Vuorossa taas toiveiden toteutusta. Tällä kertaa tartuin jonkun teistä toivomaan aiheeseen nimeltä meikä heti herättyään. En pyydä anteeksi seuraavia ruutuja, itsepähän halusitte! Katselen joskus suu auki Instagramiin ladattuja kuvia naisista, jotka juovat aamukahvinsa täydellisen sileissä lakanoissaan, kiharat moitteettomassa ojennuksessa. Toivottavasti nuo kuvat ovat lavastettuja, sillä jos eivät ole, haluan reklamoida jonnekin. Meillä aamut näyttävät vähän toisenlaiselta.

Ensinnäkään en tajua mitä tukkani tekee öisin. Herään joka suuntaan sojottava leijonanharja päässäni, vaikka olisin mennyt nukkumaan pehmeästi laskeutuvissa surffilaineissa. Takkuharjan taltuttaminen vaatii joko hampaat irveessä harjaamista tai hiusten pesemistä, toisinsanoen aikaa ja kärsivällisyyttä, jota useimpina aamuina ei ole. Niitä varten onkin keksitty hätänuttura. Hätänuttura on ystävä. Vähän liian usein.

Toisekseen tuntuu siltä, että naama menee unesta ruttuun ja oikenee vasta, kun sen pesee kylmällä vedellä. Joskus siihen tarvitaan lisäksi kaksi kuppia kahvia ja mielellään joku Tata Harperin superseerumeista. Ilmiö on sama nukuinpa sitten paljon tai vähän. Olin samanlainen jo lapsena. Onneksi nykyisin on kofeiini suoristamassa sekä ruttuunnukutun naaman että unesta kohmeisen sielun.

Kolmannekseen: miten on mahdollista, että toisten sänky näyttää yön jäljiltä sisustuslehdestä repäistyltä? Meillä on vähintään toinen peitto potkittu lattialle, lakanat mytyssä ja tyynyt kasautuneet epämääräiseksi keoksi sängyn päähän.

Ja niin, yöpöydältä ei löydy tällä hetkellä kauniita käsivoiteita tai tuoreita kukkia, vaan saavinkokoinen vesilasi (koska jatkuva jano), objektiiveja ja linssisuojuksia (koska valokuvaajat), hiuslenkkejä (koska hätänutturat), särkylääkkeitä (koska liikaa töitä ja liian vähän treenaamista), tyhjä tulitikkuaski ja kämppäkaverilta pöllitty kivituikku, jota ei ole käytetty kuukausiin (kts. kohta “tyhjä tulitikkuaski”).

Tykkään näistä kuvista silti, tai juuri siksi. Arjen kauneudesta. Inhimmillisyyttä tai epätäydellisyyttä ei tarvitse minusta siivota kuvista pois. Päinvastoin kiinnostaa koko ajan enemmän kuvata asioita sellaisina kuin ne ovat, keskeneräisinä ja mahdollisimman teeskentelemättöminä. Rehellisyys vaatii rohkeutta, mutta sitähän tässä kerätään. Ihan muina savannieläiminä, harja pystyssä.

Kirjoitus on osa yhteistyössä Nikonin kanssa toteutettua juttusarjaa, jossa katsotaan maailmaa linssin läpi ja otetaan kuvia, joita te haluatte nähdä. Kommenttiloota on teidän!

PHOTOS BY STELLA HARASEK