Vuosikymmenen viimeinen

Kirjoitettu lentomatkalla Helsingistä Melbourneen 1.1.2020

Aina välillä erehdyn kuvittelemaan, että olisin alkanut vihdoin ymmärtää jotain tästä niinsanotusta matkasta nimeltä elämä. Onneksi tasaisin väliajoin jokin pudottaa minut maan pinnalle ja havahdun siihen, etten tiedä yhtään mitään.

Yksi päivä harjasin hampaitani, katselin peilikuvaani (pyyhe, märät hiukset, mustat silmänaluset) ja yhtäkkiä ymmärsin, että olin kaiken aikaa ollut väärässä yhdessä kinassa puolisoni kanssa. Erimielisyys itsessään oli ollut pieni, mutta oivallus alkoi keriä itseään auki kuin lattialle kierinyt lankakerä. 

Jos olin koko ajan ajatellut asian A täysin nurinkurin, olin väärässä myös asioissa B, C ja D, jotka olivat johdonmukaisia seurauksia virheellisestä ajattelustani asiassa A.

Olen aina luottanut liikaa loogiseen päättelykykyyni, siihen että minun tapani ajatella on oikea. Ei siksi, että se on minun, vaan siksi, että se on tiedossa olevien seikkojen ja olosuhteiden valossa ihan objektiivisesti ajatellen paras ja loogisin lähestymistapa (kuulen tätä kirjoittaessani ääneni ärsyttävimmän ja analyyttisimman sävyn).

Mutta ei ole olemassa mitään sellaista asiaa kuin OBJEKTIIVISESTI AJATELLEN. Tieteellisiä tosiasioita voi mitata eksakteilla mittayksiköillä, mutta melkein kaikkeen muuhun on olemassa minun näkökulma, sinun näkökulma ja kaikkien muiden näkökulma, jokaisen oma sataprosenttisen subjektiivinen totuus.

On samaan aikaan tuskallista ja tarpeellista tajuta kuinka rajallinen oma näkökulma onkaan. Sitäpaitsi vaakakupissa on usein tärkeämpiä asioita kuin oikea ja väärä – joskus kannattaa esimerkiksi kysyä itseltään onko mieluummin onnellinen kuin oikeassa.

Hattaraisen alun jälkeen syksy on ollut raskas. Elämä endometrioosin kanssa on ollut kivuttomampaa kuin koskaan, mutta kehoni on syystä tai toisesta ollut eri tavalla sekaisin. Ehdin pelätä kaikenlaista ja siitä koitunut stressi tietysti sekoitti entisestään.

Menin akupunktioon, ajattelin että ehkä kiinalaisella lääketieteellä olisi jokin näkökulma siihen miksi olen fyysisesti niin uupunut ja sekaisin. Ja olikin: sain kuulla, että vaikutan nääntyneeltä. Siltä, etten saa ihan tarpeeksi unta, enkä ihan tarpeeksi ravintoa. Että palelen jatkuvasti. Vatsastani kuulemma hohkasi kylmää.

Se oli ihan totta. Huomasin vasta silloin, että minulla oli tosiaan jatkuvasti kylmä enkä rekisteröinyt sitä enää, vaikka varpaat olivat kohmeessa ja sormet tuntuivat kirjoittaessa jäykiltä. Olen palellut siitä saakka kun tulin Suomeen ja alkanut jossain vaiheessa pitää sitä normaalina olotilana, asiana johon ei kannata kiinnittää sen enempää huomiota, koska niin vaan on.

Aloin syödä kolme kertaa päivässä. Ihan sama mitä, kunhan jotain. Nyt on koko ajan nälkä. Ihan kuin kehoni ei saisi tarpeekseen ravinnosta nyt kun sitä vihdoin on säännöllisesti saatavilla.

Nukkuminen on yhä vaikeaa, pimeä vuodenaika on sekoittanut sisäisen kelloni. Koko iltapäivän ja illan väsyttää niin etteivät silmät pysy auki, mutta kun kaadun kymmeneltä sänkyyn, tuijotan kattoa aamuneljään saakka. Neljä tuntia myöhemmin havahdun herätyskellon pirinään ja kammottavaan oloon kuin olisi hirvein krapula koskaan.

