Viikonloppu on mennyt vähän kaikenlaiseen. Olen vetelehtinyt sängyssä pitkälle päivään, onnellisena siitä ettei ole ollut kiire mihinkään. Kävellyt koirien kanssa rantaan – viikonloppuiset retkeni ovat kummasti suuntautuneet Kompassitorille sen jälkeen kun sinne ilmestyi rekka, jossa paistetaan muurinpohjalettuja. Koirat saivat rapeat reunat, minä pistelin poskeeni loput. Onneksi olen tottunut syömään kahden nälkäisen katseen alla. Jokainen mäyräkoiran omistava tietää, että se vaatii teräksiset hermot.
Sain eteeni niin kauniin aamukahvin, että oli otettava kuva. Maito oli vaahdotettu ja sen päälle raastettu minttusuklaata. Sanomattakin selvää, että minun pitkäjänteisyyteni ei riitä aamuisin mihinkään tälläiseen.
Lauantai-iltana kävin katsomassa uransa alkutaipaleella olevia bändejä. Levy-yhtiöissä vietetyt vuodet ovat jättäneet jälkensä – on vaikea vain kuunnella ja katsoa, analysoimatta ja purkamatta mielipiteitä palasiksi. Oli silti ihana ilta. Join ylihinnoiteltua olutta muovituopista, katselin lavan edessä huojuvia silmänsä mustiksi maalanneita teinityttöjä ja mietin olinko minä joskus samanlainen. Pillifarkut ja pitkä, takkuinen tukka löytyy vieläkin. Kengät ovat kyllä kalliimmat ja silmärajaukset melko lailla maltillisemmat.
Juno on alkanut nukkua pyykkikorissa vaatehuoneen nurkassa. Se loikkaa laidan yli, kuopsuttaa itselleen pesän ja kiertyy rinkeliksi pyyhkeiden ja lakanoiden sekaan. En tiedä onko tämä protesti siitä, että koirien sänkylisenssi on peruttu vai johtuuko se siitä, että pyykkikorissa on yksinkertaisesti pehmeät oltavat. Ensi kerralla nappaan neidistä kuvan, tällä kertaa en tohtinut häiritä torkkuhetkeä.
Löysin kaapista omakuvan, jonka otin 17-vuotiaana. Pää on painettu varjoihin, lapaluut ovat kääntyneet kohti valoa kuin olisin halunnut kieltäytyä siitä. Tein niihin aikoihin (enimmäkseen kaameita) kokeellisia kuvauksia raksavalaisimen kanssa, se loi Satamakadulla sijaitsevan yksiön seiniin mahtipontisia valokiiloja. Mikä onni, että näitä kuolemattomia taideteoksia on säilynyt näihin päiviin asti! Tuosta omakuvasta tosin tykkään yhä.
Näitä päiviä, kun mitään erityisen tärkeää ei tapahdu, mutta pinnan alla kytee. Päässä pyörii seitsemäntoista ajatusta yhtäaikaa, siellä törmäilevät toisiinsa ja ajautuvat erimielisyyksiin. Tekee mieli huutaa OTTAKAA VUORONUMEROT SAATANA! Koitin kyllä eilen kaljan voimalla ravistella ne päästä, mutta eihän siitä mitään ikinä tule, takertuvat kiinni entistä tiukemmin. Niinsanottu nollaaminen ei toimi ihmisiin, jotka ajattelevat kroonisesti liikaa. Koko ajan. Kaikkea.
Nyt on: kahden kilon pussi puikulaperunoita jotka pistetään ihan kohta viipaleiksi ja uuniin, huoneiden nurkissa hämärä joka laajenee, Led Zeppelinin koko illan soinut Physical Graffiti ja sunnuntain irrallisuus. Seuraavaksi upotan sormeni oliiviöljyyn: jostain sieltä valkosipulin ja rosmariinin keskeltä se mielenrauha on ennenkin – ainakin yhden sunnuntai-illan ajaksi – löytynyt.
☊ LED ZEPPELIN – KASHMIR
Kuten muutkin on kommentoineet jo aiemmin, niin toi ajatusten vuoronumerohommeli oli ihan mahtava:-)) todella samaistun siihen että aina on sata asiaa päässä yhtä aikaa…
Huojentavaa, että minä en ole ainoa! x
Et todellakaan ole ainoa, täällä myös eräs jonka päässä ajatukset ja ideat ryntäilevät ees taas kyynerpäätaktiikalla. Välillä tuntuu että meikällä on omat päänsisäiset Hullut Päivät! :•D
HAHAHAHA! Tää oli viikon paras kommentti.
Voi pieniä mäykkyparkoja, miten ovat ottaneet vastaan sänkylisenssin lopettamisen? (mikäli yhtään mäykkyjä tunnen, aavistelen tietäväni vastauksen jo etukäteen.. :D)
Sanotaanko, että tämä on ollut koko taloudelle pieni takaisku, ja toisille vielä vähän vaikeampaa kuin toisille.
Repesin noille ajatusten vuoronumeroille täysin :D Ja ymmärrän tunteen, lopetin juuri ihan mielettömän kirjan lukemisen, ja nyt tuntuu, että miljoona ajatusta pyörii päässä. Tosin lisäksi myös sellainen ajatus, että miten ihmeessä oot voinut luopua letun reunoista!? Nehän on just se paras osa :D
Sun blogi on yksi parhaista, respect.
