Pulloon pakattu kesä

Huumaava huonetuoksu ei ole ainoa asia, jolla italialainen tuoksutalo Laboratorio Olfattivo on viime kuukausina sekoittanut pääni. Uudenmaankadulla sijaitsevasta Sofinahista löytyy merkiltä muutakin, nimittäin tuoksuja, joita voi sirotella tilojen sijaan ihan itseensä. Sain valita Sofinahin hyllystä suosikkini eikä tehtävä ollutkaan ihan helppo, sillä valikoima on pieneksi merkiksi laaja ja siitä löytyy pökerryttävän monta vaihtoehtoa, joita voisin käyttää. On kukkaisella tavalla sitruksinen Noblige, puhdas ja puuterinen Nirmal, ruusutarha nimeltä Rosamunda joka tuoksuu tummalta ja vähän vaaralliselta.

2015-11-23-stellaharasek-laboratorioolfattivo-salina-12015-11-23-stellaharasek-laboratorioolfattivo-salina-2

Italialaisen merkin niche-tuoksut ovat jollain tavalla intuitiivisia ja vaikeasti kuvailtavia – luulen että jokainen kokee ne omalla tavallaan. Jokaisella niistä on vahva oma identiteetti, niitä on mahdoton sekoittaa mihinkään tavaratalon hajuvesihyllyssä. Taitavat olla enemmän tunnetiloja kuin varsinaisia hajuvesiä.

2015-11-23-stellaharasek-laboratorioolfattivo-salina-32015-11-23-stellaharasek-laboratorioolfattivo-salina-4

Valitsin lopulta tuoksun nimeltä Salina. Valinta oli tehty sillä sekunnilla kun nuuhkaisin sitä ranteestani. Tuoksussa on meren suola, kuumia rantakallioita ja aavistus auringon paahtamaa ihoa. Voin vaan kuvitella kuinka kova ikävä kesää ehtii vielä tulla alkavan talven aikana. Meren tuoksu saa tuoda sen kaiken hetkeksi takaisin, vaikka kesken hyisimmän tammikuun.

2015-11-23-stellaharasek-laboratorioolfattivo-salina-5

Olen alkanut salaa suihkia Salinaa lakanoihini. Ei mahda mitään, olen auringon lapsi. Tulkoon pieni pala kesää kaikkiin uniini.

2015-11-23-stellaharasek-laboratorioolfattivo-salina-6

Kiinnostuneille kuuma vinkki: Laboratorio Olfattivon tuoksut ovat loppuvuoden Sofinahissa -20% alennuksessa sekä kivijalkamyymälässä että verkkokaupassa, kun käytät koodia STELLA. Kannattaa olla nopea, sillä puteleita on rajallisesti. On muuten takuutoimiva lahjavinkki eikä tarvitse edes paketoida itse – en ole meinaan hetkeen nähnyt nätimpää pakkausta.

Khao Lak ~ Maailman reunalla

✖ KHAO LAK, THAILAND

Palaan toviksi ajassa taaksepäin, viime kuuhun kun sain maan turismiviranomaisilta kutsun Thaimaahan. Hyödynsin tarjotun mahdollisuuden vaikuttaa omiin lentopäiviin ja läksin matkaan muutaman päivän etuajassa, haaveissa miniloma ennen tiukan matkaohjelman alkua.

Toistakymmentä tuntia kestäneen reittilentohelvetin jälkeen olo oli sanalla sanoen ryytynyt. Ei enää ikinä muita kuin suoria lentoja, päätin kun astuin koneesta Bangkokissa ja yritin pää umpijumissa ynnätä kellonaikaa, aikaeroa ja sitä, koska jatkolentoni – kolmas sarjassaan – Phuketiin lähtisi. Bangkokissa oli pilkkopimeää, kuumaa ja satoi kaatamalla: sadekauden viimeiset päivät. Ärtymys alkoi sulaa. Suuret lämpimät pisarat vierivät pitkin kasvoja, kaiken lentämisen kuivattamalla iholla se tuntui tervehdykseltä.

2015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-12015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-32015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-2

Lopetin matkantekoon tärvääntyneiden tuntien laskemisen Bangkokissa ja keskityin haaveilemaan hetkestä kun olisin perillä Khao Lakissa. Olin kuvista vakoillut, että Sensimar Beach Front Resort* sijaitsi suoraan rannalla. Ainoa suunnitelmani ensimmäiselle päivälle oli pudottaa vaatteet hiekkarannalle ja painella aaltoihin.

