihe, josta meidän on luontevaa kirjoittaa.

Valitsimme muhkean Familon Ergo Hotel -jenkkisängyn, joka kuuluu Familonin sänkyvalikoiman parhaimpiin malleihin. Jep, hotellitasoiset unet kotioloissa todellakin kiinnostivat! Hotellitunnelmaa henkivä jenkkimalli on vakaa ja ergonominen, tukee hyvin eripainoisia ja -muotoisia vartaloita ja tarjoaa myös yksilöllistä tukea myös selkävaivoista kärsiville. En muuten tiennyt ennen tätä mitä eroa on runkosängyllä ja jenkkisängyllä, nyt olen viisaampi.

Sijauspatjaksi valitsimme Familonin asiantuntijan avulla Familon Ergo Breathair -petarin: sen spiraalikuiturakenne tekee siitä erityisen kevyen, kestävän ja hengittävän. Suurin syy juuri sen valintaan oli napakkuus, sillä toivoimme, että uusi sänky olisi selvästi tukevampi kuin upottavanpehmeä edeltäjänsä. Plussaa siitä, että sijauspatja on todella helppo puhdistaa: päällyksen voi pestä koneessa ja sisukset voi suihkutella vaikka vedellä. Jos siis haluaa, koska ilmavan ja hengittävän rakenteensa ansiosta se pysyy kyllä raikkaana.

Uusi sänky kannettiin sisään kaksi viikkoa sitten ja olemme olleet siitä ihan superonnellisia! Sänky tuntuu hyvältä ja tukee oikeista kohdista, sen huomaa siitä että koko keho lepää rentona eikä jäykisty tai jumiudu. Sänkyyn on ihana sukeltaa iltaisin, se on raikas ja houkutteleva. Jarno rakastaa varsinkin uutta petaria, joka tuo tukevaan sänkyyn vielä ekstranapakkuutta ja on lisäksi niin hengittävä, että jopa kuumaverinen mies nukkuu siinä hikoilematta. Eron aiempaan todellakin huomaa: heräämme aamuisin virkeinä ja hyvin levänneinä, ilman puutuneita jäseniä, kankeaa niskaa tai unihikistä oloa. Koko päivä saa ihan erilaisen alun kuin ennen, enkä just nyt ymmärrä mitä oikein ajattelin, kun en ryhtynyt sängynpäivityspuuhiin jo kauan sitten. Sänky on sentään yksi tärkeimmistä asioista, jonka omistamme – se vaikuttaa elämänlaatuumme, arkeemme ja hyvinvointiimme huomattavasti enemmän kuin suurin osa muista huonekaluista yhteensä.

Olemme tykästyneet uuden sängyn 160 sentin leveyteen. Aiempi 180-senttinen sänky oli meille turhan iso: ajauduimme yön aikana vastakkaisiin laitoihin ja aamuisin sai työntää tyynyjä ja peittoja tieltään etsiessään poikaystäväänsä. Uudessa sängyssä on juuri sopivasti tilaa, ei liikaa eikä yhtään liian vähän. Sänky näyttää muutenkin sopusuhtaisemmalta eikä hallitse massiivisella olemuksellaan koko makuuhuonetta.

Sängynjaloiksi valitsimme kuultovalkoiseksi mattalakatut koivujalat, joiden alaspäin kapeneva malli huokuu samaa 50-luvun muotokieltä kuin monet vintagekalusteemme. Tykkään kovasti, ne tuovat muhkeaan sänkyyn keveyttä ja siroutta.

Jos sängyn uusiminen on ajankohtainen, nyt kannattaa kurkata Familonin valikoimaa: huhtikuun ajan on käynnissä sänkykampanja, jossa kaikki sängyt, patjat, petauspatjat, sängynpäädyt ja sängynjalat irtoavat verkkokaupasta 20% alennuksella. Toisin kuin monet ajattelevat, sänky ei ole ikuinen hankinta, vaan runkopatja pitäisi uusia 8-10 vuoden välein ja sijauspatja noin neljän vuoden välein. Familonin sivuilta löytyy muuten hyvä opas uuden sängyn valintaan, siitä mekin lähdimme liikkeelle kun mietimme mikä sänkymalli olisi meille sopivin.

