Astetta parempaa lohturuokaa

Kaupallisessa yhteistyössä Go Green ja Asennemedia

Kotona hengaaminen ja ruoanlaitto alkaa kummasti kiinnostaa, kun syksy pimenee ja sade piiskaa iltaisin ikkunoita. Eniten tällä hetkellä tekee mieli helppoa ja täyttävää lohturuokaa, joka olisi mielellään myös terveellistä, koska kesällä ei jaksanut niin ajatella sen sorttisia asioita. Toki me Lapissa kokkailimme kaikenlaista, mutta hyvinvointikulma ei ollut kesäkeittiössämme aina kovin vahvasti läsnä. Välillä oli niin kuumia päiviä, ettemme jaksaneet syödä muuta kuin vesimelonia ja sipsejä. Hyvää tietysti sekin, mutta ei ehkä pidemmän päälle kovin kestävää.

Olemme testailleet viime aikoina Go Greenin uusia jyvä- ja palkokasvisekoituksia, jotka ovat kuitu- ja proteiinipitoisempia vaihtoehtoja pastalle ja riisille. Kymmenessä minuutissa kypsyvistä luomusekoituksista syntyy nopeasti hyviä ja helppoja aterioita, mikä passaa meille paremmin kuin hyvin, sillä nälkäisenä ei huvita ryhtyä kovin monimutkaisiin kokkisotiin. Suosikiksi on noussut bulgur-linssisekoitus ja villiriisi- ja hernesekoitus, josta tekemämme fried ricen ohjeen jaoin pari päivää sitten Instagramissa. Niiden lisäksi uutukaisten lisäksi löytyy kvinoa-kikhernesekoitus, hyvä sekin. Go Greenin valikoimista löytyvät kuskus, bulgur ja kvinoa ovat meidän keittiössä vakiokamaa, uutuudet tuovat niihin vaihtelua.

Teimme viimeksi superherkullisen setin, johon kuului lämmin bulgur-linssisalaatti, uunissa paahdettuja kirsikkatomaatteja ja seesamiporkkanoita. Toki kaikki nämä ainekset voisi pilkkoa samaan kulhoon, mutta Välimeren maat ovat opettaneet minutkin rakastamaan yksinkertaisista aineksista koottuja runsaita kattauksia: paljon pieniä vateja, joita voi yhdessä tyhjentää. Niistä syntyy sekä näyttävä päätös viikonlopulle että helppo fiesta arki-illan iloksi. Ohjeet ovat vegaanisia lukuunottamatta fetaa, jonka voi halutessaan jättää pois.

Tykkään ruoista, joita on helppo varioida sen mukaan mitä löytyy kaapista. Yksi syksyn tavoitteistamme on nimittäin minimoida keittiömme hävikkiruoka. Käytimme tähän settiin pinaattia, paprikaa, kurkkua ja kikherneitä, mutta yhtä hyvin niiden tilalla olisi voinut olla munakoisoa, kevätsipulia ja papuja.

BULGUR-LINSSISALAATTI

Go Green luomu bulgur-linssisekoitus
Kasvisliemikuutio tai fondi
Tuoretta pinaattia
Punasipuli
Valkosipuli
Paprika
Kikherneitä tai papuja
Kurkkua
Granaattiomenan siemeniä
Fetaa (jos käytät)

Tarjoiluun tuoreita yrttejä oman maun mukaan

1 ~ Keitä bulgur-linssisekoitus. En ole tarkkojen raaka-ainemäärien ystävä enkä ole lisännyt niitä näihinkään ohjeisiin, vaan mittailen yleensä summittaisesti, mutta noin parin desin annoksella saa aikaan tarpeeksi safkaa kahdelle nälkäiselle – tai neljälle kevyeksi lounaaksi, riippuen siitä paljonko muita raaka-aineita on. Lisää halutessasi keitinveteen kasvisliemikuutio tai fondia antamaan lisämakua.

2 ~ Kattilan poristessa voit silputa valkosipulin ja nakata ne pannulle oliiviöljyn ja valutettujen kikherneiden tai papujen kanssa. Kun sipulit alkavat kuullottua, voit viipaloida paprikan ja sujauttaa senkin keskilämpöiselle pannulle paahtumaan. Tykkään itse isoista viipaleista, koska niihin tulee kaunis paistopinta.

3 ~ Silppua pannulla paahtuvia kasviksia odotellessasi kurkku ja punasipuli. Ne lisätään salaattiin sellaisenaan tuomaan raikkautta kokonaisuuteen. Tuoreet pinaatinlehvät kannattaa huuhdella kuumalla vedellä ja kuivatella.

4 ~ Sekoita lopulta kaikki yhteen. Ladoin paprikat tällä kertaa omalle lautaselleen, mutta toki ne voi sekoittaa joukkoon.