Mietipä joskus miksi sinun on niin vaikea suoda itsellesi niitä ihan tavallisimpia ja tärkeimpiä perusasioita, joita jokainen meistä tarvitsee, sanoi kiinalaisen lääketieteen asiantuntija. Tämän takia pidän kiinalaisesta lääketieteestä: se tarkastelee ihmistä kokonaisuutena ja keskittyy ongelmien alkujuureen, eikä hoida (tai turruta lääkkeillä) vain kokonaisuudesta irrotettua oiretta.

Olen miettinytkin. Usein turhauttaa, kun tuntuu että taistelen vuodesta toiseen samojen asioiden kanssa, mutta siitä huolimatta minä etenen, avaan solmun sieltä ja toisen täältä, opin koko ajan enemmän, pääsen jatkuvasti lähemmäs kaikkia niitä asioita, jotka ovat olleet tähän asti piilossa.

Olen alkanut vihdoin ymmärtää miksi minusta on tullut sellainen kuin on. Miksi en ole osannut koskaan vetää rajoja ja miksi niitä on pitänyt opetella aikuisena. Miksi ajattelen ensimmäisenä kaikkien muiden tarpeita ja siirrän omani sivuun. Miksi en vieläkään osaa pitää kunnolla huolta itsestäni, vaan harjoittelen yhä perusasioita. Miksi minun on liiankin helppo auttaa muita, mutta vaikea ottaa apua vastaan, tai edes myöntää, että tarvitsen sitä. Miksi minusta tuntuu, että minun on henkilökohtaisesti pidettävä maailmaa pystyssä tai kaikki murenee ympärillä. Miksi tuntuu, että arvoni mitataan suorituksissa ja rakkaus pitää ansaita.

Mikä auttaa?

Terapia: uskon että jokaisen meistä pitäisi jossain elämänsä vaiheessa käydä terapiassa tarkastelemassa kipukohtiaan ja sokeita pisteitään. Henkinen kasvu on siitä vittumainen laji, että sitä ei voi kukaan tehdä puolestamme, mutta on olemassa ammattilaisia, jotka osaavat kysyä oikeita kysymyksiä. Ne tunnistaa siitä, että niihin ei yhtään huvittaisi vastata.

Hypnoosi: menin viattomasti hoidattamaan viime vuosina pahentunutta fobiaa ja mikä matopurkki sieltä aukesikaan, vuosien aikana tiheäksi tislaantunutta surua ja pelkoa. Ensimmäisellä kerralla tunsin selvästi kuinka isäni istui vieressäni.

Yinjooga ja meditaatio: parhaita löytämiäni keinoja rauhoittaa ylikierroksilla käyvä keho ja mieli.

Vyöhyketerapia: tehokas tapa hoitaa erityisesti sellaisia oireita ja kipuja, joiden juuri on osin korvien välissä.

Käveleminen. Oli viikkoja, kun kävin hädintuskin ulkona, olin loputtoman väsynyt enkä halunnut muuta kuin istua kuulokkeet päässä ja kirjoittaa. Sadan metrin kauppamatka uuvutti minut niin etten ollut jaksaa kivuta kotirapussa portaita ylös. Muutama viikko myöhemmin kävelin kuusi kilometriä jäisessä tihkusateessa ja tunsin kuinka elämä alkoi pikkuhiljaa virrata takaisin keuhkoihini.

Rakkaus. Kun vaan uskaltaa luottaa siihen, että on rakkauden arvoinen, kaikkine vikoineen ja virheineen. Parisuhteen tehtävä ei ole korjata meissä olevia reikiä, mutta ne voivat tarjota tukea, lempeän peilin, sysäyksen muutokselle.

Olen oppinut yhden vuoden aikana ymmärtämään itseäni paremmin kuin kaikkina aiempina vuosina yhteensä. Oli paljon, mitä en yksinkertaisesti muistanut. Mieli toimii sillä tavoin, suojelee aivoja liian vaikeilta asioilta. Täyttää kartan valkoiset aukot helpommilla versioilla.

Jokaisen oma, sataprosenttisen subjektiivinen totuus.

Monista asioista on tullut helpompia, sillä olo kummasti kevenee, kun pudottelee harteiltaan tarpeettomiksi käyneitä suojamekanismeja. Toisista on tullut vaikeampia. Ne eivät ole uusia vieraita, enemmänkin vanhoja tuttuja, asioita jotka ovat kuplineet kauan alitajunnassa odottamassa sopivaa tilaisuutta pulpahtaa pintaan. Tietysti se tapahtuu nyt, kun tunnen oloni ensimmäistä kertaa tarpeeksi turvalliseksi, elämän rakenteet ovat vihdoin tarpeeksi vakaalla pohjalla kohtaamaan ne.

Joskus tuntuu kummalliselta kuinka moni tuntemistani ihmisistä pitää minua positiivisena ja valoisana ihmisenä, vaikka todellisuudessa olen usein helvetin surullinen.

Ehkä se on itseaiheutettu harha. Olenhan jauhanut vuosikausia kepeydestä ja keveydestä, ei siksi, että ne kuvastaisivat elämääni niin hyvin, vaan koska ne ovat asioita, joita olen eniten kaivannut. Että joskus kokonaisen päivän ajan tuntisin oloni keveäksi enkä ajattelisi kertaakaan mitään niistä asioista, jotka tuntuvat lyijyltä rintalastan alla. Ei se tarkoita, ettei elämässä olisi iloa. Sen alla on vaan aina jokin hahmoton, painava.

Olen myös hyvä kertomaan muille kuinka kaikki menee parhain päin. Että pitää vaan luottaa intuitioon, heittäytyä elämään ja uskoa, että se kannattelee. Itse makaan valveilla vielä aamuyöllä ja mietin miten sammuttaa aivoni, lopettaa ajattelun edes hetkeksi.

Sellaista se on. Juuri itseään ja omaa elämäänsä on kaikkein vaikeinta tarkastella OBJEKTIIVISESTI.

Parhaita tapoja hiljentää mieli: ratsastaminen, maalaaminen, seksi, meditoiminen.

(Olen itse yhä aloittelija, kaikkein tuskallisimmassa vaiheessa nimeltä “YRITÄ MUISTAA MEDITOIDA”, mutta uskon silti, että meditoiminen on avain kaikkeen. Onkohan minusta pikkuhiljaa tulossa juuri se meditaation nimeen vannova joogahippi, jollaisten tekemisillä vitsailin silloin kun olin notkuin rikkinäissä farkuissani Coronan tiskillä ja tahkoin levy-yhtiöön yli sata ylityötuntia kuussa rakkaudesta musiikkiin.)

Kolme parasta asiaa vuonna 2019:

Häät. Menin naimisiin elämäni rakkauden kanssa. Kuin olisi tullut kotiin. Koko vuosi on ollut niin täynnä rakkautta, että se on kannatellut läpi loppusyksyn vaikeiden viikkojen.

Toisekseen aloin vihdoin kirjoittaa. Tosissani. Teksti on muhinut vuosia, olen kerännyt muistiinpanoja, kirjoittanut lauseen sinne, toisen tänne. Pitkään en yksinkertaisesti ehtinyt enempää. Sitten en uskaltanut. Pelotti etten saa sanottua mitä haluan, että tekeleestäni tulee surkea, etten oikeasti osaa kirjoittaa. Mutta viime kesänä tapahtui jotain, en osaa selittää mitä, yhtäkkiä lopetin vaan välittämästä niistä peloista. Päätin etten tuhlaa niihin enää hetkeäkään aikaani, että nyt on oikea hetki. Ja nyt se on. Niin moni muukin asia on mennyt eteenpäin, ehkä niiden kaikkien piti vaan loksahtaa.