Loppuun vielä arvonta! Yksi onnekas voittaa omakseen kaksi Familonin puuterista pellavapussilakanasettiä, samanlaiset jotka vilahtavat näissä kuvissa. Rakastan niitä. Ne rypistyvät lyyrisesti ja tuovat pehmeydellään täydellisen kontrastin napakalle sängylle. Sitäpaitsi sävy on kaunein, jonka olen hetkeen nähnyt, ja sopii ihanasti makuuhuoneeseen, jonka väripaletti on muutoin melko niukka. Tuon utuisen pellavapetauksen sekaan on niin ihanaa sukeltaa, että menen välillä loikoilemaan sänkyyn keskellä päivää.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Voittajat on arvottu ja heihin on otettu henkilökohtaisesti yhteyttä!

Olet mukana arvonnassa kertomalla miksi toivoisit voiton osuvan juuri sun kohdalle? Voittaja arvontaan tähän kirjoitukseen kommentoineiden kesken ensi sunnuntaina 22. huhtikuuta. Arpaonnea!

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Levylautasella tänään: Astrid Swan

4

Sunnuntain kunniaksi luvassa levyhyllystä kaivettu arkistojen aarre. Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Astrid Swan julkaisi yhden parhaista kappaleistaan vuonna 2010 ilmestyneellä albumillaan Better Than Wages. Soitin sitä silloin hulluuteen asti, mutta kun lopulta pääsin sen yli, unohdin jostain syystä moneksi vuodeksi koko biisin. Yhtenä aamuna tällä viikolla heräsin ja kertsi soi päässäni, joten oli selvästi tullut aika kaivaa kappale naftaliinista. Ja aaah – se on aivan yhtä rujo ja kaunis kuin oli melkein kymmenen vuotta sitten. Rakastan kappaleita, jotka rakentuvat muutaman yksinkertaisen (ja äärimmäisen koukuttavan) elementin varaan.


☊ ASTRID SWAN & THE DRUNK LOVERS – UNRELATED

Pääni kovalevytila on ilmeisesti täynnä enkä juuri nyt muista teinkö tämän albumin promoa vai oliko se seuraava levy. Taisin ainakin järjestää albumin ennakkosoiton blogissani – se oli sitä aikaa, kun albumeille vielä järjestettiin ennakkosoittoja. Kaipaan kyllä aikoja, kun musiikki sai enemmän tilaa mediassa. Mutta onneksi voin järjestää musiikille täällä omassa mediassani niin paljon tilaa kuin haluan.

Jarno Jussila
Jarno Jussila ~

Once more with feeling: Smokin’ Aces

8

Siitä on melkein kolme vuotta, kun täytin pyöreitä. Ei ollut kriisejä, enemmänkin suuri into löytää elämään jotain uutta. En saanut lahjoja enkä niitä odottanutkaan. Illan päätteeksi löysin itseni tavoilleni orjallisena notkumasta We Got Beefissa. Tuttuja siellä, tuttuja täällä. Mikään ei varsinaisesti huokunut mitään uutta, kunnes ilta sai odottamattoman käänteen. Paikalle tuli hyvä ystäväni Anthony, joka tarjosi kaljan ja saatesanoissaan pudotti pommin: haluutko tulla meidän rumpaliksi Smokin’ Acesiin? Se oli paras mahdollinen lahja, jota en olisi osannut koskaan toivoa – ja siitä todella tuli just se puuttuva pala, jota silloin kaipasin.

Viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut paljon mahtavia hetkiä. Pestini ensimmäinen keikka Kallio Block Partyissa, johon kerkesimme treenata uudella kokoonpanolla viikon verran yhdessä, heti seuraavalla viikolla meillä oli keikka Tavastialla – siinä oli Pohjanmaan poika hiukan ihmeissään, että minkäslaiseen show’hun sitä on jälleen heittäytynyt. Pieni Suomikiertue, jonka teimme minimaalisella budjetilla ja suurella sydämellä. Musavideon kuvaukset, jotka tragikoomisista käänteistään saatiin purkkiin aikataulussa, joskin valmis video saapui vasta julkistusjuhliin kenenkään bändinjäsenen näkemättä sitä ennakkoon. Baltian rundi, josta saimme kotiinviemiseksi kolme ylinopeussakkoa ja vuokra-auton korjauslaskun. Soitimme siellä kuitenkin parhaimmat keikkamme koskaan, joten pieni taloudellinen takaisku ei tuntunut niin pahalta.

