Kaupallinen yhteistyö Pentik

Kukaan kanaviani seuraava ei ole voinut välttyä pöllöhysterialta. Sehän lähti siitä, kun löysin kirppikseltä Henrik Allertin suunnitteleman keraamisen pöllön, joita Pentik teki pienen erän joskus muinoin 70-luvulla. Se asustelee Lapin talomme leivinuunin reunuksella ja iltaisin sen silmät palavat pahaenteisesti, sillä pöllön takana on pieni koroke, johon mahtuu kynttilä.

Kaikessa hypnoottisuudessaan kovin sympaattinen tuijottelija hurmasi minut ja somen kautta monet muut. Niinpä kysyin puolivitsillä Instagramissa haluaisivatko ihmiset pöllön takaisin tuotantoon. Kun muutaman tunnin sisään yli tuhat ihmistä kiljui haluavansa, ei auttanut kuin välittää viesti Pentikille.

Kuvassa Anu ja mallimestari-Jani, joka sanoi minulle ensitöikseen, että jaha sie olet se, joka olet hommannut mulle lisää töitä!

Niinhän siinä sitten kävi, että samana yönä taiteilija Anu Pentik heräsi aamukolmelta (hän herää muutenkin varhain, mutta yleensä ei sentään ihan niin aikaisin) pohtimaan millainen pöllön uudesta versiosta voisi tulla. Aamukuuteen mennessä hän oli jo työhuoneellaan tehtaalla mallimestarin kanssa tekemässä ensimmäistä muottia. Huh, ei voi kuin ihailla tätä heittäytymistä ja tekemisen meininkiä.

Posiolta kantautuneet terveiset tietysti naurattivat ja ilahduttivat suuresti, vaikka pidin selviönä, että tarinassa on vähän Lapin lisää. MUTTA EN PIDÄ ENÄÄ! En ihmettele enää mitään tästä sen jälkeen kun viime viikonloppuna kävimme Posiolla tutustumassa Anuun, Pentikin tehtaaseen ja Pentik-mäkeen, josta on tullut viime vuosikymmenten mittaan kulttuurikeskus ja matkailukohde. Juuri tämä päänsisäinen vimma ja heittäytyminen näyttää olevan Anun olemisen ja tekemisen ytimessä – ja samalla erottamaton osa juuri 50 vuotta täyttänyttä Pentikiä värikkäine vaiheineen.

(Jos luet tätä kirjoitusta pöllöt silmissä kiiluen, löydät tekstin lopusta tiedon milloin parvi vapautetaan maailmalle!)

Pari päivää Posiolla hurahti hetkessä. Oli ihanaa palata Lappiin, tällä kertaa vielä aivan eri puolelle kuin yleensä. Ja oli valtavan inspiroivaa tutustua Anuun ja koko Pentikin tarinaan, joka sai alkunsa 70-luvun alussa, kun pariskunta muuttivat Topin työn perässä Posiolle ja Anu perusti kotinsa lastenhuoneeseen savipajan, jonka ensimmäisiä tuotoksia, Kaamoskivi-kynttilänjalkoja, myytiin aluksi Posion Essolla. Tämä Esso-juttu on ehkä suosikkikohtani Pentikin historiikissa, koska olen heikkona vanhoihin huoltoasemiin ja ajatus möhkälemäisestä 70-luvun keramiikasta lappilaisella huoltoasemalla tekee minut jostain syystä tosi hyväntuuliseksi.

Toinen suosikkikohtani liittyy pariskunnan seuraavaan kotiin, jossa niinikään valmistui keramiikkaa. Paikalle alkoi lappaa asiakkaita, joille Topi keitteli kahvia, ja lopulta heidän oli pakko muuttaa muualle, kun asumisesta asiakasvirran keskellä ei tullut enää mitään. Tästä Pentikäisten kelohirsikodista sai alkunsa nykyinen Pentik-mäki ja taloon pääsee yhä vapaasti vierailemaan. Topi ei enää ole paikalla keittämässä kahvia, mutta noin muuten tunnelma on hyvin autenttinen!

(Niin, Topi ei valitettavasti ollut ylipäänsä paikalla vierailumme aikaan, vaan pariskunnan koirien kanssa kiertelemässä vielä pohjoisempaa Lappia. Normaalisti koirat viettävät päivät heti tehtaan pääoven vieressä omassa toimistossaan, tarkastamassa kaikki sisääntulijat.)

Tehtaalla pääsimme Anun ja kehityspäällikkö Lassin johdolla tutustumaan siihen miten keramiikka valmistuu maailman pohjoisimmassa keramiikkatehtaassa. Pääsääntöisesti kolmella tekniikalla: muovaamalla, valaamalla ja prässäämällä. Esipoltto tehdään 800-asteisessa uunissa ja lasituspoltto vieläkin kuumemmissa lämpötiloissa, yli 1200 asteessa.

Tässä keramiikka matkaa tiilivaunun kyydissä uuniin.

Osa työvaiheista tehdään kokonaan käsin, toiset koneiden avustuksella, koneenkäyttäjien hellässä huomassa. Naurattaa, että jokaisella masiinalla on oma nimi. Tapasimme ainakin Esterin, Ukon ja Pertin. Ilmoitustaululta bongasin, että myös Tauno ja Ansa työskentelevät tehtaalla.

Näinä päivinä, kun kotimainen käsityöosaaminen vaan katoaa silmissä ja niin vähän mitään valmistetaan enää Suomessa, tuntuu ihan mielettömän hienolta kuljeskella keskellä pohjoista metsää sijaitsevassa keramiikkatehtaassa, jossa käy koko ajan hurina ja vilske. Kaikkialla on valtavia kekoja lautasia, kuppeja ja vateja, keraamisia lampunjalkoja – ja onpa siellä kynttiläpajakin, jossa kynttilät valetaan muotteihinsa käsin. 50 vuotta sitten tämä kaikki oli itsestäänselvää ja nyt siitä on tullut harvinaisuus.

Tässä savikimpaleet matkaavat pitkinä pötköinä Esterin kitusiin! Esteri pilkkoo ne palasiksi ja muovaa niistä kulhoja. 

Tässä kulhoihin lyödään leima: Made in Posio, Finland.

Tehtaalla on myös aivan omanlaisensa tunnelma. Vaikka koko ajan tapahtuu kaikkea, samaan aikaan tuntuu, että aika on ihanalla tavalla pysähtynyt. Koristeluosastolla keskitytään kirkkaasti valaistujen työpisteiden äärellä, radiossa soi musiikki, jossain kuumenee uuni, joku hakee keittiöstä lisää kahvia.

Muottihyllyt kohoavat kattoon asti.

Anu on useimmiten ensimmäisenä paikalla aamuisin ja tuntee kaikki työntekijänsä, vaikka ei se mikään pikkupaja enää ole, päinvastoin: Pentik on Posion suurin työllistäjä heti kunnan jälkeen. Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat tietysti kaikki, niinpä mekin törmäsimme työpäivän jälkeen ruokakaupassa moneen Pentikin työntekijään, jotka olimme juuri tavanneet tehtaalla.

Tehtaan suunnittelustudiolla on myös vierailevia keraamikkoja, jotka työskentelevät yhdessä Anun ja mallimestarin kanssa erilaisten väripurkkien, työkalujen ja keskeneräisen töiden luovassa sekamelskassa. Perinne on alkanut jo 70-luvulla, kun Pentik järjesti erilaisia symposiumeja suomalaisille ja kansainvälisille keramiikkataiteilijoille.

