Helsingin suurin piknik

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Taste of Helsinki

Jos jokin yhdistää minua ja kaikkia ystäviäni, se on ruoka. Hyvällä safkalla saa houkuteltua ihmiset mukaan mihin tahansa ja syöminen sisältyy tavalla tai toisella oikeastaan kaikkiin suunnitelmiin. Suurin osa kutsuista ja ehdotuksista alkaa sanoilla “hei pitäisikö syödä”. Joo, kyllä pitäisi! Aina!

Kaupungin suurin piknik eli Taste Of Helsinki tulee taas 14.-17. kesäkuuta. Tänä vuonna festivaalista tulee vielä vähän aiempaa tunnelmallisempi, sillä se järjestetään Kiasman ja Musiikkitalon takana sijaitsevan Kansalaispuiston sijaan ihan aavistuksen edempänä, veden äärellä Töölönlahden kupeessa. Ruokafestivaali on minulle tuttuakin tutumpi, sillä tein aikoinaan tapahtuman viestinnän parissa töitä monina vuosina.

Paras työhön liittyvä muisto: kun tapahtuman valokuvaajan kanssa otettiin kuvat festivaalin jokaisesta ruoka-annoksesta – ja sen jälkeen syötiin ne kaikki. Se uskomaton riemu on edessä tänäkin vuonna, sillä tapahtumaan buukattu valokuvaaja löytyy tällä kertaa sattumalta lähipiiristä ja minä olen lupautunut assaroimaan annoskuvien kanssa, sillä homma on minulle entuudestaan tuttua. Aaaaah.

Paras ei-työhön liittyvä muisto: se yksi ilta, kun istuimme ystävien kanssa nurmikolle levitetyillä räsymatoilla ja jaoimme roseeviinipullon, joka taianomaisesti sopi kaikkiin festariannoksiin niin hyvin, että haettava lisää ruokaa ja tilattava toinenkin pullo.

Yksi Taste Of Helsingin parhaista jutuista on se, että samalla kertaa pääsee testaamaan monia loistavia ravintoloita ja saa hienon läpileikkauksen helsinkiläisestä ruokakulttuurista, joka on ollut jo pitkään kansainvälistä tasoa. Piknik-hengessä puistomiljööseen on myös matalampi kynnys saapua kuin itselle ehkä uuteen ravintolaan, jonne ei välttämättä edes pääse ilman hyvissä ajoin tehtyä pöytävarausta. Tänä vuonna tapahtumassa on mukana seitsemän helsinkiläisravintolaa: ChapterFabrikGarden by Olo, LatvaNollaRagu ja Wino. Lisäksi mukana on myös kaksi vierailevaa tähteä, Sky Lapista ja Esperanto Tukholmasta.

Annokset ovat tavallisia ravintola-annoksia pienempiä ja edullisempia, viidestä kahteentoista euroa per annos. Idea onkin, että vieraat pääsevät maistelemaan paljon erilaisia ruokia ja vatsa täyttyy pikkuhiljaa. Keskivertovieras syö kuulemma kahdeksan annosta, monet enemmänkin, sillä kaikkea tekee mieli (ja kannattaakin) maistaa. Uusien makuyhdistelmien kokeileminen ja Helsingin ravintolatarjonnasta nauttiminen ei oikeastaan voisi olla tämän helpompaa.

Olen päässyt tänä kesänä jo maistelemaan osaa festariherkuista, jotta osaisin vinkata teille muutamista suosikeistani ennakkoon. Tämän piknikin eväät meille valmisti Fabrik, joka ammentaa italialaisesta ja ranskalaisesta ruokakulttuurista. He tarjoilevat Taste Of Helsingissä yhtenä annoksena tryffelillä maustettuja italialaisia risottopalloja, jotka ovat täydellinen esimerkki siitä, että hyvän ruoan ei tarvitse olla monimutkaista. Toisesta annoksesta löytyy ranskalaista patéeta, pikkeleitä ja hapanjuurileipää. Piknikimme sekasyöjät kehuivat kovasti.

