Meillä on kotona käynnissä monta musiikkiaiheista keskustelua, jotka eivät tunnu koskaan päättyvän – ne pitävät vaan taukoa ja sopivalla hetkellä jatkuvat taas. Yksi ikuisuusaiheistamme ovat maailman parhaat coverit: mitkä ne ovat, miksi ja millä meriiteillä niitä kuuluu arvioida? No, minun mielestäni pitää ensinnäkin olla hyvä syy lähteä tulkitsemaan toisen kappaletta. Sen syyn pitäisi olla ensisijaisesti se, että on kappaleelle jotain uutta annettavaa, koska lainakappaleen esittäminen täsmälleen samalla tavalla kuin alkuperäinen artisti sen on esittänyt on vaan turhaa ja tylsää. Parhaissa covereissa on tuotu tuttuihin biiseihin jotain uutta ja jotain omaa. Seurauksena on parhaassa tapauksessa ripaus taikaa, joka syntyy kun kahden taiteilijan näkemykset kohtaavat (tai törmäävät) ennalta-arvaamattomilla tavoilla.
Seuraa melko sattumanvarainen lista omista ikisuosikeistani! Paljon muitakin on, mutta nämä nousivat juuri tänään mieleen.
Placebo ~ Running Up That Hill
Placebon tulkinta Kate Bushin vuonna ´85 julkaistusta hitistä on takuulla yksi 2000-luvun parhaista covereista. Hypnoottinen kappale sykkii sydämen tahtiin ja kohoaa kohti c-osaa kuin viritetty jousi. Olen kuullut biisin Placebon keikoilla muutaman kerran ja se on livenä aivan yhtä maaginen ellei maagisempi. Olen myös sihissyt edessäni seisoville briteille SHUT THE FUCK UP kun he hälisivät kesken (MINUN! PYHÄN!) biisin.
The Cure ~ Purple Haze
The Cure teki Jimi Hendrixin 60-luvun lopulla julkaistusta klassikkokappaleesta oman versionsa, joka kohtasi ristiriitaisen vastaanoton: osa kriitikoista teilasi sen välittömästi rockin historian pahimpana raiskauksena, toiset tykkäsivät. Itsehän rakastan tätä 90-luvulla ilmestynyttä kappaletta yli kaiken, tavoilla joita sanat eivät riitä selittämään. Siinä on Hendrixin perintönä savuista psykedeliaa ja kirskuva kitara, joka menee ihon alle. Biitti tahdittaa kappaletta molemmille artisteille epätyypillisen elektronisella otteella ja koukuttava pianokuvio tekee kappaleesta hypnoottisen. Lopputulosta joko vihaa tai rakastaa.
The Raveonettes ~ I wanna be adored
Tanskalaisen Raveonettesin tulkinta vanhasta The Stone Roses -klassikosta vilahtikin täällä blogissa viime kesänä ja on soinut sen jälkeen ahkerasti. Versio on tunnelmaltaan ja sovitukseltaan aika uskollinen alkuperäiselle kappaleelle, mutta heleä naisääni tekee siitä riittävän erilaisen ja kiinnostavan.
Chromatics ~ Into the black
Neil Youngin “Hey Hey My My (Into the Black)” on yksi kaikkien aikojen lempikappaleistani. Se ilmestyi vuonna 1979 ja sen jälkeen siitä on tehty varmaan satatuhatta erilaista versiota. Itse rakastan Chromaticsin tulkintaa, joka on riisuttu kaikesta turhasta: jäljellä on vain Ruth Radeletin paljas laulu, paljas riffi ja lopun junnaava melodia. On vaatinut varmasti rohkeutta lähteä versioimaan näinkin tunnettua kappaletta näin niukoilla aineksilla, mutta lopputulos on hieno.
The Futureheads ~ Hounds Of Love
Listan toinen Kate Bush -cover! Mutta minkäs teet, tämäkin on loistava – vaikka tyystin erilainen kuin Placebon Kate-tulkinta – ja todella ansaitsee paikkansa listassa. Sittemmin edesmenneen brittiläisen postpunk-yhtye The Futureheadsin versio on kiihkeä, rämisevä, tempaisee mukaansa kuin lauma villiintyneitä koiria ja kantaa kiihtyvään loppuunsa asti. He ovat tehneet siitä niin oman, että sitä kuunnellessa on vaikea uskoa, että kappale ja sen lyriikat eivät ole heidän kirjoittamiaan – varsinkin kun aihe, rakastumisen ja tunteen varaan heittäytymisen vaikeus, sopii täydellisesti nuorten postpunkkareiden suuhun. Tätä kuuluu kuunnella niin kovaa kuin kaiuttimista lähtee ja huutaa mukana.
