Päivää! Olemme virallisesti palanneet arkeen – ja millaiseen arkeen. Iloinen kaaos on levittäytynyt keittiön pöytään: kalentereita ja tietokoneita, laskuja ja muistilappuja, puoliksi juotuja kahvikuppeja, karttoja. Ensi kertaa suunnittelen alkavaa vuotta tälläisellä tarmolla ja tuntuu ihmeellisen hyvältä. Siltä, että ihan kaikki ovet ovat auki eikä tarvitse kuin pistää tuulemaan. Vielä kun löytäisi verkkopankkitunnukset tuolta kekojen alta, että saisi sähkölaskun maksettua. Helpompi valloittaa maailma, jos juonia ei tarvitse punoa pimeässä.
Nollassa värjöttelevät lämpötilat ovat saaneet tutuista optimistisimmat levittämään kevätaiheisia huhuja ja myönnän, kuulin yhtenä tammikuisena yönä linnun lauleskelevan Tehtaankadulla yllättävän pirteään sävyyn. Haistan silti huijauksen ja pidän kahta tiukemmin kiinni uudesta mohairhuivistani – voin vallan hyvin odotella (ja epäillä) sitä kuuluisaa kevättä siihen kietoutuneena. Samujin muhkean pipon nappasin ystävän kirppispinosta. Kyllä se on kuulkaa niin, että lämpimät ja kauniit villavarusteet ovat paras sijoitus talvesta selviytymiseen ja sitäpaitsi paljon halvemmat kuin lentoliput lämpimään. Vaikka on niilläkin toki aikansa ja paikkansa.
Kotikulmilla kulkiessa törmää usein tuttuihin, niistä noin 80% ovat nelijalkaisia. Nakki-koira on yksi suosikeistani, jolkottelee suoraan luokse ja on aina valmis hellyyteen vaikka keskellä katua. Pidän kovasti kyllä omistajastaankin, jonka kanssa saattaa päätyä päähänpistosta kuohuviinilasilliselle (tai kahdelle). Viinihetket ovat usein ihanimmillaan juuri silloin, kun niitä ei ole suunniteltu tai sovittu.
Kotonakin pyörii näitä neljällä tassulla vipeltäviä, viihtyvät kaikkein parhaiten saman peiton alla kaksilahkeisten kanssa. Luna on meillä lainakoirana ja jakaa rakkautta kaikille piittaamatta siitä otetaanko suukot ilolla vastaan vai ei. Juno-koira sen sijaan on aiheuttanut palvelusväelleen harmaita hiuksia. Se alkoi köyristää selkäänsä kadulla, kieltäytyä kävelemästä ja jarruttaa portaissa, oli muutenkin ollut apea. Olin synkän varma, että selkäkivut ovat tehneet paluun ja mäyräkoirahalvaus on vain ajan kysymys. Soitin samalle eläinlääkärille kuin viimeksi, sieltä ohjattiin suoraan eläinsairaalaan neurologiaan erikoistuneelle eläinlääkärille, jolle saimme heti ajan. Lääkäri tutki neitokaisen (joka oli siinä vaiheessa oma epäilyttävän hyväntuulinen itsensä lukuunottamatta närkästystä, jonka luvaton sorkkiminen sai aikaan) ja määräsi sen magneettikuvaukseen. Juno sai nukutuspiikin pyllyynsä, Luna seurasi vierestä hiukan huolestuneena, makasi siskon vieressä kunnes tämä nukahti. Kun lääkäri palasi huoneeseen, Luna meni varmuuden vuoksi pöydän alle piiloon.
Kyljellään retkottava koira kannettiin testeihin ja sillä aikaa minä, mies ja Luna-koira vietimme piinaavan pitkät tunnit ainoassa lähistöllä sijaitsevassa paikassa, jossa pääsi kahvin ääreen: ostoskeskuksessa keskellä uneliasta esikaupunkia. Kävimme syömässä uuniperunan, kiersimme kirppiksen jokaikisen hyllyn kahdesti, hortoilimme kaupoissa joissa ei tavallisesti tule koskaan käytyä. Ostin puhelimeen uuden kuoren. Olin päättänyt etsiä jostain tyylikkään mattamustan nahkakuoren, minkä unohdin välittömästi, kun näin kirkkaan kuoren, jossa oli kimaltavia tähtiä. Terveisin Stella 5v.
