Kun olin reissussa, alkuvuoden tuorein kirjatulokas oli tuotu keittiönpöydälle odottamaan paluutani. Tiesin keneltä paketti oli, mutta ellen olisi, luulen että olisin arvannut sen – kirja oli kääritty valkoiseen paperiin ja sidottu mustalla narulla, kevyesti ja kauniisti tavalla, jolla harva osaa. Esteetikon elämän suurimpia iloja on kohdata kaltaisiaan, niitä jotka ymmärtävät, että kaikkeuden salaisuudet piilevät pienimmissä yksityiskohdissa. Eipä ollut muuten ruma valkoisen paperin alta paljastuva kansikaan.

Muistan yhä ensimmäisen kerran kun tapasin Saran. Siitä täytyy olla ainakin viisi, kuusi vuotta. Hän oli ja on yksi ystävällisimmistä ihmisistä, johon minulla on ollut onni tutustua. Varmin tapa törmätä Saraan nykyisin on maleksia eteläisen Helsingin rantakatuja pitkin. Ennemmin tai myöhemmin hän kävelee vastaan, takki auki, ilman laukkua.

Kirja on kuvankaunis. En ole malttanut vielä lukea riviäkään, vain selata sivuja ja imeä itseeni kuvia. Tai anteeksi, olen minä yhden rivin lukenut, luultavasti sen tärkeimmän:

Sara Karlssonin ja Pia Sievisen Hyvän elämän anatomia löytyy mm. Akateemisesta.
Eriskummallista. Kirja odottaa pöydän kulmalla mutta jostain syystä en saa avattua sitä. Joku triviaali häiriö aina estää pysähtymisen kirjan kanssa. Vaiko outo etiäinen siitä, että elämän voisi ajatella uusiksi…
Kiitos kirjavinkistä, en tiennytkään että Sara on tehnyt kirjan. Lähtee ostoslistalle kyllä. Offtopic, mistä pöytä(?) kirjan alla?
Kerrothan sitten lukukokemuksia? Olisi kiva kuulla.
Kerron varmasti.
Vaikka nyt on äärimmäisen haastava taloudellinen tilanne äkillisen työttömyyteni johdosta, niin tämän kirjan aion ostaa itselleni lahjaksi jo heti tänään tai heti kun menen keskustaan. Uskon, että tärvitsen tätä juuri nyt enemmän kuin koskaan. Olen tätä kirjaa harkinnut jo hetken ajan kun huomasin tästä Katjan blogissa ja etsin kirjan esittelyn. Toinen hyvä kirjahankinta on Jenniemilian Rakastan, siis olen. Jännä juttu, että nyt olen haalinut jopa printtipaitoja ja koruja, joissa on ns voimatekstejä. Yritän kait lohduttaa itseäni jollain tavalla.
Kuulostaa siltä, että tuo kirja on juuri sitä mitä tarvitset nyt. Tsemppiä Mari! Kirjan sanoin, kaikki menee hyvin.
hei mari, tilaa adlibriksestä niin saat vähän edukkaammin ja ilmaisella toimituksella :)!
tunnustan, niin minäkin tein.. ;)
Juu, kirja näyttää löytyvän useammastakin verkkokirjakaupasta! Eikun vertailuhommiin vaan. Itse haen kirjani Akateemiselta, kun notkun siellä jokatapauksessa viikottain.
Kirja hankittu ja ensimmäiset sivut avattu. Aivan ihana ostos!