Yhteistyössä FemtoLasik
Palaan paljon toivottuun aiheeseen, joka tunnetaan Kapteeninkadulla nimellä lazer lazer eyes höystettynä lasersädettä hyvin väljästi muistuttavalla käsiliikkeellä. Kröhöm. Muualla jatkuvasti yleistyvä toimenpide lienee tutumpi silmien laserleikkauksena. Valokuvaajakämppikseni (ja varsin monen ystäväni) silmät on nimittäin leikattu ja minä olen ollut joukon sokea lepakko, jota pitää estää räpiköimästä auton alle. Yksi niistä lukuisista syistä, miksi keväällä päätin minäkin mennä laseroitavaksi.
Marssin ennakkoarvioon selkä suorana ja sydän kurkussa. Kaikki mahdolliset silmiin liittyvät toimenpiteet jännittävät minua. Lisäksi olin jo ehtinyt lietsoa itseni niin hillittömään intoon silmälasittomasta elämästä, että pelkäsin ettei leikkaus soveltuisi sittenkään silmilleni. Soveltuvuusvaatimuksista löytyy lisätietoa verkosta, mutta vasta ennakkoarviossa saadaan varmuus esimerkiksi sille, että silmän sarveiskalvon paksuus riittää leikkaukseen (useimmissa tapauksissa vastaus on kyllä).
FemtoLasikin väki sai onneksi toimenpidekammoisen neurootikon rauhoittumaan alta aikayksikön. En tiedä miten he sen tekevät. Se alkoi heti ovelta. Kaikki vastaanottovirkailijasta optometristiin olivat niin rauhallisia, ystävällisiä ja huumorintajuisia tyyppejä, että unohdin jännittää. Myöhemmin opin, että tiimi on työskennellyt pitkään yhdessä ja tuntee toisensa vuosien takaa. Se näkyy kyllä harvinaisen hyvänä yhteishenkenä ja ilmapiirinä koko paikassa.
Ilmeni myös, että ennakkoarviossa ei ollut mitään varsinaista jännitettävää. Sarveiskalvo oli muutamassa sekunnissa tarkistettu ja hyväksytty. Ennakkoarvioon sisältyvän näöntarkastuksen teki optometristi Arja Karjalainen, jonka into omaan työhönsä tarttui. Sovittelimme erilaisia linssejä silmieni eteen lopulta vähän huvinkin vuoksi, kun Arja huomasi, että entisen graafikon – olkoonkin likinäköinen ja hajataittoinen – haukankatse erottaa harvinaisen hyvin nyansseja väreissä ja muodoissa.
Tapasin myös leikkaavan lääkärini, Juhani Pietilän, joka on tehnyt päätähuimaavan pitkän työuransa aika tuhansia onnistuneita leikkauksia. Pohjoisesta tuttu murre olisi jo pelkällään riittänyt hälventämään loputkin huoleni. Niitä olivat: voinko pilata leikkauksen yskäisemällä tai sähläämällä kesken kaiken (en voi, sillä laser pysähtyy alta sekunnin murto-osan, jos liikun millinkin) ja sattuuko leikkaus (ei, tuntuu korkeintaan epämukavalta).
Ja niin – pääsin ennakkoarviosta läpi puhtain paperein. Sovimme leikkausajan parin viikon päähän. Kerron leikkauksesta lisää pian.
Laserleikkausta harkinneille tai siitä kiinnostuneille tiedoksi, että FemtoLasik tarjoaa blogini lukijoille 10% alennuksen leikkauksesta. FemtoLasikin sivuilta voi kurkata alennuksen tarkemmat tiedot ja halutessaan myös varata itselleen ilmaisen ennakkoarvion, joka ei sido mihinkään. FemtoLasik on toiminut syksystä alkaen Silmäaseman Silmäsairaalassa Citycenterissä, keskellä kaupunkia.
FemtoLasik
Silmäaseman Silmäsairaala
Citycenter
Keskuskatu 6 E (3 krs)
Photos by Mikko Rasila
☊ THE CURE – A FOREST
Minä kyllä vähän ymmärsin että leikkaus olisi jo suoritettu. Siitä tulee vaan oma juttunsa sitten vähän myöhemmin.
Eikös se ennakkoarvio ollut jo maaliskuussa? Kiirettä pitää, jos nyt vasta leikkaukseen olet menossa…
Silmäni on laseroitu kahdesti: PRK 1992 ja Lasik 2007 (Pietilä) ja sarveiskalvoissa riittää paksuutta kuulemma vielä ainakin yhteen operaatioon. Molemmat onnistuivat hyvin. Syy uusimiseen oli lukemien hiipiminen takaisin miinukselle (alkutilanne -5,5-6, ennen toista leikkausta n. -2). Nyt en laseja tarvitse.
Toivottavasti leikkaus menee hyvin sinullakin!
Onnea operaatioon!
Saanko kysyä että miten verotusasiat hoidetaan tällläisessä yhteistyössä? Lahjaverona vai miten?
Odotan innolla jatko-osaa, nimim. leikkaus mielessä jo toista vuotta.
Pietilä leizeröi silmäni tasan 2 vuotta sitten Tampereella ja voin suositella erittäin lämpimästi!!