Jotenkin onnistun aina itseltäni salaa samaan aikaan ruksimaan kalenteriin “täydellisen vapaita lomapäiviä” ja sitten ahtamaan ne kuitenkin täyteen odotuksia asioista, joita kannattaa ehdottomasti tehdä nyt, kun kerrankin on aikaa eikä ole mitään suunnitelmia. Ei mitään mistä pitäisi stressata, päinvastoin! Kivoja juttuja, jotka selkeyttävät mieltä ja tuovat iloa!

Kuten toteuttamaan koko perheen retken Nuuksioon, jossa emme ole ikinä käyneet, järjestämään vaatekaapin, sopimaan ystävän kanssa tallipäivästä hevosten parissa, opettelemaan uppomunan tekoa, huoltamaan vähän liiankin rakastetut lempineuleet ja lukemaan ne yleissivistävät kirjat, jotka ovat odottaneet hyllyssä hetkeään niin kauan, että nolottaa.

Onneksi siinä kävi sitten kuitenkin niin, että tulin joulun alla vähän kipeäksi. En pahasti, juuri sen verran että veto oli poissa enkä sitten alkanutkaan järjestää retkiä Nuuksioon tai tallille. En jaksanut ajatella aamuisin uppomunia, vaan pysyin tutulla joululinjalla ja söin onnellisena Jarnon keittämää riisipuuroa. Miksi edes haaveilla uppomunista, kun riisipuurosesonki on kuumimmillaan? Sitäpaitsi Jarno osaa tehdä uppomunia, ehkä se riittää että toinen meistä osaa.

Vaatekaappi on edelleen sekaisin, lempineuleet nyppyisiä. Onhan tätä talvea vielä edessä, vaikka salaa ajattelenkin, että kevät alkaa tammikuusta. Järjestelen jokatapauksessa vaatekaapin sitten häämatkan jälkeen, tai sitten en, ja siltikin elämä jatkuu.

Kaiken suunnittelemattomille päiville suunnitellun sijaan nukuin, luin, nukuin päiväunia, luin vähän lisää, välillä söin ja sitten taas nukahdin. Edelleen väsyttää, eikä se johdu vain nuhasta. Olen alkanut ymmärtää, että vuosikymmenten saatossa hankittu uupumus ei ole korjattavissa muutamalla pyhäpäivällä tai kolmen viikon lomalla. Sellainen korjaa kyllä akuutimman univajeen, mutta syvempi toipuminen vie paljon kauemmin ja vaatii muutoksia kalenterissa, prioriteeteissa ja ennen muuta pään sisällä.

Nukkumisen ja lukemisen lisäksi oli ohjelmaa juuri sen verran kuin jaksoin. Kävin Tuomaan markkinoilla syömässä ystävän kanssa pelmenejä ja tekemässä muutaman täsmähankinnan: Suomessa tehtyjä mehiläisvahakynttilöitä, ortodoksiveljestön kojusta seljankukkateetä ja kaalipiirakoita (munkit olivat kuulemma paistaneet niitä edellisenä yönä aamuneljään saakka). Niin ja kotkalaiselta lammastilalta muhkea lampaantalja keittiön sohvalle, jotta laaduntarkkailijoilla olisi vetoisassa huoneessa lämmin päivystyspaikka. Karvapyllyjä ei sovi pallelluttaa.

Kaalipiirakka lepää vintagelautasella. Ei tosin levännyt kauaa.

Toinen ohjelmanumero oli etukäteen sovittu, sauna ja jouluillallinen ystävien kanssa. Olin ostanut hyvissä ajoin sitä varten pullollisen samppanjaa ja kauppahallista mätiä. Jarno haki joulukakun (Gateaustako, kysytte naureskellen leipomouskollisuudellemme, ja kyllä, sieltä juuri, koska siellä on kirkkaasti paras juustokakku) ja siinä järjestelyt sitten olivatkin. Yhdessä kun tekee saa pöydän koreaksi ilman että kenenkään tarvitsee hikoilla keittiössä kovin kauaa.

En lukenut yhtään mitään yleissivistävää, ainoastaan kirjoja joihin jaksoin sillä hetkellä keskittyä. Niitä luinkin seitsemän. Mikä onni. En muista milloin olisin ehtinyt lukea niin paljon kuin huvittaa. Onneksi ei tarvitse ihan heti hidastaa tahtia, sillä häämatka alkaa juuri. Olemmekin keskustelleet siitä, että ei sitten tehdä yhtään mitään suunnitelmia, tällä kertaa ei oikeasti mitään, ei valloiteta vuoria eikä roadtrippailla maan halki. Ollaan vaan ja lueskellaan, ei edes keskustella mistään yleissivistävästä, vaan hölötetään, kerrotaan huonoja juttuja, kuiskaillaan toistemme korvaan hölynpölyä.

Ja ehkä pieni kuntokuuri siinä sivussa? Kun kerrankin olisi aikaa?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA