These streets will never look the same

yhteistyossa-mustijamirri

Mitä, oltiinko täällä kaivattu koirakuvia? Nappasin eräänä menneenä päivänä Brooklyn Cafessa muutaman kuvan Juno-neidosta, joka loikoili tyynyllään kuin mäyräkoiran maailmankaikkeudessa ei olisi huolen häivääkään. Vain harjaantunut katse arvaa kurtistuneista kulmista, ettei se pidä paikkaansa alkuunkaan.

2014-09-09-stellaharasek-brooklyncafe-01

Ensinnäkin: kahvilan kulman takana sijaitsee eläinlääkäri. Juno tietää sen, sillä reitti on tullut tutuksi. Kuinka monta eläinlääkärivisiittiä voi pienen koiran viikkoon mahtua? Juno voi kertoa: KOLME.

Ensin menimme näyttämään näärännäppyä. Olin kuvitellut, että sen poisto olisi pikkujuttu, mutta lääkäri varasi ihan oikean leikkausajan. Mäyräkoiran silmissä olisi välähtänyt kauhu, ellei sillä olisi ollut kiire syödä saamansa herkkunappulaa.

Seuraavana päivänä mäyräkoiraa kohtasi traaginen häntäonnettomuus: hännänpää oli saanut osuman – kukaan ei tiedä mistä – ja vuosi verta. Kaikkialle. Kun häntää heilutti valkoiseksi maalatussa asunnossa, lopputulos muistutti kauhuelokuvakohtausta. Eläinlääkäri laastaroi hännän, antoi minulle antibioottireseptin ja hännän traumatisoituneelle omistajalle herkkunappulan. Loppuilta sujui pestessä seiniä.

2014-09-09-stellaharasek-brooklyncafe-02

Viikon kolmannella visiitillä alkoi minuakin jännittää, sillä Junolta poistettiin näärännäpyn lisäksi muutakin: mahdollisuus eittämättä ensiluokkaisen geeniperimänsä jatkamiseen. Toimenpiteet oli päätetty tehdä kerralla, sillä tavoin selvisi yhdellä nukutuksella. Mäyräkoira heilutti laastaroitua häntäänsä eikä herkkunappulansa hotkimiselta huomannut piikkiä, joka tuikattiin sen takalistoon. Eläinlääkäri kantoi syliini nukahtaneen neidon leikkaussaliin ja minä pillahdin itkuun. Jos saan joskus lapsia, minusta tulee juuri se äiti, joka valvoo nuhaisen jälkikasvunsa vieressä ja tarkistaa vartin välein, että potilaalla on yhä pulssi.

2014-09-09-stellaharasek-brooklyncafe-03

Vastoin kaikkia kauhukuviani potilas selvisi hengissä pienistä rutiinitoimenpiteistään ja sain kantaa tokkuraisen ja tikatun tytön kotiin. Kaulurikuvia on vain yksi – mäyräkoiran omistajat tietävät kyllä miten ylpeät eläimet suhtautuvat siihen, että niille nauretaan. Ehkä julkaisen sen vielä. Jos uskallan.

Eläinlääkärivisiittien ja kaulurissa kärsityn sairasloman ohella se toinen syy olla tyytymätön: kahvilassa on huono palvelu eikä mäyräkoirille tarjoilla bageleita, vaikka ne kuinka niitä tilaavat. Ei auta kuin käpertyä keräksi ikkunalaudalle, tuijottaa henkilökuntaa tuimasti ja haukotella.

PS. Siltä varalta, että joltakulta on mennyt ohi, Junolla on muuten ollut aiemminkin vähän vaikeaa.

Lemmikkitarvikeketju Musti ja Mirri on mukana Kapteeninkadun koirakaksikon kohelluksessa.

CHROMATICS – THESE STREETS WILL NEVER LOOK THE SAME

17 thoughts on “These streets will never look the same

  1. No nyt ymmärrän miksi jalorotuinen Neiti on ollut poissa huudeilta… Kuka tahansa moiset operaatiot läpikäynyt rotunsa naispuolinen edustaja tarvitsee rauhan toipua ja ‘nuolla’ haavansa kuntoon. Hoitohenkilökunnan pitääkin tuntea kaikki tunteet huolesta hurmioon tekemistään päätöksistä ja hoidon laadusta… Neidille voimia näyttelysuorituksiin (siis kotona esitettäviin…) ja henkilökunnalle palvelualttiutta, vielä vähän aikaa :) Sitten sitä mennäänkin taas hihna pinkeänä!

  2. Moi Stella! Tämä ei liity millään tavalla hauvoihin, mutta mietin, aiotko kirjoittaa tänne blogiisi jotain silmäleikkauksestasi? Itse olen pähkäillyt leikkaukseen menemistä jo muutaman kuukauden verran, ja olisi kiva kuulla sinunkin ajatuksiasi ja kokemuksiasi. Valitsitko Femtolasikin ainoastaan siksi, että se oli tarjolla sponsoroituna vai olisitko harkinnut muitakin leikkaustapoja? Tarjottiinko sinulle mahdollisuutta SMILE-leikkaukseen? Itse pyörittelen ajatusta noiden kahden välillä.

  3. Minäkin kuulun juuri näihin tyyppeihin. Koiraltani ultrattiin joskus kohtu, ja sen maatessa selällään tutkimuspöydällä minua itketti. Mutta koska pidättelin sitä, se muuttui kummalliseksi tirskumiseksi. Oli eläinlääkäri varmaan ihmeissään reaktiostani.

  4. Voin luvata – jokaikinen kerta kun koira nukutetaan milloin minkäkin leikkauksen takia, niin itkeminen on taattua. Se on se avuttomuus ja pelko ja jännitys. Alkaa itkettää kun ajatteleekin.

  5. Ei varmaankaan saisi nauraa pientä koiraa vavisuttavan tragedian äärellä, mutta toi huolestunut ilme, en kestä! :D

    Kahden tapaturma-alttiin koiran omistajana tiedän vankalla kokemuksella, että ne ennen nukutusta jaettavat rauhoittavat kuuluisivat oikeasti sinne hihan toiseen päähän…

  6. Voi Junoa, niisk! Kyllä on taas elämä näyttänyt nurjan puolensa tuolle pienelle tyttöselle. Olen sitä mieltä, että noin kohtuuttomien kärsimysten vuoksi Juno ansaitsisi loppuelämäkseen automaattisen ja ilmaisen bageltarjoilun. Tuplatäytteillä.

    Voi suakin Stella! Mä niin ymmärrän tuon itkureaktion. Joka kerta, kun koirani on nukutettu, olisin itse tarvinnut vähintään yhtä tainnuttavan annoksen rauhoittavaa. Kurkkua on kuristanut ja sydän on ollut huolesta sykkyrällään aina, kun olen luovuttanut lemmikkini lääkärin käsiin.

    Hyvä, että pahin on jo ohi. Siitä huolimatta paljon silityksiä Junolle ja aurinkoisia syyspäiviä koko porukalle! ♥

  7. Hei,
    Itkeminen on tuttua täälläkin. Pennultani poistettiin kaksi kulmahammasta nukutuksessa viime keväänä – itkin sekä häntä lääkäriin viedessä että sieltä pois hakiessa. En muista enää, menikö pentutarkastus ja ensimmäiset rokotukset kuivin silmin, mutta vahvisterokotteessa pitelin karvapalloa kyyneleet valuen.
    Voi meitä :)

  8. Voi poloista! Täältä karvakuonot lähettävät täydet sympatiaterveiset, toivottavasti siellä palvelusväki ymmärtää täyttää nakkivarastot. Pikaista toipumista potilaalle!

  9. Voi pientä, miten traumaattinen viikkoa! Ja joo, ei niiden eläinlasten lääkärireissuista kuivin silmin useinkaan selviä, vaikkei mitään dramaattista asialistalla olisikaan. Kun toiset on niin urheita :)

  10. Itkuun pillahtaminen on tuttua. Se nukutettu otus ja huoli toisen voinnista on niin lohdutonta, että ei siinä kuivin silmin kykene olemaan. :/

  11. Toivotan Juno-neidille pikaista ja lihapullien täytteistä paranemista.. ja emännälle tsemppiä pulssin tarkistukseen :)

    • Juno-neito kiittää! Sairasloma on onneksi onnellisesti jo ohi. Omistajalla vielä vähän tykyttää sydän.

      • Minkäs sitä ihminen perimälleen mahtaa. Et olisi sukusi jatkumoa, jos toimisit toisin! Epäilen, että Junonkin hengitystä on kuulosteltu peittojen alta :)
        Täältä voi lähetellä vain toiveita, että omistaja tasaa sykkeensä :) , vaikka draaman tajua on siinäkin päässä hihnaa.. Ja sitten vain jatkaa reippaasti mäyräkoiran palvelemista =) (tuumii Juno-neito)

        • Olipa kiva lukea se juttu sieltä helmikuulta uusiksi.
          Nauratti kovin, mutta toki tunnen sympatiaa pientä mäykkyneitoa kohtaan! Draamaa oli viimeisimmän koiran kanssa ylenmäärin, joten silloin oli pakko hieman kovettaa sisintään. Koira kun oli hoidettava, mm. suihkutettava, vaikka koiraneidillä olikin asioista usein eri käsitys..
          Mutta nyt tuli vain sellainen olo, että voi pientä koirapoloa! Onneksi tiedän äitisi olevan ensiluokkainen hoitaja (&huolehtija.. ). Joten, ei muuta kuin paljon rapsutuksia Junolle ja halit “äipälle”
          -ja nyt on aivan ihana ilma! Melkein intiaanikesäpäiviä, rantapoluilla kiva tepastella “toipilaankin”

Leave a Reply

Your email address will not be published.