The Jimi Hendrix Experience ~ All along the watchtower
Hendrixin vuonna 1968 levyttämä kappale on ikuinen kesäsuosikkini: se kuuluu roadtripeille, mökki-iltoihin, saunan terassille soitettuna rätisevästä mankasta. Myös siivouspäiviin, dedisrymistyksiin ja muihin tilanteisiin, joihin pitää saada hyvää fiilistä ja potkua. Kappale ei ole kuitenkaan Hendrixin oma, vaan Bob Dylanin, joka levytti sen vuotta aiemmin. Saan tästä mielipiteestä varmasti puritaaneilta satikutia, mutta itse tykkään Hendrixin rokkaavammasta versiosta paljon, paljon enemmän.
Ryan Adams ~ Wonderwall
Kaikki ovat kuulleet Oasiksen alkuperäisen biisin kyllästymiseen saakka. Ryan Adamsin tulkinta tekee kappaleesta taas jotenkin tuoreen: se on keinuva, soljuva, sanalla sanoen ihana. Amerikkalaisen laulaja-lauluntekijän herkkävireinen mutta vahva ääni pääsee hitaassa sovituksessa oikeuksiinsa. Olin kirjoittamassa, että tämä on täydellinen kappale hempeilyyn, kunnes muistin, että meillä tätä kuunnellaan poikkeuksetta niin, että molemmat kailottavat ihan täysillä mukana.
The Twilight Singers ~ Please stay (Once you go away)
Greg Dullin luotsaama The Twilight Singers on yksi ikisuosikeistani, joista paasasin pitkään viime vuoden Flow’n yhteydessä. Yhtye on tehnyt peräti kokonaisen cover-levyn nimeltä She Loves You, joka on täynnä toinen toistaan hienompia tulkintoja. Mietin pitkään nostaisinko tälle listalle Björkiltä lainatun Hyperballad-kappaleen vai tämän Marvin Gaye -tulkinnan, mutta päädyin jälkimmäiseen, koska se on täynnä tunnetta ja rakastan sitä miten se alkaa, heti, sukelluksella syvään päähän. Sillä ei myöskään ole kovinkaan paljon tekemistä alkuperäisen version kanssa. Greg Dullilla ja Marvin Gayella oli yhteisiin lempiaiheisiinsa – souliin, rakkauteen ja seksuaaliseen lataukseen – aivan toisenlainen lähestymistapa: Dullin ote on tummempi ja pakkomielteisyydessään paljon kiinnostavampi.
The Twilight Singers ~ Live with me
Jep, The Twilight Singers rakastaa covereita. Massive Attackin kappaleesta tehty tulkinta ui sydämeeni Tavastian vuosientakaisella keikalla, jossa Greg Dulli esitti sen yhdessä Screaming Treesin ja Queens of the Stone Agen nokkamiehenä tunnetun Mark Laneganin kanssa. Kahden käheä-äänisen miehen tumma duetto on huikea ja löytyy onneksi myös levytettynä yhdeltä yhtyeen EP:ltä. Jos tykkäät tästä, kannattaa ottaa kuunteluun miesten yhteinen musiikkiprojekti The Gutter Twins, jossa on paljon samoja sävyjä.
Sinead O’Connor ~ Nothing compares 2 U
Sineadin ysäriklassikko sävelsi ja alunperin myös levytti Prince, rauha hänen muistolleen. Prince oli nero ja esiintyjänä aivan omaa luokkaansa, mutta pakko sanoa, että Sineadin tulkitsema versio on todella, todella paljon parempi kuin alkuperäinen! Sineadia en ole muistaakseni koskaan nähnyt lienä, mutta vieläkin muistelen Princen vuosientakaista Helsingin keikkaa suurella ilolla ja haikeudella: tästäkin kappaleesta taidettiin kuulla siellä katkelma.
Mitä tykkäätte? Onko teillä jotain omia cover-suosikkeja?