Kaikki hauska kuitenkin loppuu aikanaan. Vielä viime keväänä oli hyvä vauhti päällä, mutta pikkuhiljaa alkoi tuntua, että Smokin’ Aces ei enää kehittynyt: yhtyeen musiikillinen linjaus oli alkanut lopulta enemmän rajoittaa kuin vapauttaa meitä. Olimme yksinkertaisesti kasvaneet siitä yli – meillä on niin paljon enemmän annettavaa eikä se mahdu enää bändin ahtaaksi käyneisiin puitteisiin.

Aika menee eteenpäin, bändejä tulee ja menee, musiikki on ikuista.

Olemme jo pitkän aikaa viettäneet bändin kanssa hiljaiseloa ja keskustelua haudankaivajan kanssa on käyty. Lopettaminen on jäänyt leijumaan ilmaan, ei meillä ole ollut jäähyväiskeikkaakaan. Hiljaiselo on yhteisymmärryksessä muuttunut määrittelemättömäksi tauoksi, jonka aikana jokainen katsoo mihin suuntaan haluaa musiikillista tekemistään viedä.

Sunnuntaina saimme viestin: haluaisimmeko tulla avaamaan Nosturin keikkaillan? Lavalle kipuaisivat jälkeemme ruotsalainen H.E.A.T. ja kotimainen Block Buster. Vatsanpohjasta kouraisi tuttu innostus: edellisestä keikasta on melkein vuosi, mutta mikäs siinä, viikko aikaa treenata ja siitä vaan yhdelle Suomen legendaarisimmalle lavalle. Vielä kerran, tunteella.

Näin tämä lähes kolmivuotinen taival saa arvoisensa päätöksen.

Keikka on tänä iltana – tervetuloa mukaan hautajaistemme hauskanpitoon! Kerrankin voi sanoa, että tämä tilaisuus ei tule toistumaan. Keikka olkoon Smokin’ Acesin siirtymäriitti ajasta ikuisuuteen. Sen jälkeen jatkamme kukin musiikin tekemistä muissa merkeissä ja nähdään keikoilla sitten kun niiden aika on.

Pe 13.4. @ Nosturi, Telakkakatu 8, Helsinki
Illan soittoaikataulu: Smokin’ Aces 20:20, Block Buster 21:30, H.E.A.T 22:45

PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Itsetehty sima paras sima

10

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Dansukker

Vappu on taas kulman takana! Olen viime vuosina lämmennyt vapulle, enkä voi kieltää, etteikö simalla ja rahkamunkeilla olisi ollut iso rooli asiassa. Vapputunnelmassa on muutenkin oma taikansa, siitä alkaa kesä ja koko kaupunki iloitsee siitä samaan aikaan. Tarkemmat vappusuunnitelmat ovat osaltamme vielä auki, voi jopa olla ettei niitä tehdä. Kaikkein kivointa on yleensä silloin kun ei ole mitään lukkoonlyötyä. Voi vaan heilua fiiliksen mukaan, heittäytyä yleiseen juhlahumuun ja katsoa mihin tie vie.

Yksi asia on kuitenkin selvillä: tänä vuonna teemme siman itse. Dansukker nimittäin haastoi meidät kokeilemaan siman tekemistä, teimme työtä käskettyä ja pakko myöntää, yllätyimme molemmat. En tiedä mistä olimme saaneet mielikuvan, että siman tekeminen on jotenkin monimutkaista tai vaikeaa? Se oli nimittäin maailman helpoin homma. Siis niin helppoa, että todellakin teemme uudestaan.

Oikeastaan ainoa asia, joka siman tekemisestä tarvitsee tietää etukäteen, on aikataulutus: siman käymiseen menee muutama päivä, joten valmistusta ei kannata aloittaa vasta edellisenä iltana. Todelliset vapunviettäjät laittavat tietysti ensimmäisen satsin tekoon samantien, jotta pääsevät mahdollisimman hyvissä ajoin vapputunnelmiin.

Siman valmistamiseen meni varsinaisten työvaiheiden osalta vain puolisen tuntia: keitimme vettä, lisäsimme sitruunaa, sokeria ja hiivaa. Sima kävi yön yli kattilassaan, seuraavana päivänä pullotimme sen. Ja sitten jatkoi käymistään pulloissa vielä pari päivää, kunnes olikin jo valmis.