Kaikkialla lojuu erilaisia erikoisprojekteja, joista suurin osa taitaa olla Anun keskeneräisiä taideteoksia. Hän kun on koko Pentikin historian ajan tehnyt mallistojen lisäksi myös omaa taiteellista uraansa. Seuraava näyttely aukeaa kesäkuussa Turun kaupungin taidemuseoon ja siihen tulee muun muassa 300 erilaista, nupussa olevaa ja kukkivaa voikukkaa sekä 1500 lentävää voikukan siementä sekä useita muita teoskokonaisuuksia. Itse työt ovat valmiita, mutta Anu tekee pieniä voikukkia myös myyntiin museon kauppaan.

Anun teoksille tyypillistä tuntuu olevan kontrasti, joka syntyy isoista mittakaavoista ja pienistä yksityiskohdista. Teoksissa on vanhasta hirrestä veistettyjä elementtejä, joiden ansiosta mitään pelkäämätön taiteilija hallitsee pikkutarkan sivellintyöskentelyn ja keramiikan nyanssien lisäksi mm. moottorisahan käytön.

Yksi reissun kohokohdista oli, kun Anu kutsui meidät illalliselle kotiinsa. Siellä oli hengästyttävät maisemat, paljon taidetta (kuten lahjaksi saatu Reidar Särestöniemen teos!) ja huolellisesti hauduteltua korvasienirisottoa. Puhuimme arkkupakastimesta, siitä kuinka minun ja Jarnon talonpuolikas on koko Lapin ainoa kiinteistö, jossa ei ole arkkupakastinta. VIELÄ. Selvä on, että elämä ei voi kovin kauaa jatkua ilman sellaista, koska meille kannetaan jatkuvasti kalaa, riistaa ja marjoja, eikä siitä ole enää pitkä matka siihen, että niitä aletaan itsekin pyytää ja kerätä.

Anu muisteli Särestöniemeä, joka tilasi Pentikiltä aikoinaan nahkavaatteita. Paljon ehtii elää ja tehdä ja tavata ihmisiä, kun on 79-vuotias. Anu on myös matkustellut paljon ja vertailimme kokemuksia Marrakechin soukeihin eksymisestä, minttuteestä ja vanhoista kelim-matoista. Saharassa hän haluaisi käydä vielä joku päivä. Annoimme vinkkejä siitä miten sinne ei kannata mennä, koska meidän Saharan roadtrippimme oli legendaarinen eikä suinkaan ainoastaan hyvällä tavalla.

Toinen kohokohta oli ehdottomasti se, kun pääsimme Anun johdolla kokeilemaan itse keramiikan koristemaalausta. Ylimääräistä jännitystä tuo se, että lopputuloksen näkee vasta lasituksen jälkeen: maalausvaiheessa sävyt näyttävät hyvinkin vaaleilta ja saavat oikean syvyysasteensa vasta uunissa.

Jarnosta tuli tietysti Anun lellikki ja keräsi kehuja kokeilemalla ennakkoluulottomasti erilaisia sapluuna- ja raaputustekniikoita. Minulla on kaikessa luovassa tekemisessä aina päällä jokin päähänpinttymä, josta pidän jääräpäisesti kiinni, tällä kertaa olin päättänyt tehdä Picasson keramiikasta inspiroituneena vatiini naivistisen naaman.

Lopputuloksen näemme vasta sitten, kun saamme valmiit astiat käsiimme. Ne voivat tietysti olla aivan kaameita, mutta aion tarvittaessa vedota siihen, että kaiken taiteen ei ole tarkoituskaan olla esteettistä.

Vierailevan keraamikon Pohan Chenin puupoltettua keramiikkaa myynnissä tehtaanmyymälässä.

Näitä sammaleenvihreitä astioita saa ainoastaan Posion tehtaanmyymälästä. Superhieno väri!

Kolusimme päivän verran Pentik-mäkeä, jota ei turhaan kutsuta kulttuurikeskukseksi. Siellä on aivan tajuttomasti nähtävää ja tutkittavaa, ja suosittelen tätä roadtrip-kohteeksi jokaiselle keramiikasta, suomalaisesta muotoilusta ja taiteesta kiinnostuneelle. Kaikkiin kohteisiin on vapaa pääsy ja uskon, että lapsetkin viihtyvät täällä.

