✖ Toukokuun kootut

Seuraavaksi luvassa katsaus kuluneen kuukauden kuumiin, kiinnostaviin ja ajankohtaisiin asioihin!

✖ Kodin mylläyspäivät. No tämä ei varmaan kuulosta kovin isolta uutiselta, ainahan meillä on käynnissä joku mylläys (kuten pieni keittiöremontti tai joku kasuaali seinänkaato). Instagramin story-videoitamme seuraavat jo tietävät, että meillä on ollut viime viikkoina vähän tavallista enemmän hässäkkää, kun päällä on ollut niin omia kuin muiden kuvaustuotantoja, joiden takia on maalattu seiniä, kannettu kalusteita, lavastettu, valaistu ja vietetty öitä hotellissa. Ensi syksynä saatatte bongata tutun asunnon ainakin yhdessä tv-sarjassa ja parissa mainoskampanjassa. Omat kuvauksemme ovat sentään olleet pienempiä tuotantoja, niitä varten ei ole tarvittu tuotantoyhtiöiden rekkoja tai valotiimiä. Vilautan ehkä joitakin niistä vielä täällä bloginkin puolella.

✖ Kesän festarikausi alkaa. Kreisiä, että ensi viikolla on jo Sideways! Näillä näkymin suuntaamme paikalle ainakin perjantaina kun lauteille nousee yksi teinivuosieni suosikeista, Suede. Ostin viime syksynä kirjamessuilta solisti Brett Andersonin elämänkerran, jota en ole vielä ehtinyt lukea, ehkä ahmaisen sen vielä ennen keikkaa. Listasin tovi sitten muita Sideways -tärppejä, kannattaa kurkata jos harkitsette vielä tulemista. Kesäkuuhun mahtuu toisetkin festarit, tie vie nimittäin Pohjanmaalle Provinssiin kuun lopussa.

✖ Mäykkysiskosten synttärit. Voitteko kuvitella, että kolmikko täytti toissapäivänä kahdeksan vuotta?! Minä en. He saivat viettää merkkipäivän koiranhoitoteknisistä syistä yhdessä, mutta varsinaiset juhlat pidämme vasta ensi viikolla, kun on paremmin aikaa. Nakkikakku on kuitenkin jokavuotinen perinne, jota ei sovi skipata. Jos ihmettelet nyt mikä kolmikko, meillä on tosiaan ystäväpiirissä kolme tyttöstä samasta pentueesta: kurkkaa vaikka tämä vanha kuva heistä. Lisää aiheesta viimesyksyisessä Juno-koiralle omistetussa kirjoituksessa.

✖ Koti täyttyy taiteella. Olemme tehneet viime vuosina useamman taidehankinnan, ja saimme nyt jo aikaiseksi viedä teokset kehystämöön. Mikä siinä onkin, että kehystykseen ryhtymisessä kestää keskimäärin kolme vuotta!? Käyn hammaslääkärilläkin useammin ja kehysten kanssa värkkääminen on sentään kivaa ja luovaa puuhaa (varsinkin kun osallistuu itse lähinnä ideointiprosessiin ja luottaa varsinaisen kehystystyön ammattilaisen käsiin eikä hanki itselleen hermoromahdusta yrittämällä tehdä sitä itse).

Kuvassa oleva taulu ei valitettavasti liity asiaan – tuokin juliste kaipaisi kunnollisia kehyksiä noiden muovisten tilalle, mutta kattellaan sitä sitten kun tämä ensimmäinen satsi on saatu valmiiksi ja ripustettua vihdoin seinille pitkän odotuksen jälkeen.

✖ Uusia tuulia työrintamalla. Uudet ideat ovat poltelleet jo tovin taskunpohjalla ja nyt ne nytkähtelevät eteenpäin! Joka askeleella tulee selvemmäksi ja selvemmäksi miten pitkä matka on vielä edessä, mutta kutina on hyvä enkä malta odottaa, että pääsen kertomaan lisää. JEP, nyt olen just se raivostuttava tyyppi joka vihjailee eikä kerro, mutta asiat ovat sen verran kesken etten vielä voi. Haluan kuitenkin teidän tietävän, että taustalla muhii kaikenlaista silloinkin kun olen täällä hetken hiljaa.

Mitäs teidän toukokuuhun on kuulunut? 

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

12 thoughts on “✖ Toukokuun kootut

  1. Mulla on kauhea kriisi, oon katsonut Aikuiset sarjaa, mikä on ollut viihdyttävä ja tietty Kokkola ja puna-fucking-vuori! :D Oon kuunnellut vanhoja suomalaisia siinä sivussa tanssinut mieheni kanssa keittiössä, kriiseillyt siitä mihin kouluun, mihin koulutukseen, missä pitäis asua (jääkö Helsinki veden alle vai ei) ja pitäiskö lapsia kokeilla hankkia vai ei. Sitä perussettiä siis. :D

    • Hahaha tämä oli ihana, kiitos kun jaoit! Raivoisasti elossa, arvostan ja tunnistan ♥

  2. Onpas kiva, että jotain uutta ja kutkuttavaa on tuloillaan (tai jo meneillään :))! Yksi asia on mietittänyt, se konjakin värinen nahkasohva!!?? Missä luuraa?

  3. Aika kiitää, ensin ajattelin että puhut jostain yksittäisestä mäykystä, mutta että just nämä ovat jo 8 vee!! Sitten älysin että olen lukenut blogiasi jo noin 12 vuotta. Siihen on mahtunut paljon, meidän kummankin elämässä. Kiitos kun olen saanut seurata kulkuasi. Tyylisi kirjoittaa on kaunis, jopa runollinen. Välillä on fiilis että lukee hyviä novelleja, eikä katkelmia elämästä.

    • Hei kiitos, ihana kuulla että olet ollut mukana alusta asti! Hurjaa miten aika onkin kulunut.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.