Silloin koitti kokeilumme toinen yllätys. Järjestimme jännittyneinä kahdenkeskisen maistelutilaisuuden, johon varasimme simalle asiaankuuluvaa seuraa (puhun tietysti niistä rahkamunkeista, sillä ilman niitä ei tule vappua). Avasimme jäähdytetyn simapullon, joka sihahti lupaavasti. Kaadoimme poreilevan juoman laseihin ja nuuhkaisimme: tuoksui aivan oikealta. Lopulta nostimme lasit ääntä kohden. Ja miltä maistui? NO HULLUN HYVÄLTÄ! Kepoisesti paremmalta kuin mikään kaupan valmissima koskaan.

Olimme molemmat tohkeissamme. Katselimme poreilevaa vappujuomaamme ja analysoimme kuinka erilaiselta itsetehdyn siman juominen tuntui: juhlavammalta, arvokkaamalta, läsnä oli jopa hippunen ylpeyttä. Me teimme tämän! IHAN ITSE! Keskustelun sankarillisesta sävystä olisi voinut kuvitella, että olimme saaneet aikaan jonkun suuremmankin uroteon. Ehkä pitäisi tähän samaan ylpeyspuuskaan vielä tehdä ne rahkamunkitkin itse.

Vielä ohje, jolla meidän sima syntyi. Tämä on oma versiomme Dansukkerin perinteisen vappusiman ohjeesta, joka löytyy myös fariinisokeripussista. Perinteinen vaalea vappusima tehdään puoliksi fariinisokerista ja puoliksi tavallisesta taloussokerista, mutta me halusimme omastamme hiukan tummemman, joten teimme sen kokonaan fariinisokeriin. Lisäksi halusimme makeuden vastapainoksi sitruunaista raikkautta, joten päätimme maustaa siman tavallista runsaammalla sitruunalla.

Muutama kuuma vinkki:

✖ Varaa puhtaita pulloja siman pullottamiseen. Me käytimme vanhoja lasisia maitopulloja, koska estetiikka on puoli ruokaa, mutta siman voi toki pullottaa mihin tahansa muovi- tai lasipulloihin.
✖ Säästät vaivaa, kun yhdistät siman siivilöimisen pullottamiseen: sujauta suppiloon suodatinpaperi! So simple. Harmi, että keksimme tämän vasta jälkikäteen kun oli jo myöhäistä ja olimme siivilöineet koko satsin kolmen sentin kokoisella teesiivilällä.

✖ SITRUUNAINEN VAPPUSIMA ✖

4l vettä
500g Dansukker fariinisokeria
3 sitruunaa (suosittelen luomua, koska käytät nämä kuorineen)
1/5tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)

Pullotukseen: sokeria, rusinoita

Lisäksi tarvitset: puhtaita pulloja, suppilon ja siivilän tai suodatinpaperia

Valmistusvaiheet

Kiehauta puolet vedestä (2l) isossa teräskattilassa. Sillä välin kun vesi lämpenee pese sitruunat huolellisesti ja raasta kuorista keltainen osa (vältä kitkerää valkoista). Purista sen jälkeen sitruunoista vielä mehut kulhoon.

Kun vesi kiehuu, lisää sitruunankuoret ja sokeri. Sekoita, kunnes sokeri sulaa veteen, tässä ei kestä kauaa. Nosta kattila levyltä ja lisää sitruunamehu ja loput vedestä (2l).

(Jos et omista tarpeeksi suurta kattilaa, ei hätää! Riittää, että löydät jonkun muun riittävän suuren astian. Sovella näin: kun vesi lämpenee kattilassa, laita sokeri ja sitruunankuoret sen suuremman astian pohjalle odottamaan ja kaada kattilasta kiehuva vesi niiden päälle.)

Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Tässä voi kestää tovin, joten laita vaikka leffa pyörimään ja rentoudu vähän.

Sitten kun keitos on kädenlämpöistä, liuota hiivanokare nestetilkkaan ja sekoita kattilaan. Kun kyseenalaistat voiko niin pienessä määrässä hiivaa olla tarpeeksi ytyä, usko vaan että on! Jos laitat sitä liikaa, pullosi saattavat poksahtaa käymisvaiheessa.

Laita kattilan päälle kansi ja jätä sima käymään huoneenlämpöön noin vuorokaudeksi.

