The prettiest thing I’ve heard all week is an Arctic Monkeys song, a slow and hypnotizing outtake from their new album. The lyrics are an almost painfully perfect steal from poetry, originally published as a poem by English punk poet John Cooper Clark.
Turhan usein ohittelen musapostaukset, kun ei ole olevinaan oikeanlainen fiilis tai jotain. Nyt kuitenkin piti palata taaksepäin ja tsekkailla tämä biisi. Onneksi niin tein – instat love. Pitänee jatkossa kliksutella musiikkilinkit sinnikkäästi auki fiiliksestä riippumatta.
Haha! KYLLÄ! KANNATAN!
Aivan ihana viisu ja ihana tuo postauksen loppu <3
Kiva kun tykkäsit!
Ihana. Ihana.
Olen kolmenkympin ohittaneena päätynyt rakastumaan niin, että tippa tulee linssiin kun lauletaan näin.
Entinen kyyninen minäni olisi sanonut että tämä on liian imelää.
Mikään ei ole liian imelää rakastuneena.
Miksi joka paikassa on vain rakkauslauluja juuri silloin kun haluaisi mieluummin päästää irti?
Kosmos leikkii tunteillani, pöh.
Pahoittelen myöhäistä vastausta, kaunokainen – toivottavasti kosmos kohtelee sinua jo kauniimmin!
Niin ihanasti kirjoitettu
Ihanaa kun tykkäät.
AM on täynnä huippubiisejä, tää raita on myös miun suosikki siltä.. ahh!
En olekaan vielä ehtinyt kunnolla kuunnella koko levyä, otan sen viikonlopun ohjelmistoon!
<3 Ihana!
Kiitos Vee!