2015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-62015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-72015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-11

Automatkalla Phuketin lentokentältä Khao Lakiin näin sumun: se tulvi mereltä ja kietoi viidakkoiset vuorenhuiput hentoon harsoon. Luulin sitä merisumuksi, kunnes muistin uutiset ja Indonesian sademetsäpalot. Haze, haze, toisteli kuski ja viittasi kohti tietä, jonka näkyvyys heikkeni hetki hetkeltä. Haze. Niin ihana sana vaaralliselle ilmiölle.

Hotelli oli piiloutunut rannalle palmujen ja unenomaisen rauhan keskelle. Korkeat havut ja viidakkoiset rinteet kohosivat sen ympärillä kuin olisivat halunneet suojella sitä. Hiljaisuuden rikkoi vain sirkkojen siritys, se saa joka kerta sykkeen hidastumaan.

2015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-42015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-5

Sain huoneeni heti, vaikka oli vasta aamu. Oma terassi, suora yhteys uima-altaaseen! Mikään maailmassa ei silti voita merta. Potkin tennarit turvonneista jaloistani ja painelin aaltoihin. Ei ole sanoja kuvaamaan hetkeä, kun ensimmäinen aalto huuhtoo kilometrien pölyn päästä ja kehosta. Uinnin jälkeen ajattelin mennä lounaalle ja sen jälkeen oluelle, mutta jalat kuljettivatkin minut suoraan sänkyyn.

2015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-102015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-9

Sumu oli yhä läsnä seuraavana aamuna. Haahuilin hiekkarannalla ja yritin tavoittaa horisontin. Hetkittäin olin varma, että seisoin maailman reunalla eikä usvan takana ollut muuta kuin äärettömyys. Rannalla kuljeskeli koiria, yksi jahtasi aaltoja, toinen kellahti kyljelleen ja nukahti hiekkaan. Koirista suurin käveli luokseni ja käpertyi muitta mutkitta jalkojeni juureen. Ehkä se aavisti, että tässä se saa olla. Ihmisiä oli vain vähän, hekin enimmäkseen lukivat ja torkkuivat. Vasta toisena päivänä muistin mistä rikkumaton rauha johtui: hotelli on K-18. Täydellisyys huipentui rannalla sijoitettuihin hierontakatoksiin. Jos on olemassa jotain parempaa kuin tunnin jalkahieronta aaltojen äärellä, vaadin että kerrotte heti mikä se on. (Joo, ehkä se, että Indonesiassa ei poltettaisi sademetsiä.)

2015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-232015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-19

En muistanut milloin olin viimeksi matkustanut yksin. Kenties kaksikymppisenä, tai vielä aiemmin. Kuljin junilla paikkoihin, joista en tiennyt etukäteen muuta kuin nimen ja täytin päiväkirjojeni sivuja ihan eksistentialistina. Oli suunta mikä vaan, äidin poronnahkareppu roikkui olalla. Vieläkin naurattaa kun muistan baskerin, jonka huoleton vinous vaati huolellista asettelua. Sen jälkeen on tullut poikaystävien, kavereiden ja työtovereiden kanssa tehtyjä reissuja ja retkiä, eikä niissä ole ollut mitään vikaa. Silti tai juuri siksi, oli yhtäkkiä ihanaa olla yksin. Olin haljeta kaiken helppouteen. Tein mitä halusin, ei tarvinnut kysyä keneltäkään. En puhunut tai muodostanut mielipiteitä. Olin vaan ja kaivelin hiekkaan koloja, täysin tyytyväisenä, pienenä erakkorapuna. Välillä kahlasin veteen olemaan hiljaa ja onnellinen. Meri teki olosta kevyen.

2015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-122015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-132015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-8

Päivistä tulee yksinkertaisia kun niitä elelee yksin. Kävelin aaltoihin heti kun heräsin. Otin aamupalaksi pelkän kahvin ja tuoreita hedelmiä, jonakin aamuna vastapaistettuja pannukakkuja. Lounaan jätin väliin, kuumassa ei tullut nälkä. Illalliseksi tilasin vihreän curryn ja oluen. Kävin kävelyillä, rantaa jatkui molempiin suuntiin. Luin. Kävin kahdessa päivässä läpi neljä kirjaa. Kaksi niistä olivat hyviä, yksi keskinkertainen, neljäs sortui halpamaiseen “kaikki olikin unta” -temppuun ja oli muutenkin enemmän keskiaikainen moraliteetti kuin moderni romaani. Ei haitannut. Oli aikaa tuhlattavaksi, se on rikkautta se.

2015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-152015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-162015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-17

Pidin eniten illoista, kun aurinko oli laskenut ja lyhdyt syttyneet rannalle. Siritys yltyi huumaavaksi, istuin lumoutuneena ja kuuntelin. Kaiken outous ja kauneus ja äänet. Tarjoilija kysyi eikö minulla ollut tylsää yksin. Häkellyin. Minulla ei ole ikinä elämässäni ollut tylsää. Kirjoitan koko ajan pääni sisällä. Joskus kuuntelen musiikkia: valitsen kappaleen kaikista niistä, jotka muistan, ja painan play. Aina en saa päättää mikä soi. Silloin ajaudun itseni kanssa riitaan ja yleensä häviän.

2015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-18

Kuuntelen ja katselen, on koko maailma ympärillä. Tarkkailen kaikkea liikkuvaa ja elävää, pilvimuodostelmia, valon liikkeitä. Näen etanan, joka ojentelee toimeliaita tuntosarviaan. Sillä on kaunein näkemäni kotilo, joka välkehtii vihreän ja mustan sävyissä kuin jalokivi. Pysähdyn polulla antaakseni tietä tuhatjalkaiselle, jolla on ihan hirveä hoppu. Katselen pöydän alla nukkuvaa koiraa, jonka häntä naputtaa vaimeasti hiekkaan – se näkee jotain ihanaa unta. Myöhemmin en muista mihin suuntaan kävelin tai mistä käännyin eikä minulla ole aavistustakaan mitä kello mahtaa olla, mutta osaan kertoa millaiset pilvet olivat, että puussa oli pieni orava ja sen, kuinka kultainen valo oli, kun se siivilöityi lehtien läpi.

2015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-20

Siivoajat olivat kauhuissaan kun en antanut heidän järjestellä huonettani. Yritin selittää, etten saa päivässä tai parissakaan aikaan niin suurta sotkua, että sitä tarvitsisi omasta mielestäni siivota. Pidän hotellihuoneistani eniten silloin kun valkoiset lakanat ovat nukutun yön jäljiltä rutussa, sohvalle on unohtunut kaapu tai kaksi, bikinit roikkuvat terassin tuolilla ja pyyhe kuivuu aurinkotuolissa. Lakanoihin ei lopulta enää koskettu, mutta pöydälle ilmestyi silti joka päivä tuoreita hedelmiä, joskus kukka. Huone oli toki ihana sekä siivottuna että sellaisenaan. Pesuallas ja kylppärin peili oli sijoitettu huoneeseen johtavalle käytävälle, avonnaisesta terassinovesta käyvä tuulenvire tuntui nilkoissa kun harjasi hampaita. Graniitinharmaalla kivellä laatoitetussa kylpyhuoneessa oli iso suihku ja kylpy, jota en malttanut kertaakaan kokeilla (meri voittaa aina).

2015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-142015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-21

Kirjoittelin terassilla, poltin salaisen tupakan tai kaksi. Annoin seinillä viliseville gekoille nimiä ja yritin muistella mikä Nabokovin novelli siitä kaikesta tulikaan mieleen. Viimeisenä yönä pulahdin meren sijaan uima-altaaseen. Kaakelipohjassa kimmelsivät pienet valot, ne näyttivät merenpohjaan puhkotuilta tähdiltä.

2015-11-23-stellaharasek-khaolak-sensimar-22

Seuraavaksi luvassa: jutut ja kuvat sen varsinaisen työmatkan varrelta.

*Kiitos Finnmatkoille, joka tarjosi majoituksen.

Aussi-ihastus

Uusin löytöni kosmetiikkarintamalla: australialainen Aesop. Niin kauniita puteleita, että niitä unohtelee yöpöydälle ja makuuhuoneen hyllyyn ihan ilokseen. Kosteuttava kasvosuihke on tähänastinen suosikkini, se tuoksuu ruusulta ja kamomillalta, joilla tuntuu olevan sekä ihoa että hermoja tasoittava vaikutus. Valistuneet ystäväni ovat vauhkonneet Aesopista jo vuosia, mutta minkäs teet, olen joissakin (= suunnilleen kaikissa) asioissa hidas herääjä.

