Kesäretki antiikkipäiville

Seuraa menovinkki maan eteläosissa liikkuville! Fiskarsin antiikkipäivät ovat alkaneet ja palvelevat antiikin ja vintagen ystäviä sunnuntaihin asti. Vajaan kymmenen kilometrin päässä järjestetään tismalleen samaan aikaan Billnäsin perinne- ja antiikkipäivät, joten viisas varaa retkeen koko päivän ja kiertää tietysti molemmat.

Fiskars ja Billnäs ovat kansallisromanttisessa vehreydessä uinuvia kuvankauniita ruukkikyliä, joista löytyy antiikkipäivien lisäksi kesäkahviloita, taidenäyttelyitä, käsityöläisten pajoja ja pihakirppiksiä. Kuten hiustemme pituudesta voi tarkkasilmäinen päätellä, nämä kuvat ovat viimekesäiseltä retkeltämme – ja naputan taas pakussa, sillä olemme paraikaa matkalla takaisin apajille! Katsotaan ehdimmekö tällä retkellä myös Fiskars Village Art & Design Biennaleen, mutta se on auki syyskuuhun saakka, joten sen suhteen ei ole kiirettä.

Billnäsin perinne- ja antiikkipäivillä tarjonta tuntuu painottuvan modernismin ajan estetiikkaan 20-luvusta 70-luvulle, Fiskarsista löytyy enemmän 1700- ja 1800-luvun antiikkia, taidetta ja harvinaisuuksia. Perinteiseen kirppistunnelmaankin pääsee, sillä Fiskarsin varsinaisen tapahtumapaikan edustalla on valtava määrä kirppiskojuja, joissa myydään kaikkea mahdollista vanhaa ja kaunista. Hinnat ovat osin suolaisemmat kuin keskivertokirppiksellä, mutta tavarat on myös kuratoitu tarkoin – täällä ei tarvitse etsiä jotain kiinnostavaa pakasterasioiden ja linttaan astuttujen lenkkareiden joukosta (siinäkin on toki oma viehätyksensä).

Retkellä viihtyy, vaikkei olisi liikkeellä ostohousut jalassa. Lomatunnelma alkaa jo Fiskarsiin johtavalla tiheän metsän reunustamalla tiellä ja antiikkipäivillä on paljon katseltavaa – siellä voi kierrellä kuin näyttelyssä, imeä itseensä inspiraatiota ja ideoita ja pysähtyä välille viinilasilliselle. Billnäsin ruukki on jo itsessään näkemisen arvoinen, hengästyttävän hieno paikka jolla on 400-vuotinen historia. Suurin osa postauksen kuvista on otettu juurikin sieltä, Isosta pajasta joka on tapahtuma-aikaan täynnä myyjiä.

Törmäsimme Fiskarsissa Helsinki Secondhandin Janiin, mikä ei ehkä ollut aivan tavaton yllätys ottaen huomioon, että Korkeavuorenkadulla toimiva antiikkikauppa on tietysti antiikkipäivillä myymässä aarteita. Monet kauppiaat ovat pitkin kevättä säästelleet parhaita löytöjään juuri antiikkipäiviä varten.

Vietimme viime kesänä alueella koko päivän, kiertelimme ja tutkimme, juttelimme myyjien kanssa ja vertailimme löytöjämme muiden vieraiden kanssa. Antiikkipäivillä vallitsee just niin leppoisa tunnelma, että se houkuttelee hölöttämään tuntemattomille. Monilla on koiria mukanaan ja yleensä niitä kaikkia saa silittää.

Kävimme lopuksi vielä syömässä ja lähdimme ajelemaan takaisin Helsinkiin kun päivä oli jo taittumassa heinäkuiseksi illaksi. Tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin lomalla. Bongaa ylläolevasta kuvasta pörröinen peurapylly! Hän loikkelehti paluumatkalla edestämme metsään, ennätin juuri napata pakun ikkunasta kuvan.

PS. Löysimme viimevuotisilta antiikkipäiviltä työhuonettamme kaunistavat mustat 20-luvun kirjakaapit, jotka vilahtavat mm. näissä kuvissa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

4 thoughts on “Kesäretki antiikkipäiville

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.