Sadesunnuntai

Yhteistyössä Elisa Viihde

Viime viikot ovat menneet niin vauhdilla, että olin salaa helpottunut, kun heräsin ikkunaruutuja rummuttavaan sateeseen. Sateiset sunnuntait on tehty siihen, että voi hyvällä omatunnolla ihan vaan olla. Päivän suurin uroteko on ollut koirien ulkoiluttaminen. Odotin koleaa kävelyä, mutta ulkona olikin lämmin, pökerryttävä vihreys – ja niin huumaava tuoksu, että huimasi. Kosteassa ilmassa tuoksuu kesäkuinen cocktail: kaikki juuri nyt kukkivat kukat ja puut, märkä asfaltti, multa ja meri. Avatkaa ainakin ikkuna, jos olette laillani viettäneet leijonapäivää ettekä omista koiraa, joka olisi pakottanut teidät pihalle.

2015-06-14-stellaharasek-sadesunnuntai-12015-06-14-stellaharasek-sadesunnuntai-22015-06-14-stellaharasek-sadesunnuntai-32015-06-14-stellaharasek-sadesunnuntai-11

Tarkoitus oli käydä nappaamassa aamiainen mukaan, mutta jäimme lempeän sään houkuttelemana sittenkin kahvilan terassille sadesuojan alle syömään. Kiitos kaikille sunnuntaisin palveleville kahviloille ja ravintoloille – vaikea ymmärtää, miksi niin monet ovat kiinni juuri sinä päivänä, kun ihmisillä on kerrankin aikaa hortoilla kaupungilla. Sade tosin tyhjentää kadut melkein yhtä tehokkaasti kuin juhannus, siinä oikeastaan yksi syy lisää lähteä ulos kun sataa.

2015-06-14-stellaharasek-sadesunnuntai-52015-06-14-stellaharasek-sadesunnuntai-42015-06-14-stellaharasek-sadesunnuntai-6

Paljon muuta ei tänään ollakaan tehty. Menin aamiaisen jälkeen takaisin sänkyyn enkä ole noussut sieltä sen jälkeen kuin hetkeksi. Koirat ovat torkkuneet iglussaan (joka ei ole oikeasti iglu, olemme vaan kutsuneet sitä siksi) ja levittäneet koko kotiin petollista unen tuoksua. Sade on ropissut tasaiseen tahtiin. Kävin äsken parvekkeella katselemassa alas, kadut on pesty pölystä ja kiiltävät puhtaina. Tuntuu, että pää huuhtoutuu samalla paikallaanpyörivistä, painavista ja puutuneista ajatuksista.

2015-06-14-stellaharasek-sadesunnuntai-72015-06-14-stellaharasek-sadesunnuntai-82015-06-14-stellaharasek-sadesunnuntai-9

Näitä päiviä, kun ei vaan huvita mennä kolmea metriä kauemmas sängystään. Olen toteuttanut siis salaista pahettani ja pysynyt peiton alla puhelimeni kanssa. Laiskottelijan kannalta on luojan lykky, että puhelimeen saa nykyisin ihan kaiken. Joskus katselen luurista elokuvia, joskus tv-sarjoja, usein luen. Tänään olen katsellut YLE Teemalta tallennettuja tiededokumentteja. En ole ikinä television äärellä silloin kun ne lähetetään, mutta olen kertaklikkauksella sopinut Elisa Viihteen kanssa, että dokumenttisarjat tallentuvat pilveen odottamaan minua ja sopivaa hetkeä. Telkustakin niitä voisi tietysti katsoa, mutta meillä ei ole vielä sohvaa – vietän vapaahetket siis sängyssä, jossa saa olla vaakatasossa.

2015-06-14-stellaharasek-sadesunnuntai-102015-06-14-stellaharasek-sadesunnuntai-122015-06-14-stellaharasek-sadesunnuntai-13

Päivän toinen uroteko on kohta vuorossa: iltakävely. Kunhan keksin miten nuo igluunsa linnoittautuneet tyypit houkutellaan pois peittonsa alta.

12 thoughts on “Sadesunnuntai

    • Hei kiva kun tykkäät! Iglu on Tikausta, Korkeavuorenkadulta. Niitä löytyy useammassa eri koossa.

  1. Heh, sama meininki ollut täällä tänään, sängyssä löhötty ja sarjoja katsottu. Ihanat kuvat!

    • Heippa Ansku, se on ollut mulla vuosikausia. Ostin sen ehkä kymmenisen vuotta sitten tamperelaisesta pikkuliikkeestä, jossa myytiin kiinalaisia talonpoikaiskalusteita.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.