2015-11-22-stellaharasek-aesop-12015-11-22-stellaharasek-aesop-22015-11-22-stellaharasek-aesop-3

Omat purnukkani kannoin Berliinistä, mutta Aesopia myydään estetiikantajuisissa putiikeissa Helsingissäkin – olen bongannut ainakin Vitrasta ja Artekista.

Reppu selässä Puerto Ricossa

✖ SAN JUAN, PUERTO RICO

Pikatervehdys San Juanista. Reissueleganssi on saavuttanut eräänlaisen huippunsa jo ensimmäisenä matkapäivänä, eikä suunta voi olla kuin ylös… alas… no nähtäväksi jää. Lokoisaa sunnuntaita Suomeen, kuulin että ensilumi on laskeutunut Helsinkiin!

2015-11-22-stellaharasek-puertorico-12015-11-22-stellaharasek-puertorico-2

Kuvat Anni Taimisto

Sing with me just for today

2015-11-21-stellaharasek-dreamon-12015-11-21-stellaharasek-dreamon-22015-11-21-stellaharasek-dreamon-32015-11-21-stellaharasek-dreamon-42015-11-21-stellaharasek-dreamon-52015-11-21-stellaharasek-dreamon-62015-11-21-stellaharasek-dreamon-72015-11-21-stellaharasek-dreamon-82015-11-12-stellaharasek-marraskuu-42015-11-21-stellaharasek-dreamon-92015-11-21-stellaharasek-dreamon-102015-11-21-stellaharasek-dreamon-112015-11-21-stellaharasek-dreamon-152015-11-21-stellaharasek-dreamon-132015-11-21-stellaharasek-dreamon-142015-11-21-stellaharasek-dreamon-182015-11-21-stellaharasek-dreamon-172015-11-12-stellaharasek-marraskuu-22015-11-21-stellaharasek-dreamon-162015-11-12-stellaharasek-marraskuu-1

Hajakuvia ja -hetkiä. Tämä epätavallisen kaunis syksy yllätti eilen nipistelemällä ensi kertaa sormiani, kun pyöräilin illalla kotiin. Taitaa olla juuri oikea hetki kadota hetkeksi maailmalle ja tuoda takaisin aurinkoa koko alkavan talven varalle.

AEROSMITH – DREAM ON

Kohti Karibiaa

Jaahas! En ole varma uskoisinko, mutta kalenteri väittää, että on perjantai ja sehän tarkoittaa sitä, että lentokone kohti Karibiaa lähtee huomisaamuna. Olen vähän yllätykseksi itsellenikin lähdössä ystäväni kanssa kymmeneksi päiväksi Puerto Ricoon. En oikein tiedä mitä tässä kävi näin. Olin työmatkalla, kun Annilta tuli viesti: ostin meille lentoliput! Minne? Puerto Ricoon. Kanaria vai Karibia? KARIBIA TIETYSTI MIKÄ KYSYMYS TUO NYT OLI? Miksi just sinne? Oli halvat lennot. Ai onko siellä sadekausi? Ei aavistustakaan.

Googlattiin. On hurrikaanikausi.

Saatoin vähän innostua. Minullahan on pitkä historia myrskytutkijana. Se on luonnollisesti sisältänyt pakkomielteistä internet-tutkimusta, enolta pöllityn perityn 70-luvun myrskykirjan kaavioiden kyyläämistä, jeeppihaaveita ja painelemista pihalle juuri silloin kun järkevät ihmiset ymmärtävät pysyä sisällä.

2015-11-20-stellaharasek-ontheroad

On myös mahdollista, että tilasin koko tämän jutun universumilta, kun keulin taannoin tutulle olevani hurrikaanitutkija Harasek. Jälleen kerran todiste siitä, että maailmankaikkeus on kuulolla – jopa silloin, kun henkilö hölmöilee ja on omasta mielestään todella hauska eikä ole ollenkaan kovin kuin vain vähän vakavissaan.

Aloitin välittömästi intensiivisen hurrikaanigoogletuksen. Olen oppinut kaikenlaista, kuten esimerkiksi sen, että hurrikaani, taifuuni ja sykloni on sama asia: niillä on vain maantieteellinen ero. Tunnen itseni huijatuksi. Maailmassa on vähemmän myrskytyyppejä kuin kuvittelin. Toisaalta seuraavaksi voisi selvittää millaisia vaikutuksia maantieteellisillä eroilla on myrskyihin. Hmmmm.

2015-11-20-stellaharasek-ontheroad-2

Anni on tosin pyytänyt voisinko nyt lopettaa sen googlaamisen ja sen myötä asioiden tahattoman tilailun universumilta. Lisäksi Nata huomautti, että normaalit ihmiset googlaavat matkalle lähtiessään esimerkiksi kivoja rantoja ja ravintoloita eivätkä sitä mikä on tornadon todennäköisyys karibialaisella hurrikaanikaudella.

Koitan siis malttaa mieleni. Sitäpaitsi hurrikaanikausi on lopuillaan ja joulukuussa alkaa high season. Todennäköisyys trooppiseen hirmumyrskyyn pääsemiseen joutumiseen on siis harmillisen huojentavan pieni. Eiköhän siellä enimmäkseen paista aurinko.

Nyt poljen hakemaan repun. Ajattelin pakata siihen bikinit, kameran ja (IHAN VAAN VARMUUDEN VUOKSI) kypärän.

PS. Tämän jutun otsikon olisi ehkä pitänyt olla Hurrikaanitutkija Harasekin harharetket.

Torikokouksia

En olisi uskonut, mutta olen tänä vuonna ensimmäistä kertaa alkanut pitää näistä pimenevistä päivistä. Valo ohenee, muuttuu kapeaksi juovaksi joka ei jaksa enää valaista huoneita nurkkiin asti. Kalpea päivänvalo on kadonnut kattojen taakse kauan ennen kuin päivän työt on tehty. Se tuntuu luvalta hakeutua lämpöön, pujahtaa päähänpistosta kahvilaan tilaamaan teetä tai kerätä kaverit luokseen keittämään linssisoppaa. Eilen sain töihin tekstiviestin: tule kotiin, kohta on safkaa! Lämpö ja linssikeitto kiinnostelee selvästi muitakin kuin minua. Olenko muistanut kertoa kuinka paljon rakastan kämppäkaveriani?!

2015-11-18-stellaharasek-torikokous-12015-11-18-stellaharasek-torikokous-32015-11-18-stellaharasek-torikokous-2

Pimeän huono puoli on tämä tolkuton, tajuton, rajaton väsymys. Sillä ei todellakaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että olen riehunut jossain joka ilta koko viimeisen kuukauden. Sådant är livet, sanoisi äitini lakonisesti (ja sanoisi varmaan vähän muutakin, mutta en aio nyt kysellä). Onneksi kohta pääsee reissuun tankkaamaan detox-teetä ja torkkumaan riippumattoon.

2015-11-18-stellaharasek-torikokous-42015-11-18-stellaharasek-torikokous-62015-11-18-stellaharasek-torikokous-5

Syksy on virallisesti saavuttanut sen hetken, kun kaikista kuvista tulee sen näköisiä kuin niiden päälle olisi heitetty harmaa huntu. Tekee mieli kiroilla, mutta ei se auta – menköön tunnelmallisuuden tai taiteellisuuden piikkiin, saatte itse valita kumman. Korvaako määrä laadun? Koitetaan.

2015-11-18-stellaharasek-torikokous-72015-11-18-stellaharasek-torikokous-82015-11-18-stellaharasek-torikokous-9

On ollut kaikenlaisia kokoontumisia, suunniteltuja, vähän vahingossa syntyneitä. Tykkään erityisesti jälkimmäisistä. Parhaat jutut ovat kovin usein sattumanvaraisia, sellaisia joita kenenkään ei tarvinnut sen kummemmin säätää tai sopia. Asiat jotenkin järjestelevät itsensä, ihmiset löytävät paikalle ja kaikilla on yhtäkkiä ihana ilta, juuri silloin kun oikeastaan mitään ei osannut odottaa.

2015-11-18-stellaharasek-torikokous-122015-11-18-stellaharasek-torikokous-112015-11-18-stellaharasek-torikokous-13

Viime viikolla kävi vähän niin: tielle osui spontaani kutsu, kun Samuli pyysi minut ja liudan ystäviäni Ravintola Torin illallispöydän ääreen. Jollain selittämättömällä säkällä kaikille kiireisille kävi ja niin Samuli varasi meille pöydän. Monet saattavat muistaa Simulan Samulin lettukahvilasta nimeltä Lätty Helsinki, joka palveli kesällä nälkäisiä Ravintola Torin kulmilla, Fredan torin toisessa päädyssä. Jos nimi ei soita kelloja, viimekesäisestä kirjoituksesta voi kurkata mistä olikaan kyse. (No niistä letuista tietysti. Aina on kyse letuista, jos minulta kysytään.)

2015-11-18-stellaharasek-torikokous-142015-11-18-stellaharasek-torikokous-152015-11-18-stellaharasek-torikokous-16

Lettukahvila on talviteloilla, joten Samuli häärää tällä hetkellä Torissa. Hyvä niin, sillä kortteliravintola on suoraan sanottuna kaivannut vähän uusia ideoita. Samuli tarjoilee Torissa ällistyttävän hyvää aamiaista, lupaan palata siihen paremmalla ajalla. Sen lisäksi hän on keksinyt taloon uuden konseptin nimeltä Torikokous: suunnilleen joka toinen keskiviikkona kokoontuva illalliskerho, jossa pöytään kannetaan kauden parhaista aineksista koottu, kohtuuhintainen menu. Torikokoukseen meidätkin kutsuttiin, ja mehän mentiin. Illallinen on joka kerta erilainen: tällä kertaa lautasille oli kasattu kauden herkkuja puolukoilla täytetystä piimäletusta* lypsylehmästä tehtyyn makkaraan ja kolmella tavalla valmistettuun kurpitsaan. Toiset saivat maa-artisokalla maustettua siikaa, hyvää ilmeisesti sekin, sillä maistiaisia ei irronnut. Jälkiruokalautaselta löytyi punajuuresta tehty parfait, vuohenjuustojäätelö ja kristallisoitu valkosuklaa. Kuvaa ei ole, koska jälkiruoan kohdalla unohdin kameran ja keskityin olennaiseen.

2015-11-18-stellaharasek-torikokous-172015-11-18-stellaharasek-torikokous-182015-11-18-stellaharasek-torikokous-19

Vaikea kuvailla tunnelmaa, joka kaikille tuttuun kortteliravintolaan syntyy, kun ovet suljetaan satunnaisilta ohikulkijoilta ja paikalle saapuu ainoastaan ne, jotka tietävät tulla. Kymmenen kaverin kesken olisi ihanaa ihan tavallisenakin keskiviikkona, mutta yksityistilaisuus taikoo pöytään ja puolityhjään ravintolaan tavallista intiimimmän ilmapiirin. Yksityistilaisuus mahdollistaa Torissa myös viinitarjoilun, jolla saattoi olla osuutensa siihen, että viihdyimme paikalla melkein puoleen yöhön… Kiitos ja anteeksi Samuli ja komea kokkipoika, jonka nimeä en muista. (Mikko? Mikko!)

2015-11-18-stellaharasek-torikokous-202015-11-18-stellaharasek-torikokous-212015-11-18-stellaharasek-torikokous-22

Illallisen ja ihanan illan tarjosi Tori. Jos nälkä raivokateus mielenkiinto heräsi ja illalliskerhoilu kiinnostaa, liity Torikokous-ryhmään ja ilmoittaudu mukaan. Saatat törmätä tuttuihin.

*SANOINKO JO, ETTÄ KAIKKI LIITTYY LETTUIHIN?

Lempivaatteiden voimalla

Juhlakoltut ovat kovassa käytössä iltaisin, mutta päivät vedellään lempivaatteilla. Olen tässä pohtinut, että lempivaatteen tärkein määritelmä ei ole minulle oikeastaan se, että se solahtaa päälle missä tahansa tilanteessa ja onnistuu näyttämään aina hyvältä, vaan sen vaivattomuus. Lempivaate sopii sen kummemmin miettimättä kaikkiin muihin lempivaatteisiin ja niitä yhdistelemällä ei voi mennä pieleen, vaikka pukisi itsensä pilkkopimeässä. Siihen tämä alkaa tähän aikaan vuodesta aamuisin mennäkin: kun raottaa silmiään on hetken ajan aivan varma, että on vielä yö, mutta herätyskellon sinnikäs pirinä ei tue teoriaa. Kaikista elämää aamuisin helpottavista asioista luottokamat, jotka voi vaan vetää päälle, ovat juuri nyt aika korkealla sijalla.

