See into the dark

Olen puolivahingossa aloittanut urakan nimeltä paluu omaan tukanväriin. En ole nähnyt sitä juurikasvua enempää sen jälkeen kun täytin kaksitoista. Muistikuvani mukaan sävyssä ei ollut mitään kovin unohtumatonta.

2014-04-stellaharasek-blackonblack-012014-04-stellaharasek-blackonblack-02

Fiksummalle olisi saattanut tulla vuosien värjäyskierteessä mieleen, että oma tukanväri saattaisi pukea naamataulua parhaiten. Toisille se juolahtaa mieleen vasta sitten, kun ei ole muistanut käydä kuukausiin kampaajalla. Lopulta sitä tajuaa, että peilistä tuijottaa päivä päivältä tummuva tyttö ja toteaa, että tuijottakoon. Latvat saavat silti pysyä vaaleina, luonnollinen liukuväri olkoon tulevan kesän juttu.

Katsotaan nyt kauanko tätä luonnollisuuden puolesta liputusta ja kotkotusta kestää.

Photos by Dorit Salutskij

THE CURE – FOREST

28 thoughts on “See into the dark

  1. The festival of Halloween is the time when most of the pictures are
    clicked and uploaded in the social networking sites. If you’re a movie
    fan, dressing like your favorite movie character is a good idea.
    For instance, why not go to the party with your friend as
    bacon and eggs.

  2. Have you ever considered about adding a little bit more than just your articles?
    I mean, what you say is valuable and all.
    But just imagine if you added some great graphics or video clips to
    give your posts more, “pop”! Your content is excellent but with images
    and video clips, this site could definitely be one of the
    greatest in its niche. Very good blog!

  3. Excellent post however , I was wanting to know if you could write
    a litte more on this subject? I’d be very thankful if you could elaborate
    a little bit more. Appreciate it!

  4. Taking fractures from the aligners are also suggested
    (Healthline).
    Adore of youth even helps to do the edge off from pedophilia.
    asian girls, that “salarymen” openly continue
    reading the trains and buses in addition to which occupies in regards
    to a quarter in the space on the floor within a typical
    online video rental shop, often portrays girls in secondary school uniforms.
    With Akihabara, Tokyo, there are video tutorials
    and DVDs along with pre-pubescent girls within swimsuits
    or some other kawaii costumes, within the
    front from the pack. Upon viewing them, I shuddered when you consider what just one might actually view on the videos.
    The outlets openly display these things, so one can only assume there is little to help fear
    from the government bodies.

    Look at my web-site :: brazzers girls

  5. Olen itse yrittänyt monesti ottaa itseäni niskahiuksista kiinni ja päästä irti värjäyskierteestä kasvattamalla oman värin takaisin. Tähän mennessä olen jokaisella kerralla luovuttanut siinä vaiheessa kun juurikasvua on ollut näkyvissä se +/- neljä senttiä ja hiusinho huipussaan.

    Tälläkin hetkellä eletään roiman juurikasvun kanssa, ehkä tällä kertaa pysyisin vahvana…

    • Tsemii, hattu tai huivi päähän niin pääset pahimman vaiheen yli! Onneksi tumma juurikasvu tuhkanvaaleassa tukassa ei ole ollenkaan niin paha kuin toisinpäin, helpolla pääsen siis.

  6. Mulla on sama projekti saamassa päätöstään, kun vihdoinkin oma väri on kasvanut koko tukkaan!:) oon vaan kohdannu sellasen ongelman värjäämättömän hiuksen kanssa, että se on melkein jo liiankin hyväkuntoinen!:D hurjan liukas ja sähköinen. Ehkä mun vanhat shamppoot ja hoitoaineet ei tähän sovi tai jotain, mut hermostuttavaa, kun tukka ei asetu mitenkään. En kyllä silti lähde värjäilyyn ainakaan hetkeen, kun on näin pitkä kasvatusprojekti takana! Pian kesä tulee ja aurinko kuivattaa tukan karheammaksi:D Näköjään se voi joskus olla hyvä juttu…

    • Hei suolasuihke voisi olla vastaus sun ongelmaan! Sillä saa tukkaan pientä karheutta ja pitoa, joka helpottaa kampausten teossa ja näyttääkin kivalta, jos ei tykkää supersileistä kutreista.

  7. Tuo oma tummempi on vaaleammilla latvoilla just hyvä: ) Sinäkään et taida kauheasti meikata, niin pehmeämpi hiusväri on parempi…Itse luovuin tuhkaplatinasta muutama vuosi sitten, vaaleilla raidoilla mennään nyt.

    • Juu, vaaleilla kutreilla pitäisi jaksaa meikata enemmän että piirteet nousisivat esiin. Tummemman hiussävyn kanssa ei sitä ongelmaa ole.

  8. Oma väri, paras väri! Yritin vuosia saada värjäyksellä täydellistä ruskeaa, kunnes tajusin että se mitä hain ON luonnollinen värini. Juurikasvu näytti aina värjätyn rinnalla tylsältä, mutta kun sitä kasvoi enemmän esiin, niin vasta sai kunnon käsityksen väristä. Aurinko vaalentaa kesällä ja tekee luonnollisia raitoja.

    Kampaajalla käyn nykyään 3-4 kertaa vuodessa leikkauttamassa. Tulee halvaksi entiseen verrattuna. Lisäksi en juuri käytä enää hoitoainetta, koska tukkani on niin hyväkuntoinen. Ennen käytössä oli järeimmät tehohoidot, kiiltosuihkeet ja muut mömmöt, eikä tukka silti ollut läheskään niin hyväkuntoinen kuin nyt.

    Sanottakoon vielä, että en myöskään käytä enää kosteuvoidetta kasvoille ja ihoni voi loistavasti. Kasvovetenä on apteekissa myytävä lähdevesi (Avene tai Vichy, tai vaihtoehtoisesti Pukka Organic Rosewater, jota tilaan Feeluniquesta). Ihoni oli ennen pintakuiva ja helposti ärtyvä, nyt tasapainoinen ja kirkas. Pahimmilla pakkasilla saatan sipaista poskipäihin Dr. Hauschkan ruusuvoidetta, mutta muuta en enää tarvitse :)

    • Samaistun tukkatarinaan, olen niin monta kertaa yrittänyt värjäyttämällä saada sen sävyn joka näyttää nyt olevan tuo ihan omani. Väripurkin sijaan tarvitaankin siis vain kärsivällisyyttä!

      Ihonhoidosta – uskon kyllä, että moni ylihoitaa ihoaan ja synnyttää samalla tarpeita, joita ei muuten olisi. Mutta ihotyyppejä on erilaisia. En esimerkiksi omaa pintakuivaa ihoani uskaltaisi talvisin jättää kosteuttamatta, eikä olemattomalle hoidolle jäänyt kroppani iho tue teoriaa siitä, että iho ei osaa kaivata sellaista mihin ei ole tottunut ;)

    • Kiitos! Olen käynyt vuosia Dandyssa, tukastani vastaavat tehokaksikko Sumi Moreno ja Marko Mäkinen.

  9. Mulla on pitkässä tukassa ihan oma väri, kasvanut takaisin jo vuosia sitten. Onhan se ihanan helppohoitoinen ja hiukset hyvässä kunnossa, mutta ei voi kyllä sanoa muuta kuin että on vain myytti että oma väri pukisi ihmistä aina parhaiten. Koska en kuitenkaan monestakaan syystä lähde värjäyskierteeseen tyydyn tähän.