Oih, listalta puuttuu yksi ihanimmista covereista – José Gonzalezin versio Teardropista! Aivan huikea alkukevään kevätkausi-versio.
Olen aikaisemminkin toivonut tätä, mutta olisi kiva saada taas Stellalta Spotify-listoja :) Esim. jos näitä coversuosikkeja tulee enemmän, nekin voisi vaan iskeä yhteen listaan.
T. Paras aika vuodesta #kevät2013-playlist yhä satunnaisesti soimassa
Onnistunein cover, mihin itse olen törmännyt, on Lo-Fangin hidas ja hypnoottinen You’re the One That I Want. En edes tajunnut parilla ekalla soittokerralla, että kyseessä oli sama biisi kuin Grease-musikaalissa, enkä vieläkään tiedä, kumpi näistä on suosikkini, molemmat ovat omalla tavallaan niin hienoja!
No yks ihan ikilemppareista on Cowboy Junkiesin versio Velvet Undergroundin Sweet Jane -kappaleesta: https://www.youtube.com/watch?v=BHRFZFmEq9o
En jostain syystä koskaan kyllästy! :)
Haha, meillä kaikilla on noita kappaleita joista ei saa mitenkään tarpeekseen! Harmi, että lähipiiri voi saada :/
HIM:n Wicked Game-versio <3 ja Jeff Buckleyn Hallelujah.
Oi kyllä, molemmille peukku ja sydän: ♥
Duran Duranin versio Bob Dylanin Lay Lady Lay:sta. Oh! ❤️
Ai niin, lisään tähän kyllä vielä tietenkin Type O Negativen Day Tripperin, joka hakkaa Beatlesien alkuperäisen version lekalla.
Oi, tätä en muistakaan, pitääkin kuunnella!
Mulla on ollut Fiona Applen versio Across the Universestä hullulla loopilla pari viikkoa!
Hullut loopit täälläkin tuttuja! Pitää tsekata tuo biisi, en ainakaan muista sitä.
Ane Brunin True Colors ja Jeff Buckleyn Halleluja. Ja The Civl Warsin Dance me to the end of love. Jälkimmäinen duo muutenkin ihan kultaa. Tai oli, mikä on harmi.
Dylan tykkäsi Hendrixin versiosta niin paljon, että alkoi itse esittää versiota Hendixin kuoleman jälkeen.
Ja tästä tulikin mieleen Dylanin (cover?)versio lastenlaulusta Froggie Went A Courtin, mikä on aika hyvä.
Portisheadin S.O.S ehdottomasti. En alkuperäsestä Abban versiosta välitä mutta tää kyl menee luihin ja ytimiin
Tuo on kyllä hieno cover, Portishead tekee ehkä yhdestä maailman kamalimmasta biisistä hyvän :D. Ainut huono puoli on että tuota kuunnellessa se alkuperäinen rallattaa väkisin samaan aikaan takaraivossa, en voi sille mitään, aaaargh! :D
HAHAHA! Ymmärrän!
Hei kiitos muistutuksesta, en olekaan kuullut tuota pitkään aikaan.
Pari ehdotonta suosikkia ovat Metallican Whiskey In The Jar ja Disturbedin The Sound Of Silence :)
Sulta joskus kauan sitten bongasin tuon Placebon Running Up THat Hillin ja se on siitä lähtien ollut myös aina soittolistoilla! :)
Tai no jaa… jos tuota Whiskey In The Jaria nyt oikeestaan voi edes kutsua coveriksi… :)
HIM – Wicked game, ilman epäilyksen häivää paras cover ikinä
Ja Ville Valon tulkinta Oot mun kaikuluotain käännösbiisistä (alkup. Annie’s song), kylmät väreet vain menee.
Ulkomaisista Johnny Cashin Hurt todellakin, aika samat kuin Riariinalla näköjään
Hei ja sitten vielä yksi käsittämättömän timanttinen Rollari coveri Sisters of Mercy Gimme shelter
Hahaha! Tää on niin ihana keskustelu, nimittäin: tiputin omalta listaltani HIMin Wicked Gamen ja Cashin Hurtin just siksi, että tuli aikoinaan kuunneltua niitä ihan kyllästymiseen asti. Mutta ei siitä mihinkään pääse, että ovat upeita.