Tehtaanmyymälässä on valtavan valikoiman, erikoiserien ja outletin lisäksi iso kahvila sekä tietysti aiemmin mainostamani Pentik Vintage -kauppa, jossa myydään Pentikin 70- ja 80-luvun keramiikkaa! Vinkiksi vintagehaukoille: tarjolla on paljon Hallaa ja Riekkoa, laaja lajitelma Kaamoskiviä ja muita 70-luvun kynttilänjalkoja sekä jonkin verran harvinaisuuksia, kuten dreijattuja uniikkitöitä ja vanhoja koekappaleita. Jep, ei päästy tyhjin käsin ulos. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tsekata aiempi kirjoitukseni Pentikin vintageaarteista.

Keramiikkataiteelle ja suomalaiselle muotoilulle omistetussa Anu Pentik Galleriassa on vaihtuvia näyttelyitä, tällä hetkellä käynnissä on 50v-juhlavuoden kunniaksi superkiinnostava läpileikkaus Pentikin historiaan. Tiesittekö, että Pentik on valmistanut 70- ja 80-luvuilla myös nahkavaatteita? Pentikillä työskenteli toistakymmentä ompelijaa ja vaatteita myytiin Nykissä asti, jossa mm. Yoko Ono osti niitä.

Gallerian seinää koristaa 20 metriä leveä ja 8 metriä korkea keramiikkataideteos Posion Voima, joka on kootttu Pentikin tehtaan tuotannossa rikkoutuneesta keramiikasta.

Nämä kuvat ovat Pentikin Kotimuseosta, yllä Kaamoskiven keskeneräisiä versioita. Malli on 70-luvulta, mutta näyttää taas kovin ajankohtaiselta! Muut työt ovat niinikään Pentikin varhaistuotantoa. Tekisi mieli alkaa vaatia takaisin tuotantoon yhtä sun toista!

Suomalaisen keramiikan ja muotoilun historiasta kiinnostuneille löytyy useampi museo. Kiinnostavin oli ehdottomasti se aiemmin mainittu alkukoti eli Pentik Kotimuseo, jossa on esillä Pentikin varhaistuotantoa, yrityksen alkuaikoina valmistamia nahkatuotteita ja keramiikkapajan työvälineitä. Vanhojen tavaroiden ja menneiden vuosikymmenten tunnelmien ystävinä tykkäsimme myös Kahvikuppimuseosta sekä Vanhaa keramiikkaa – ja Muistoja maalta -näyttelykokonaisuuksista. Se on sellaista tunnistusleikkiä: näitä kahvikuppeja meillä oli mummolassa! Tuollainen rukki meillä on Lapin talon vintissä!

Kestävä matkailu ja vastuullisuus ovat tärkeä osa Pentik-mäen toimintaa. Kohteelle on myönnetty Green Key – sekä Sustainable Travel Finland -merkit osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Kuulimme, että Pentik-mäen rakennukset lämmitetään tehtaan hukkalämmöllä!

Visiittiin kannattaa yhdistää myös vierailu Timisjärven vanhalla porotilalla, josta Anu ja Topi ovat remontoineet taidekotina, vierasateljeena, taiteilijaresidenssinä ja tapahtumapaikkana toimivan Pentik Kartanon. Se sijaitsee 20 minuutin ajomatkan päässä Pentik-mäeltä. Meidän vierailun aikana tilalla tuprutteli lunta, mutta se aukeaa vieraille juhannuksen aikoihin ja silloin lumipyryn sijaan on luvassa kartanon pihapiirissä pyöriviä lampaita ja kanoja, taidenäyttelyitä, pieni kartanopuoti ja kesäkahvila, josta saa mm. kuuluisia vohveleita. Järvenrantamiljöö on varmasti kesäisin superkaunis.

