Uhoilin viikonloppuna etten antaisi minkään pilata juhannuspäivääni, mutta niin se lauantaikin kului sängyn pohjalla potien. Harmitti ihan hulluna – tuntui, että koko muu maailma juhli juhannusta soudellen kukkaseppele päässä jossain auringonlaskun värjäämässä järvimaisemassa. Sillävälin meitsi makasi sikiöasennossa ja ensin pelkäsi, sitten toivoi kuolemaa. Olisihan se juhannus voinut jollain toisellakin tapaa mennä, mutta kaikkea ei aina saa valita.

Sunnuntaiaamuna oli krampiton, mutta pesäpallomailalla hakattu olo – sitä se kai teettää kun elää pari päivää kipulääkkeillä eikä nuku. Ystävät intoilivat sunnuntairetkestä ja meinasin ensin pyörtyä pelkästä liikkumisen ajatuksesta, mutta sitten tajusin, että raittiilla ilmalla ja pystyasennolla saattaisi olla raato-oloa kohentava vaikutus. Jarno lupasi kantaa, jos en kykenisi kävelemään omin jaloin, joten raato puki mekon, villapaidan ja tukevat kengät, ja hortoili ulos.

Lyöttäydyimme siis ystävien mukaan retkelle Lammassaareen ja sen vieressä sijaitsevaan Kuusiluotoon. Olin käynyt sillä suunnalla Vanhankaupunginkosken läheisyydessä Viikin luonnonsuojelualueella aiemmin vain kerran bändin promokuvauksissa. Muistin niistä pitkospuut, iltahämärässä huojuvan kaislikon, hyttyset ja salamavalon. Tällä kertaa osuimme paikalle keskellä kesäkuista sunnuntaipäivää ja taika oli toisenlainen, mutta yhä siellä.

Lammassaareen pääsee vain pitkospuita pitkin, jonka molemmin puolin kohoaa kulkijoita korkeammat kaislat. Meri kimmeltää horisontissa ja kaupunki tuntuu yhtäkkiä kovin kaukaiselta – vaikka oikeasti Lammassaari sijaitsee Helsingin maantieteellisessä keskipisteessä, jonne pääsee julkisilla keskustasta alle puolessa tunnissa.

Kuusiluotoon johtavien pitkospuiden päässä oli portti ja Anu valisti meitä, että Kuusiluodossa asuu lampaita, joita varten säppi on pidettävä suljettuna. Asiasta tiedotettiin opaskyltissäkin varustettuna kuvalla kolmesta lampaasta. Tapasimmekin heidät samantien!  Muita lampaita emme saarella nähneetkään. Ehkä saarta hallitsee tuon kolmikon muodostama minilauma.

Kuusiluodossa tiheän ryteikön keskellä oli pikkumökkejä, joiden puutarhoja ja terasseja olisi tehnyt mieli mennä katselemaan lähempää, mutta olimme tietysti sivistyneitä kansalaisia emmekä ryykineet toisten pihoille (vaan osoittelimme sormella kunnioittavan välimatkan päästä). Joku ripusti pyykkejä kahden puun väliin vedetylle pyykkinarulle ja meitä nauratti – eräät tärähtävät keskustasta spontaanille sunnuntaikävelylle paikkaan, jossa toiset viettävät ihan täyttä mökkielämää. Melkoista hommaa muuten tuo mökin rakentaminen saarelle, kun jokaikinen lauta ja naula on kuljetettava sinne erikseen vesiteitse. Tai mistäs tiedän, vaikka joku sisukas mökkiläinen olisi kantanut ne pitkospuita pitkin.

Aina sen unohtaa: kuinka hyvää tekee päästä kaupungista jonnekin luonnon keskelle edes tunniksi tai pariksi. Ei ole olemassa huolenaihetta, joka ei kevenisi hetkeksi, kun pää tuulettuu ja rinta täyttyy metsän tuoksusta. Rakastan eniten havunneulasten peittämiä polkuja, ne tuovat mieleen lapsuuden ja yhden tietyn kuvan minusta ja isästäni. Minä istun ponin selässä, isä seisoo vieressäni ja havut kurottavat meidän yläpuolella kohti taivasta. En muista hetkeä, kun kuva otettiin, mutta muistan ne kerrat kun ponikuvaa katsottiin yhdessä.

Seikkailukerho bongaa lintuja, tutkii pilviä ja kiipeilee myrskyn kaatamissa puissa. Kiharatukkaisia miehiä yhdistää muukin kuin hiusmuoti ja skeittaustausta, nimittäin utelias luonne ja kyky heittäytyä kaikenlaisiin päähänpistoihin, kuten: “Pitäisikö kiivetä ton puun päälle ja olla paha kurki?” “Pitäis.”

Illalla kokoonnuimme porukalla juhannusrääppiäisiin meidän keittiöön. Kaikki toivat kotoaan paikalle sen mitä jääkaappiin oli viikonlopun jäljiltä jäänyt ja siitähän sukeutui puolivahingossa varsinainen fiesta. Miten se onkin niin usein niin, että ihaninta on silloin kun mitään ei ole yhtään suunniteltu? Ja kun surkeasti sujuneen viikonlopun lopuksi ei ole yhtään mitään odotuksia, sunnuntaista tuleekin ihan paras päivä eikä harmita enää yhtään.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA