Kaupallinen yhteistyö Gateau
Meidän kolmen perheen ystäväporukkamme on viettänyt jo useammat rapujuhlat yhdessä ja nytkin päivämäärä oli lopulta saatu sovittua. Rapujen kannalta aika viime tipassa tänä vuonna, vasta näin syyskuun puolessa välissä, joten kutsuimme juhlia Sadonkorjuujuhliksi ja ravut saisivat kömpiä pöytään jos niitä vielä olisi saatavilla. Onneksi oli. Olen oppinut ystäviltäni sen, että kun iän myötä yhä vaikeammaksi käyvä pimeän aika koittaa, on kalenterissa hyvä olla iloisia asioita odottamassa. Ne valaisevat reittiä ensi kevääseen kuin pienet majakat.
Minusta on ihanaa miettiä tarjoiluja. Mutta siinä missä ennen olisin ajatellut kuinka saisin kaikesta mahdollisimman täydellistä, nykyään ajattelen kuinka pääsisin mahdollisimman helpolla. Herkullisuudesta en silti suostu tinkimään, vain työmäärästä.
Olen uupunut tarpeeksi monta kertaa elämäni aikana oppiakseni kantapään kautta, että pidemmän päälle vähempikin riittää, tärkeintä on yhdessäolo ja varsinkin juhlissa kaikilla on kivempaa, kun kukaan ei ole nääntynyt. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Lisäksi olen vuosien varrella yhä painokkaammin kapinoinut sitä vastaan, että edelleen naiset usein vastaavat juhlien tarjoiluista ja keittiöhääringeistä, joskus henkihieveriin saakka. Minä kun haluaisin vain nukkua kauneusunet, valmistautua juhliin ja juhlia!
Kun minulle tarjoutui tilaisuus ruokailoitteluun artesaanileipomo Gateaun tuotteilla, tiesin heti mitä tekisin. Kestitsisin ystäviäni ja loistaisin hienoilla tarjoomuksilla ilman omaa ansiotani, tietysti!
Vaikka olenkin kova laittamaan ruokaa, en osaa leipoa ollenkaan. Taikinat ovat minulle valtava mysteeri. En ole muistaakseni ikinä onnistunut missään leipomuksessa. Miksi siis leipoisin, kun joku osaa sen paljon paremmin. Gateaun leipomo sijaitsee Helsingin Sörnäisissä, jossa kaikki tuotteet tehdään käsityönä. Tavara on aina tuoretta, meidänkin tilauksemme oli suurimmaksi osaksi valmistunut edellisenä yönä. Nimen voi arvata viittaavan Ranskaan, tarkoittaahan Gateau kakkua. Gateau valmistaakin leipomuksensa klassisia ranskalaisia reseptejä kunnioittaen, seikka joka lämmittää Pariisin ikävästä riutuvaa sydäntäni. Raaka-aineet ovat kuitenkin pääosin kotimaisia.
Mistä kaikessa muusta leipomisen lisäksi voisimme vapauttaa juhlaenergioita vaikkapa säkenöivälle keskustelulle kakkusten paremmuusjärjestyksestä? Tässä vinkkini syksyn huolettomampiin juhliin!
✖ Anna leipureiden leipoa. Toisin sanoen anna sen tehdä, joka osaa.
✖ Jaa tehtäviä. Elsa koukkasi Gateaun herkkukassit Helsingistä (pääkaupunkiseudulla on jo 15 myymälää, joten Gateau on aina matkan varrella!) ja kyyditsi ne Hankoon. Sami haki Tammisaaresta ravut ja valitsi viinit. Ira oli auttamassa alkupalaleipien esillepanossa ja pojat leikkasivat uutterasti leipää.
✖ Sovi juhlat järjestettäviksi ystävien kotiin. Otin mielelläni päävastuun ruoista, sillä minussa asuu joku piilevä catering-geeni. Rakastan pieniä järjestelmällisiä rasioita täynnä ruohosipulihaketta. Vaikka ruoissa olisi vähän preppaamista, ainkaan ei tarvitse samalla siivota kotia! Meidän Sadonkorjuujuhlamme sijoittuivat yhteen Hangon vanhimmista rakennuksista, vanhalle kalastajatilalle, jonka historia ulottuu aina 1500-luvulle. Maiju on mestarikattaja, pöytä oli taas niin kaunis, niin kaunis. Myös jälkisiivous jäi “valitettavasti” heille.
