Elämme ylilyöntien aikaa. Kaiken tulee olla isoa, överiä ja mauttomuuden rajamaille vedettyä. Se näkyy niin politiikassa ja yhteiskunnallisissa linjauksissa kuin KonMari-siivousfilosofian muuttumisessa uskonnoksi. Myös pukeutumisessa, jossa överiyden ihannointi jättää mut vain hämmästyksen valtaan. Antaa toki kaikkien kukkien kukkia, liputankin ääripäiden puolesta, koska more is more. Mutta joskus too much is just too much.
Kun on samaan aikaan päällä kaikki toisiaan vastaan sotivat kuosit ja materiaalit, sateenkaaren värien kirjo, neonvärjätty tukka ja kaikki kirpparilta löydetyt asusteet, niin puhutaan “persoonallisesta” pukeutumisesta. Ensimmäisenä tulee mieleen, että tyyli on vielä vähän hakusessa tai että tarkoituksena on herättää turhaa huomiota. Monesti henkilön todellinen persoona tuntuu jäävän kaiken sen hipsteripurjon varjoon. Ymmärrän, että meillä kaikilla on etsikköaikoja ja tyyli hioutuu vasta erinäköisten kokeilujen myötä. Ajatus kiteytyy Frendien kohtauksessa, jossa Joey syö Rachelin tekemään kakkua, jossa on täysin yhteensopimattomia ainesosia – kaikki hyviä erikseen, yhdessä katastrofi.
Mulle pukeutumisessa on kaunista hienovaraisuus, yksityiskohtien ymmärtäminen ja hiljainen eleganssi. Ihmisen tulee kantaa vaatteita, ei päinvastoin. Tykkään pienistä asioista, jotka vangitsevat katseen ja täydentävät kokonaisuutta pitämättä itsestään meteliä. Toki päällä voi olla jotain repäisevää ja värikästä, mutta silloin volyymiä tulee laskea ympäriltä. Tärkeää on myös, että vaatteet on oikean kokoisia! Rentojen housujen ei pidä olla kolme numeroa liian isot, vaan ihan omaa kokoa – rentous tulee oikeasta mallista.
Minimalismikin voi olla äänekästä. Joskus paras asustevalinta on jättää se kokonaan pois. Tehokeinona voi jättää sukat pois tai korut pois ja juuri se voi olla yksityiskohta, joka tekee tyylistä kiinnostavan.
T-SHIRT + PANTS | MINIMUM
FELT HAT | JOHNNY GOT HATTITUDE
SHOES | BORROWED FROM A FRIEND
Lista muoti-inhokeistani:
- Antifit – väärällä tavalla kannetut väärän kokoiset vaatteet.
- Activewear – sporttivaatteet salille ja lenkille, ei arkikäyttöön kiitos.
- Haettu look – väkisin väännetty staili, joka ei liity mitenkään omaan persoonaan ja siihen mitä tekee. Karnevaalipukeutuminen kuuluu naamiaisiin.
- Trendit – ole ennemmin edelläkävijä kuin perässähiihtäjä. Jos jokin asia on muodissa tai trendi, niin se ei automaattisesti tarkoita, että siitä pitäisi tykätä tai se sopisi omaan tyyliin. Argh, nuo molemmat termit aiheuttavat epämiellyttävää värinää.
Kaikista paras asuste on kuitenkin aina oma asenne.
PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK
Hei mielenkiintonen juttu. Oivaltava kuvaus vallitsevasta meiningistä tuo ylilyöminen. Vei ajatukseni myös musiikin saralle ja Jenni Vartiaisen uuteen sinkkuun, josta ensimmäinen ajatukseni oli juurikin tarve säväyttää jollain shokeeraavalla mauttomuden rajalle viedyllä.
Hyviä pointteja pukeutumisesta, joihin moniin voin yhtyä. Sporttivaatemuodissa on kyllä jotain itseäni viehättävää, jos osaa yhdistää oikein. Muodissa/trendeissä juttu ehkä juurikin se, ettei tulisi pitää mitään vaatetta/asustetta VAIN trendikkyyden vuoksi, vaan koittaa löytää ne omaan persoonaan sopivat jutut.
Heh, joo shokeraamisella on pitkät perinteet huomion kiinnittämiseksi. Musiikissa sitä ilmentyy paljon ja nykyään se on vaan jotenkin mautonta kuten sanoit. Ulkomusiikilliset asiat, kuten paljaan perseen heiluttaminen videoilla, on saanu aikaan sen, että siitä musiikista itsessään ollaan tultu kauas. Seksi myy, minkäs teet.
Juuri näin, kyllä kaikesta löytää jotain hyvää. Jos löytää myös jotain omaa, niin sitä kannattaa hyödyntää.