Kaupallisessa yhteistyössä Freska
Näitä sanoja en olisi uskonut kirjoittavani vielä pari vuotta sitten, mutta: elämäni ei ole koskaan ollut niin rauhallista kuin nyt. En vieläkään käyttäisi sanaa seesteinen, koska yrittäjän arki on seesteisestä kaukana ja kiireisiä viikkoja osuu yhä tasaisin väliajoin kalenteriin, mutta silti, moni asia on muuttunut – ja kaikki ihan pelkästään parempaan suuntaan.
Syön joka aamu aamiaista, joka päivä jotain lämmintä ruokaa. Meillä on toimiva työnjako: useimmiten minä keksin mitä syödään ja mies toteuttaa sen pohjanmaalaisella päättäväisyydellä, joskus hääräämme tiiminä. Lautaselle päätyy monesti helppoa pikaruokaa, kuten munakkaita, simppeleitä salaatteja, uunijuureksia tai parissa minuutissa pannulla kypsynyttä kalaa. Emme jaksa kovin usein kokeilla innovatiivisia uusia ohjeita tai viettää sen pidempiä aikoja lieden äärellä, mutta samapa sille, tärkeintä on että meillä syödään joka päivä ja vieläpä ihan oikeaa ruokaa. Se on uusi luksusrutiini kahdelle entiselle hajasyöjälle. Kai olen kertonut mikä on hajasyöjä? Termi on Mikko Rasilan keksintö ja tarkoittaa henkilöä, joka syö satunnaisesti, useimmiten sitä mitä sattuu löytämään kaapinsa perältä. Esimerkiksi kuivettuneita suolakeksejä, tai sipsipussin pohjat. You get the picture.
Postiluukusta kolahtaneet kirjeet avataan nykyisin heti samana päivänä eivätkä lehdet ja laskut kerry enää pinoihin eteisen lattialle aiheuttamaan epämääräistä ahdistusta. Kuulostaa monen korvaan varmasti vähän hassulta, mutta se oli ihan oikea ongelma! En halua edes ajatella miten paljon olen maksanut elämäni aikana viivästyskorkoja laskuista vain siksi, etten uupumussuossa tarpomiseltani kyennyt hoitamaan laskuja silloin kun ne saapuivat, vaikka tilillä olisi ollut rahaa niiden hoitamiseen. Aina ei ehkä ollut, koska en kyennyt myöskään aina lähettämään ajallaan laskuja asiakkaille tekemistäni töistä.
Muutos näkyy konkreettisesti myös kotona, jossa on nykyisin melkein aina kaunista ja viihtyisää. Jokaisella esineellä on oma paikka, kaapeissa on tilaa. Tavaraa ei kerry enää viikosta viikkoon kohoaviin kasoihin, joihin tarttuminen muuttuu sitä hirveämmäksi haasteeksi mitä isommaksi ne kasvavat. Ei ole enää jatkuvaa sotkua, johon tärkeät tavarat jatkuvasti katoilevat juuri silloin kun on eniten kiire. Kotona on kivaa olla, happi kulkee ja ilma virtaa.
Lautasetkin on pinottu kauniisti kaappeihin tiskialtaan sijaan.
Muutoksiin on monia syitä, yhtenä tärkeimmistä nykyinen parisuhteeni. Kahden rutiinitonta elämää eläneen haahuilijan yhdistelmästä ei tullutkaan täyttä kaaosta, kuten olisi voinut ihan hyvällä syyllä olettaa, vaan ihana, rento ja hyvin rullaava arki. Ehkä tämä toimii siksi, että olemme molemmat parempia huolehtimaan muista kuin itsestämme – kun minä huolehdin hänestä ja hän minusta, tulevat vitamiinit syödyksi ja pyykit pestyksi. Pidämme yhdessä huolta niin toisistamme kuin kodista.