Kun istuimme taas eläinlääkärin luona, saimme eteemme nipun magneettikuvia, sentti sentiltä otettuja viipalekuvia Junon selän joka nikamasta. Lääkäri vaikutti huolettomalta ja ehdin paheksua: ei noin kepeään sävyyn voi kertoa ihmisille, että niiden koira on vakavasti selkäsairas ja joutuu hengenvaaralliseen leikkaukseen, jonka eloonjäämisprosentti voi olla mitä tahansa viiden ja viidenkymmenen välillä. Olin valmistautunut kuulemaan pahimman, joten en ihan heti ymmärtänyt, kun lääkäri kertoi, että koiran selkä on aivan pientä välilevypullistumaa lukuunottamatta täysin terve eikä ole syytä olla huolissaan. “Oireet” johtuvat kuulemma jostain muusta kuin kivusta. Meillä asuu siis mäyräkoira, jonka tämänkertaisten selkäoireiden syyksi selvisi se, että on talvi ja koiraa ei huvita kävellä. Lääkäri kirjasi viralliseen hoitosuunnitelmaan: “suosittelemme jatkamaan normaalia elämää”.
Luna oli ehtinyt jo huolestua siskostaan todenteolla. Kun hoitaja vihdoin toi sen heräämöstä – tarkemmin sanottuna Juno kiskoi hoitajaa perässään hihnassa kuin olisi viettänyt vuosikausia vankityrmässä ilman ruokaa ja rakkautta – Luna sinkosi sen luo ja nuoli sen naaman läpimäräksi. Olin minäkin onnellinen, vaikka huojennus tuli maksamaan lähemmäs tonnin. TONNIN!
Tässä näette itseensätyytyväisen eläimen, joka on omistajalleen velkaa 942 euroa täysin turhasta magneettikuvauksesta. Kuinkahan kauan mäyräkoiran pitää säästää mäykkyroposiaan saadakseen 942 euroa kasaan? Ehkä se voisi ryhtyä tekemään mallintöitä, kun on nuo pyöreät silmät, suuret korvat ja tassuissa mustat täplät, joita kasvattaja kutsui onnenlanteiksi. Tai ehkä se laitetaankin onnenlantteineen töihin lähikaupan kassalle, kuten olemme Mikon kanssa uhkailleet liian mukavaan elämään tottuneita mäyräkoiriamme.
Jatkamme siis normaalia elämää. Heräämme aamuisin keittämään puuroa, järkytämme aamu-unista koiraa viemällä sen ulos vaikka onkin talvi. Jatkamme suunnitelmien laatimista, papereiden levittelemistä, erilaisten listojen kirjoittelemista. Siivoamme joka päivä keittiön pöydän, iltaan mennessä kaaos on taas vallannut sen joka sentin. Ehkä siirrämme leirin ensi viikolla takaisin työhuoneeseen, vaikka sieltä on pidempi matka kahvipannun ääreen. Mutta nyt on vielä tavallinen torstai ja istun keittiön pöydän äärellä, ulkona on koleat kolme astetta, kevääseen on vielä vähän matkaa. Täysin terve koiramme torkkuu rinkelinä viltissään, kohta se herää kun Jarno alkaa tehdä lounasta.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Meillä asuu ilmeisesti historiallisesti melko poikkeuksellinen nakki, koska se ei ole kranttu ulkoilulle oikeastaan millään kelillä. Olen tullut tulokseen, että koska meidän toinen koira on pohjavillarotu, ts selviää vaikka napajäätiköllä kunhan tassut eivät palele, on nakki oppinut pennusta asti että ulos mennään ja siellä on kivaa. Asumme pääkaupunkiseutulaisen silmiin luultavasti aivan landella itäisessä suomessa, mutta etuna on se, että takapihalta pääsee suoraan jylhille kallioille sammaleen ja jäkälän sekaan ilakoimaan, ja talvella puolestaan jäälle, joten tylsiä remmilenkkejä vuoden ajalle kertyy ehkä kourallinen. Jos on tuulista (rannassa ja kallioilla tuulee) nakki saa vuorellisen sadetakin, ja pakkasella kunnollisen toppamanttelin, eikä kuvauksellista villapaitaa josta ensinnäkin tuulee läpi ja toisekseen se myös kastuu lumihankirallissa heti. Mitään tossuja ei koirille meillä pueta, jos on niin kylmä että anturat jäätää (-20 ->) ulkoillaan vain pakolliset, sytytetään takka ja kilpaillaan parhaista paikoista: nakille se on suoraan lasiluukun alla liekkien loimussa, pohjavillaiselle pakkasenkestävälle mielellään vetoisassa oviaukossa, ja meille ihmisille, no, sohvalla viinilasin lähettyvillä.
Toivottavasti teidän koiranne selkävaivat jäisivät historiaan!