Voin koko sydämestäni suositella myös Olo-isosiskonsa sisäpihalla sijaitsevan Garden By Olon festariannoksia, jotka olivat niin hyvät, että odotan vesi kielellä pääseväni syömään ne uudestaan. Yuzumarinoitu siika piparjuurella ja rapealla riisillä on ehdoton valinta kalan ystäville. Kannattaa maistaa myös friteerattua kukkakaalta, pikkelöityä merilevää ja misolla maustettua voi-valkoviinikastiketta: suosittelen tätä annosta jopa heille, jotka eivät niin välitä kukkakaalista, sillä mieli saattaa muuttua tämän annoksen myötä.

Kolmas ennakkosuosikkini on Ragu, joka tarjoilee ehkä kesän kauneimman annoksen: paahdettua maa-artisokkaa, vihreää omenaa ja savustettua kirjolohenmätiä hapanjuurivohvelilla. Annoksesta on luvassa myös vegaaninen versio. Sekasyöjien iloksi Ragulta löytyy myös makkaraa Meri-Lapin luomukaritsasta sekä viiriäistä. Ragun jälkiruokaa ei kannata muuten missata: metsämansikkajäätelöä ja mallasgranolaa suolakaramellilla ja suolaheinällä oli koukuttavan hyvä. Olisin voinut syödä niitä seitsemän.

Niistä annoksista, joita en ole vielä maistanut, odotan ehkä kaikkein eniten Lapista saapuvan Sky-ravintolan sallalaista villiporoa, mäntyistä punajuurilientä, ruskeavoi-puikulamysliä ja selleriä. Kiinnostaa kovasti myös paikalliseen luomutuotantoon keskittyvä Nolla, joka on Suomen ensimmäinen hävikkivapaa ravintola.

Loistavan safkan lisäksi tapahtumasta löytyy myös laaja valikoima laadukasta juotavaa. Viinikattaus on aina ollut Taste Of Helsingissä kohdallaan ja nykyisin sieltä löytyy myös pienpanimoiden oluita ja siidereitä. On superkivaa ja kätevää, kun jokainen voi napata mukaansa juuri haluamansa annokset ja juomat, ja kokoontua yhdessä samaan paikkaan nauttimaan.

Vielä kehiin TOP5 vinkit Taste Of Helsinkiin

Kaikki maistuu parhaalta syötynä yhdessä – kannattaa hankkia siis liput yhdessä seuralaisen kanssa! Piknik on täydellinen tapa viettää kesäpäivää niin kaksistaan lempi-ihmisen kanssa kuin porukalla afterwork-hengessä. Lippuja saa portiltakin, mutta etukäteen ostamalla varmistat paikkasi, säästät aikaa portilla ja ennätät sopia ajankohdan seurasi kanssa. Liput ovat muuten ihana lahja kumppanille, ystävälle tai perheenjäsenelle. Kenelle vaan, jota ehdit nähdä hiukan liian vähän – tai joka rakastaa hyvää ruokaa! (Tunnetko muuten ketään, joka sanoisi, että oikeastaan pidän eniten vähän keskinkertaisesta, semimauttomasta safkasta? Sitä minäkin.)

Tutustu etukäteen ravintoloiden festarimenuihin ja mieti mitä kaikkea haluat maistaa, koska voin taata, että paikan päällä menee vähän sekaisin kaikkialta kantautuvista tuoksuista – mukana on yhdeksän ravintolaa ja yhteensä 36 ruoka-annosta. Kannattaa silti jättää tilaa myös spontaaneille mieliteoille, koska sitäkin varten tämä tapahtuma on: että voi maistaa vähän sitä sun tätä ja kokeilla sellaistakin, jota ei tulisi ehkä ravintolassa normikokoisena ja -hintaisena annoksena tilattua.

Tule ajoissa ja varaa aikaa. Maisteltavaa on paljon, mutta muutakin oheisohjelmaa löytyy samppanjatastingeista kokkinäytöksiin. Kannattaa jättää aikaa myös tuttuihin törmäilyyn ja kiireettömälle istuskelulle viinilasin äärellä, sillä se on tapahtumassa ruoan ohessa parasta.

Tarkista sää. Tällä hetkellä keli näyttää aurinkoiselta, joten mukaan kannattaa pakata aurinkolasit ja aurinkorasva, itse ottaisin myös oman piknik-viltin. Nurmikolle levitettyjä mattoja, pöytiä ja tuoliryhmiä on paljon, mutta oman viltin voi levittää juuri siihen aurinkoiseen kohtaan tai vaihtoehtoisesti varjoon. Meidän piknik-paikat valitaan useimmiten siitä välistä niin, että osa viltistä osuu aurinkoon ja osa varjoon, koska ystäväpiiristä löytyy sekä auringonpalvojia että varjoprinssejä. Onpa festareilla satanutkin joskus, sitä varten on teltat ja katokset ja silloin kannattaa pukea hygge-hengessä lämmin villis ja kumpparit.

Tärkein vinkki viimeiseksi. Jos et jaksa tai ehdi keskittyä mihinkään muuhun, unohda muut vinkit ja tee vain tämä: tule paikalle nälkäisenä! Haluat kuitenkin syödä kaiken, joten tee itsellesi palveluksen ja jätät kaikelle tilaa.

Loppuun lippuarvonta! Kerro kenen kanssa haluaisit lähteä Taste Of Helsinkiin nauttimaan ruoast ja tunnelmasta 14.-17.6. Töölönlahden puistoon? Arvon kaksi kahden hengen sisäänpääsylippupakettia kaikkien sunnuntai-iltaan 10.6. mennessä kommentoineiden kesken. Arvontailoa!

Kiitos kaikille osallistuneille! Arpaonni osui nimimerkeille Riitta ja Sandra, voittajiin ollaan vielä tänään henkilökohtaisesti yhteydessä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

126 thoughts on “Helsingin suurin piknik

  1. Miehen kanssa karattaisiin kaksin ja jätettäisiin lapset mökille isovanhempien seuraan. Kerran aiemmin on käyty ja polttelisi päästä uusiksi.

  2. Hyvän ystäväni kanssa menisin. Tämä olisi loistavan herkullinen syy tulla Turusta hänen luokseen Helsinkiin vierailulle. :)

  3. Kumppanin kanssa menisin, mutta otettais kyllä yks kaveripariskunta myös messiin. Olis kyllä mahtavaa. Kippis!

  4. Meillä osuu vuosipäivä avopuolison kanssa samaaan ajankohtaan, joten herkulliset annokset, hyvä viini ja aurinkoinen ilta piknikviltillä kuulostaa parhaimmalta tavalta juhlistaa sitä.

  5. Oi, Taste of Helsingissä pistäytyminen on houkutellut jo useamman vuoden ajan, mutta toistaiseksi en ole ehtinyt paikan päälle. Nappaisin mukaan poikaystävän, hyvän ruoan syöminen yhdessä on yksi meidän lempparijutuista. :)

  6. Veisin parhaan ystäväni Katariinan maistelemaan annoksia :) kesäinen treffipäivä hyvän ruuan äärellä on yksi parhaista asioista mitä tiedän.

  7. Hyvän ystäväni Katin kanssa lähtidin.
    Tulen juurikin ensi viikonloppuna helsinkiin tapaamaan ystävääni piiitkään aikaan.
    Olisi ihana yllätys hänellekin.

  8. Vähän nirson poikaystävän jotta hän saisi tilaisuuden maistella huoletta monia eri annoksia ja laajentaa makumaailmaa.

  9. Mukaan ottaisin rakkaan poikaystäväni. En ole itse kovin hyvä ruuanlaittaja niin pyrin yllättämään hänet ravintola yms. yllätyksillä vastavuoroisesti.

  10. Kutsuisin mukaan Tampereella asuvan ystävättäreni, jonka kanssa näemme aivan liian harvoin!

  11. Veisin tuohon superihanaan tapahtumaan maailman rakkaimman tyypin, eli poikaystäväni patrikin, hän ei ole vielä kertaakaan päässyt TOH;iin, sillä on aina ollut työreissussa sinä viikonloppuna… tällä kertaa hän on Suomessa, joten tämä olisi maailman paras juttu meille!! :*

  12. Lähtisin äitini kanssa, joka vuosi toisensa jälkeen on joutunut katsomaan kuviani Taste of Helsingistä. Nyt hänen juuri päästessään eläkkeelle, on hänelläkin vihdoin aikaa osallistua.

  13. Veisin aviomieheni, koska tarvitsisimme tähän kahden teini-ikäisen kanssa vänkäämiseen arjessa jotakn nostattavaa tällä hetkellä.

  14. Erään spesiaalin tyypin, joka pitkästä aikaa on saanut hymyn mun huulille tänä keväänä

  15. ottaisin mukaan rentun saksofonistipoikaystäväni, jolla oli juuri synttärit. :) RAKASTAMME hyvää sapuskaa!!! <3

  16. Lähtisin kaukana asuvan, mutta ko. viikonloppuna Helsinkiin saapuvan poikaystäväni kanssa.

  17. Ottaisin mukaan ystäväni, joka on viettänyt viimeiset kuukaudet tiiviisti uuden ihanan tyttövauvan kanssa. Napattais kuitenkin sellainen pieni aikuisten tyttöjen irtiotto arjesta kahdestaan.

  18. Veisin miehen treffeille, itselle tapahtuma on jo tuttu (ja tykätty) mutta ukko-kulta ei ole sinne vielä päässyt.

  19. Ottaisin tänä vuonna mukaan rakkaan siskoni ja Tarjoaisin hänelle tämä. Huikean ruokaelämyksen.

  20. Suren sitä, etten pääse tänä vuonna Sodankylän elokuvajuhlille ja aion rampata ens viikolla sen sijaan ahkerasti elokuvissa, mutta jos voittaisin liput tänne, voisin mennä muruseni kanssa nauttimaan elämästä, viinistä, aika uskomattomilta kuulostavista herkuista..ja toivottavasti myös auringosta, ja olla iloinen, että oon just siinä missä olen juuri sillä hetkellä <3

  21. Veisin mielitietyn yllärinä herkuttelemaan! Houkuttelevista annoskuvauksistasi herahti vesi kielelle :)

  22. Ystävän kanssa, jos ei voiteta lippuja mistään arvonnasta niin ostetaan omat :)

  23. Veisin mukaan parhaan ystävän juhlimaan molempien valmistumista. Molemmissa asuu sisällä kulinaristi, joka ei pääse valloilleen tarpeeksi!

  24. Mieheni kanssa, sillä se on ”virallisesti” viimeinen viikonloppu ennen lapsemme syntymää :)

  25. Veisin ystäväni joka tykkää hyvästä ruuasta, hyvästä viinistä ja hyvästä oluesta. Olemme jo monena vuotenä käyneet nauttimassa Taste of Helsingin tarjonnasta! Paljon hyviä muistoja :)

  26. Menisin tapahtumaan ruokarakastaja -ystäväni kanssa juhlistamaan Australiasta paluutani. Mikä olisikaan paras paikka tavata ensimmäistä kertaa kahdeksaan kuukauteen kuin maukkaan ruoan äärellä?

  27. Tulen pitkästä aikaa käymään Suomessa ja veisin sinne rakkaan ystävän, jota en ole nähnyt aikoihin.

  28. No veisin tietysti yllärinä SEN miehen maistelemaan herkkuja. Ehkä se siitä viimein lämpenisi lopullisesti ;)

  29. Taste of Helsinki on jo perinne. Ystävieni kanssa suuntaisin siis tänäkin vuonna

  30. Iik, voittaisinpa! Hirvee nälkä iski jo postausta lukiessa. Ottaisin murun mukaan. ❤️

  31. Poikaystäväni kanssa, tällä hetkellä eri kaupungeissa asuessa yhteistä aikaa on aivan liian vähän. Nousi vesi kielelle jo tätä lukiessa :D

  32. Lähtisin tapahtumaan siskojeni kanssa: geeniperimän lisäksi meitä yhdistää myös valtava ruokahalu!

  33. Tyttärelleni vävyni kanssa; arki kolmen pienen lapsen kanssa niin sitovaa ja hektistä, että tekisi taatusti hyvää. Itse olisin baby-sitterinä.

  34. Miehen kanssa menisin. Monena vuonna halunnut mennä, mutta aina on ollut muuta ohjelmaa. Nyt pääsisi vihdoin!

  35. Oi, oman avomiehen kanssa lähtisin! Yhteistä aikaa tai tekemistä kun ei tunnu olevan koskaan tarpeeksi.

  36. Aviomiehen kanssa suunnataan muutenkin aina treffeillä syömään, joten tämä olisi oiva tilaisuus löytää uusia lemppareita kaupungin laajasta ravintolatarjonnasta. :) Eli yllättäisin hubbyn lipuilla.

  37. Voisin mun siskon joka täytti just 30! (Ja jolle en oo vielä antanut lahjaa…..)

  38. Veisin syömään siskoni Tarun. Ihan vaan todistaakseni, että tänäkin vuonna ravintolakattaus on hyvä toisin kuin Taru kehtaa väittää.

  39. Veisin tapahtumaan uuden ystäväni, johon tutustuin tänä keväänä. On harvinaista löytää niin itsensä kaltainen ystävä! Meitä yhdistää tietenkin myös rakkaus ruokaan. Ajatuksemme kulkevat niin samaa rataa, että himoitsemme usein toistemme suureksi huvitukseksi juuri samoja annoksia ravintoloiden ruokalistoilta.

  40. Ottaisin mukaan poikaystäväni, joka on samanlainen ruokaintoilija kuin minäkin. Ilta olisi kiva ennakkofiilistely seuraavana päivänä alkavaa lomaa varten!

  41. Mukaan lähtisi mieheni. Se olisi kiitos koko perheen huolenpidosta ja ruokahuollosta kun minä makaan sängyssä jalkaleikkauksen jäljiltä. Tietty tekee minullekin hyvää päästä ihmisten ilmoille, eikä hyvä ruoka sitä ainakaan pahenna.

  42. veisin joko poikaystäväni tai vanhimman ystäväni. valinta näiden välillä on todella hankala, koska kumpikin rakastaa ruokaa, ja aina jos tahdon kokeilla jotain uutta ravintolaa tai ruokalajia, nämä kaksi henkilöä ovat takuuvarmoja seuralaisia!

  43. Veisin oman mieheni tai pikkusiskoni, riippuen kummalle sopii. Tapahtuma johon olen aikonut mennä jo monena vuonna, mutta ei ole koskaan sopinut

  44. Oi, tuonne on päästävä! Eletään miehen kanssa vikaa kesää lapsettomina ennen syyskuussa saapuvaa esikoista ja nyt täytyy siis käydä kaikissa ”aikuisten jutuissa” tulevien vuosienkin edestä varmuuden vuoksi! Ja siis muutenkin hyvä ruoka on aina hyvä syy!

  45. No ukkoni kanssa toki, molemmat olemme melkoisia foodieita :) Lisäksi taste of Helsingissä ei ole tllut koskaan käytyä, tänä vuonna tsekkailin itsekin ruokatarjontaa vesi kielellä.

  46. Sopivasti sattuu samalle viikonlopulle kun olemme Helsingissä juhlistamassa mieheni 50-vee syntymäpäivää. Eli hän olisi henkilö, jonka veisin mukanani ja joka taatusti osaisi arvostaa tapahtumaa.

  47. Äitien kanssa voitaisiin lähteä yön yli reissulle Helsinkiin hyvän ruoan parissa ja tietty seuran ;-)

  48. Ottaisin mukaan kulinaristimieheni. En ole aiemmin käynyt tapahtumassa mutta hotsittaisi kovasti!

  49. Menisin piknikille mieheni kanssa. Emme ole koskaan olleet tuossa tapahtumassa ja kiinnostaisi.

  50. Veisin piknikille siskoni. Enme ole kumpikaan käyneet tapahtumassa aiemmin, mutta konsepti kuulostaa mahtavalta!

  51. Veisin piknikille mieheni, jonka kanssa treffi-ilta tulisi tarpeeseen! Nim. Pikkulapsiarjen pyörittäjä :)

  52. Veisin yllätyksenä erään kokin maistelemaan herkulliselta kuulostavia annoksia :)

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.