Seuraavana päivänä on aika pullottaa sima. Lisää jokaisen pullon pohjaan teelusikallisen verran sokeria ja muutama rusina. Täytä pullot simalla suppilon avulla. Sitruunankuorella terästetty sima kannattaa ensin siivilöidä, me nostelimme simaa kattilasta suurella kauhalla, jolla kaadoimme sen siivilän kautta suppiloon. Kattilassa voi olla hiivaista pohjasakkaa, älä pullota sitä.

Jätä sima suljettuihin pulloihin jatkamaan käymistä. Huoneenlämmössä se valmistuu noin kolmessa päivässä, meillä siihen meni tosin vain kaksi. Jääkaapin viileydessä sima valmistuu noin viikossa.

Paine pulloissa kasvaa kun sima jatkaa käymistään, joten älä sulje korkkia liian tiukasti. Korkkeja voi käydä myös availemassa käymisen aikana.

Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan – jäähdytä ja nauti.

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Berliini, rakkaani

11

✖ BERLIN, GERMANY

Vietimme viime viikonlopun Berliinissä ystäviemme Annin ja Ollin kanssa. Oli jännää vierailla pitkästä aikaa vanhassa lempikaupungissani, vuosia sitten sitten siellä tuli lorvittua kaveriporukalla ihan yhtenään. Sen jälkeen en ole käynyt siellä kuin kahdesti: kerran taidegalleriaprojektiin liittyvällä työmatkalla – jonka päätteeksi en päässyt lentokoneeseen, koska kaksimetrinen taideteokseni sai lentoyhtiön lupalapuista huolimatta koko lentokentän sekaisin – ja toisen kerran pari syksyä sitten, kun valloitin kaupunkia Annin kanssa. Palaan tämän visiitin varsinaiseen tarkoitukseen myöhemmin, mutta sitä odotellessa muutama kuva viikonlopun varrelta.

Oli paras mahdollinen hetki olla Berliinissä, sillä kevät oli juuri saapunut kaupunkiin: aurinko paistoi surrealistisen siniseltä taivaalta, terassit olivat auenneet ja lämpötilat kipusivat päivisin kahteenkymmeneen. Villapaidassa ja trenssissä tuli kuuma, mikä autuas läkähdys! Ei ole sattumaa, että moni takavuosien matkoista ajoittui juuri kevääseen, sillä se alkaa Berliinissä huomattavasti aiemmin kuin Helsingissä. Siis sellainen kevät, että terasseilla voi viettää aikaa ihan olemisen ilosta eikä tarvitse hytistä aamukahvin kanssa jonkun lämpölampun ja viltin alla todistaakseen itselleen, että kyllä nyt on kevät.

Oli ihanaa pakata kevyesti. Heitin olkalaukkuun läppärin, kirjan ja aurinkolasit, cabin-kokoiseen matkalaukkuun pakkasin pussillisen kosmetiikkaa, aurinkovoiteen ja yöasuksi Pink Floydin t-paidan. Niin, ja Polaroid-kameran! Mikä neronleimaus! Jarnon olkalaukusta löytyi toki meidän peruskamerakamat, mutta viikonlopun aikana otetuista Polaroid-kuvista tuli suttuisine tarkennuksineen paljon kiinnostavammat kuin näistä digitaalisemmista snapshoteista.

Kävimme Helmut Newton Foundationissa katsomassa saksalaissyntyisen valokuvaajan taiteellisista ja kaupallisista töistä kootun näyttelyn. En ollut aiemmin käynyt siellä, vaikka monet Newtonin töistä ovat toki olleet tuttua kuvastoa muodin ja valokuvataiteen historian varrelta. Mieleen jäi kuvien vahvat valta-asetelmat, vaeltavat irtojalat ja muutamat huumaavan kauniit muotikuvat, joissa oli enemmän vilpittömyyttä kuin mitään muuta. Newtonin June-vaimon työt jäivät kutkuttamaan: hän on tehnyt omaa taiteellista uraa valokuvaajana pseudonyymillä Alice Springs. Museossa oli tällä hetkellä myös toisen 60- ja 70-luvun muotivalokuvausta uudistaneen taiteilijan, Guy Bourdinin töitä.

Pidin kovasti aulan marmorilattiasta, mutta museon kirjakauppaa ja sen valtavaa taidekirjavalikoimaa rakastin. Jos olen jonain päivänä rahoissani, ostan kaikki ne kirjat, joista olen tähän saakka vain haaveillut – ja samalla isomman kodin, jonne voin rakentaa huoneen kokoisen kirjaston. Toistaiseksi tyydyimme julisteeseen.

