Kaupallinen yhteistyö Cinemanse
Sitaatti lukee arthouse-leffamaahantuojan Cinemansen etusivulla eikä voisi paremmin kuvata tätä kummallista parin vuoden aikaa. Mutta nyt! Elokuvateatterit ovat taas auki, valkokankaat suorastaan kipinöivät kaikista niistä leffahelmistä, jotka ovat odottaneet esitysvuoroaan. Cinemanse hemmottelee meitä näillä kolmella arvostelumenestystä niittäneellä elokuvalla helmi-maaliskuussa. Poimi tästä talteen ensi-iltapäivämäärät ja kutsu ystävät elokuvatreffeille.
18.2.2022 The Bergman Island – Kohtauksia eräältä saarelta
Käsikirjoittajapariskunta matkustaa Ingmar Bergmanin jalanjäljissä Gotlantiin, karun kauniille Fårön saarelle pohtimaan naisen ja miehen taiteilijuuden eroja, luovuutta, ihmissuhteita. Monessa eri todellisuuden tasossa liikkuva elokuva on kuvattu ihan oikeissa Bergmanin miljöissä, rakennukset ja muut kuvauspaikat ovat yhdessä pääosassa.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Mia Hansen-Løven elokuvissa on usein henkilökohtaisia elementtejä, niin tässäkin: Hansen-Løven entinen kumppani Olivier Assayas on hänkin käsikirjoittaja ja pariskunta teki yhdessä useamman elokuvan. Ehkä siksikin dialogi on hyvin aidon oloista. Rakastin myös kuvaaja Denis Lenoirin utuista, auringon siivilöimää kädenjälkeä, josta luin myös supermielenkiintoisen artikkelin.
Elokuvassa soi ahvenanmaalainen kansanlaulu Vem kan segla förutan vind niin että käsivarret menevät kananlihalle, erityisesti Nina Lizellin ja Lee Hazlewoodin versio vuodelta 1970 on hieno.
18.3.2022 The Worst Person in the World
Niin kaunis, älykäs ja harvinaisen tuoreesti toteutettu elokuva elämän valinnoista, joita luulemme tekevämme. Nuori aikuinen nainen (maailman luonnollisin tähti Renate Reinsve!), kaksi miestä ja Oslon kesäyöltä tuoksuvat kadut, joita juosta itsensä solmuun. Monta kohtausta, joihin samaistua, jos vain joskus olet ollut pari-kolmekymppinen.
Ja rakastuminen, rakkaus, rakastamisen vaikeus, onko sitä ikinä vangittu filmille näin kouriintuntuvasti?
Kriitikoiden yksimielisesti ylistämä, jo paljon palkittu ja ehdokkuuksia vielä jonossa, mm. Oscarit (paras alkuperäinen käsikirjoitus ja paras ulkomainen elokuva) ja BAFTAt. Marisen hiukan pituudesta (2h 8min), mutta niinhän minä aina.
Hauska sattuma, herkkäilmeinen norjalainen näyttelijä Anders Danielsen Lie on sekä tässä että Bergman Islandissa yhdessä pääosassa.
“One of the best movies of the year, or any year” – Film Threat
Joachim Trierin elokuva toi tietoisuutemme myös laulaja-lauluntekijä Harry Nilssonin, niinpä kuuntelemme elokuvan tunnusbiisiä I said goodbye to me vuodelta 1968 ja haaveilemme kirjasta nimeltä Harry & Me – Memories of Harry Nilsson.
25.3.2022 Petite Maman – Maja lapsuuden reunalla
Muistatteko Astrid Lindgrenin mystisen lastenkirjan Kultasiskoni? Tässä elokuvassa on samanlaista taikaa, se vinksauttaa ajatukset eikä maailma ole vähään aikaan ennallaan. Céline Sciamma (joka on ohjannut mm. Stellan rakastaman elokuvan Nuoren naisen muotokuva) kysyy runollisessa elokuvassaan “mitä jos” ja laittaa kaksi hyvin samannäköistä pientä tyttöä kohtaamaan… niin, missä?
Majassa? Ajassa?
Pieni aarre elokuvaksi ja erinomainen osoitus Sciamman monipuolisuudesta. Elokuva on kuvattu pienellä porukalla pandemian keskellä, ehkä siksikin se on niin intiimi. Syvällinen satu liikkuu ihan omissa sfääreissään ja koskettaa kaiken ikäisiä. Suosittelemmekin tätä isovanhemmille, vanhemmille, lapsille, mielellään yhdessä katsottuna.
Ei paljasteta liikaa, mutta taiteilija Para Onen vartavasten elokuvaan säveltämä La Musique du Future saatelkoot teidät tunnelmaan.
Muistutamme Stellan kansssa instagramissa elokuvista vielä ensi-iltojen alla, näistä riittää puhuttavaa! Kaikki esitysajat ja -paikat ja liput löytyvät kootusti osoitteesta nytleffaan.fi.
Bergman Islandissa vilahtavat tyylikkäät (tietenkin) ruotsalaiset SUN BUDDIES -aurinkolasit, jotka ovat mukaelma Bibi Anderssonin käyttämistä laseista Ingmar Bergmanin elokuvassa Persona – Naisen naamio. Annan tilillä @annapalaaanna arvotaan lasit yhdelle onnekkaalle, sinne siis, cinefiili!
YLIN KUVA JARNO JUSSILA & ALIN KUVA STELLA HARASEK
Onko blogi lopettanut, vai onko mulla koneessa joku perustavanlaatuinen vika kun edelliset päivitykset ovat jostain tammikuulta……? Siis Stellan kirjoittamat (eikä kyllä muitakaan ole kovin tiuhaan näkynyt).
Heippa Santtu, anteeksi vastaukseni viive! Blogi ei ole suinkaan lopettanut, hiljentynyt vain kirjoittajiensa ollessa kiinni muissa projekteissa. Eiköhän täällä aktivoiduta taas sitten kun ne on saatu valmiiksi.
Instagramin puolella tapahtuu päivittäin, suosittelen seuraamaan:
https://www.instagram.com/stellaharasek/
https://www.instagram.com/annapalaaanna/
https://www.instagram.com/jarnojussila/
Ihania elokuvavinkkejä. Suunnittelin jo lauantaille meneväni katsomaan Kohtauksia eräältä saarelta. Vaikuttaa todella hyvältä tähän aikaan. Viimeksi kävin elokuvissa ennen koronaa
Hei ihanaa, kävitkö katsomassa?