Kaupallinen yhteistyö , sisältää arvonnan
Loppuvuoden juhlakausi on täällä, ja se starttaa rytinällä! Ensimmäiset kemut ovat tiedossa tänään ja tästä se onkin sitten yhtä kilistelyä kohti vuodenvaihdetta. Syksyllä ei olekaan tullut hirveästi oltua ihmisten ilmoilla, sillä olen keskittynyt töihin, kirjoittamiseen ja Lapissa luuhaamiseen. Odotan siis innolla ulos lähtemistä ja tuttujen näkemistä – mutta mitäs sitä laittaisi päälle?
Monet naiset nauttivat laittautumisesta, rakastavat koko prosessia vaatteiden valitsemisesta meikkaamiseen. En ole ikinä ollut yksi heistä. Älkää ymmärtäkö väärin, tottakai haluan näyttää tyrmäävän hyvältä. En vaan jaksa nähdä hirveästi vaivaa sen eteen. En myöskään usko siihen, että joka juhliin pitäisi ilmestyä eri asussa kuin edellisiin. Muutamilla toimivilla vaatekappaleilla pärjää hyvin, muuttamalla asusteita ja hiuksia fiiliksen mukaan.
Seuraa hyväksihavaittuja vinkkejä juhlasumasta selviytymiseen ilman stressiä tai tyylikriisejä, kuvitettuna kolmella suosikkipoiminnallani loppuvuoden mallistosta.
Juhla-asuun ei välttämättä tarvita juhlavaatteita.
Omistan muutaman yksinkertaisen mustan mekon, jotka pelastavat melkein kaikissa tilanteissa. Niiden avulla vältän pukeutumiskriisit ja onnistun näyttämään kivalta silloinkin kun on kiire tai ei vaan ole mitään erityistä visiota asun suhteen. Näissä kuvissa minulla on päällä todellinen turvavaate, Nanson , jossa on 55% merinovillaa, 45% puuvillaa ja rennosti laskeutuva, väljä leikkaus. Se palvelee arjessa, mutta taipuu juhlaankin oikeiden asusteiden avulla: lisää vain kimallusta, isot korvikset ja korot.
Juhlakampaukset ovat yliarvostettuja.
Hiukset eivät ole iskussa etkä ehdi pestä niitä – tai et vaan jaksa käherrellä kiharoita? Unohda kiharat ja monimutkaiset nutturakampaukset. Nopein ja elegantein kampaus kemuihin on supersleek matala ponnari. Pelasta tyvi kuivashampoolla, jos tarvis (näin itsekin tein näissä kuvissa), vedä hiukset taakse ja kiinnitä yksinkertaisella mustalla hiuslenkillä tai kimaltavalla soljella.
Asusteet tekevät juhla-asun.
Omistan vain vähän varsinaisia juhlavaatteita, mutta rakastan yksittäisiä näyttäviä asusteita, kuten kuvissa vilahtavia glitter-korkoja tai rengaspanssarisen vintagelaukun. Myös iso koru tai näyttävä silmämeikki käy asusteesta.
Ehdoton suosikkiasusteeni loppuvuoden menoihin: kimaltavat sukkahousut, joilla saa välittömästi taiottua mistä tahansa mustasta mekosta pikkujoulukelpoisen. Kuvien glitter-sukkikset ovat Nanson sisarmerkki Voguen ja niitä saa .
Juhla-asun ei ole pakko olla mekko.
Jos et tunne oloasi kotoisaksi mekossa tai ei ole mekko-olo, unohda helmat suosiolla. Housupuku tai haalari on supertyylikäs juhla-asu eikä kaipaa kaverikseen kuin korkeat tai kimaltavat kengät. Kuvissa vilahtaa Nanson , jonka ryhdikäs viskoosineulos ja kietaisumallinen yläosa tekee siitä riittävän salonkikelpoisen kemuihinkin. Kaula-aukko on syvä ja tykkään huolettoman seksikkäästä lookista, joka syntyy kun jättää alta rintaliivit pois. Vähän pilkottavat pitsiiivit näyttäisivät varmasti hyvältä myös!
Maksoin tästä vintagelaukusta kymmenen vuotta sitten 30 euroa. Käytin sitä mm. omissa häissäni ja aion ulkoiluttaa sitä myös kaikissa loppuvuoden juhlissa.