Toinen syy on tietysti se, että olen vähentänyt roimasti töitä siitä mitä tein vielä kaksi vuotta sitten. Teen niitä edelleen tosi paljon ja hetkittäin liikaa, mutta ehdin silti käydä kahdesti tai kolmesti viikossa liikkumassa, näen ystäviäni, ehdin kivoihin kemuihin ajattelematta koko ajan tekemättömiä töitäni, enkä muutenkaan ole jatkuvasti stressaantunut tai sydärin partaalla. Olen ehtinyt myös karsia kotoa kaikki turhat tavarat, jotka keräsivät käyttämättöminä pölyä jossain kaapin perällä (tai mikä pahinta, lattialla). On ihanaa, kun kaapeissa on tilaa eikä tavaraa tarvitse tunkea puoliväkisin jo valmiiksi pursuileville hyllyille.
Kolmas syy: olen oppinut vihdoin ulkoistamaan. Tärkeä taito, jota suosittelen lämmöllä ihan jokaiselle, joka kokee että paletilla on hiukan liikaa kaikenlaista. Kaikkea ei nimittäin tarvitse eikä edes kannata tehdä itse. Siksi minulla on kirjanpitäjä, jota ilman olisin varmaan kuollut siihen sydäriin jo kauan sitten. Ulkoistin hänelle viime kuussa loputkin paperihommat, joita vielä hoidin itse ja se oli ehkä koko syksyn paras päätös. Samasta syystä meillä on käynyt viimeisen vuoden Freskan siivooja kahden viikon välein pitämässä kodin kunnossa, koska kaunis, puhdas koti on sijoitus niin omaan henkiseen hyvinvointiin, parisuhteeseen kuin ammatilliseen keskittymiskykyyn, jos tekee edes osan töistään kotonaan, kuten me.
“Siivooja” kuulostaa vähän etäiseltä – meillä ei nimittäin käy kuka tahansa siivoaja vaan Juanita, josta on tullut vuoden aikana jo varsin tuttu tyyppi. Joskus olemme paikalla kun hän tulee, toisinaan emme – silloin hän tulee sisään omilla avaimillaan ja me saamme palata kiiltäväksi puunattuun, puhtaaseen kotiin. Juno rakastaa Juanitaa ja haluaa aina auttaa, joskin perimäyräkoiramaiseen tapaan hänestä taitaa olla hommassa enemmän haittaa kuin hyötyä.
Saan jokaisen Juanitan visiitin jälkeen Freskalta sähköpostin, joka kannustaa arvioimaan tehdyn työn ja jättämään terveiset seuraavaa kertaa varten. Annan joka kerta täydet pisteet ja kirjoitan terveisille tarkoitettuun kenttään JUANITA ON PARAS, koska hän on! Tämä taitaa tosin olla vähän puolueellinen juttu – meidän ystäväpiirissä moni käyttää Freskaa ja ihan jokainen heistä on sitä mieltä, että oma vakisiivooja on se paras. Lukekaa vaikka Doritin juttu aiheesta.
Siivous kahden viikon välein on meille just sopiva tahti: kun Juanita pesee kahdesti kuussa kaikki nopeiten likaantuvat pinnat lattioista kylpyhuoneen ja keittiön pintoihin, siinä välissä ei oikeastaan tarvitse kuin ylläpitää yleistä järjestystä. Laitella tavaroita paikoilleen, viikata mäyräkoirien mylläämät viltit ja jos haluaa, imuroida nurkista pahimmat pölypallot. Mutta jos olen ihan rehellinen, emme kyllä kovin usein imuroi, ellei jonkun kotiimme sijoittuvan kuvauksen takia ole pakko.
Tutustuin Freskaan pari vuotta sitten silloin kun yritys sai alkunsa, sillä perustajien joukossa on vanha ystäväni. Tykkäsin niiden simppelistä ja käyttäjäystävällisestä filosofiasta heti: siivouksen saa tilattua helposti verkossa eikä mihinkään jatkuvaan diiliin ei tarvitse sitoutua. Jos kuitenkin haluaa säännöllisen siivouksen, saa halutessaan aina saman siivoojan. Siivous voidaan tehdä kodin omilla siivousaineilla tai siivooja voi tuoda omat ympäristöystävälliset siivousaineet mukanaan. Freska toimii muutenkin vastuullisesti, pitää oikeasti huolta työntekijöistään ja lahjoittaa siivun jokaisesta siivouksesta Itämeren suojeluun. Kun tuntee taustajoukot, tietää myös että kyseessä ei ole markkinointitemppu vaan aidot arvot.
