Kap Verde odottaa

Moni asia on muuttunut helpommaksi vuosien mittaan, matkalle pakkaaminen on niistä yksi. Aiemmin tuli kahmittua kassiin epämääräisiä kasoja mustia vaatteita viisi minuuttia ennen lähtöä ja pohdittua sitten perillä miksi laukusta löytyy kolmet farkut muttei yhtäkään t-paitaa tai hammasharjaa. Nykyisin kärsivällisyys ja keskittyminen riittää siihen, että levitän ensin lattialle kaiken kategorioista “välttämättömät” ja “inspiroivat” ja rullailen kaikessa rauhassa mattamustaan Rimowaan sen mitä olen päättänyt pakata mukaan.

2017-01-10-stellaharasek-ontheroad-1

Juuri nyt kiehtoo: Acnen puuteriset pellavapaidat ja -topit, poikaystävältä pöllitty vintagerannerengas ja muutama simppeli musta mekko. Havaianaksen varvastossut, ikiklassikko joita ilman en matkusta. Kuulun niihin (ilmeisesti melko harvoihin), joiden mielestä varvastossuissa voi aivan hyvin viettää kokonaisia viikkoja, vaeltaa aavikolla ja valloittaa tarvittaessa vaikka vuoria. Empiirisen kokemukseni mukaan valtaosa tästä varvastossuissa viihtyvästä klaanista ovat jossain vaiheessa elämäänsä asuneet Australiassa.

2017-01-10-stellaharasek-ontheroad-2

Kap Verdellä on kuulemma tähän aikaan vuodesta iltaisin viileää, joten ehkäpä tuo Filippa K:lta saatu pehmeä valkoinen neule pääsee myös mukaan. Nahkahame jää kyllä kotiin, ajattelin pakata alaosiksi mukaan pelkät rantatuulessa lepattavat kukkapöksyt ja ne pillifarkut, joissa pujahdan lentokoneeseen.

2017-01-10-stellaharasek-ontheroad-32017-01-10-stellaharasek-ontheroad-42017-01-10-stellaharasek-ontheroad-52017-01-10-stellaharasek-ontheroad-62017-01-10-stellaharasek-ontheroad-7

Ray-Banin aurinkolasit olivat viime kesän suosikit, muita ei tälle pikkureissulle tarvita. Haaveilen tosin salaa samoista laseista liukuvärjätyillä vaaleanpunaisilla linsseillä, tiedän että niitä on olemassa mutta en ole vielä törmännyt niihin missään. Reteät retropokat olisivat täydelliset yksinkertaisten mustien rinnalle. Saa ilmiantaa, jos tiedät mistä niitä saa!

2017-01-10-stellaharasek-ontheroad-82017-01-10-stellaharasek-ontheroad-92017-01-10-stellaharasek-ontheroad-10

Muistinko jo sanoa, että rakastan näitä repsottavia hihansuita? Tykkään vaatteista, joissa on jo valmiiksi hiukan hiutuneet reunat, se on perua Matrix-paitapakkomielteestä ja ehkä vähän myös vapaudesta, joka tulee tunteesta, että varusteitaan ei tarvitse varoa, kun ne ovat valmiiksi jo vähän kuluneet.

2017-01-10-stellaharasek-ontheroad-11PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

18 thoughts on “Kap Verde odottaa

  1. Kaunis paita, olisin kiinnostunut mitä kokoa käytät Filippa K:n paidoissa/takeissa. esim. tämä paita, onko normaali mitoitus.
    Hyvää Kap Verdeä !

    • Moikka, anteeksi kun vastaan viiveellä. Käytän Filippan vaatteissa useimmiten kokoa S, joskus jopa XS, jos mitoitus on reilu. Joskus otan M-koon, jos haluan vaikkapa neuleen istuvan rennommin. Tässä paidassa on minusta normaali mitoitus, S-koko sopii hyvin, ei ole iso eikä pieni.

  2. Varvastossukausi alkaa Tampereen korkeudella viimeistään toukokuussa ja jatkuu yleensä syyskuun loppupuolelle. Niiden lisäksi ei kesällä jalkaan pääse kuin tomsit ja kumisaappaat :)

  3. Kumpa löytäisin tuon saman rennon fiiliksen omaan pakkaamiseeni! Tuntuu, että mietin kaikkea aivan liikaa ja lopulta silti pakkaan typeriä asuja mukaan. Mutta kiitos tästä inspiraatiosta! Ihania kuvia ja värejä, niinkuin aina! <3

    Mä olen kans varvastossutyttö, vaikka ihan vaan Oulun kasvatti olenkin. Ne vaan toimii! Ja niitäkin voi olla pari erilaista paria eri tilanteisiin. :) (Lähinnä siis se toinen pari, joka on vähän vähemmän lyttyyn talsittu, että kehtaa laittaa siistimpään hetkeen päälle:D)

    • Parasta harjoitusta on reissata pelkällä repulla, silloin joutuu oikeasti miettimään aika tarkkaan missä vaatteissa viihtyy monta viikkoa, kun vaihtoehtoja ei mahdu kovin montaa mukaan.

      Hahaha, naurattaa tuo että sulla on erikseen edustusläpsyt :D Mahtavaa. Ehkä otan mallia.

      Ja kiitos, kiva kuulla että tykkäät xx

  4. Lisäyksenä tuohon varvastossukansaan, että vaihtoehtoisesti elänyt lapsuutensa 70-luvulla. Kesällä normikengät varvastossut tai puukengät (ne perinteiset pistokasmalliset, missä on umpikärki).

    Mahtavaa reissue! Ystäväpariskuntamme on tulossa perässä parin viikon päästä.

    • No hei toinen ihana, kiitos kauniista sanoistasi! Ihana kuulla, että olet tykännyt xxx

    • Olen pitkälti samaa mieltä! :•D Pahimmilla sateilla (tai räntäkeleillä koska Suomi ja kaikki on mahdollista!) turvaudun tennareihin, mutta muuten täälläkin ovat kesäisin käytössä eniten “läpsykkäät”. Hyvän vastuksen tosin tarjoavat myös Sköna Marien ergosandaalit, niin ihanat jalassa että niillä voisi varmaan tosiaan kiivetä vaikka vuorelle. :•) Omasta mielestäni myös nätit, tosin haters gonna hate kuten aina.

      • Ovat siis hyvin samantyyliset kuin perus Birkenstockit, sillä erotuksella että noissa Marieissa on kahden jalan yli kulkevan nahka”hihnan” sijaan kolme. Älyttömän mukavat. Taitavat virallisesti kulkea nimellä “biosandaali”, what ever that means. :•)

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.