Nauratti, kun Anu haki meidät kartanovisiitille reteään tyyliinsä sopivalla tavalla eli savipölyisellä maasturillaan. Hän katsoi meitä peruutuspeilistä, kun kipusimme muitta mutkilla takapenkille varomatta savisimpia kohtia, ja naureskeli, että onneksi mekään emme ole ”mitään siistejä ihmisiä”. Ehkä tämä yhdistää Lapissa viihtyviä ihmisiä. Edustusvaatteet olivat jääneet kotiin, olimme liikkeellä repuilla ja lenkkareilla ja käytännöllisillä tamineilla, joissa ei tarvinnut varoa mitään.

Posiolla on paljon muutakin nähtävää ja tehtävää. Pikavisiittimme oli omistettu Pentikille, mutta seuraavaa reissua varten listalla on mm. vierailu Riisitunturilla, illallinen kaikkien ylistämässä Tapio-ravintolassa sekä päivä Livojärven hiekkarannoilla, joihin voi yhdistää melomisen, fatbike-retken, lättykahvit Säikän Kotakahvilassa, savusaunan ja porojen rapsuttelun. Näitä ja monia muita vinkkejä voi käydä kurkkimassa Posion matkailun sivuilta.

Tämän laitan ansioluettelooni.

PÖLLÖMUOTTI!

Reissu huipentui tietysti PÖLLÖIHIN. Kiljuin vähän, kun näin heidät ensi kertaa livenä. Mikä mahtava, sekopäinen pöllöarmeija! Pentikin studiotiimin suunnittelema uusi versio on mittasuhteiltaan ja yksityiskohdiltaan vähän erilainen kuin alkuperäinen, mutta sympaattisuus on ennallaan. Pöllön takaosassa on nyt selvästi isompi tila, johon mahtuu tuikku tai pöytäkynttilä, ja pienen reunan ansiosta steariini ei heti pääse valumaan alas.

Rakastan tätä pakkausta! Sieltä he kurkistavat ihan viattomina, valmiina valloittamaan maailman.

Heitä on tehty rajallinen erä: 150 kappaletta valkoisena, 150 kappaletta tummanharmaana, yhteensä siis 300 pöllöä. Jokainen yksilö on numeroitu, nämä ovat siis keräilyharvinaisuuksia. Me olemme superonnekkaita, sillä Anu lahjoitti meille ykköspöllöt! Siis molempien sarjojen ensimmäisen huhuilijan. Miten ihanaa. Mikä muisto tästä kaikesta! Olen muutenkin niin mielissäni siitä millainen hype pöllöjen ympärille on syntynyt: en muista milloin olisin viimeksi saanut somekanavien kautta näin paljon palautetta. Anu kertoi, että hänelle on tullut suoraankin pöllötiedusteluita hänen omilta ystäviltään, joten pöllö selvästi villitsee myös somekuplani ulkopuolella.

Pöllöt vapautetaan maailmalle huomisaamuna eli torstaina 29.4. klo 8. Kaikki pöllöt tulevat siis myyntiin verkkokauppaan, eikä niitä ole voinut varata etukäteen. Jos haluat omasi, että kannattaa olla aikaisena lintuna liikkeellä ja olla valppaana Pentikin verkkokaupassa heti aamukahdeksalta! Jotta Pöllöjä riittäisi mahdollisimman monelle, osto on rajoitettu yhteen Pöllöön per väri. Huh, jännittävää!

Kiinnosteleeko kotimainen keramiikka? TAI PÖLLÖT? Aiotko olla aamulla kytiksessä?

PS. Instagramin puolella on muuten kohokohdissa tallessa stooreja Posion reissun varrelta, kannattaa käydä kurkkimassa jos meni viime viikonloppuna ohi!

PPS. Jarno haluaa hakea Pentikin tehtaalle töihin Anun oppipojaksi.