Maailmankaikkeudelta aina odotellaan merkkejä, mutta päätin viime syksynä, että se on kaksisuuntainen tie. Ostin unelmieni matkalaukut – ne kaikkein kauneimmat ja kestävimmät – merkiksi siitä, että halusin matkustaa enemmän. Lähelle ja kauas, yksin tai yhdessä, kunhan näkisin muutakin kuin Helsingin kadut. Niin rakkaat kuin niistä onkin kymmenessä vuodessa tullut, ajatus kokonaisesta talvesta Suomen leveysasteilla on muuttunut vuosi vuodelta vaikeammaksi. Mitä vanhemmaksi tulen sen paremmin ymmärrän isääni, joka muutti toiselle puolelle maapalloa, koska Euroopassa oli liian kylmää.
Alumiiniset mattamustat Rimowat, pieni ja iso. Mutkattomaksi matkaseuraksi sekä yhdessä että erikseen.
Toivoin, että työni veisi minua maailmalle, joten tyhjensin matkalaukuille paikan kirjahyllyni päältä, mahdollisimman lähelle kaikkia niitä kirjoja, joita plärään päivittäin. Vakaasti uskoin, että universumi ei sallisi sijoitukseni mennä hukkaan, ei varsinkaan, kun menolippuni maailmalle odottivat paraatipaikalla makuuhuoneessani.
Kannatti uskoa. Viime vuosina työ on sitonut minut yhteen paikkaan tiukemmin kuin olisin toivonut, lomatkin jäivät kiireen keskellä pitämättä. Tänä vuonna taidan saada kaiken takaisin korkojen kera. Olin alkuvuodesta Thaimaassa ottamassa valokuvia ja kirjoittamassa liikkumiseen liittyvää tekstiä, nyt tie vie takaisin samoille seuduille kirjoittamaan ja kuvaamaan matkajuttua. Milloin elämästäni tuli näin ihana? Tai maailmankaikkeudesta näin antelias? En tiedä, mutta olen kiitollinen kaikesta.
Juttuun liittyvät parhaat palat säästän lehteen, mutta matkan toisesta puolikkaasta kirjoitan kyllä blogiin. Pysykää langoilla.
Kuvat ovat viimesyksyiseltä Santorinin matkalta. Kuvan minusta otti Mikko Rasila.
KIITOS!! Tätä on nyt hieman vaikea kuvailla, miten löytämäni sun teksti OLI juuri, se pieni puuttuva pala, mun elämästä juuri nyt!! :)))
Kiitos. Liian pieni sana siihen, mitä oivalsin! ;)
Mä uskon juuri tuohon nimenomaiseen samaan kaikkeuteen :), enkä oikein ole halunnut lukea etc mitään, tai kenenkään ns oppaita, kun niistä pitäisi pikemminkin -poisoppia-. Jokaisella kun on se oma universaalinen kanavansa ja uskonsa asioihin, tai uskomatta oleminen! Voi kuinka Ihanaa tää Elämä voikaan olla?! Eikös ;)) Mitään täällä ei ilmaiseksi saa, paitsi sen mitä kannat mukanasi. Ja, kun ymmärtää, että juuri siellä ON SE kaikki! Kuhan vain ottaa käyttöön ja nauttii matkasta ♡
Mä taidan tästä inspiroituneena jakaa tämän huomion blogissani.
Huipputeksti!
T. Mia ☆☆☆
Mia! Kiitos, ihana kuulla että tykkäsit kirjoituksesta. Sun postaus oli huippu!
Pingback: VIESTEJÄ MAAILMANKAIKKEUDELLE | // visuaalisesti vaativa //
olisinpa yhtä onnekas, täytyy vielä odotella kuukausia ennen matkaani – vaikka hyvä, että reissu odottaa siellä, syksy on sateineen minulle masennus
Ooh, syksy on paras ajankohta lähteä!
Oih, ihanaa! Olen onnellinen puolestasi! Tuo lentokoneen edessä oleva kuva on kuin suoraan 1970-luvulta. Tunnelma, vaatetus jne.
Kiitos! Mikko on taitava kuvaaja – ja kohde kieltämättä kanavoi tuota mennyttä vuosikymmentä silloin tällöin sekä tahattomasti että tarkoituksellisesti…
Voi vitsi sentään ku oon ilonen sun puolesta ku pääset taas reissuun. Ehkä vähän kadekin oon, mut ihan hyvällä lailla.
Haha, mäkin olisin varmaan vähän kateellinen itselleni! Suotuisia reissutuulia toivottelen sinnekin :)
Samoissa tunnelmissa! Yhtä lailla kiitollisena. Hyvää matkaa!
Hei kiitos, ja samaa sinne jos olet kans lähdössä!
Oih ihanaa! Matkajutut kiinnostaa, ja Thaimaa erityisesti. Loppuvuodesta oisin menossa, paikka vielä vähän auki.
Hei kiva kuulla, että aihe kiinnostaa. Tulossa paljon asiaa.
Oh la laa, bon voyage! Maailmankaikkeuden energioihin liittyen olisi kiva kuulla lukusuosituksia:)
Hmm, en tiedä miksi nassuni pärähti tuonne kommenttiin, mutta siellä se nyt on enkä muuta voi:D
Kappas! :D
Ooh, jakaisin suosituksia tosi mielelläni, mutta en ole tainnut lukea aiheesta montaakaan kirjaa. Rhonda Byrnen The Secret odottaa hyllyssä kyllä.