On ollut ehkä virhe puhua projektista ennen kuin sillä on ollut edes alustavaa aikataulua tai julkaisusuunnitelmaa. Ajattelin, että sanomalla asioita ääneen niistä tulee itselle todellisia. On kuitenkin ollut 12-vuotiaasta asti selvää, että eniten maailmassa haluan kirjoittaa. Ja kuvata, mutta minulle sekin on jollain tapaa kirjoittamista, todellisuuden tallentamista sellaisena kuin sen näen.

Tarkkaa aikataulua ei ole nytkään, ei kustannussopimustakaan. En ole halunnut ajatella niin pitkälle ennen kuin tekstin ensimmäinen luonnos on valmis. Nyt vain kirjoitan. Ja kerron sitten kun on jotain konkreettista kerrottavaa.

Kolmanneksi. Olen taas vähän enemmän minä. Vähän lähempänä sitä kuka olen ja haluan olla. Jokin muutos pyrkii koko ajan pintaan, palaset järjestäytyvät uudelleen. Olen varmaan sanonut jotain tällaista joka vuosi. Joka vuosi se on ollut totta.

Toiveita alkaneelle vuodelle: vanhasta irti päästämistä, tilan raivaamista uudelle, enemmän iloa ja keveyttä ja vähintään yhtä paljon rakkautta.

37 thoughts on “Vuosikymmenen viimeinen

  1. Silloin tällöin palaan lukemaan vanhoja kirjoituksiasi, niitä jotka ovat syystä tahi toisesta jääneet mieleen pyörimään sellaisenakin hetkenä kun en blogisi äärellä ole. Tämä nimenomainen tekstin ja kuvien (pysähtyneet hetket) yhdistelmä on yksi niistä, mutta jotenkin vielä enemmän. Osaisinpa kuvailla. Olet niin huikea kirjoittaja. Liikaa ajatuksia ja tunteita herää: samastun, odotan kirjaasi, ja välitän sinusta jollain tapaa kuin ystävästä, jolle toivon parasta.

  2. Usein turvattomuus lapsuudessa ja se ettei ole saanut kasvaa omaksi itsekseen, vaan on pitänyt olla itsenäinen ja “helppo”, jotta ei aiheuta lisäharmia, voi aiheuttaa sen, ettei itsekään tunne omia tarpeitaan, saati että osaisi huolehtia niistä ja vetää rajat. Itse olen opetellut tätä vuosia, ja nyt yli viisikymppisenä osaan taas jo vähän enemmän olla itseni puolella. Olen käynyt pitkän terapian, sairastanut toistuvaa masennusta nuoresta, palanut loppuun työelämässä useampaan kertaan. Nyt olen taas kuntoutustuella, enkä tiedä palaavatko voimani enää työkuntoon. Mutta kirjoittaminen on minunkin kaikkein tärkein unelmani. Tällä hetkellä korjailen tekstiä, mutta en jaksa tehdä paljoa kerralla, sillä se on myös tosi raskasta. Toivon, että saan kirjan kustannettua, vaikka vielä ei ole sopimusta. Tsemppiä tosi paljon sinne, muista levätä, kirjoittaminen vaatii energiaa. Kaikki mikä tuo hyvää mieltä ja voimia on tervetullutta, ja herkkänä ihmisenä täytyy tankata esim yksinoloa joka päivä, ettei joudu ylivireään tilaan. Olen joutunut paljon vetämään rajoja ja luopumaankin asioista, koska oma hyvinvointi on vaan ykkösasia. Ja sitä kukaan ei tee meidän puolesta. ❤

  3. Ravinnon ja levon merkitys on kyllä huikea kokonaishyvinvoinnin kannalta. Kokeile jos saisit lisättyä kolmeen vielä kaksi lisää, vaikka yksi iso smoothie jonka jakaa kahdeksi välipalaksi, tekee ihmeitä kropalle. Itseltäni lähti säännöllisellä syömisellä parissa kuukaudessa käyntiin vuosien epätasapaino ravinnon saamisessa, aineenvaihdunta oli ollut ikäänkuin lukossa epäsäännöllisen syömisen vuoksi. Huikea ero jaksamiseen ja saanut takaisin ikään kuin hallinnan tunteen omasta kehosta ja elämästä. Harmonista uutta vuottta sinulle, hyviä oivalluksia olet saanut.