2015-11-18-stellaharasek-onthestreet-12015-11-18-stellaharasek-onthestreet-22015-11-18-stellaharasek-onthestreet-32015-11-18-stellaharasek-onthestreet-42015-11-18-stellaharasek-onthestreet-5

SECOND FEMALEN VILLATAKKI*, STYLESNOBIN NILKKURIT*
& MOS MOSHIN PILLIT* DOTS
MAJESTIC FILATURESIN KASMIRPAITA SOFINAH
NAHKALAUKKU FILIPPA K
*SAATU

Voi hapsunilkkurit! Sanonpa vaan, että edes harmain ja märin marraskuun aamu ei voi latistaa hyvää tuulta, kun saa painella ovesta mokkahapsut kintereillään.

Juhlaviikot

Viime aikoina on ollut käynnissä varsinaiset juhlaviikot: melkein joka illalle on riittänyt rientoa työtilaisuuksista omiin kemuihin ja ystävien kekkereihin. Oman sängyn kanssa vietetty laatuaika on jäänyt harmillisen vähiin, mutta muuten on ollut kyllä ihanaa. En tiedä mistä tätä virtaa onkin riittänyt, tavallisesti ikävöin erakkoluolaani jo yhden tai kahden ihmisten keskellä vietetyn illan jälkeen. Ehkä se on tämä uusi elämäntilanne, en muistanut mitä on olla kaupungin yössä villinä ja vapaana ja hyväntuulisena. Tai sitten kaikki nämä kuplat ovat sekoittaneet pääni, ei aavistustakaan, enkä aio valittaa.

2015-11-17-stellaharasek-party-12015-11-17-stellaharasek-party-22015-11-17-stellaharasek-party-3

Olen kuluneen kuukauden aikana tavannut vanhoja ystäviä ja tutustunut uusiin, nauranut ja notkunut niissä kaikkein tutuimmissa kainaloissa, tanssinut jalkani rakoille, muistanut laittaa luomiväriä ja ihan varmasti ulkoiluttanut ihan jokaista vähänkin juhlakelpoista kolttua, jonka omistan. (Niitä ei ole montaa, joten sinänsä kyseessä ei ole mikään mitalin arvoinen saavutus.) Luonnollisesti olen myös kailottanut karaokejatkoilla erinnäisiä klassikkokappaleita Dingosta Eppu Normaaliin, sillä mitä marraskuusta muka tulisi ilman sinua ja minua liikennevaloissa.

2015-11-17-stellaharasek-party-52015-11-17-stellaharasek-party-62015-11-17-stellaharasek-party-7

Tässä tohinassa on tullut korkattua pikkujoulukausikin, kuinkas muuten. Niistä enemmän pian, mutta sitä odotellessa halusin vain vilauttaa muutaman niistä otetun kuvan – ne kiteyttävät viime viikoista enemmän kuin sanat voisivat. Kaiken kimalluksen, valon ja välkkeen keskellä alkaa tuntua, että ehkä emme sittenkään elä syksyn pimeimpiä päiviä.

Kuvat Jarno Jussila

Matkalaukkuelämää

Matkalaukku ei ehtinyt taaskaan levätä kovin kauaa kaapissa, kun se kaivettiin uudelleen esiin. On ollut varsinainen matkavuosi – ja lauantaina lähden vielä kerran. Saattaa tosin olla, että tällä kertaa rakastetut Rimowat jäävät kotiin ja reissuun pakataan reppu. Vielä kun ennättäisi hankkia kunnollisen.

2015-11-16-stellaharasek-ontheroadagain

Tällä kertaa kyseessä ei ole vähimmissäkään määrin työmatka, vaan rehellinen loma. Ajattelin yllättää ystäväni ja ennen muuta itseni jättämällä tietokoneen kotiin, jos vaan ennätän saada kaiken valmiiksi ennen kuin lentokone nousee ilmaan. Oispa ihanaa olla ensimmäistä kertaa en-muista-moneenko-vuoteen kokonaiset kymmenen päivää ihan vaan offline! En edes tiedä mitä tekisin sillä kaikella ajalla. Kerron kohta reissusta lisää, nyt on pakko painella petiin. Ehkä näen unta auringosta. Aurinkoa toivottelen teidänkin uniin.