Panosta asusteissa persoonallisuuteen.
Puuttuipa kaapistasi sitten kengät, laukku tai hiussolki, persoonallisimmat ja juhlavimmat asusteet löytyvät usein secondhand-kaupoista. Sieltä voi saada luksustakin murto-osalla uuden hinnasta! Voit tietysti löytää jotain ihanaa pikkurahalla kirpputoriltakin, mutta se vaatii aikaa tai tuuria. Secondhand-kaupoissa valikoima on valmiiksi kuratoitu ja myyjä osaa auttaa sopivien vaihtoehtojen etsimisessä. Helsingissä löytyy loistavia vintageputiikkeja mm. Punavuoresta ja Kalliosta, eikä tarvitse pelätä, että asusi kävelee kemuissa vastaan kolmen muun ihmisen yllä.
Keskity meikissä yhteen asiaan.
Jos tämä vaihe juhliin valmistautumisesta ei ole lempijuttusi, älä edes yritä tehdä samanlaista juhlameikkiä kuin se ystäväsi, joka käyttää siihen ilomielin tunnin, koska rakastaa meikkaamista. Kanavoi Kate Mossia: tee simppeli, kuulas perusmeikki ja panosta yhteen asiaan, kuten huuliin (huulipuna on maailman nopein tapa kohottaa habitus perusarjen yläpuolelle) tai silmiin.
Itse viihdyn harvoin huulipunassa, joten valitsen aina silmät: joko musta kissarajaus ja paljon mustaa ripsiväriä, tummat sumusilmät, tai kimaltavaa luomiväriä koko liikkuvalle luomelle. Kissarajaus on näistä työläin, glitter-luomet nopein. Panosta pohjustusvoiteeseen, jos luomesi ovat rasvoittuvaa sorttia.
Asiat tärkeysjärjestykseen.
Tukkani tai meikkini ei ole koskaan täydellinen, koska en jaksa tuhrata niiden kimpussa muutamia minuutteja kauempaa. Mutta tiedättekö mitä – ketään ei kiinnosta. Tärkeintä ei ole virheetön peilikuva, vaan se, että pääsee hyväntuulisena paikalle ja saa nauttia illasta ja ihmisten seurasta stressaamatta. Se laittautuminenkin on lopulta yleensä kivaa, kun siihen suhtautuu rennosti eikä ota turhia paineita. Samalla voi soittaa musiikkia ja valmistaa itselleen pienen aperitiivin.
Kimallus on ikuista.
Jep, tästä on ennenkin puhuttu, mutta minkäs teet, aihe todella on ikuinen. Monia vaatekaappini eniten käytettyjä vaatekappaleita yhdistää se, että ne kimaltavat. Itsehän olen sitä mieltä, että kimaltavia vaatteita voi käyttää ympäri vuoden, kun vaan päättää, että kimallus on erottamaton osa omaa tyyliä, mutta nämä vuoden pimeimmät viikot ovat tietysti parasta aikaa säkenöidä ja ottaa kimalluksesta kaikki irti. Nanson musteensinisessä on hillityn kimalluksen ohella siro venenpääntie ja helmanpituus, johon voi yhdistää nilkkureiden tai avokkaiden lisäksi myös saappaat. Parasta kimaltavissa mekoissa on se, että asu on käytännössä kerralla valmis – et tarvitse kuin sukkikset ja kivat kengät.
Kuvissa vilahtavat tuotteet ovat verkkokaupassa 30% alennuksessa koodilla STELLA30 14. marraskuuta saakka! Tässä vielä lista:
Tuttuun tapaan luvassa on vielä arvonta kaikkien kommentoineiden kesken! Mikä kuvien vaatteista on suosikkisi? Voit myös valita lempparin . Vastanneiden kesken arvotaan kolme 50 euron lahjakorttia Nanson verkkokauppaan tai myymälöihin. Vastausaikaa on ensi viikon torstaihin 14. marraskuuta saakka.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Ehdottomasti tuo ihana VILLIS!!!
Vikan kuvan kimallemekko tai joku muu ihana mekko tulis tarpeeseen.
Glitterimekossa olisi juuri sopivasti nostetta ystävien glögikutsuille!