Moni ajattelee yhä, että vain varakkailla on varaa käyttää siivoojaa, tai vähintäänkin pitää olla viiden lapsen ylikuormittunut uraäiti, että kehtaa tilata kotiinsa siivoojan. Höpsis sanon minä! Tosi monella on kiireinen elämä, joten miksi ihmeessä ei ulkoistaisi ne hommat, jotka voi, ja käyttäisi siitä säästyvän ajan johonkin itselle mieluisampaan tai olennaisempaan? Harva meistä sitäpaitsi varsinaisesti rakastaa siivoamista. Ennakkoluulot ovat onneksi hälvenemässä: meidän kaveripiirissä siivoojan käyttäminen on ollut ihan tuttu juttu jo pitkään ja kuulin viime viikolla, että jopa monet opiskelijat ostavat nykyisin siivouspalveluita voittaakseen itselleen aikaa tehdä jotain muuta. Ymmärrän täysin!
Listasin mielestäni parhaat jutut siivoojassa:
✖ No tietysti se ilmeisin: ei tarvitse hirveästi siivota itse! Minusta on kivaa järjestellä kaappeja ja sen sellaista, mutta keskittymiskykyni ei ole koskaan riittänyt perusteelliseen siivoukseen, joka oikeasti alkaa ja loppuu saman päivän aikana. Siivouspäivistäni tulee joka kerta lähipiirin hermoja raastava spektaakkeli, jossa tunnelmat vaihtelevat tunteja kestävistä “oho en muistanutkaan että minulla on tälläinen kirja” -harhapoluista raivareihin. Välillä haen kulmakiskalta motivaatiokaljan tai vien koiran kolmannelle päiväkävelylle ihan vaan päästäkseni pois keskeneräisen siivousprojektin keskeltä. Kun siivous useita päiviä kestäneiden tunnekuohujen jälkeen on valmis, olen valtavan ylpeä itsestäni mutta kaikesta rehkimisestä ja harhapoluilla haahuilusta lopen uupunut ja lisäksi stressaantunut, koska kaikki työni ovat tekemättä.
✖ Siivooja on ammattilainen ja siivoaa kotisi todennäköisesti huolellisemmin kuin sinä. En tietenkään tiedä teistä, mutta minä en ainakaan jaksa pyyhkiä jotain lattialistoja ja kirjahyllyjä tai imuroida sohvatyynyjen alta kuin korkeintaan kerran vuodessa sillä viikolla kun on kiire vältellä kaikin keinoin veroilmoituksen tekemistä. Sitäpaitsi minulla kestäisi koko päivä (eli kolme päivää) tehdä (huonosti) se sama koko kodin siivous, jonka Juanita varmoin ottein hoitelee neljässä tunnissa.
✖ Aikaa ja energiaa säästyy itselle tärkeämpiin asioihin, kuten töiden tekemiseen, laatuaikaan läheisten kanssa, liikkumiseen tai vaikka sohvalla laiskotteluun, joka on sekin erittäin keskeinen osa omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Ihanin tunne maailmassa on palata vastasiivottuun kotiin: astua tahrattomaan keittiöön, jonka tasot ovat tyhjät ja kiiltävät, kellahtaa rapeisiin lakanoihin, kävellä kylpyhuoneeseen joka tuoksuu puhtaalta. Ei tuijottavaa tiskivuorta, ei pölypalloja aiheuttamassa huonon omatunnon pistoksia. Senkun heittäydyt sohvalle ja mietit: mitähän tänään tekisi?
✖ Suomessa on ihan mahtava keksintö nimeltä kotitalousvähennys: saamme toisinsanoen vähentää kotitalouspalveluihin käyttämämme eurot verotuksessamme. Käytännössä se tarkoittaa, että Freskalta ostetun siivouksen 34 euron tuntihinnasta jää vuosittain tehtävän vähennyksen jälkeen maksettavaksi vain 17 euroa. Me saamme siivouspalvelut osana yhteistyötämme, mutta käyttäisimme Freskaa, vaikka emme saisi, sillä sijoitus on kohtalaisen pieni ja ilo mittaamattoman suuri. Neljän tunnin siivous, jonka Juanita tekee kahden viikon välein, maksaisi meille vähennyksen jälkeen 68 euroa. Rahan arvo on suhteellinen: tiedän että tuo summa voi olla monelle iso tai mahdoton, mutta monet helsinkiläiset taloudet pulittavat sen verran arki-illan ravintolaillallisestaan. Jos pitäisi valita, skipppaisin sen yhden ravintolaillan ja sijoittaisin siivoukseen, jolla on paljon laajemmat ja pitkäkestoisemmat vaikutukset.