Hahaha! Mää en niistä rapeista reunoista niin välitä, lahjoitan ne mielelläni koirille. Ja kiitos kaunis – ihana kuulla, että tykkäät.
Makuuhuoneesi lattialla näkyvä musta kassi vaikuttaa ihanalta :) Mistäköhän löytäisin samanlaisen?
Moikka Sini, tuo ihana kassi on Dotsista, sieltä sitä löytyy useammassa koossa ja mustan lisäksi oljenvärisenä. Kauniita tosiaan kaikki.
Kiitos hienosta tekstistä. Puit hienosti sanoiksi sen, että ihmisen elämä on miksaus ilahduttavia, pakahduttavia ja levottomia hetkiä. Pidän blogissasi siitä, että uskallat myöntää tämän tosiasian vellomatta silti missään angstissakaan masentavan pitkään.
Musiikki-ihmisenä pakko kysyä, että soitatko/laulatko itse?
Kiitos Sanni kun luet! Ja niinhän se on – hetket ja fiilikset sekoittuvat, harvoin on hyvää ilman huonoa tai toisinpäin.
Soittelin teininä kaikenlaista – enimmäkseen rumpuja ja vähän kitaraa – ja lauloin kuorossa. Sittemmin visuaaliset ja verbaaliset lajit veivät mukanaan. Veljeni on minua paljon musiikillisempi, luulen että hänet tarkoitettiin tuottamaan ääntä ja minut kuuntelemaan sitä.
“Ottakaa vuoronumerot saatana!” :D Pystyn niin samaistumaan vaikka aavistuksenomaisessa maniassakin on puolensa <3
Aavistuksenomaisessa maniassa on todellakin puolensa! Kunhan se pysyy aavistuksenomaisena.
Voi ei, eikö koirat pääse enää petiin? :D
Ei! Koirankouluttaja kielsi. Tähän on tultu.
Mukavan soljuva teksti. Ja herkullisen näköinen aamukahvi.
Kiitos! Ja kahvi oli kyllä herkullinen. Lisää tätä.
siellä se Rakkauden historia taas :)
Ei se ikinä kaukana ole!
Tämä on ihan lemppariblogi, kirjoitat tosi kauniisti ja jotenkin musiikillisesti. Oletko miettinyt kirjan kirjoittamista? Kirjoitatko laulun sanoja tai runoja?
Tunnistan hyvin myös epämääräisen kaipauksen, levottomuuden, joka huokuu ajoittain rivien välistä. Sielun, joka ei rauhoitu koskaan, eikä pidäkään. Toiset sielut ovat luotuja liikkumaan, vapaana ajassa ja vailla paikkarajoituksia.
Kiitos kaunis, ihana kuulla että tykkäät! Kirjoitan paraikaa kirjaa. Runoja olen kirjoittanut joskus, mutta en enää ihan viime vuosina.
Olet oikeassa, toiset meistä ovat jatkuvassa liikkeessä eikä siinä ole mitään vikaa.
Anteeksi, mutta missä olikaan Kompassitori? Letut alkoi kiinnostaa :O
Kompassitori löytyy Merisatamanrannan päästä, Kaivopuiston kainalosta! Neitsytpolkua alas kohti merenrantaa, niin et voi missata.
Ihanat rennot kuvat! Olis kiva kuulla enemmän siitä prosessista joka kuvien ottamiseesi liittyy?
Moro Julia, kiitos, kiva kuulla että tykkäät! Aihetta ovat monet muutkin toivoneet, olen ottanut sen korvan taakse kypsyttelemään xx
Mä en tiedä miten esittäisin asiani, kuulostamatta jotenkin oudolta, mutta siis ostin sulta vaatteen ja hakiessani sitä tuoksuit hyvältä. Siis en tiedä miten tän sanoisi fiksusti :D mutta siis mitähän hajuvettä käytät? Oli meinaa tosi ihana tuoksu!!
HAHA! Ihanaa, en kestä. Käytän useimmiten Guccin tuoksua nimeltä Rush2, se on ollut mun vakituoksu melkein 15 vuotta. Silloin tällöin käytän sen sijaan tätä Korresin tuoksua: http://www.stellaharasek.com/2015/08/matkatuliainen/
Tuota saa nykyisin Dotsista, ei tarvi Kreikasta asti hakea. Ja toki Korresia myydään Suomessa muuallakin.
hei kiitos<3!! ihanaa kesää sulle:)
xxx
Oih! Puhuttiinko täällä muurinpohjaletuista? Mulle kans! Ihanat kuvat tässä postauksessa, jotenkin vaivattomat.
Kompassitorille mars, sieltä niitä saa hillolla ja kermavaahdolla!
Voisin lukea ajatuksen virtaasi loputtomiin. Onneksi voin liukua Jose Saramagon virtaan.
Hei ihanasti sanottu. Kiitos Anna.
Olen huomannut, että minä saan pääni tyhjennettyä edes hetkeksi vierailemalla täällä <3
Hei kiitos, ihana kuulla xxx