Glitter mekko! Pitäisin tätä mielellään myös töissä toimistolla. Tykkään, että työasuissa on vähän säpinää! :P
Glitter mekko! Pitäisin tätä mielellään myös töissä toimistolla. Tykkään, että työasuissa on vähän säpinää!
Ooh, Glitter-neuletunika näyttää tosi kivalta!
FIILIS -haalari!
Haalari
Villis-poolomekko.
Haalari kiinnostaa juhlavaatteena, mutta kimaltelevat sukkikset saisivat mustan lyhyen mekon näyttämään extrahyvältä.
glittermekko
Villis poolomekko on tyylikäs jokapaikan vaate!
Villis poolomekko
Villis poolomekko! Täydellinen klassikko!
En ole pukeutunut haalariin sitten päiväkotiaikojen, joten reilun 40 vuoden tauon jälkeen olis taas kiva hypätä halariin. Nyt malttaisin pysyä pois kuralätäköistä ja edustaa sivistyneesti sisätiloissa.
Luotan myöskin kimalluksen voimaan, eli näistä suosikki on Glitter-tunika.
Oma tulevan joulunajan juhla-asu kimaltelee tällä kertaa kullansävyssä. :)
Haalari!!
Fiilis-haalari ehdottomasti näin mekkokammoiselle! Tumpelo ja turhan itsetietoinen kun olen, mekko päällä ollessa koko ilta menee ahdistuessa onko helma nyt sukkisten sisällä tai näkyykö liikaa reittä ja kuinka tässä oikein istutaan :D.
Glitter-neuletunika!
Villis poolomekko iskee noista eniten!:)
VILLIS-poolomekko ♥
Villis-poolomekko!!
Poolomekko tai nettikaupan Bella mekko
Poolomekko olisi monikäyttöisin.
Haalari näyttää ihanalta ja monikäyttöiseltä! :)
Ihana toi VILLIS poolomekko, sopis kyllä hyvin mun vaatekaappiin
Glitter-mekko säväyttää eniten, vaikka yleensä en ole kimaltavan perään. <3
Ihania vaatteita kaikki omalla tavallaan! Tyylikkäitä mutta rentoja. Itse ehkä juhlisin villamekossa niin pysyisi lämpösenä :)
Poolomekko olisi ihana turvavaate (juhliinkin) :)
Villis ja viinilasi, rakkaat ystävät ympärille ja musavolat kaakkoon.
Villis ja viinilasi!
Villis villiin iltaan!
Tuo haalari nayttaa paallassi upealta! Voin vain unelmoida, etta se nayttaisi yhta hyvalta itseni paalla…
Villis-poolomekko olisi ihana!
Glitter tunika
Tuo haalari on huikee❤❤ ja kiitos ihanasta blogista❤
Villis poolomekko, varmasti miellyttävä päällä!
Fiilis-haalari on upea ja suosikkini
Tuollanen poolomekko kelpaisi kyllä.
Haalari on täydellinen!
Glitter-mekko on yksinkertaisen kaunis, mutta rouheana jujuna upea värisävy ja kimallus .
Villis poolomekko
Fiilis-haalari on ihana! Sopisi omaan kaappiin kuin voi puuroon.
Glitter neuletunika ois niin upea
Villis-poolomekko on ihana! Olisi tosi monikäyttöinen ja varmasti ihana päällä.
Glitter tunika on näistä hienoin! Vaikka muutkin ovat kauniita.
Haalari olis magee, niin mukana. Upea juttu oli tämä. Kiitos vinkeistä.
Tuo ihana poolo tai glittermekko molemmat käyttäisin varmasti puhki!
Glitter-neuletunika!
Haalari! Todella simppeli mutta samalla elegantti.
Neuletunika!
Pukisin ehdottomasti tuon poolomekon! Sukkikset myös loistava (kirjaimellisesti, heh) idea :)
Ehkä tuo glitter tunika vaikka kaikki ihania!
Suosikkini on yksinkertaisen tyylikäs glitter-mekko, joka pelastaisi asukriiseiltä syksyn ja loppuvuoden kinkereissä.
Tykästyin noihin sukkiksiin tosi paljon, ois hauska yksityiskohta juhlasesongin pukeutumiseen myös haalari näyttää ihanalta!