✖ Sovella reseptejä ja oikaise hyvällä omalla tunnolla kaikessa missä voit. Valitse kuitenkin laadukkaita valmiita tuotteita niiltä osin kun et jaksa tehdä alusta alkaen omin käsin. Tai osaa.
✖ Osta aina sesongin vihanneksia, ne voi nostaa lähes sellaisenaan tarjolle ja kertoa sitten silmät säihkyen inspiroituneensa kuuluisasta ranskalaisesta ravintolasta. (Siitä lisää jutussa jäljempänä.) Vaikuttavaa ja näyttävää!
✖ Osta torilta, jos voit, torin antimet ovat aina jotenkin kauniimpia, ehkä koska ne ovat jotenkin… kuhmuraisempia.
✖ Lainaa juhlamekkoa ystävältä. Kaikkea ei myöskään tarvitse omistaa itse!
✖ CRUDITÉS-VATI
Etelä-Ranskassa St. Paul-de-Vencen kylässä sijaitsee ravintola La Colombe d’Or, jonne olen jättänyt murusen sydäntäni. Mikä tunnelma! Tunnetut kuvataiteilijat, kirjailijat ja näyttelijät ovat viihtyneet ravintolassa ja sen vanhojen puiden varjostamalla terassilla jo satakunta vuotta ja koko paikka on taideteoksineen kuin pieni museo, tai pyhättö.
En jaarittele ravintolasta pidempään, olen kirjoittanut siitä ennenkin.
Sen sijaan lainataan La Colombe d’Orin alkupalaideaa, krouvia vihannesvatia, eli ranskalaisittain crudités. Tämä onnistuu tietysti parhaiten silloin kun tuoreita vihanneksia on saatavilla.
La Colombe d’Orissa kaikki vihannekset nostetaan keskelle pöytää suuressa korissa, lähes käsittelemättä, siis kokonaisina. Mukana on pari terävää veistä, kastiketta dippailuun ja muutama ruskeakuorinen kananmuna.
Meidän crudités-vatimme:
Salaatinlehtiä
Erivärisiä ja -muotoisia tomaatteja, puolikkaina ja kokonaisina
Avomaankurkkuja, kuorittuina ja pitkittäin puolitettuina
Paprikoita, jälleen erivärisiä ja -muotoisia, puolitettuina
Fenkolia, lohkoina
Porkkanoita, kuorittuina ja pitkittäin puolitettuina, naattia saa jäädä koristeeksi
Mustakaalia
Pari punasipulia koristeeksi, kokonaisina
Me maistelimme vihannesten kanssa Gateaun tahnoja: sipulipestoa ja oliivi-tomaattitahnaa.
Sipulipestossa on vähän pecorinoa, sekö siitä tekee niin syntisen hyvää? Ja oliivi-tomaattitahnassa on sardellin makua, samoin kuin La Colombe d’Orin kuuluisassa dipissä. Lisäksi meillä oli Gateaun italialaista luomuoliiviöljyä (extra virgin). Nämä tahnat ja öljyt olivat meille ihan uusi tuttavuus Gateaun valikoimista, erinomainen lisä myös leipien kylkeen!
ALKUPALALEIVÄT
Alkupalaleipien reseptit löysin Gateaun leipäkalenterista, syyskuun kohdalta. Koska tavoitteenani oli oikaista kaikessa missä voin, tein niin myös omenaleipien kohdalla. Alkuperäiset reseptit, jossa omenahummuskin tehdään itse, löydät linkkien takaa.
✖ OMENALEIPÄ
Gateaun 100% kauraleipää (huikea tuote, tiivis ja täynnä makua!)
Laadukasta valmishummusta
Omenahilloa
Cayennepippuria
Oliiviöljyä
Unelmanohuita omenasiivuja
Kanelia
Persiljaa
Leikkaa leivistä kolmionmallisia viipaleita, puolita ja paahda.
Sekoita hummukseen hillo, cayennepippuri ja öljytilkka, sekoita.
Leikkaa pari omenaa siivuiksi.
