Resepti rentoihin juhliin

Yhteistyössä Baileys

Juhlat ovat todellakin olleet tämän syksyn teema. Juhlaviikkoja on vietetty ja ne senkun jatkuvat, sillä ensi viikolla on luvassa ainakin kolmet kekkerit – onneksi tuli tämä tropiikin matka tähän väliin, niin jaksaa taas. Ennätimme ennen reissua Eevan ja Vivianin kanssa pitää omat pikkujoulut, joihin Baileys toi juhlajuomat. Ilta oli ihana ja osui täydelliseen hetkeen keskelle mustinta marraskuuta: ulkona vihmoi vettä, mutta sisällä säihkyi. Oli keijuvalot, kaverit ja kerrankin aikaa ihan vaan olla. Kokosin asioita, joista olen huomannut juhlakauden kivoimpien kemujen omalla kohdallani syntyvän.

2015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-12015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-22015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-3

Panosta hyvään fiilikseen ja unohda loput.

Olen todennut, että sillä ei ole minulle mitään merkitystä ehdinkö tai osasinko taikoa täydellisen kampauksen, onko silmissä kimallusta tai kynnet lakattu. Onnistuneisiin juhliin ei tarvita kuin hyvä fiilis. Se voi syntyä kovin monenlaisesta asiasta – joskus se löytyy itsestään, silloin tällöin se vaatii oikeanlaisen musiikin (oma suosikkini yhä ja aina vaan The Doors) tai kiireettömän kymmenminuuttisen jonkun ihanan koltun kaivamiseen kaapista. Oikeanlaiset vaatteet auttavat kyllä virittämään juhlataajuudelle – säihkemekko on ollut syksyn vaivattomin suosikki, josta tulee hyvälle tuulelle aina kun sen kiskoo ylle. Tällä kertaa puin päälle Minimumin syysmallistosta saamani olkaimettoman mekon, sen vartalonmyötäisyys oli uutuustuote tavallisesti vähän väljempiä linjoja suosivassa stailissani eikä kukaan ehtinyt tajuta, että silmänrajaukset olivat sinnepäin ja tukka samannäköinen kuin aina. Multitalentti Vivian Valpuri tosin auttoi punomalla hiuksiini pari pientä palmikkoa ja sitomalla ne takaa solmuksi. Niin helppo hippikampaus, että jopa minä saattaisin osata! Ensi kerralla kokeilen. Tai sitten soitan hätäpuhelin Vivianille.

2015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-182015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-42015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-6

Kutsu kaikki kivat ja ihanat.

Mietin joskus tarkoin keitä kutsuin mihinkin illanviettoihin ja juhliin: saatoin pohtia päiväkausia ketkä tunsivat toisensa entuudestaan tai millaiset tyypit tulisivat toimeen keskenään. Juhlissa säntäilin seurueesta toiseen ja stressasin salaa onko kaikilla nyt varmasti kivaa. Sittemmin viisastuin: en jaksa enää miettiä kuka on tavannut kenet ja kuka nauraa kenen vitseille, vaan kutsun sen kummemmin kelaamatta kaikki kivat tyypit ja luotan siihen, että illasta tulee ihana. Kuten siitä aina tulee – nykyisin myös minulle, kun en enää kuvittele olevani vastuussa kaikkien muiden viihtymisestä. Miksi hukata energiaa turhaan stressaamiseen ja kelaamiseen, kun voi myös tanssia?

2015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-72015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-102015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-19

Valitse vain yksi juhlajuoma.

Tarjolla ei tarvitse olla kaikkea! Juhlien järjestäminen muuttui kymmenen kertaa kätevämmäksi, kun vihdoin oivalsin tämän. Valitsen nykyisin kemuihin yhden juoman, huolehdin että se tarjoillaan hyvin ja varmistan, että se ei lopu. Toimii joka kerta. Pikkujoulujemme juhlajuoma oli jäillä jäähdytetty Baileys, joka oli ihana ja freesi valinta kuplivan voimalla vedetyn juhlakauden keskellä.

2015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-112015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-122015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-13

Oli meillä safkaakin, rennosti sormin syötävää meksikolaista, jonka Chalupa meille tarjosi. Nälkäisten juhlijoiden ruokinnassakin luotan helppouteen – mitä vähemmän tarvitaan välineitä, sen parempi. Iman, kokkinero ympäri kaupunkia levittäytyneen Chalupan takana, kehitteli kemujamme varten oman tacokastikkeen, jossa maistui Baileys. Eevan tekemä Baileys-juustokakku tosin uhkasi varastaa illan.

2015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-142015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-15

Pue kengät, joilla jaksaa tanssia (kotiin asti).

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon sen taas: elämä on liian lyhyt epämukaviin kenkiin! Liian monta kertaa on käynyt niin, että joku lähtee kesken illan kotiin, koska ei kestä enää tuskallisissa koroissaan. Ymmärrän hyvin, mikäpä pilaisi juhlafiiliksen sukkelammin kuin särkevät kintut? Siksi teenkin ystävilleni ja ennen muuta ITSELLENI palveluksen pukemalla juhliin niiden kaikkein korkeimpien sijaan ne asteen matalammat ja mukavammat kengät. Ei niitä jalkoja kukaan katso – sitäpaitsi sen minkä korkojen korkeudessa häviää, voittaa satakertaisena siinä, että jaksaa hymyillä, heilua ja sädehtiä koko kiireettömän illan.

2015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-162015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-17

Keijuvalot tuovat taikaa.

Oikeasti olin sanomassa, että oikea soundtrack, mutta senhän te kaikki jo tiesitte. Jos ei jaksa laatia iltaan sopivaa soittolistaa, voi aina avata Spotify-diskon, jossa kukin voi vuorollaan käydä lisäämässä omia suosikkikappaleitaan soittojonoon. Demokraattinen linja, joka tekee kaikki onnellisiksi! Mutta niihin keijuvaloihin: olen nyt valaissut tänä syksynä kolmet eri kemut samoilla valosarjoilla, ja sanonpa vaan, että ne taikovat tunnelman mihin tahansa tilaan. Keijuvalot voi toki korvata millä tahansa omaan makuun sopivalla valaistuksella, vaikka lyhdyillä tai kynttilöillä. Olennaista on, että valo riittää tekemään tunnelman eikä muita somisteita sitten tarvitakaan.

Valviran ohjeistuksen mukaan kaupallista alkoholisisältöä ei valitettavasti voi kommentoida, joten kommentointi on tämän kirjoituksen osalta suljettu.

Kuvat Jarno Jussila