Villis-mekko veisi kätevästi lähemmäs tavoitteena olevaa täydellistä vaatekaappia
Glitter neulemekko
Glitter-mekko ilman muuta!
Glitter-neulemekko on upea, sopivan rento ja käy monenlaiseen tilaisuuteen!
Haalari on soma!
Glitter-mekko on suosikkini näistä
Haalari on tyylikäs!
Kaikki asut aivan ihania mutta juhliin valitsisin tällä kertaa haalari
Neuletunika!
Tuo haalari!!!
Villis näyttää ihanalta!
Villis-poolomekko on täydellinen! <3
VILLIS -poolomekko näyttää täydelliseltä ja minimalistinen vaatekaappini suorastaan huutaa sitä. Olen löytänyt Nanson vaatteet uudestaan blogiyhteistyön kautta ja päätynyt ostamaankin niitä jo muutaman kun olen ensin nähnyt ne täällä päälläsi. Ihania loppuvuoden juhlia!
Oi, tuo haalari-asu! Aivan ihana. <3
Villis-poolomekko!
Glitter-mekko
Villis-mekko
Fiilis haalari olisi aika täydellinen vaate loppuvuoden juhliin.
Tummansininen neuletunika❤
Villis-poolomekko
Villis-poolomekko on mun suosikki!
Glitter-neuletunika!
Glitter ✨
Fiilis-haalari ❤️
Kimaltava tunika on hienoin :-).
Villis-poolomekko näyttää tyylikkäältä!
Haalari on ihana, mutta ajatuskin vessassa riisutumisesta talvella aiheuttaa jäätymisen, joten poolomekkoa ja glittertunikaa pitää käydä sovittamassa. Toivoisin että Nanso lisäisi mallistoon xxs-koon, koska monet vaatteet on harmillisen isoa mitoitusta.
Villis-poolomekko ☺️
Paras on Villis tai Fiilis EN OSAA PÄÄTTÄÄ!
Haalari ❤️
Poolomekko on ihana
Poolomekko!
Poolomekko
Fiilis-haalari on erittäin kaunis <3
Villis poolomekko ❤️
Villis poolomekko
Oi, haalari on ihana ❤️
Haalari-tyttöjä olen :)
Suosikkini on ehdottomasti Villis-poolomekko! Siinä on ainesta syksyn ja talven lempparimekoksi <3
Suosikkini on tuo poolomekko.
Villis poolomekko.
Villis-poolomekko tai Fiilis-haalari, upeita molemmat!
Fiilistelen FIILISTÄ!
Fiilis haalari
Villis-mekko on ihana ❤️
Villis-poolomekko on oma suosikkini! Ikikiva malli ja hyvät materiaalit on sen verran loistava kombo :)
Haalari, hot!
Glitter tunika, voiko olla hienompaa!
Poolomekko ja kimallesukkikset -tosi makea yhdistelmä, jonka taidan hankkia vaikkei arpa suosisikaan :)
Sukkahousut päätyivät heti ostolistalle
Villis-poolomekko
Hienot kuvat ja tunnelmat! Samoilla linjoilla laittautumisen kanssa, en kaipaa tuntien tälläämistä vaan simppeleitä ratkaisuja ja huoletonta tyylikkyyttä. Villis-poolomekko on se, mitä nyt kovasti vaatevalikoimaani kaipailen. Oispa onni myöten!
Glitter -mekko, mutta mustana sitä ei ole saatavana, harmi.
Villis-poolomekko näyttää hyvälle (niinkuin kyllä muutkin )
Poolomekko on mun suosikki!
No tuo glittermekko! Ja tilasin sen tietysti heti :D
Neuletunika
Ehdottomasti Villis-poolomekko!
Villis-poolomekko on ehdoton lemppari!
Villispoolomekko
Ehdottamasti glitter mekko
Pooli villid ehdottomasti!!! Ajaton, kaunis ja muuntautuva ♥️♥️♥️haluan hänet!
Ihan äsken muistelin haikeudella mustaa pooloneulemekkoani, joka ratkaisi aikanaan ihan kaikki talven pukeutumisongelmani. Ja nyt sitten tuo Villis-mekko ilmestyi kuin tilauksesta! Ihana!
Villis-poolomekko olisi täydellinen arkeen ja juhlaan!