Kävimme pyörimässä kirppiksillä etsimässä Jarnolle liehulahkeisia farkkuja, ei vaan löytynyt vielä oikeita. Kaunis 70-luvun mokkaliivi tuli vastaan, mutta hinta oli niin suolainen, että sai jäädä kauppaan. Iso osa kirppistelyn kauneutta piilee loistavissa diileissä, jotka hykerryttävät joka kerta kun käyttää aarteitaan.

Aarteista ja loistavista diileistä puheenollen: löysin Friedrichshainin sunnuntaikirppikseltä jotain odottamatonta, nimittäin Arabian Ruska-kannun. Olen ihaillut sitä pidempään raaskimatta ostaa kannua omaksi siihen hintaan, jolla ne Helsingissä liikkuvat – nyt sain omani varsin kohtuullisella kympillä! Naurattaa vähän, että piti mennä Saksaan saakka ostamaan suomalaista keramiikkaa, mutta minkäs teet. Kirppisonni ei katso maantieteellistä sijaintia.

Damien Hirstin haiteos Soho Housen aulassa on superhieno!

Piipahdimme viinilasillisella Soho Housen terassilla, jonka aurinkovarjot ja pensaat tarjosivat suojaisan paikan ohikulkijoiden tarkkailuun. Harmi, etten tullut ottaneeksi kuvaa – syytän voi-salviapastaa, joka lumosi minut ravintolan listalla. Lounaasta ei ollut pitkä aika, joten tilasimme annoksen ihan maistelumielessä puoliksi Jarnon kanssa. Oli hyvää. Kaikki on kuulemma hyvää siellä, joten täytyy mennä toistekin.

Vierailimme myös Soho Housen katutason The Storessa, joka on yhdistelmä putiikkia, kahvilaa, kirjakauppaa ja rentoa työskentelytilaa, jossa jengi istuskeli läppäreidensä kanssa. En vaan ymmärrä miten kukaan pystyy keskittymään kaikkien niiden ärsykkeiden keskellä. Olin itse seota vintagekirjaosastolla, voi apua mitä teoksia sieltä olisi saanut vaatimattomaan kolmensadan euron hintaan! Olisin voinut kahmia myös kaikki nuo kaktukset mukaani, samoin vanhat filmikamerat, joita oli myynnissä putiikin puolella. Niiden lisäksi olisi ollut tarjolla muotia, asusteita, vinyylilevyjä ja artesaanituoksuja, joihin en uskaltanut edes katsoa.

Söimme hyvin. Berliinissä on oikeastaan vaikeaa syödä huonosti. Kävimme muutamassa ihanassa ravintolassa, joista ei ole ainuttakaan kuvaa: oli kiljuva nälkä ja sitäpaitsi juuri sellainen upottava hämärä, joka saa kaiken näyttämään kauniilta – paitsi valokuvat. Kamera jäi kassiin ja me keskityimme safkaan ja seuraan.

Sunnuntai-iltana painelimme pizzalle, terassilla tarkeni vielä myöhään illalla. Italialaiset punkkarit olivat kuulemma aikoinaan perustaneet paikan kerätessään rahoitusta ulkomaisten punkbändien tuomiseen keikoille. Hankkeessa oli selvästi onnistuttu yli odotusten, sillä suuri terassi oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Jälkiruoaksi jaoimme tiramisun.

Berliini oli inspiroiva itsensä, omalla rosoisella tavallaan. Rumankaunis kaupunki ottaa vastaan joka kerran yhtä helposti, kadunkulmat ja vastaantulijat tuntuvat tutulta, vaikkei olisi koskaan niitä nähnytkään. Berliini on versio tutusta maailmasta, sellainen jossa kaikki on vähän vapaampaa, kevyt tunnelma kuin aina olisi viikon päästä vappu. Ehkä se johtuu siitä, että olen ollut siellä niin usein juuri keväisin. Tai ehkä taika onkin seurassa? Ystävien kanssa vietetyn viikonlopun jälkeen on olo kuin olisi ollut pidemmälläkin lomalla – samaan aikaan virkistynyt ja väsynyt viinin äärellä istutuista illoista ja pitkistä keskusteluista.