  4. Itkuhan tätä lukiessa tuli täälläkin. Hienosti kirjoitat, kiitos kun jatkat! Toivottavasti saan joskus lukea myös kirjasi :)

    Hyvää uutta vuosikymmentä sinulle ja teille!

  5. Kiitos, Stella, taas kerran kauniista ja liikuttavasta tekstistä. Syntymäpäiväni on uudenvuoden aikaan, niin mietin aina tätä elämää tähän aikaan vuodesta. Toivon sinulle intoa kirjoittamiseen :)

    • Kiitos Mari, ihana kuulla että tykkäsit. Onnittelut vielä näin myöhässä! xxx

  6. Hienoa kuulla, että kirjoitat kirjaa. Sinulla on todellakin kirjoittamisen lahja. Tekstisi ovat mielestäni poikkeuksellisen miellyttävää luettavaa sekä sisällöltään, tunnelmaltaan, tyyliltään että kieliasultaan. Suurin osa useitakin kirjoja kirjoittaneista kirjailijoista jää kirkkaasti kakkoseksi.

  7. Kiitos! En edes löydä oikeita sanoja kuvaamaan mitä tunnen nyt. Jo vuosia tekstisi ovat kiehtoneet, vetäneet puoleensa ja koskettaneet. Sielukkuus on parhain sana kuvaamaan niitä kirjoituksia, joissa avaat sisintäsi.

    Tämä teksti osui niihin syvimpiin kerroksiini aiheuttaen itkukohtauksen. Sellaisen surumielisen, mutta samalla hyvän ja helpottavan itkun.

    Kirjaasi odotellessa….

  8. Kuulostaa masennukselta. Univaikeudet, surullisuus, uupumus, väsymys. Ja masennushan on sairaus, ei siinä ole mitään hävettävää.

    • Kiitos anonyymi. En koe, että masennuksessa on mitään hävettävää, mutta en usko että kyse on siitä.

  9. Kiitos paljon tekstistäsi – niin paljon samaistuttavaa ja tuttua löysin siitä. Jatkuvaa räpiköintiä ja uuden opettelua, taakse palaamista, tämä elämä tuntuu olevan. Kaikkea hyvää sinun vuoteesi <3

  10. Haluan vain sanoa, että meitä on täällä muitakin, joille on käynyt menneisyytensä kanssa samoin. Kun elämä on rauhoittunut, traumaattiset tapahtumat muistuvat aivan yllättäen mieleen. Lohdutuksen sanana on, että aika ja asioiden käsittely auttaa. Alussa asia pyörivät jatkuvasti mielessä, mutta elämän jatkuessa ne asettuvat mittasuhteisiinsa siinä elämässä jota nyt elää.

    Itselleni olen toistellut sitä, että elämän ei tarvitse olla ristiriidatonta – sattuuhan sitä, kaikenlaista, elämän aikana.

  11. Hieno teksti!! Haluan jakaa kaikille yökukkujille parhaan nukahtamis- ja aivojensammutusvinkin, jonka olen oppinut. Kun pitäisi nukkua ja päässä pyörii miljoona ajatusta, kannattaa kokeilla tätä!

    Valitse kaksi kirjainta ja kaksi numeroa, jotka eivät tarkoita sinulle mitään erityistä (ei nimikirjaimia tai syntymäpäiviä). Esim. DF52 ja hoe tuota mielessäsi jatkuvasti (df52df52df52…). Jos mieleen tulee ajatuksia, keskity ja hoe nopeammin. Tarkoituksena on tylsistyttää aivot ja ainakin itselläni toimii joka kerta nopeasti.

    Rakkautta myös tälle vuodelle!

    <3

  12. Kirjoitus kirjain kerrallaan.
    Eteenpäin.
    ❤️

    Elämä.
    Kokonainen eletty elämä.

    Side siihen, joka sinut – kin loi.
    Mikä? Taikka kuka, ketkä sen tekivät.
    Tiedätkö?

    Tähdet.
    Ne sinut loivat.