Villis-poolomekko olisi just hyvä!
Haalari näyttää supertyylikkäältä! Ihan lyhyitä mekkoja en oikein osaa pitää, tai en tykkää siitä varovaisuudelta, jota tuntuu vaativan mun liikkumiselta :D
Villis -poolomekko, työpäiviin ja juhliin. Merino ihana materiaali viluiselle ihmiselle <3
Voisin ottaa kaikki. Kaikki ovat tosi upeita ja minun “näköisiä” vaatteita, mutta jos pitää yksi valita, niin glitterneule.
Kaikki ovat ihania ja ottaisin ne omaan kaappiini milloin vaan! Ajattelen nyt kuitenkin tulevia pikkujouluja ja omaan tyyliini sopisi parhaiten Fiilis-haalari – minun näköiseni vaate, mutta erottuu arkipukeutumisestani.
Villis-poolomekon voisin ottaa ihan arkkikäyttöön välittömästi :)
Glitteri sukkikset ja poolomekko awwww
Ehdottomasti Villis-poolomekko, aivan täydellinen!
Fiilis-haalari ehdottomasti! Tosin nuo glittersukkikset ja poolomekkokin niin
Pidempi Glitter-mekko tai Villis-mekko, en osaa päättää…
Haalari!
Luottovaaterotua:
Nanson Villis-poolomekko!!!
Arkena paksujen sukkahousujen ja maihareiden kanssa
Juhlissa kunnon käätyjen tai isojen riippuvien korvakilluttimen kera
Tämän haluan – Rakastuin
Oma suosikki on tuo poolomekko.
Villis-mekko!
Haalari
Tuo glitter-neulemekko (pidempi) olisi aika makea!
Viimeisen asun glittertunika on suosikki. Glitter ja paljetit houkuttelevat aina, mutta omassa elämässä on niin vähän juhlia johon niitä pukea etten ole malttanut useinkaan ostaa ihanuuksia omaan kaappiin. Tuossa tunikassa glitter on kuitenkin sopivan hillityssä roolissa, joten se voisi sopia moneen eri tilanteeseen
Villis-poolomekko näyttää oikein erityisen hyvältä noiden kimallesukkisten kanssa!
Musta haalari olisi tyttären tylliä, itse pidin mustasta neulemekosta.i
Glittermekko!
Voi, minäkin haluaisin Villis-poolomekon!
Monikäyttöinen Villis-neulepoolo!
Kyllä mä tuon Villis Poolomekon ottaisin, kun sellainen puuttuu vaatekaapista.
Haalari!
Mikä koko sulla muuten on haalarista?
Villis poolomekko ja noi sukkikset on must!
Poolomekkoa ulkoiluttasin<3
Toi poolomekko, ehdottomasti. Ja siis ihan pakko hommaa gimallesukkikset
Haalari on lemppari.
Villis poolo värillisenä.
VILLIS poolomekko <3
Haalari
Tuo haalari <3
Fiilis haalari
No tuo haalari!
Fiilis-haalari! <3
Kimallemekko
Glitter neulemekko mustansininen on paras!
Tuo haalari!!!
Haalari ♥️
Musteensininen glittermekko! Musta ei ole minun värini.
Haalarit no 1
Fiilis-haalari on ihana. Tyylikäs ja simppeli.
Villis-poolomekko näyttää ihanan lämpöiseltä! Muutenkin Nanson nykyinen tyyli miellyttää omaa silmää. Täytyy varmaan seuraavalla Suomen-matkalla käydä ostoksilla!
Poolomekko Villis
Villis poolomekko ❤️
Sukkikset
Haalari on tosi kiva!
Haalari on ihana!
He, tämä oli hyvä postaus. Kävelin suoraan myymälään ja ostin Fiilis-haalarin. Toivottavasti se näyttää päälläni edes puoliksi yhtä hyvältä kuin sulla, mutta mielettömän mukavalta se tuntui päällä eli ymmärrän, mistä fiilis-nimi tulee.
Kaikkihan ne ovat ihania, joten en pysty nimeämään ykköstä.
Haalari on ihana! Mutta niin olis tuo glittermekkokin
Kimalleneulemekko tietenkin!
Glitter-neulemekko
Lempparini on Villis-mekko.