Nosta leivälle reilusti hummusta, koristele omenasiivuilla, ropsi päälle kanelia ja persiljaa.
✖ KANTARELLI-PINAATTILEIVÄT
Gateaun 100% kauraleipää
Kantarelleja
Tuoretta pinaattia
Valkosipulia
Ruohosipulia
Voita
Suolaa ja mustapippuria
(Sitruunamehua)
Siivoa sienet ja pilko hiukan pienemmiksi. Höyrytä ensin kuivalla pannulla, kunnes kaikki neste on haihtunut. Lisää reilu nokare voita ja paista sienet ihaniksi. Nosta sivuun odottamaan.
Pehmittele viipaloitua valkosipulia pannulla voissa. Lisää iso paperipussillinen pinaattia ja anna hautua. Pinaatti menee hurjasti kokoon, joten ainakin jos olet ruokkimassa isompaa joukkoa, pinaattia uppoaa paljon! Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sitruunamehutiraus antaa pinaattimuhennokselle hyvät hapot.
Kokoa leivät kekoamalla ihanaa, voista kiiltelevää pinaattia paahdetulle leipäviipaleelle. Valkosipulin tuoksu on vastustamaton! Nostele kanttarelleja päälle. Koristele ruohosipulisilpulla.
Me teimme osan leivistä valmiiksi vadeille ja osan jätimme pöydässä koottaviksi niille, jotka halusivat tehdä omia versioitaan. Leipiä siis koriin ja täytteet esille pienissä kipoissa.
SKAGEN-LEIPÄSET
Hankohan on lähestulkoon saari ja me saaristolaiset nyt vain kertakaikkiaan tuskin muuta syömmekään kuin siirappista saaristolaislimppua.
Uskomatonta mutta totta, myös skagen-katkaraputahna löytyi sekin valmiina Gateaun valikoimista, ja se oli erinomaista. Maut tasapainossa ja koostumus mehevä. Gateau on alkujaan 1937 Tukholman Saltsjöbadenissa perustettu perheyritys, skagenin reseptin voi siis hyvällä perusteella kuvitella olevan hallussa.
Meillä skagen-leivät olivat osa alkupalaleipä-kavalkadia, mutta skagen sopii hienosti myös kuplivien maljojen kera ihan illan alkajaisiksi, ruokahalua herättelemään. Leikkaa silloin yksi viipale 4 suupalan kokoiseen osaan, laita maltillinen nokare skagenia päälle ja koristele muikunmädillä ja tillillä.
Leivistä rapupöydän kuningas oli silti juureen leivottu Pain Rôti eli Gateaun paahtoleipä. Se on tuo vonkale sylissäni! Todella näyttävän ulkomuodon lisäksi (mikä mainio tuliaisidea!) myös maku oli enemmän kuin kohdillaan. En varmaankaan ole parempaa paahtoleipää koskaan syönyt ja se kohotti ravutkin ihan uudelle tasolle.
Meidän seurueessamme käytiin tiukkaa keskustelua rapuleivän koostumuksesta. Voita tietysti, mutta tilli ennen rapuja vai vasta rapujen päälle? Sitruunaa vai ei? Majoneesia, laittaako joku majoneesia?
Tyttäret auttoivat kaikessa, rakkaat!
Minusta paras yhdistelmä on voita, rapuja ja tilliä. Tässä järjestyksessä. Yksinkertainen on kaunista. Pain rôtista tuli myös mummo ja mummon aamupalaleivät mieleen. Vastapaahdetulle paahtoleivälle voita, kyynelehtivää mustaleimaemmentalia ja sellaista appelsiinimarmeladia, jossa on kirpeitä kuorisuikaleita…
Luulitteko, että olisimme olleet tässä vaiheessa jo täynnä? Olen onnistunut ympäröimään itseni ihmisillä, jotka rakastavat syömistä. Oli aika siirtyä makeisiin. Meillä on ilo juhlia syyskuussa peräti neljää nuortamme, joten kakkua pöytään! Saimme maisteltavaksi Gateaun legendaarisen juustokakun, suklaa-punaherukkakakun ja näyttävät maapähkinä-kuppikakut.
Gateaun juustokakussa on digestiivipohjalla kinuskia, tuorejuustotäytteessä hasselpähkinää ja päällä lemon curdia, koristeena ruiskukan terälehtiä. Tummasuklaa-punaherukkakakku on silkkaa suklaamoussea ja kirpeää punaherukkaa. Minä omin itsevaltiaan elkein tämän kakun rippeet seuraavan aamun aamiaisekseni! Maapähkinä-cupcaket ovat paitsi suuruudenhullun herkullisen näköisiä, myös taivaallisen makuisia. Syvän maun salaisuus on paahdetuissa pähkinöissä. Punaherukkakakku ja maapähkinä-cupcaket ovat vegaanisia, tieto, joka teki meihin sekasyöjiinkin vaikutuksen.
Juhlat osuivat sille lauantaille, kun taivas repesi ja syöksi vettä niin kuin ei koskaan ennen. Katukaivot muuttuivat suihkulähteiksi, kellarit tulvivat ja torien pressukatokset syöksivät vesiputouksia omenakauppiaiden niskaan. Mutta meillä oli leppoisaa ja lämmintä, hyvää ruokaa ja paljon kakkua. Meillä oli toisemme ja kynttilöissä tuli.
Ihanaa syyskuuta kaikille!
Kutsu sinäkin ystävät koolle (jonkun muun kotiin) ja nappaa tästä kiva syysetu: alekoodilla NOTES20 saat Gateaun verkkokaupan koko valikoimasta -20 %. Kaikki jutussa mainitsemani tuotteet kuuluvat alekoodin piiriin! Koodi on voimassa sunnuntaihin 27.9.2020 saakka. Bon appétit!
PHOTOS BY TOMI PARKKONEN
Hieno artikkelikokoelma, hyvää työtä
Inspiroivien kuvien värimaailmasta voi upeasti aistia illan tunnelman.
Tuo juhlien järjestelyjen jakaminen ystävien kesken on hyvä idea ja pienentää kynnystä lähteä järjestämään illanistujaisia.
Voinko kysyä täydellisen huulipunasävysi merkkiä ja nimeä
-Innu-
Hei Innu! En yhtään muista mitä minulla oli huulissa tuona iltana, yleensä kyllä kiiltoa (lempparini on Chanelin huulikiilto), ei punaa. Pahoittelut! Ja kiitos kivasta viestistä, hyvä jos inspiroi!
Ihanat herkut ja ihana, valovoimainen Anna. Kiitos inspiraatiosta.
Voi kiitos, kultainen viesti!
Nämä Gateaun yhteistyöpostaukset ovat aina ihan kamalia. Kas kun täällä periferiassa, jota Tampereeksikin kutsutaan, ei ole Gateauta. Ja on inasen liian pitkä matka lähteä hakemaan herkkuja Helsingistä. Arghh!
Itse myös tamperelaisena nautin näistä Annan postauksista. Mihin me hesalaisleipomoita tarvitaan kun saadaan asua (täysin objektiivisesti) maamme parhaassa kaupungissa. Me voidaan soveltaa nää syrjäisten rannikkokaupunkien reseptit ihan omalla hämäläisellä twistillä, nääs.
Hei Sirppi ja Sancho, syrjäinen rannikkokaupunki kuittaa, soveltaen vain, sillä mennään mitä on! Tampere ON ihana ja Gateau on hyvä ja laajentaa? :D
Joo, otetaan me toki Gateau vastaan eli tervetuloa vaan :)
Herkullisen näköistä ruokaa :-) Tässähän tulee nälkä ja kaupanpäälle matkakuume :-)
Kiitos! Matkakuume Hankoon, Etelä-Ranskaan vai Helsinkiin? ;)
Ompa kauniita kuvia ja makoisia ruokia.
Tässä tulee ihan vesi kielelle.
Mmassa jääkaapissa ei ole kuin tonnikalaa ja pastaa.
Kiva tässä sitten katsella muiden herkkuja ja ruoka hetkiä.
Tonnikalapasta onkin yksi arjen vakkareistani, teen sitä kahdella tavalla vaihdellen. Laitetaanko reseptejä tulemaan?
Hihkun täältä, että kyllä kiitos tonnikalapastan reseptit!
Hurmaava postaus, niin inspiroiva! Omenahummus kuulostaa veikeältä, pitääpäs muistaa kokeilla. :)