Kun kaviaarihammasta kolottaa

Pääsin muutama viikko sitten ystäväni avecina tutustumaan niin hurmaavaan paikkaan, että menin vähän sekaisin. Niin käy, kun eteen kannetaan samppanjaa ja sammen mätiä kesken kirkkaan maanantaipäivän – toiset meistä kun ovat tottuneet nauttimaan arkilounaakseen kupin kahvia, jossa on hyvässä lykyssä maitoa. Sanotaanko, että vaihtelu virkistää.

Kauppatorin kulmille Etelärantaan auennut Finlandia Caviar on kaviaarikauppa ja pikkuravintola, jonne voi pistäytyä sekä ostoksille että lasilliselle samppanjaa pienen suolaisen kera. Valikoiman kirkkaimpana kruununjalokivena loistaa nimen mukaisesti kaviaari, mutta paikasta löytyy myös muita mätituotteita ja tuoreita ostereita. Palanpainikkeeksi suositellaan samppanjaa, joskin listalla on luonnollisesti myös venäläinen klassikko nimeltä vodka. Melkoista.

2014-12-18-stellaharasek-finlandiacaviar-1

Paikan on perustanut Valeria, joka on kyllä nainen paikallaan – hän on työskennellyt kalan parissa perheyrityksessään toistakymmentä vuotta. Valerian poika häärää kokkina keittiössä. Kaupan kylmähyllyt ovat täynnä purnukoita, ravintolapuolella lista on sen sijaan lyhyt ja loppuun asti ajateltu. Helsinki-menu sisältää suomalaisten kalojen mätiä ja lasin viiniä, Moskova-menulta löytyy kolme kaviaarikuppia viiriäisen munan ja smetanan kera huuhdottuna alas vodkalla. Herkkuja saa tilata toki myös erikseen alkaen kolmen euron ostereista. Merenelävien maistaminen ei ole ehkä ikinä ollut näin helppoa.

Pisteitä laadun ja lähestettävyyden yhdistelmästä: kauniisti, mutta koruttomasti sisustettuun tilaan on helppo tulla, vaikkei olisi ikinä maistanut kaviaaria (jos et ole, täältä on todellakin hyvä aloittaa). Tuumasimme pöydän äärellä, että kaupungista on tähän asti asti puuttunut juuri tälläinen paikka: rento pikkurafla, johon voi tulla päähänpistosta ilman pöytävarausta. Tilata vaikka alkupalan ja jatkaa sen jälkeen jonnekin illalliselle.

2014-12-18-stellaharasek-finlandiacaviar-2

Pidin kovin monesta asiasta: simppelistä sisustuksesta, satamanäkymästä ja ennen muuta siitä, että kaikki mitä maistelimme oli aivan mielettömän hyvää. Mielipiteeni on toki kaukana puolueettomasta – kuulun ihmisiin, joiden joulu ei ole joulu ilman pyhää kolminaisuutta mäti, smetana ja sipuli. Kaviaaria en ole tosin koskaan ostanut ja mätiäkin tulen hankkineeksi useimmiten vain joulun alla. En muuten tajua miksi. Sijoitan surutta pennosiani sille päälle sattuessani käsintehtyyn suklaaseen, hyvään viiniin tai laadukkaaseen luomulihaan – miksi en siis silloin tällöin hanki vaikka alkupalaksi pikkupurkillisen mätiä, jota rakastan huomattavasti enemmän kuin mitään maailman suklaata?

Jos olet muuten ihmetellyt mikä on mädin ja kaviaarin ero, et ole tyhmä etkä varsinkaan ainoa – minäkin kysyin. Kaviaari on kaikkein arvostetuinta mätiä, joka saadaan sammesta. Sampilajikkeita ja näin myös kaviaarilajeja on useita, hinnat vaihtelevat saatavuuden mukaan. Halpaa tämä herkku ei ole, eipä hyvää tarvitse kauhalla syödäkään.

Finlandia Caviarin hyllyt notkuvat kaviaarin lisäksi muista mätipurnukoista ja hintahaarukka on laaja: edullisimmat irtoavat alle kympillä. Tulipahan selväksi mistä löydän laajan valikoiman lempiherkkujani ensi viikolla kun joulu kolkuttelee ovella.

Finlandia Caviar Shop & Restaurant
Ma-ti 10-18, ke-la 11-19
Eteläranta 20, Helsinki

4 thoughts on “Kun kaviaarihammasta kolottaa

    • Hei Laura, tämä on vilpitön arvio. Mainitsen kyllä, jos kyseessä on kaupallinen yhteistyö.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.