THE DOORS – WAITING FOR THE SUN

MELKEIN HEREILLÄ

Reippaana uuteen viikkoon! Olisinpa. Onneksi viikonloppuna sai sentään kuitattua akuutimmat univelat. Yksikään talouden asukas ei olisi silti halunnut nousta aamulla sängystä. Näitä päiviä, kun ei mennä siitä mistä aita on matalin, vaan siitä missä aitaa ei ole. Ollaan ihan hissunkissun, ei laiteta valoja päälle eikä puhuta mitään, niin kenenkään ei tarvitse oikeasti vielä herätä. Kahvin keittäminen pimeässä keittiössä – onnistuu. Hiusten peseminen – yliarvostettua. Hampaiden harjaaminen saa riittää, puhtaat vaatteet ovat jo uroteko.

2015-11-16-stellaharasek-monday-1

Eiköhän se viikko tästä käynnisty, kun vaan lähtee ulos. Kohtaa kadut ja maanantainaamaiset kaupunkilaiset ja koittaa matkalla muistella missä päin Punavuorta se toimisto sijaitsikaan ja mitä siellä pitikään tehdä.

2015-11-16-stellaharasek-monday-2

Onneksi tänään ei ole kuin yksi tapaaminen ja sitä varten ei tarvita silkkipaitaa tai salonkikelpoisia kenkiä. Aion rutistella toimistoassaria (yhtä niistä neljästä) ja haaveilla salaa sängystäni. Voi kylmä arki, joka pitää meidät erossa toisistamme.

Lämpöä maanantaihinne!

Kuvat Mikko Rasila

You never think it will happen to you

Olen tässä miettinyt mitä sanoisin maailmanmenosta. En vain siitä mitä tapahtui perjantaina Pariisissa, vaan kaikesta mitä on meneillään koko ajan. En löydä sanoja, en oikeita tai edes vääriä. Oikeastaan tekee mieli puhua vain rakkaudesta.

2015-11-15-stellaharasek-sunday-1

Vietin eilisillan ystävien hääjuhlissa. Ei olisi voinut olla parempaa tapaa paikata uutisten puhkomia reikiä sydämessä kuin juhlia kahta toisensa löytänyttä. Ovi oli valaistu ulkotulilla, sali oli täynnä ystäviä ja tuttuja. Kävelin kainalosta kainaloon, iloitsin siitä että niitä oli. Elämä täynnä ihmisiä, joiden lähellä haluaa olla, se on ainakin yksi eikä kovin huono määritelmä onnelle.

Juhlien jälkeen avasimme kotona vielä viinipullon ja soitimme kappaleita, joita kukaan ei ollut kuullut vuosiin. Yksi asioista, joita en koskaan lakkaa ihmettelemästä, on musiikin voima liikuttaa ihmisiä yli vuosien ja mantereiden ja unohdusten. Marraskuisena yönä oman kotinsa seinien suojissa voi yhtäkkiä olla taas ensimmäisille festareilleen matkustava viisitoistavuotias, tai öljymaalintahrimaa ponnariaan myöten rakastunut taideopiskelija, tai itäeurooppalaisella autioasemalla junaa odottava reppureissaaja, jonka vihoviimeisillä patterinrippeillä pyörivissä korvalappustereoissa soi The Rolling Stones. Tai se tyttö, joka kerran sulki mielestään kokonaiset kolme viikkoa elämästään, koska ne olivat liian vaikeita kestää. Ja joka kerta, aina vaan se, joka rakastaa musiikkia, koska musiikki pitää maailman akselit liikkeessä.

2015-11-15-stellaharasek-sunday-2

You never think it will happen to you, kirjoitti yksi pariisilaisessa konserttisalissa perjantai-iltaansa viettäneistä. Ehkä joku heistä oli lähtenyt kotoaan yhtä huolettomana kuin minä perjantai-iltaani, huikannut hein koirille, painanut oven kiinni ja kopissut portaat alas, ajattelematta kertaakaan että palaanko vielä, että palaavatko ne joita rakastan.

En tiedä mitä pitäisi tehdä, jotta maailmasta tulisi paikka, jossa ihmiset toimivat ilosta ja rakkaudesta eikä pelosta ja vihasta. Sen tiedän, että rakkaus lisääntyy rakastamalla. Kirkkaus kasvaa sytyttämällä lisää valoja vuoden pimeimpiin päiviin.

Valoa ja rakkautta sunnuntaihinne xxx