PS. Tiedoksi teille, jotka odotatte kiihkeästi osallistumistamme lentopäästökeskusteluun: kirjoitus on tulossa kyllä, kestää vaan hetken vielä että ehdimme muiden kiireiden keskellä jäsentää ajatuksemme ymmärrettävään muotoon. Tälläisiä tekstejä ei halua huitoa vasurilla kasaan.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Be my rest, be my fantasy

4

Jatkan amerikkalaisten laulaja-lauluntekijä-ja-multi-instrumentalisti -linjalla: viimeksi kirjoitin Andrew Birdista, mutta palaan nyt hetkeksi vanhempaan aiheeseen. En suinkaan ole vielä päässyt yli Sufjan Stevensin kappaleista Call me by your name -elokuvan soundtrackilla, mutta välillä täytyy soittaa jotain muuta. Siis luonnollisesti Sufjanin muita kappaleita, jotten luisuisi liian kauas elokuvan raukeasta tunnelmasta. Should have known better on poiminta parin vuoden takaiselta albumilta. Sen kuunteleminen tuntuu siltä kuin heittäytyisi pumpulista tehtyyn petiin ja antaisi itsensä vajota päiväuneen.


☊ SUFJAN STEVENS – SHOULD HAVE KNOWN BETTER

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Julistepoimintoja kevääseen

6

Kaupallisessa yhteistyössä Desenio

Kevät on otollista aikaa sisustuspuuskille, kun lisääntyvä valo paljastaa pölyiset nurkat ja epämääräisiin pinoihin unohtuneet puoliksi luetut lehdet. Tekee mieli avata kaikki ikkunat, kantaa viltit ja tyynyt ulos tuulettumaan, vaihtaa lakanat, vaihtaa kalusteiden paikkaa ja järjestää tavarat ihan eri tavoilla. Seuraavaksi luvassa pientä sisustusinspiraatiota, sillä julistekauppa Desenio pyysi minut valitsemaan suosikkini kevään julistevalikoimistaan.

Vasemmalta oikealle: Abstract Oil 4 (50x70cm), Strokes in black (50x70cm) ja Eli (30x40cm)

Taide on kiinnostanut viime aikoina tavallistakin enemmän. Se heijastui myös valintoihini, sillä löysin kaikki suosikkini taidejulistekategoriasta. Juliste ei tietenkään ole koskaan sama asia kuin aito öljyväriteos, mutta tarjoaa vaihtoehdon saada seinille väriä ja taidetunnelmaa, jos budjetti ei aitoon teokseen veny.

Olohuoneen vaaleanpunainen seinä on osoittautunut inspiroivaksi taustaksi kaikenlaisille taulu- ja tavarasommitelmille: seinustalla ei ole mitään suurta kalustetta, joten siihen on helppo nostella mitä milloinkin huvittaa (tai käyttää sitä asiakastöissä kuvaustaustana, sillä joka toinen asiakkaamme ihastuu siihen ja haluaa sen mukaan kuviin). Joskus se on ihan tyhjä, mutta useimmiten siinä on vaihtuva näyttely senhetkisiä lempiasioita ja käytössä olevia kirjoja ja esineitä. Maljakot ja kannut ovat vintagelöytöjä, kirjat divareista ja matkoilta. Kynttilä on tuotu Australiasta.

Mustavalkoiset julisteet toimivat minusta hienosti vaaleanpunaisella seinällä. Öljyväriteoksesta tehty isokokoinen juliste toisti samoja sävyjä ja rytmitti kokonaisuutta isolla tummalla pinnallaan. 

Tummaksi petsattu rottinkikärry on ostettu ystävän vintagekokoelmasta ja yksi lempiasioistani koko huoneessa: se on helppo rullata tilanteen mukaan paikasta toiseen ja toimii milloin sohvapöytänä, milloin tarjoilu- tai sivupöytänä. Sen alahyllyllä on mustassa kulhossa ystävän matkaltaan tuoma simpukkakokoelma, en kestä että hän on kerännyt ne minulle. Rottinkirahi on nettikirppislöytö, musta käsintehty maljakko 60-luvulta. Raahasimme painavan maljakon matkalaukussa Australiasta asti enkä kadu pätkääkään – se on nyt tyhjä, mutta kesän tullen ajattelin istuttaa siihen oliivipuun. Tai sitten siitä tulee astetta mahtipontisempi kukkamaljakko, jonka voi täyttää heinillä ja niittykukilla. Ah oispa jo kesä.