✖ Siivouksen sisältöön voi tietysti vaikuttaa: siivooja voi kodin perussiivouksen lisäksi vaihtaa lakanat, pestä ikkunat, viikata puhtaat pyykit kaappiin tai siivota vaikka jääkaapin. Me olemme sisällyttäneet kahden viikon välein tapahtuvaan siivoukseen vakituisina lisäpalveluina lakanoiden vaihdon, keittiön allaskaapin pesemisen sisäpuolelta ja jos aikaa jää, Juanita putsaa myös jääkaapin. Aah, rakastan ihan sanoinkuvaamattoman paljon sitä kun jugurttiroiskeet ja hillopurkkien jättämät rinkulat on pyyhitty pois ja tilalla on vain raikas valkeus, jonka keskellä riviin asetetut porkkanat ja munakoisot houkuttelevasti hohtavat!
✖ Siivouslahjakortti on muuten ihan paras lahjaidea. Sillä on melkein mahdoton mennä pieleen: siitä ilahtuu niin siististä kodista nauttiva (tai siivousta vihaava) puoliso, ystävä, sisko tai äiti. Jopa siivousintoilija ottaa kiitollisuudella vastaan vaikka kunnollisen joulu- tai kevätsiivouksen, sillä niihin aikoihin vuodesta tuppaa olemaan muutakin tekemistä. Jos haluat päästä tänä vuonna helpolla joululahjojen suhteen, Freskan sivuilta saa tilattua helposti siivouslahjakortin: lahjansaaja voi varata siivouksen itselleen sopivaan ajankohtaan.
Huh, siitä tulikin pitkä lista. Jos kiinnostuit, siivoojan voi tilata superhelposti työpaikalleen tai kotiin Freskan sivuilta. Siivous maksaa 34€ per tunti, kotitalousvähennyksen jälkeen 17€ per tunti. Ei haittaa, vaikka et olisi varma kauanko siivoukseen kannattaa varata aikaa, sivusto antaa siitä arvion kun olet kertonut kotisi tai työtilasi koon. Muiden usein kysyttyjen kysymyksien vastaukset löytyvät täältä.
Kysyin haluaisiko Freska antaa teille jonkun alennuksen, ja halusivat – jee! Tässäpä siis käyttöönne kaksi kivasti hintaa tiputtavaa alennuskoodia: koodilla notesonalife2 saat 20€:n alennuksen kertasiivouksesta ja koodilla notesonalife5 saat peräti 50% alennuksen ensimmäisestä siivouskerrasta, jos tilaat säännöllisen siivouksen. Koodit ovat voimassa vuoden 2017 loppuun saakka ja niistä saa vapaasti vinkata ystävillekin.
Juno-koiran Luna-sisko on usein meillä hoidossa ja tuntee Juanitan hänkin. Lunan mielestä Juanita saisi tosin siivota vähemmän ja heittää enemmän lentoliskoa.
Heräsikö muuten ajatuksia? Käykö teillä siivooja tai haluaisitko, että kävisi? Entä löytyykö sieltä samanlaisia haahuilijoita kuin minä, jotka ovat joutuneet pitkin aikuisikäänsä opettelemaan elämänhallintaa, vai oletteko niitä päinvastaisia tyyppejä, jotka mapittavat jokaisen kuittinsa erillisiin nimettyihin muovitaskuihin? (Eräs ystäväni on – hän takuulla tunnistaa kuvauksesta itsensä, jos sattuu lukemaan.)
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
heippa! lukaisin jutun, ja mua jäi kiinnostamaan että mitä tarkoitat sillä että siivooja kuulostaa etäiseltä? Toki näin kolme vuotta myöhemmin on varmaan vaikea muistella fiiliksiä…
Freska ei kyllä vastuullisesti toimi. Heidän työntekijät on ns. kevyt yrittäjiä ukko palvelun kautta..