Oi, tuota Rollari-coveria en ole ehkä kuullutkaan tai sitten en vaan muista, tsekkaan, kiitti!
No upea lista! Enemmän näitä!
Kiitos! Tulee!
Hyvä lista sulla!! <3 Ikisuosikkeja myös jo pariin kertaan mainittu Johnny Cashin versio NIN'n Hurtista sekä Tori Amosin versio Smells like teen spiritistä.
Ja kyllä musta Brucen tulkinta Because tonight -biisistä on melkeinpä parempi kuin Pattin (tai yhtä hyvä!), mutta on kyseenalaista, voiko oikeastaan puhua coverista, kun biisi alunperin kuitenkin on Brucen. ;)
Yh, mä jotenkin inhoan tuota Adamsin versiota Wonderwallista.
Mun soittolistalla on viime aikoina pyörinyt, itsellenikin vielä tuntemattomasta syystä, Patti Smithin Smells like teen spirit. En osaa päättää rakastanko vai inhoanko, joten kuuntelen repeatilla ja teen lähipiiriä hulluksi.
Hyviä valintoja. Itsekin voisin listata muutaman mieleen tulevan. Ensinnäkin Tori Amosin jotkin coverit ovat loistavia, mm. Curen Lovesong, Leonard Cohenin Famous Blue Raincoat, Depeche Moden Enjoy the Silence, Nirvanan Smells like Teen Spirit, REMin Losing my Religion.. Tori on onnistunut mielestäni noissa kaikissa.
Chris Cornell coveroi upeasti Michael Jacksonin Billie Jeanin.. se ääni..kylmät väreet taattu. En ole varma levyttikö hän tätä koskaan… https://www.youtube.com/watch?v=R0uWF-37DAM
Sitten täytyy mainita The White Stripesin coveri Dollyn Jolenesta. Varsinkin tästä live-vedosta tykkään erityisesti.. Jack <3 https://www.youtube.com/watch?v=yXlULkwhgrc
Mark Laneganin kun mainitsit niin hänen coverinsa Chelsea Wolfen Flatlands-biisistä on ihanan yksinkertainen https://www.youtube.com/watch?v=LnNkGBMLBr0 , josta aasinsillan kautta pääsemme taasen Chelsea Wolfen taivaalliseen coveriin Nick Caven I let love in-kappaleesta. R-a-k-a-s-t-a-n. https://www.youtube.com/watch?v=AmWaJmddoUI
Soittolistallani pyörii myös tämä versio klassikosta: https://www.youtube.com/watch?v=8-2hUmoaPfU
Harva varmaankaan uskaltaa coveroida Björkiä mutta tässä mielestäni on onnistuttu https://www.youtube.com/watch?v=QnEGSr5hRk4&index=106&list=PLE11BB517DAB4DC5F
Ja tää oli mukava yllätys :) https://www.youtube.com/watch?v=OWiigbnIprs&list=PLE11BB517DAB4DC5F&index=276
Hieno lista! Johnny Cashin Hurt ja Jeff Buckleyn Hallelujah tulee ekana mieleen.
Joo, molemmat kyllä klassikkoja! Pyörittelin niitä myös tätä listaa laatiessani, mutta jäivät nyt pois.
Coverit ovat vaikea taiteenlaji, koska suuri osa niistä jää joko tylsiksi tai pahoinpitelee alkuperäisen version mustelmille, mutta toisaalta kaikkien aikojen lempparibiisieni joukossa on pari coveria.
Ensinnäkin ra-kas-tan tuota Placebon versiota Running up that hillistä! Se on hypnoottinen, maaginen, melankolinen ja jollain kummalla tavalla myös seksikäs – ehkä se johtuu kappaleen sykkivästä rytmistä.
Toinen ikisuosikkini on Johnny Cashin NIN coveri Hurt. Alkuperäinenkin on upea, mutta ikääntyneen miehen ääni tuo kappaleeseen ekstrasyvyyttä ja saa todella uskomaan tuskaan, josta kappale kertoo.
Kotimaisista covereista suosikkini on HIMin Wicked Game -tulkinta. Ville Valon falsetti aiheuttaa minussa kihelmöintiä selkäydintä myöden.
Lopuksi vielä huumoria hipova Children of Bodomin versiointi Oops I did it againistä – nerokasta!