  10. Olin hiumallina varmaan kuutisen vuotta eli melkoisia muodon muutoksia ovat hiukseni nähneet, hauskimpia olivat varmaan punainen manga tukka, vaalea irokeesi ja viettelevä tummanruskea polkka. Viimeisemmän suhteen pää alkoi kuumoitella värjäyksen yhteydessä sen verran että värjääminen sai jäädä siihen. Oma maatienvärinen tukkani tuntuu olevan se täydellisin nykyään! Olen saanut parilla tipalla arganöljyä (luomuna ruohonjuuresta) kaiken karheuden/takut pois mitä kaulahuivit, talvi etc teki hiuksille. Loove it!

    • Kummasti se oma väri tuntuu sopivan kaikille parhaiten, olisko niin että luontoäiti osaa ne sävyt valita.

  11. Sama täällä, vuosia mennyt omalla värillä, myös ikuinen värjäyskierre takana. Ennen joulua laitatin pientä kevytväriä, sitä on jäljellä vieläkin ja toi kiiltoa jne. Ihan hauska pitkästä aikaa. Ja niinpä, omankin tukan sävy muuttuu, sitä on hauska seurata :) ja kun ei juuri värjäile tai harvoin leikkaileekin, niin halvaksi tulee :D

    • Näköjään muuttuu! En tiedä miksi tämä tulee niin yllätyksenä, näin kävi nimittäin isällenikin – tukka tummeni melkein mustaksi vuosien varrella.

  12. Mä uskon nykyään kovasti siihen, että oma väri sopii ihmiselle parhaalla tavalla. Tämä siksi, että mulla on oma väri, enkä jaksa edes harkita värjäyskierteeseen paluuta.

    Uskonkappaleet kannattaakin valita huolellisesti sieltä vähimmän vastuksen polulta. (Hiusten värjäämisen ohella en usko myöskään: erillisiin päivä- ja yövoiteisiin tahi muihin aikaavieviin seerumeihin, kuorintaan tai ripsien taivuttamiseen. Uskon: lumelääkkeisiin, siihen, että geenejään vastaan on turha taistella, ja mukaviin vaatteisiin.)

  13. Oma väri, paras väri! Minä kasvatin luonnollisen sävyni takaisin… hmm… viitisen vuotta sitten, enkä ole vieläkään kyllästynyt. Se olikin melkoinen operaatio, kun siirryin tummanpunaisesta vaaleaan. Jos nyt hurjaksi heittäydyn, saatan hommata kesäksi tai syksyksi platinaisia raitoja, mutta juurikasvukierteeseen tuskin palaan lähiaikoina.

    • Uskon, että oli melkoinen urakka. Joo, kyllä kevyitä raitoja voi aina ottaa, mutta en usko, että minäkään enää koko päätä ryhdyn värjäämään.

  14. Sama operaatio on täälläkin menossa :) Tosin olen siirtynyt tummasta omaan maantienväriseen kuontaloon asteittain kampaajan avustuksella eli parilla “vähemmän tummalla” värjäyskerralla. Melko lyhyessä tukassa operaatio on sujunut yllättävän helposti, seuraavalla kampaamoreissulla en aio enää päähäni väriä ottaa. Eri asia sitten kuinka pysyvästä muutoksesta on kyse…

    • Kuulostaa kätevältä! Tässä reuhkassa urakassa vierähtääkin tovi pidempään, mutta kivalta se liukuvärikin näyttää, antaa siis vierähtää.

  15. Melkein kaikilla vaikuttaa olevan väriä tukassa. Jo siksi värjäämätön tukka on erilaisuudessaan kaunis. Lakkasin värjäämästä joskus kolme vuotta sitten. Aurinko hoitaa pienen muutoksen kesällä. Tukka on nykyään kiiltävä ja totta tosiaan, kasvot on ympäröity parhaalla mahdollisella sävyllä.

    • Kiva kuulla! Katsotaan kuinka tässä käy. Aurinko tosiaan vaalentaa kesällä monta astetta, muistelen että lapsena olisi ollut ihan aurinkoraitojakin tukassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.