On pitäny kysyä tätä miljoonasti… teillä näkyy työhuoneen kaapissa arkistolokerikkoja. Ovatko ne peltisiä? Näyttävät hyvältä, mistä kannattaa etsiä jos mielii itselle?
Moikka Maria, ne ovat peltisiä juu ja hankittu vuosia sitten Granitista. Sieltä mä suosittelisin etsimään jotain vastaavaa!
Hei mistä tuo aivan uskomattoman kaunis puoli-päiväpeitto (sängyn jalkopäässä) on kotoisin. Superkauniit Mäyrikset sopivat tosi kauniisti tuon sängyn “koristeiksi”.
Moikka, anteeksi myöhäinen vastaus! Se on Madesignista, vastaavia voi bongata täältä: http://www.madesign.fi.
Tämä ei nyt liity siivoukseen, mutta mistä tuo upea eteisen matto on?
Heippa Jenni, se on pienestä mattokaupasta Korkeavuorenkadulta, en yhtään muista sen nimeä!
Kiitos! Aivan älyttömän kaunis! :)
Niin on!
Wau mikä koti! Ja aivan ihana tuo juttu parisuhteesta; “hän pitää minusta huolta ja minä hänestä” ❤️
Se onkin parasta ♥
Palkkaisin välittömästi siivoojan, jos Lahdessa olisi yritys jota hyvillä mielin käyttää. Muutaman joulun takainen kärsimysnäytelmä on liian hyvässä muistissa. Kolme firmaa, kolme naurettavaa ammattitaidotonta räpellystä. En suostunut maksamaan penniäkään. Yhdelle annoin mahdollisuuden paikata huonon työn jälki, ilmoitti hetken päästä ettei me ehditäkään ei tartte maksaa…
Olen superskeptinen myös Freskan suhteen, mutta kokeilen välittömästi jos ikinä tänne saapuvat. Toivotaan että pian.
Eikä! Kuulostaa ihan kamalalta. Tilataan Freska Lahteen mahdollisimman pian!
Hei Niina,
Moppi.com toimii lahdessa samalla periaatteella kun Freska. Itse olen ollut todella tyytyväinen. Kokeile sitä :)
– Sanna
Täällä siivousta rakastava, mutta ei kuitteja aakkostava kansalainen. Ennen kuin lapsi syntyi, saatoin aloittaa siivouspäivänä siivouksen ajatuksena tehdä ihan perusmallin viikkosiivo, kunnes se laajeni laajenemistaan, ja jossain vaiheessa huomasin vieneeni parvekkeelle tuulettumaan suunnilleen jokaikisen irti lähtevän tekstiilin tai vaatekappaleen kodistamme, tai kasanneeni kaikki lukemattomat (vaikkakin luetut) kirjat olohuoneen lattialle tarkoituksena imuroida niistä jokainen tai istuvani eteisen lattialla kenkämeressä kenkien kiillotusvälineet käsillä. No sanomattakin on selvää, että yö ehti tulla ennen projektin valmistumista.
Välillä minulla oli oma yhden naisen siivousfirma ja olin ihmisille se iki-ihana Juanita, arjen sankaritar, ja nautin roolistani.
Nyt pienen lapsen kanssa ei ole enää aikaa siivota sillä tavalla kuin haluaisin, ja olenkin ehdottanut miehelle kotisiivoojan palkkaamista. Tässä olisi ollut hyvä tilaisuus, mutta Freska ei taida operoida pääkaupunkialueen ulkopuolella?
Kauniita kuvia, kiitos niistä!
Hahaha, ihan mahtava tuo sun siivouksen eskaloituminen! Ymmärrän hyvin ettei pienen lapsen kanssa ehkä ehdi ihan samalla tavalla.. Freska toimii hei seuraavilla alueilla, josko teidän koti osuisi näiden sisäpuolelle?
Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kerava
Turku, Lieto, Naantali, Raisio
Tampere, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Valkeakoski, Ylöjärvi
Olleskaan arvostelematta ketään, näkökulmana, miksi en käytä siivoojaa:
Siivoominen on loistavaa kaltaiselleni naisihmiselle sopivan raskasta/kevyttä arkipuuhaa aikana jona koneet tekee niin paljon puolestamme ja istutaan paljon on ym.
Ajatuksiini vaikuttaa tosin myös se, että menetin joksikin aikaa osittain mahdollisuuteni liikkua ja hämmästyin itsekin, että kaikista eniten kaipasin mahdollisuutta siivota omaa kotia, vaikka esim. liikuntakin on elmässäni keskeisellä sijalla. En kyllä lähtökohtaisestikaan inhonnut siivoamista, toisinaan pakkopullan makua, mutta toivuttuani on siivoamiseen liittynyt paljon iloa.
Toisaalta erilaisessa elämäntilanteessa voisin syystä tai toisesta itsekin kuvitella tilaavani siivoojan.
Hei ymmärrän kyllä hyvin myös sun näkökulmaa! Ja siivoushan on paitsi hyötyliikuntaa, myös mitä parasta terapiaa siinä mielessä, että samalla tulee monesti siivottua myös ajatukset.
Aivan mielettömän kaunis koti teillä!
Kiitos Ida ♥
Symppis juttu. Kyllähän tässä harjoittelee monenlaista. Esim rauhassa menemistä paikkoihin ym ym. Eilen tuli ystävä kylään,niin siivosin olohuoneen ja tein punajuuripiiraan sekä asettelin tyynyjä & peittoja. Tulipahan laiteltua osa kämpästä
“Kyllähän tässä harjoittelee monenlaista. ”
Nauroin tälle pitkään. Niin totta!
En jaksanut lukea vielä tekstiä, herkuttelen sillä sitten myöhemmin. ;) Mutta täytyy kyllä sanoa että nautin aivan valtavasti näistä kuvista. Palaan niidenkin kauniita ja mielenkiintoisia yksityiskohtia tarkastelemaan jahka minulla on enemmän aikaa.
Hei ihana kuulla, että tykkäät – kiitos Nanna!
Hei! En saa tuota koodia toimimaan (antaa alennukseksi 0€, eli alkuperäinen hinta ei muutu).
Pikavastaus, laitoin Freskalle tästä viestin niin he tai minä palaa asiaan kohta! x
Heippa, pahoittelut Freskan puolesta – meillä oli järjestelmähäiriö koodeissa, mutta saimme sen korjattua ja nyt toimivat :) Terkut, Meri / Freska
Kiitos Meri ♥
Meillä käy siivooja! Asun 160-neliöisessä omakotitalossa 2-vuotiaan lapsen ja toisen vanhempani kanssa, joten siivottavaa on. Meillä käy kerran kuussa 2 maailman ihaninta rouvaa siivoamassa ja voi kuinka he ovatkaan kullan arvoisia. Inhoan itse siivoamista yli kaiken ja olen samanlainen haahuilija kuin sinäkin. On niin ihanaa kun talo on järjestyksessä heidän jäljiltään. Yli puolentoista vuoden aikana olen myös huomannut talon pysyvän paremmin järjestyksessä kuin ennen. Siivoojat ovat paras sijoitus ikinä.
No niin OVAT! Ihanilta kuulostavat nuo teidän siivoajarouvat. Ja totta, olen huomannut ihan saman – kodista tulee itsekin huolehdittua hiukan enemmän kun paikat ovat perussiistissä kunnossa eikä mitään katastrofaalista ehdi kertyä.
Minä kuulun siihen mapitus-viikkaus-pilkunviilausporukkaan; kaikki tärkeät paperit ovat omissa mapeissaan välilehdin jaoteltuina (ja mapit käyn läpi säännöllisesti jotta vältyn säilyttämästä mitään turhia lippulappuja), jää- ja ruokakaapeissa kaikki pakkaukset ovat viivasuorassa etiketit eteenpäin, liinavaatteet & vaatteet on järjestetty sotilaallisella mitalla, jne. Olen luonteeltani äärimmäisen pedantti, enkä yksinkertaisesti pysty sietämään jos vaikka keittiön tasolle on jätetty jotakin sinne kuulumatonta. Oppi tulee jo lapsuudesta; äitini opetti, että sen mitä sotket, siivoat saman tien. Teen yhä tänäkin päivänä niin; kokatessa siivoan jälkeni samalla, joten aterian valmistuessa ei keittiössä ole kaaosta vaan se on tahrattoman puhdas. Sama juttu on minkä tahansa operaation kanssa. Ystävät tietysti tapani tuntevat, mutta joskus kun on tullut kylään uusia tuttavuuksia, ovat kommentit tyyliin “Ohhoh, onpa teillä avaraa ja siistiä, oot tehnyt oikein suursiivouksen!” Ja minä siihen että Juu en oo, kyllä meillä näyttää aina tältä. :•D Saatan olla aiheen suhteen vähän neuroottinen, ja niin olenkin, mutta tämä toimii meillä. Ja huom, nimen omaan _meillä_, en arvostele pätkääkään muiden tapaa siivota/olla siivoamatta, enkä koskaan kylässä syynää tai ahdistu vaikka kaikkea ei olisi asteltu viivottimella ja vatupassilla. Eli jokainen tyylillään, niin sen pitääkin mennä.
