Tänä keväänä on tullut eteen kivoja ja kiinnostavia projekteja toisensa perään! Yksi suosikeistani starttaa nyt, nimittäin uusi naisille suunnattu adidas heimo, jonka keulahahmoina nähdään monille tuttu trio – minä, Eeva Kolu ja Hanna Gullichsen. Hannalla onkin jo heimohistoriaa takanaan, sillä hän luotsasi aivan ensimmäistä heimoa uskomattomalla energialla muutama vuosi sitten.
En tiedä miten on mahdollista olla yhtäaikaa ratkeamaisillaan innosta ja kauhunkankeana jännityksestä, mutta tällä timanttisella tiimillä voi tuskin mennä vikaan. Jokainen meistä luotsaa omaa heimojoukkuettaan, joka aloittaa huhtikuussa harjoittelunsa kohti elokuun lopun Midnight Runia.
Etsin heimooni juoksutaipaleensa alussa olevia liikkujia, jotka tarvitsevat tsemppausta, treeniseuraa ja valmennusta treenin tehostamiseen. Lenkille lähdetään rennolla asenteella, mutta järkähtämättömällä motivaatiolla. Jos jaksat juosta viisi kilometriä kuolematta, pohjakuntosi on riittävä – jokainen kilpailee vain itseään vastaan. Midnight Runin virallinen tavoite: päästä maaliin. Tyylipisteitä ei jaella.
Olisitko sinä yksi meistä? Hae mukaan sinulle sopivimpaan (mieluiten tietysti MEITSIN) joukkueeseen osoitteessa adidasheimo.com.
Kuva Mikko Rasila
Moikka!
Adidasheimoa googlailemalla päädyin tähän sun blogisi keskusteluun, ja ajattelin tässä kysyä jos tietäisit milloin seuraavat haut ovat? Järjestetäänkö hakuja joka vuosi, vai esimerkiksi joka toinen vuosi?
Kiitos superisti jos saisin vastauksen! Hakeminen kiinnostelisi kovasti! :)
Siis todellakin oli pakko hakee mukaan, nimimerkki entinen liikkuja, nykyinen pullero -82. Voi argh. Jahkailua on nyt riittänyt ihan liian pitkään, aika toimia.
Mut hei, koska valinnat julkaistaan, jos huhtikuussa jo aletaan pinkoa? (Yeah right, tai siis raahautua, pitkin lenkkipolkuja ja rantaraitteja.) :D
Stella sun paidasta näkee, että toi adidas-logo on lisätty kuvan päälle jälkikäteen. Jotenkin ontuu tää, että pitää alkaa logoja lisäilemään… ja vielä niin huolimattomasti että sen huomaa.
Piia! Pahoittelen, että asia osui silmiin. Yhteiskuva otettiin kolmen naisen reissulähtöjen keskellä todella kovalla kiireellä ja joissain mutkissa oli nyt oikaistava. Minä otan täyden vastuun asiasta, valokuvaajan jälki oli moitteeton.
Hahahaaa, pakko sanoa että onneksi edes kommenttiboksi vuosien myötä senkun paranee, taas sain päivän kikatukset! Kiitos ystävät ja stella ;)
Haha!
Tää on niin siisti juttu! Hain mukaan Hannan heimoon. Heimo ja vielä naisten kesken. Ei voi olla mitään parempaa. Ja näin mahtavat vetäjät! Peukut pystyssä odottelen, joskos tärppäisi.
Hei jee, huippua että hait mukaan!
Haetaanko tässä ehdottomasti some-aktiivia vai onko myös ilman satoja tai tuhansia seuraajia todellisia mahiksia päästä mukaan?
Mua kiinnostaa myös tämä! Hakisin mukaan, mutta oon some-kelkasta tipahtanut :/
Samaan kiinnitin huomiota, ikävää, jos se vaikuttaa valintaan, Toisaalta, mainontaahan tuossa samalla tehdään….Olisikohan se nyt sen takia, että sitten isolla volyymilla voidaan somettaa (samalla mainostaa adidasta ; )) Toki hyvä jos himosomettajat intoutuvat ylös, ulos ja lenkille ruutujensa äärestä.
Vastaus olis kiva! :)
Olin päättänyt olla kommentoimatta tätä, koska ajattelin, ettei minulla ole oikeutta kommentoida vapaiden kansalaisten oikeutta myydä itseään halutessaan mainostilaksi lenkkareista, anteeksi kärjistys. Se, mikä tässä erityisesti ärsyttää, on läpinäkymättömyys. Kyseessä lienee ennen kaikkea mainoskampanja; muuta syytä en oikein keksi sille, miksi kenenkään näkyvyys somessa kiinnostaisi järjestäjää. Olisi siis oletettavaa, että ryhmään valikoituvat ne, joilla on eniten seuraajia. Kiinnostaisi tietää, mitä muuta osallistuminen sitten edellyttää: saako treeneissä käyttää vain Adidaksen sponsoroimia vaatteita, vaaditaanko osallistujila tuottamaan Adidasheimoa käsittelevää materiaalia omille kanavilleen jne. Kertokaa ihmeessä, jos olen väärässä! Mielestäni vain hakulomakkeen epämääräisyys ja näistä kommenteista ilmenevä epätietoisuus ja kysymykset, joihin ei ole vastattu, antavat jonkinlaisen oikeutuksen spekuloimiseen (valehtelisin, jos väittäisin, etten toivoisi tässä pientä mainekriisiä).
Kaikki oikeus siis mainostaa miten lystää, tietty harhaanjohtavuus tässä vain häiritsee.
http://www.superson.fi/#!adidas-heimo/cbcj
Hei,
en ole itse vastuussa valintaprosessista, joten en osaa kommentoida siihen sen enempää. Uskoisin kuitenkin, että ensisijaisesti hakusessa ovat hyvät tyypit, joilla on motivaatio ja asenne kohdallaan. Someaktiivisuus katsotaan tietysti plussaksi, koska tavoitteena on, että heimon harjoittelusta voivat halutessaan inspiroitua ja hyötyä nekin, jotka eivät päässeet, ehtineet tai mahtuneet mukaan.
Huippukeskustelu! Munkin mielestä tämä blogi on just nyt vähän tylsä, mutta siihen tulee kyllä pian muutos.
jaksetaan kai me odottaa : ) välillä on oltava tylsää voidakseen taas säkenöidä : )
BLING BLING! <3
ystävät hyvät, blogien, sanomalehtien, aikakauslehtien ym ym kanssa on aina mahdollisuus vain antaa olla, ei ole mitään pakkoa. Jos joku lukee lehteä, jota en halua lukea, enpä osaa ratikassa tai junassa tai muulloinkaan alkaa huuteleen, että toi lehti jota luet on niin typerä/tylsä/ tms. Jotain fiksuutta voi ihmisissä olla, vai…?
Niin, tässä ei käsittääkseni moitittu muita lukijoita siitä, että tätä/muutakaan blogia lukevat vaan lukijat antavat palautetta blogin pitäjälle, samalla tavalla kuin voisivat antaa lehdelle palautetta siitä, että linja oli ehkä ennen parempi, mikä on milestäni ihan ok. Ei minusta bloginkaan kirjoittajalle annettava palaute ole mitenkään väärin, mutta siinä olen kanssasi samaa mieltä, että sen voisi tehdä kohteliaammin tai rakentavammin.
Mihinköhän voi hakea ne, jotka ei jaksa ihan vielä juosta viittä kilometriä :D Komea tiimi kyllä, olis kiva päästä mukaan!
Ne voivat olla hengessä mukana, treenata sitä ekaa viittä kilsaa ja hakea sitten seuraavaan heimoon! Mutta se viisi kilometriä kulkee kyllä lähes jokaisella, jos on yhtään peruskuntoa pohjalla – kokeile vaikka. Ei sitä tarvitse yhteen putkeen juosta!
OT: Aarrgh, miks toi kirjoitetaan “adidas heimo” eikä Adidas-heimo, silmämunista tihkuu veri :D
Hahaha! Näin se on, pahoittelen silmämuniesi puolesta.
Montako mahtuu sun heimoon?
10 henkeä mahtuu per joukkue, yhteensä mukaan otetaan siis 30.
Vau!!! Nyt kolahti. Onko yläikärajaa, kysyy nimim vanhempi lukija..
Entä alaikäraja?
K18 taitaa olla!
Moi Jaana, hyvä kysymys! En usko, kun sitä ei hakulomakkeessa ole mainittu. Kunto ja motivaatio lienee ratkaisevat, eivät ikä.
On kyllä ! Tullut tylsäksi.
Mitä sit täällä huutelet? Mee lukee jotain muuta, blogeja maailma täynnä. Mulle tää on taas ainoo blogi jota luen ;)
Olen monta vuotta paras aika vuodesta alkaen stellaa seurannut mutta tämä on oikeesti hiipunutta . Luen mielelläni juuri tätä blogia. Kritiikki on aiheellinen. ja toivon piristystä.
Eikös tuollainen “tää blogi on tylsä”-kritiikki ole aika samassa sarjassa kuin jos menisi toiselle ihmiselle sanomaan “sä oot muuten aika ruma”. Kritiikkiä sekin.
Ehkä turha kommentoida tähän mitään, mutta tuli aiheesta mieleen että ehkä Stellakin on vaan ns. aikuistumassa pikkuhiljaa (tämä ei siis tarkoita että olisi ollut epäkypsä aiemmin :-D), useimmiten kaksikymppisten jälkeen edgyimmistäkin rokkitytöistä katoaa se terävin särmä, mutta eihän siinä mitään väärää tai huonoa ole.
Mielestäni on vain mielenkiintoista seurata joidenkin kirjoittajien “henkistä kasvua” blogin mukana, oletettavasti kuitenkin lukijat varttuvat bloggaajan kanssa suht samanaikaisesti.
Siis en todellakaan jaksaisi käydä täällä, jos tää olis yhä sitä rokkarin morsiamena heilumista mitä joskus :D Ei siis pahalla, se kiinnosti mua silloin kun olin itsekin nuorempi, mutta pidän siitä että Stella on kasvanut ja mennyt eteenpäin, koska niin olen minäkin.
TÄTÄ ON OOTETTU VOIN KERTOO!!
Hei jee!
Vitsi tää sun blogi on nykysin niiiiin tylsä. zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz
Ei muuta ko hyvää yötä sit vaan :D
NIIN ON ZZZZZZZZZZZZ