5 ~ Jos käytät maitotuotteita, feta toimii tosi hyvin tässä salaatissa: sen voi murustella lopuksi annoksen päälle. Granaattiomenan siemeniä rakastan laittaa kaikkiin mahdollisiin ruokiin, koska niiden pirskahteleva makeus viimeistelee annoksen kuin annoksen – ja lisäksi ne näyttävät ihanilta. Viimeistele kourallisella tuoreita yrttejä, itse laitoin ruohosipulia.

Voisin syödä uunitomaatteja vaikka joka päivä. Niin hyviä! Sopivat lisukkeeksi lähes safkaan kuin safkaan. Matalassa lämmössä paahtaminen houkuttelee jopa talvisten jääkaapinmakuisten tomaattien parhaat maut esiin. Tämä on muuten oiva tapa pelastaa nahistuvat tomaatit. 

UUNISSA PAAHDETUT TOMAATIT

Kirsikkatomaatteja
Valkosipulia
Rosmariinia
Oliiviöljyä
Pippuria
Suolaa
Ripaus sokeria

1 ~ Lado kirsikkatomaatit vuokaan. Toiset tykkäävät halkaista ne ja kauhoa siemenet ulos, joskus teen niin itsekin jos aion kypsytellä niitä uunissa ihan hissuksiin. Silloin kun on nälkä tai laiskottaa muuten vaan, nakkaan tomaatit uuniin kokonaisina. 

2 ~ Valele oliiviöljyä päälle, mausta tuoreella rosmariinilla, pippurilla ja suolalla. Lisää valkosipulia maun mukaan. Itse nakkaan joskus kokonaisia kynsiä vuokaan, joskus taas murskaan valkosipulin tomaattien päälle. Jos olen jaksanut halkaista tomaatit, sujautan valkosipuliviipaleita tomaatinpuolikkaiden sisään. 

3 ~ Viimeistele halutessasi ripauksella sokeria. Se antaa tomaateille ihanaa makeutta. Itse koitan vältellä turhaa sokeria, joten laitoin vaan tuplamäärän rosmariinia.

4 ~ Paahda uunin keskitasolla, kunnes tomaattien pinta alkaa kupruilla. Vartissakin saa valmista, mutta jos on aikaa, laita uuniin matala lämpö ja anna tomaattien muhia siellä vaikka tunnin kaksi. Maut senkun syvenevät.

SEESAMIPORKKANAT

Porkkanoita
Seesaminsiemeniä
Oliiviöljyä
Sitruuna
Korianteri
Sormisuola

1 ~ Kuori porkkanat, jos haluat. Itse yleensä rapsutan vain kuorista mullat, koska kuorissa on makua ja ravintoaineita. Leikkaa sopviksi tikuiksi kulhoon.

2 ~ Kaada kulhoon oliiviöljyä, purista joukkoon sitruunamehu. Lisää korianterisilppu. Voit lisätä tietysti muitakin mausteita oman maun mukaan: rosmariinia, basilikaa… Kääntele porkkanatikkuja marinadissa, kunnes kaikki peittyvät. 

3 ~ Anna porkkanoiden marinoitua hetken liemessään. Paras lopputulos syntyy, jos maltat valmistella porkkanat etukäteen ja antaa niiden marinoitua viileässä useampi tunti, vaikka yön yli. Itse en yleensä jaksa, puoli tuntia saa piisata.

4 ~ Pyyhi porkkanat öljystä ja kierittele tikut seesaminsiemenissä – helpointa on, kun kaadat siemenet lautaselle ja pyörittelet porkkanat siinä. Lado porkkanat uunivuokaan tai pellille ja paista 5-15 minuuttia kunnes ne saavat pintaansa hieman väriä ja pehmenevät sopivaksi (paistoaika riippuu hiukan siitä kauanko porkkanat saivat marinoitua). Ripottele sormisuolaa päälle ja tarjoile kuumana.

Ah! Niin hyvää. Meillä on aina sama optimistinen suunnitelma: tehdään iso setti, jotta siitä riittää seuraavallekin päivälle. Mutta koskaan se ei onnistu. Kipot ja vadit nuollaan puhtaaksi illallisen päätteeksi.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

16 thoughts on “Astetta parempaa lohturuokaa

  1. Kiitokset vegevinkeistä Kemistäkin, aluilla ollaan, mutta resepti kertaansa vähennetään punaisen lihan syöntiä..

  2. Kiitos! Testasin nuo porkkanat ja tomaatit, sovelsin oman maustevarastoni mukaan. Hyvää tuli : ) Teen toistekin. Itsekin olen hieman suurpiirteinen kokkaaja, luotan sihen että mutulla tulee hyvää : )

  3. Hei, ovatko nuo hauskat metallivuoat kirpparilöytöjä vai saako niitä jostain kaupasta? Reseptit kuulostaa herkullisilta!

  4. Suurkiitos reseptistä. Koska lihan vähennys on agendalla, kaipaan monipuolisia reseptejä vaihtoehdoista. Tätä kokeillaan heti huomenna. Kiitti <3

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.