HAHA! Sä oot niitä! En olisi arvannut. Ihailen ja samalla vähän pelkään teitä.
Hmmm… olen tätä miettinyt kyllä. Meillä on 64-neliöinen kaksio, ja koska tavaraa on vähän, siivoaminen ei ole mikään hirveä rupeama. Kaikkine lakananvaihtoineen ha kirjahyllyn pyyhkimisineen ja vessanpesuineen saamme siihen tuhrattua yhdessä korkeintaan kaksi tuntia, johon sisältyy tietenkin tavaroiden paikoilleen vieminen ennen varsinaisen siivoamisen aloittamista.
Kun olin vielä opiskelija ja tein osa-aikaista työviikkoa, en olisi edes harkinnut siivoojaa. Nyt olen kuitenkin ollut kokopäiväisesti töissä muutaman kuukauden ja voipi olla, että tuo vaihtoehto alkaa houkuttaa kummasti kun on vähemmän aikaa ja paremmat tulot. Mikäli siivoojan joskus otan, käännyn ehdottomasti Freskan puoleen, niin paljon hyvää olen heistä kuullut!
Kaksi tuntia! Siis mikä supertehosiivoaja sä oot! :D Mulla on mennyt joskus 30-neliöisen yksiönkin siivoamiseen kaksi päivää… Mutta maybe that was just me.
Sitten kun valmistun, niin aion ulkoistaa KAIKEN! :D Siivooja tietenkin ensimmäisenä, mutta myös kauppakassipalvelut ym ikävät tehtävät. Haaveilen myös siitä että voisin säännöllisesti viedä lakanapyykin pesulaan, josta ne tulisivat takaisin rapeaksi mankeloituina <3. Onneksi tuleva ura mahdollistaa sellaisen tulotason, että nämä asiat ovat mahdollisia :).
Haha, ymmärrän sua niin hyvin! Ihanaa, ulkoista ihmeessä. Palveluiden ostaminen on mun mielestä pelkästään järkevää, jos budjetti vaan antaa myöten. Varsinkin kun säästetty aika monesti mahdollistaa juuri sen töihin keskittymisen.
Vihaan siivoamista! Vihaan itseasiassa kaikkia kotitöitä. Jos olisi varaa, palkkaisin kokopäiväisen kotiapulaisen. Tykkään kuitenkin siististä kodista (niin siisti kun se ikinä voi olla kahden koiran kanssa), joten siivoojan palkkaan jossain vaiheessa. Freskan sivuja olen käynyt usein katsomassa, mutta edelleenkään he eivät ole laajentaneet toimintaa Valkeakoskella saakka, vaikka esim. vieressä Lempäälässä toimivat.
Voih! Oletko kysynyt voisivatko tehdä pienen poikkeuksen kohdallasi? Ehkä teidän naapuritkin innostuisivat? Jos se Valkeakosken valloitus alkaisi sitten siitä :D
Meillä käy siivooja ja ajattelenkin, että se on sijoitus. Miten? Koska kaiken kiireen keskellä tinkisin siivoamisesta ja näin ollen stressaisin siitä in anycase > sijoitusitseenija hyvinvointiini, perheemme hyvinvointiin PLUS se on sijoitus tälle talolle, sillä se pysyy kunnossa paremmin säännöllisellä siivouksella.
KYLLÄ! Juuri näin!