Nakkien sielunelämä on umpikieroa. Omani ei hetki sitten voinut lähteä pimeällä lenkille, 5 metriä ovesta ulos oli maksimi etäisyys. Körömöllejä oli joka paikassa. Nyt ne möröt ovat sitten varmaan muuttaneet kun lenkille suvaitaan lähteä.
Jos muuten tarvitset islanninlampaanvillasta tehtyjä nuttuja mittojen mukaan niin Joutilas uuhi tekee omien väritoiveiden mukaisesti.
Olipa mukava lukea pienen nakin kalliista, mutta huojentavasta tapauksesta :-) onnenlantit ovat paikkansa ansainneet.
Meidän toinen koira hotkaisi pari viikkoa sitten sunnuntai-illan ratoksi puruluun pätkän ruokatorveensa jumiin. Ei muuta sitten kun päivystykseen röntgeniin ja lopulta tähystyksellä pala pois. Lysti maksoi iloiset 1600 euroa ja koira ennallaan. Kyllä nämä karvaiset kaverit ja niiden hoito voi välillä olla pankkitilille rankkoja! Ja eläinlääkärissä käynti ehkä kalleinta hommaa mitä tiedän.
Onneksi Junolla kuitenkin kaikki hyvin, vaikka mielenrauha maksoikin tällä kertaa melkein tonnin :)
Ihanaaa ettei Junolla ollut mitään vakavaa <3
Vanhempieni mäyräkoilla epäiltiin myös mäyräkoirahalvausta, mutta vaivat olivatkin tulleet onneksi vainpienestä venähdyksestä ja mitään hälyttävämpää ei löytynyt. Neidillä kuitenkin on ikää jo 8 vuotta, joten ihan nuoresta mäyrästä ei ole kyse. On ne mäyräset vaan niin rakkaita. ❤️
Pentukoiran omistajana kiinnostaisi joskus kovasti lukea alkutaipaleestasi koiranomistajana :) Tykkäys näillekin jutuille toki. Miten koulutus, oliko mitään vaikeuksia.. Kaikki kiinnostaa.
Oi kunka ihana kirjoitus! Sinulla on niin upea kyky noiden sanojen kanssa. odotan jokaista postausta malttamattomana. Ja varsinkin nämä koirajutut ovat niin hyviä! Terveisin jo edesmenneen koiran omistaja
Hei ihana kuulla Leena, kiitos kun luet! xxx
Sun blogi tekee maailmasta vähän paremman paikan <3 Ei mulla muuta.
xx J
Ja siis nyt luin tän kommentin ja se vaikutti tosi masentuneelta… Ei siis masennusta täällä, vaan tuli ajatus mieleen kun niin paljon tykkään sun blogista <3
xx J
Hei superihanaa kuulla! Kiitos xxx
Huh! Onneksi Junon selästä ei löytynyt pahempaa. Täälä myös mäyräkoira joka liikkuu sään mukaan. Talvella ei kiinosta tai pysty kävellä korttelia pidemmälle. Välillä mäyräneiti juoksee ihan vaan huvikseen 3 jalalla. Lopuksi ostin koiralle kengät. Tassut ei jäädy ja pysyy ehjänä. Suosittelen. Rukan tossut vetoketjulla pysyy vielä vauhdikkaan nakin jaloissa.
Oi, suostuuko hän kävelemään kengissä? Meillä kokeiltiin viime talvena kun oli järkyttävän kovat pakkaset, mutta ei toivoakaan kummankaan kohdalla.
Meilläkin kokeiltiin tossuja pötkyläkoiralle…… En muista hetkeen nähneeni mitään niin hullunkurista kuin koira, joka tossut jaloissaan joka askeleella nosteli käpäliään tönkkösuorina sivuille. Ilmeestä saattoi päätellä, että olin tehnyt ehkäpä tuomittavimman teon ikinä pukiessani hänen korkeudellensa moiset hirvitykset. Lopulta jalkoja ravisteltiin niin pontevasti, että mokomat tossut sinkosivat kaaressa huoneen toiselle puolelle. Että se siitä sitten. :•D :•D
Ensimmäiset metrit olivat aika hoipertelemista, mutta lihapullan tuoksu (palvelijan taskussa) sai unohtamaan nuo ikävät kengät aika nopeasti. Nyt kiitää kuin sukkula kengät jalassa. Tosin herättää hilpeyttä vastaantulijoissa. Hän on oikeastaan aika hauskan näköinen ” adduissansa.”
Kerrothan sitten heti kun Junon työt lähikaupassa alkavat, niin tietää suunnata ostoksille :)
Kerron! Tässä just pohditaan meneekö neiti Ärrän kioskimyyjäksi vai Alepan kassalle.
:) :)
Ärrän kiskahommissa on se hodarihaaste. Täytyy vielä miettiä.