Kävin valmentajani patistamana osteopaatilla. Hän ei varsinaisesti ollut small talkin ystävä. Sinähän olet vinossa koko nainen, hän sanoi ystävällisesti ja katseli minua päästä varpaisiin. Seisoin keskellä huonetta kuten aina seison, nojaillen toiseen lonkkaan, kädet taskuissa, keinuen hitaasti vasemmalle ja oikealle. Olkapäät alempana kuin aiemmin, silti kallellaan kuin tuulen taivuttama puu.
Taidat ajatella aika paljon, hän sanoi kun koski ensimmäisen kerran selkääni. Kiinni jäin. Mietin voivatko ajatukset olla niin raskaita, että niiden painon tuntee selässään.
Minut oli suoristettu puolessa tunnissa. Nousin huojentuneena, korvissa kohisi. Tämä on vasta alku, hän varoitti. Tule takaisin vähän ennen kuin todella tarvitset sitä.
Sain muitakin ohjeita: seiso suorassa, sitä varten sinulla on kaksi koipea. Juo enemmän vettä. Ajattele vähemmän.
Hei, olen etsinyt ammattitaitoista osteopaattia kauan ja just että olisi nainen. Miehillä on niin kovat otteet, niskani ei tykkä siitä. Saisinko sinun osteopatin yhteystiedot? Kiitoksia jo etukäteen!
Hei, olisiko mahdollista saada osteopaatin yhteystiedot? Nimim. täälläkin seistään vinossa… :/
Hei!
Postauksesta on jo jonkun aikaa, mutta törmäsin tähän ja kiinnostaisi myös tuon osteopaatin yhteystiedot. :) Eli pystyisitkö laittamaan spostilla ne myös meikäläiselle, kiitos ja rentouttavaa joulunaikaa!
Täällä myös jo kauan ollut suunnitelmissa selän suoristajalla käynti.. Suosituksia kaivataan, olisin kovin kiitollinen osteopaattisi yhteystiedoista jollei ole jo täyteen buukattu!
Hei missä kävit? Mulla on justiinsakin haussa hyvä osteopaatti, joten suosituksia kaivataan.
Laitan sulle hei viestiä!
Laittaisitko minullekin osteopaatin yhteystiedot? Kiitos :)
Supermagee toppi! Onko uutta mallistoa..? Mitä matskua tuo logo on, kirjailua?
Moro, luulisin että löytyy yhä myynnissä ainakin Adidaksen nettikaupassa, http://www.adidas.fi. Hologrammilogo on tehty jostain heijastavasta pinnoitteesta.
Mun kohdalle osui suorapuheisempi fysioterapeutti, joka katsoi, että olen kiero kuin korkkiruuvi!
Hetkeä myöhemmin si-nivel avattiin aivan kamalan rusahduksen saattelemana. Wow!
Upeeta, että näitä kehonhuollon superammattilaisia on olemasa, lääkäriltä saan aina vaan liikaa burana…
HAHA! Hieno ja varmasti havainnollinen ilmaisu. Hyvä että aukesi! Kiitos jumalille osteopaateista, fysioterapeuteista ja muistakin alan ammattilaisista.
Missä nuo tuonkaltaiset miehet piileskelevät :)
mä kävin baarimikko-irma-aikanani joka viikko hyvällä(nekin ovat kiven alla) osteopaatilla, ja saatiin alaselän lievä skolioosi suoraksi! Se sano, että mä olin ihan eriparia!? Ha. Sä selvisit vinolla :D
Ja, kun ajattelee työkseen… mun on pakko löytää nyt hyvä ostis täältä treen suunnalta!
…miten ajatellaan vähemmän.. :)
EN TIEDÄ, mutta yritän tässä selvittää. Ja siis tämä loisto-osteopaatti on nainen!
Oih.. kaikki kunnia myös naisille :)
Äläpä!
Taidan ottaa myös kopin noista ohjeista, jos vain saan ne mahtumaan ajatuksia vilistävään pääkoppaani. Käsissäni on onneksi vielä tilaa juuri mukana kulkevan vesipullon verran.
Kannatan! Tsemii!
Ihanat nämä sun pienet arkiset tarinat. Tykkään kun blogissa jaetaan niitä pieniäkin asioita eikä aina vaan jotain skumppahetkiä.
Komppaan jokaista sanaa!
Kiitos!
Kiitos kaunis, ihana kuulla että tykkäät! Sitä juuri haluankin, kirjoittaa arjesta hyvine, huonoine ja pienine hetkineen.
Hei stylet lenkkarit, mistä noita saa?
Stadiumilta saa kokovalkoisia ja -mustia. Todella hyvät kengät jalassa, ja juosta!
Niin on!
Stadiumista ja Intersportista ainakin pitäisi, luulisin että myös Stockalta. Netistäkin saa, http://www.adidas.fi.
Kiitos kun kirjoitat!
Kiitos kun luet.
Tuo kuva! Ootpa ihana! Ja hyvät reidet. Mistä noita saa!!
Hahaha! Kiitti! Reisiin saa ruista TIETYSTI Helsinki Core Trainersilta.
Ihan mahtavat ohjeet elämään! Noista pitää saada huoneentaulu.
HAHAHA! Pitää ehdottaa osteopaatille!
Hah, nuo ohjeet sopisivat myös minulle. Kuinkahan monta kertaa olen toivonut, että aivoissa olisi joku off-nappi tai ainakin himmennin, ettei koko ajan pää sauhua.
TIEDÄN TUNTEEN! Samaistun joka sanaan.
Itsellekin toivoisin parempaa säätelyä k.o. asioiden laitaan. Ja tiedän kanssaeläjien toivovan sitä useasti silloin, kun pään sisäinen sauhu ei riitä, vaan haluaa “avautua” kaikenlaisesta päässä pyörivästä. ;D
HAHA! Luulen että omat kanssaeläjäni tietävät mitä tarkoitat.
Ihania ohjeita. Noista voi varmaan ottaa oppia vaikkei olisikaan vinossa.
Ehdottomasti!