Kymmenen päivää alkaa olla ohi. Sain itseni kiinni siitä, että on jo ihan vähän ikävä kotiin. En tarkoita, etten tahtoisi olla juuri täällä nyt. Ei vaan harmita lähteä sitten kun sen aika on. Ei ahdista edes poissaollessamme laskeneet lämpötilat – olen saanut tänä vuonna matkustaa lämpimissä maissa niin paljon, että aurinkoenergiaa riittää pohjoisen piteneviin päiviin asti.
Vuosia se vei, mutta vihdoin tuntuu siltä, että olen suurimman osan ajasta juuri siellä missä pitääkin. Että elämä ei ole jossain toisaalla, tapahtumassa joillekin muille, täydempänä ja todempana. Etten voi valita väärin – kuulun sinne missä kulloinkin olen. Joskus tulossa, jatkuvasti menossa, useammin kuin ennen ihan vaan paikallaan. En tiedä mitä tapahtui, ehkä jokin naksahti vaan vihdoin kohdilleen. Pidän siitä. Uudenlaisesta luottamuksesta, siitä ettei tarvitse enää kyseenalaistaa koko ajan ihan kaikkea.
Ennen kuin lähdin, yhtenä iltana satoi kuin vain marraskuussa voi, tauotta, väsymättä. En sytyttänyt valoja tai edes kynttilää, annoin hämärän täyttää huoneet. Ei huvittanut soittaa musiikkia, sateen rummutus riitti. Tee jäähtyi pannuunsa, putki tai patteri naksui. Oli hiljaisuus joka tiheni. Katselin nurkissa liikkuvaa pimeyttä, sitten sadetta. Ikkunat höyrystyivät hiljalleen.
Loppuvuoden lyhyet päivät, pimeät yöt. Tulen takaisin ja olen teidän.
Valoa joulukuun ensimmäiseen!
Kuva Mikko Rasila
Stella,
luin ennen blogiasi aina kun olit sitä päivittänyt. Sitten sain elämäämme pienen tyttövauvan ja blogit jäivät. Nyt palasin kolmen kuukauden jälkeen ja ehdin tähän asti. Aiempiakin olisin voinut kommentoida, mutta tähän oli pysähdyttävä. Viimeiset kaksi kappaletta kävi tunteisiin. Mikä teksti!
Stiina, ihana kuulla että tykkäsit, ja kiva kun tulit takaisin! Onnea uuteen elämänvaiheeseen xxx
Jätän tämän vain tähän.
https://youtu.be/pVrVY540xdc
OOH!
Ihana teksti…niin kuin aina kun kirjoitat sydämestä :)
…..mutta silmiini osui myös kuvassa oleva “karvareuhka” :) …mikä ihana takki (?) se on ?
Heippa, ihana karvareuhka on lammasvillainen takki Marimekon talvimallistosta!
No tämä! Koulutan edelleen itseäni samaan olotilaan. Olen aina ollut levoton luonne, ja tuntuu että koko ajan “olisin VARMAsti onnellisempi jos asuisin siellä/omistaisin tuon/ajattelisin noin”. No, ehkäpä kehitystä tapahtuu kun kerran jo sentään tiedostan tämän…… Vanha klisee, mutta onni ei tule ulkoa, vaan sen luo jokainen itse.
Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat! Jos lohduttaa, siitä pääsee kyllä eroon, hitaasti mutta varmasti, kun vaan päättää opetella siitä irti. Valoa loppuvuoteen xxx
Lohduttaa kyllä, kiitokset ja samaista valoa myös sinne! ♡ xxx
♡
Nyt tarvittais taas sitä <3-painiketta. Mutta hoituu se näinkin. Kiitos taas!
Niin hoituu – kiitos kaunis kun luet!
xxx
Tuohon tunteeseen haluan vielä päästä. Kiitos, Stella, jälleen!
Varmasti pääset! Valoa loppuvuoteen xxx
Mullekin niin ihanan ajankohtainen on ollut tunne siitä ettei tarvitse kyseenalaistaa enää kaikkea, varsinkaan itseään. Eikä tarvitse enää tietää mitä tapahtuu ensi viikolla tai ensi vuonna. Tässä on hyvä. ♡
Nimenomaan – ei ole enää tunnetta, että pitää saada kontrolloida kaikkea. Kummasti kevyempi fiilis.
Ihana rauha. Sitä kohti itsekin menossa, vielä tosin räpistellen. Kaunis teksti, kaunis sinä. Ihanaa, että olet. ♥
Kiitos sulle kun luet!
xxx
“Katselen liikkuvaa pimeyttä, sitten sadetta.”
Sana hallussa <3
Kiitos!
xxx
Aika maltillisina ovat lämpötilat täälläkin vielä pysyneet.
Hei hyvä! Mulla ei nimittäin ole talvitakkia mukana ;)
Rakastan sun tekstejä.
Kiitos kun luet!
xxx
Ihana teksti. Samaistun joka sanaan.
xxx
♡
Olen aika-ajoin pysäksissä, paikoillani, yksin aamusta seuraavaan. Tunnen kuinka saan raamini ja iholleni rajat takaisin.
Olen ollut silloin itsestäni poissa.
Edellispäiväni oli juuri tuollainen.
Olin ja nukuin.
Tää oli niin sydän-kirjoitusta! Kiitos.
Kiitos kaunis kun luit!
xxx
<3
xxx