    Suru tihkuu läpi.
    Vaikka väkisin.
    Ilo ei synny ilman sitä, ja sen läpikäymistä.
    Siihen eivät auta joogat, meditoinnit, kukkatipat, yrtit, mikään.

    Sielu ei nuku.
    Kun sielu saa rauhan, sinä voimistut, ja tajuat kuinka yksinkertaista se voikaan olla, ja kuinka pienestä se on kiinni.
    Ehkäpä vain yhdestä sanasta.

    Sielun paikkaa ei kukaan voi aavistaa, missä se vaeltaa.
    Kun se ei löydä kotiin, se etsii kunnes löytää oikean oven.

    Täällä pallolla se menee näin.

    Toivon että omasi tulee oikeaan osoitteeseen jonakin päivänä.

    Voimaannuttavaa vuotta 2020!

  13. Hei, et joudu yksin kannattelemaan koko maailman painoa, koska täällä on toinen joka tekee niin myös! On siinä meillä hommaa! Hyvin paljon tunnistettavia asioita löysin muutenkin.
    Ja siis mitä, olet alkanut syömään kolme kertaa päivässä?? Siis miten vähän oot oikein aikaisemmin syönyt, miten sä olet edes pysynyt hengissä? Itse kupsahtaisin viikossa, jos en syö viidesti päivässä..

  14. Kiitos jälleen tekstistäsi, Stella! Kuten olen aiemminkin kehunut, saat vangittua meidät lukijat maailmaasi ainutlaatuisella tavalla, joka koskettaa. Uppouduin. Liikutuin. Toivotan sinulle rohkeutta kirjan parissa! Olet todennäköisimmin itsellesi ankarampi kuin ansaitsetkaan (niin kuin kai valtaosa ihmisistä?). Oikein hyvää Australian-matkaa, vaikka siellä onkin tällä hetkellä hurja tilanne!

  15. Tiedän tunteen, kun ajatukset vain ottavat vallan, ja toivoisit jo siinä vaiheessa olevasi turhia pohtimaton lapiomies ojan pohjalla. Perusonnellinen työläinen.
    Tiedäthän, keskityt vain olennaiseen, et jää ylikierroksille.
    Olet tyytyväinen vain siihen mitä on.

  16. Hieno kirjoitus. Olet taitava kuvittamaan sanoilla. Kiitos taas, että sain lukea. Mitä ikinä kirjoitatkaan, aion sen lukea jos saan mahdollisuuden.

  17. Tämäkin teksti oli kuin äärimmäisen mielenkiintoisen romaanin prologi! Kirjoitat upeasti.

  18. Sanon jälleen kerran, että sinulla on kyllä sana hallussa ja osaat kirjoittaa parhaimmillaan niin, että uppoaa johonkin toiseen maailmaan. Samalla ymmärtää myös itse jotain itsestään ja muista ihmisistä.

    Minua myös pidetään positiivisena ja reippaana. Jos joku lukisi päiväkirjojani niin voisi tulla hyvin toisenlaisiin ajatuksiin. Ehkä se on niin, että elämä vain pohjimmiltaan ei ole mitään höttöä (ainakaan minulla) ja yhdellä, jos toisella (?) puskee joskus suru tai kaipaus tai jokin muu tunne pintaan. Se on niin totta, että juuri kun luulee tajuavansa jostain jotain niin aina yllättyy. Olen nyt 37 ja tullut siihen tulokseen, että ehkä se on myös osa elämää. Sellaisesta nuoruuden ehdottomuudesta on päässyt, mutta huomaa, että ne elämän tietyt taustavärit ja tunteet vaan kulkee mukana enemmän kuin toiset.