Lattialla Abstract Oil 3 (50x70cm), seinällä Strokes in black (50x70cm) ja Line poppies (30x40cm)

Sommittelin seinustalle toisenkin taulukokonaisuuden. Vaaleanpunaista vaaleanpunaisella – tästä yhdistelmästä on varmasti monta mielipidettä, mutta itse tykkäsin sen leikkisyydestä. Tykkään joskus viihdyttää itseäni sommitelmilla, jotka ovat vähän sinnepäin tai kaikkien tylsien sisustussääntöjen vastaisia. Sisustamisen ei tarvitse olla niin vakavaa eikä asioille tarvitse aina etsiä lopullista sijoituspaikkaa. Joskus niiden voi antaa vähän ajelehtia, nojailla sinne sun tänne ja vaihdella niiden järjestystä taas sitten kun siltä tuntuu. Sisustusta ei tarvitse tehdä kenenkään muun mieliksi, riittää kun itse tykkää – ja tietysti asuinkumppani, jos sellainen on. Onneksi Jarno suhtautuu kokeiluihini rennosti ja jopa pitää suurimmasta osasta.

Tauluja sovitellaan: tähän vai tuohon? Viisi senttiä vasemmalle! Eikun oikealle!

Pikkupöytä on samanlainen ajelehtiva jokamiesjantunen kuin rottinkinen tarjoilukärry: seilaa tilanteesta toiseen aina sen mukaan mihin milloinkin tarvitaan hiukan laskutilaa. Aiemmassa kuvassa vilahtanut 50-luvun tiikkituoli asuu meillä yleensä eteisessä, mutta tulee silloin tällöin hengailemaan muihinkin huoneisiin silloin kun tarvitsemme ylimääräisiä tuoleja. Rakastan sen mittasuhteita: se on leveä ja tukeva, mutta samaan aikaan todella siro. 50-luvulla tehtiin todella kauniita huonekaluja, tykkäämme niiden muotoilusta ja nyansseista. Meille onkin kertynyt niitä vuosien varrella melko monta.

Tykkäsin vaaleanpunaisessa öljyvärityössä erityisesti sen rikkonaisesta, epätasaisesta pinnasta. Se, että kyseessä on maalauksesta otettu valokuva, tuo siihen lisätason: pinnan kolmiulotteisuus näyttää aavistuksen epätodelliselta, tekisi mieli koskea ja varmistaa, että se on oikeasti sileä. Kaikkiin näiden kuvien julisteisiin on muuten valittu samanlaiset mustat puukehykset Desenion valikoimista. Olisi siellä vaikka mitä muitakin vaihtoehtoja, mutta tällä kertaa teki mieli tuoda simppeleillä mustilla kehyksillä sommitelmiin yhtenäisyyttä.

Mitäs tykkäätte? Kiinnostuneille vinkiksi, että koodilla stellaharasek25 saatte 25% alennuksen kaikista julisteista välillä 10. – 12. huhtikuuta (poislukien handpicked/collaboration -julisteet). Lisää inspiraatiota löytyy Instagramista tunnuksella @desenio.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Kevät levylautasella: Andrew Bird

2

Jarno on soittanut viime päivinä Andrew Birdin musiikkia melkein aamusta iltaan. Hänen pakkomielteissään käy joskus niin, että tulen hulluksi ja haluan heittää kaiuttimet parvekkeelta kadulle, mutta useammin niin, että minäkin rakastun. Tälläkin kertaa pakkosoitto teki tehtävänsä ja olen aivan myyty. Amerikkalainen laulaja-lauluntekijä tunnetaan myös viulistina ja yksinkertaiset jouset tuovat herkkävireiseen keitokseen omat taianomaiset mausteensa.

Tämänhetkinen suosikki: vuonna 2013 julkaistu EP I Want To See Pulaski At Night ja siltä lohkaistu lähes samanniminen kappale. Seitsemän kappaleen pituinen EP on orgaanisesti helisevä taidepläjäys, joka rakentuu täysin nimikappaleensa ympärille: muut kuusi raitaa ovat lähinnä sen seuraksi sävellettyjä instrumentaalisia alkusoittoja ja jälkinäytöksiä. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi Patrick Wolfin ystäville, ja oikeastaan kaikille, jotka kaipaavat kevääseen jotain kevyesti soivaa, ilmavaa ja kaunista.


☊ ANDREW BIRD – PULASKI AT NIGHT