  19. Olipa hienosti kirjoitettu, taas kerran. Oman itsen kautta kuvattu niin paljon sellaista, johon moni voi samaistua. Liikutuin minäkin <3

  20. Hieno teksti – jälleen kerran!! Annat meille lukijoillesi todella paljon, kiitos siitä!! <3

    Olen itse kärsinyt myös pitkän kuormituksen aiheuttamista yliviritysoireista. Mitään suurempaa elimellistä ei koskaan ole löytynyt, mutta paljon elämänlaatua heikentävää oireilua, yhtä kaikki. Olen samaa mieltä tosi monista noista sun resepteistä: terapia, meditaatio, rauhallinen jooga, kävely (ylivirittyneenä turhan rankka liikunta on liikaa, mutta onneksi rasitustasoa saa vähitellen nostettua), säännöllinen ja ravitsemuksellisesti täysipainoinen ruoka sekä akupunktio ja vyöhyketerapia todellakin auttavat yhdessä paremmin kuin koululääketieteen oirelääkkeet. Ja tietysti hyvä parisuhde, rakkaus ja seksi! Ja lemmikki. Ja musiikki!

    Ajattelin jakaa vielä yhden kokemuksen. Oma akupunktiolääkärini ehdotti syksyllä minulle, että lopettaisin kokonaan kofeiinin käytön. Se tuntui tosi vaikealta – ja olin yrittänyt lopettaa jo monta kertaa aikaisemminkin – mutta suostuin lopulta, koska olo vaan oli niin kurja. Pari viikkoa oli kauheat psyykkiset vieroitusoireet (olen ollut vuosikymmeniä intohimoinen kahviharrastaja ja kolunnut joka paikassa aina parhaat kahvilat, joten tästä luopuminen tuotti ihan todellista surua). Parin viikon kärvistelyn jälkeen kuitenkin vähitellen helpotti – ja hyödyt ovat olleet uskomattomat! Odotin, että uni ehkä paranisi, ja näin kävikin noin kolmen viikon jälkeen. Mutta suurin muutos oli silti se, että valveillaoloajan vireystila muuttui todella paljon. Olin aikaisemmin ollut käytännössä kaiken aikaa joko ylivirittynyt tai sitten lamaantuneen väsynyt. Nyt olen tasaisen virkeä koko valveillaoloajan ja mielialakin on paljon parempi. Enkä tosiaan käyttänyt paljoa kofeiinia: join vain pari kuppia päivässä. Todella suuri ero voinnissa on siis mahdollinen, vaikka kulutettu kofeiinimäärä olisi ollut varsin maltillinenkin. Kun kehuin tuloksia akupunktiolääkärilleni, hän vain totesi, ettei herkkien ihmisten pitäisi käyttää kofeiinia yhtään. Yhtään. Lopettamisen vaikutukset eivät välttämättä kuitenkaan tule esiin kuin vasta viikkojen kuluttua. (Myös alkoholia siedän huonosti, ja olen näistä tuloksista innostuneena vähentänyt myös sitä aivan minimiin.)

  21. Sinulla on taito kertoa elämän raskaudesta ja onnesta yksinkertaisen aidosti ja soljuen.

  22. Itkin tätä lukiessa. Kiitos kun kirjoitat. Jos ikinä epäröit sen suhteen, palaa näihin kommentteihin ja anna näiden kiitosten asettua seuraksi sinne rintalastan alle. Kiitos Stella kun kirjoitat. Tunnen sielujen yhteyttä kun luen sanojasi. Wou, hän sanoittaa niin monia asioita joita tunnen. Tunnen olevani erityinen. Kunnes tulen tänne ja luen, että muut tuntevat juuri sen saman. Ihmisyyden. Sen joka yhdistää meidät kaikki samaksi. Kiitos kun kirjoitat.

  23. Toivottavasti siellä perillä on kaikki (olosuhteisiin nähden) hyvin. Parempaa uutta vuotta!

  24. Ihana kirjoitus :-)
    Tuo aivojen nollaaminen yöksi on myös itselle vaikeaa. Vihdoin kun saa pään tyynyyn niin tulee mieleen kaikkia asioita. Rupeaa miettimään tekemättömiä hommia. Tuo meditaatio voisi auttaa. Itse laitan kännykän kiinni paria tuntia ennen nukkumaan menoa. Ei ole vielä auttanut. Luin jutun sotilaista jotka nukahtavat nopeasti käyttämällä jotakin metodia. Taidan etsiä tuon jutun uudelleen ja kokeilla sitä. Josko se auttaisi.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.