Fiilis-haalari
Villis poolomekko! ❤️
Glitter-neulemekko, ihana! Myös tuo neulemekon ja glittersukkisten yhdistelmä on upea.
Ai että miten inspiroiva juttu. Tykkään juuri tällaisista vinkeistä joilla perusasuista tehdään juhla-asu asusteiden avulla. Todella käytännöllistä. Tuo haalari on erityisen ihana. <3
Fiilis-haalari olisi ihana!
Kerrankin haalari, jonne minäkin pujahtaisin!
Glitter mekko
Fiilis -haalari selkeä. Kietaisumallinen yläosa pehmentää kokonaisuutta ja sen avaruus mahdollistaa muunneltavuuden erilaisilla allepuettavilla yläosilla. Sopii kuvan mallille, mutta lyhytsääriselle ainakin lahkeet liian pitkät.
Villis-poolomekko suosikkini, siinä pituutta tarpeeksi vähän vanhemmalle naiselle
Tuo yksinkertainen musta mekko kimallesukkiksilla oli täydellinen vinkki miten saan edullisesti tuunattua itselleni pikkujouluasun. Jos kävisi arvonnassa tuuri, menisin ehdottomasti sovittelemaan tuota haalaria.
Toi musta neulemekko. Ihanat noi sukkikset myös!
Neulemekko ollut syksyn ostoslistalla, mutra en ole vielä löytänyt sopivaa. Olisiko se sitten tämä Glitter neulemekko.
Fiilis haalari taipuu moneksi ja olisi varmasti pitkään omistuksessani, myös muualla kuin vain kaappia kaunistamassa
Tuo Villispoolomekko on ihana plus sait juuri mut inspiroitua ostamaan glittersukkikset, huippu idea!
Fiilishaalari on tyylikäs = suosikkini.
No haalari olisi upea ja rakastaisin käyttää sitä. Muttamutta, mun säärillä ehdottomasti toinen mekoista ja koska rakastan pooloja, niin valinta ei ole vaikea!
Fiilis haalarin voisin hankkia
Villismekko sopisi hyvin niin arkeen kuin juhlaankin.
Rennot neulemekot on best! Molemmat näistä mahtuisi omaan kaappiinikin mutta glittermekko on kyllä hurmaava.
Fiilis haalari!
Tuo Glitter-mekko pelastaisi minut pikkujoulujen asuahdistukselta
Kimaltava tunika tietysti : ) Musta poolomekko minulla jo onkin, erimerkkinen kylläkin.
Villis neulemekko näyttää kivalle :)
Villis!
Villis-mekko on ihana!
Glitter!✨✨
Neulemekko on ihana!
Glitter mekko ❤️
Haalari! Ja hittolainen, kun saat Nanson näyttämään hyvältä!
Glitter-neulemekko. Sen voi asustaa hillitysti ja siinä on silti sitä jotain tai överisti ja säihkyä kilpaa joulukuusen kanssa.
Tykästyin kaikkiin tuon glitter sarjan tuotteisiin ☺️
Fiilis-haalari ja Villis-poolo!
Kimallus vois toimia myös raskausmahan kanssa ☺️
Tuo glitter mekko on upea <3 ❤️
Samoin tuo sinun ihana vintge- laukku sekä nuo kimaltavat kengät :-)
Upeita kuvia taas kerran :-)
Suosikki ehdottomasti Villis neulemekko
Kiva postaus! Kiitos. Ihastuin haalariin :)
Glitter-mekko, ehdottomasti! Kimallus kiinnostaa.
Glitter-mekko näyttää ihanalta.
Villis-mekko sopisi ihanasti arkeen ja juhlaan!
Hmm, Henkäys-mekko. Kimaltelevia juttuja ihailen mieluiten muiden päällä, itselläni haluan että materiaali on aina pehmeää ja sileää ❤.
Toi glitter-mekko ❤️ Tekis kyllä terää tähän aikaan vuodesta.
Villis on best
Villis poolomekko.
Tuo Villis-pooloneulemekko on niin ihana. :)
Glitter-mekko on suosikkini, haalarikin kyllä aika kiva!
VILLIS-poolomekko :)
Glittermekko näyttää tosi hyvältä sinulla! Kauniit kuvat (jälleen)!
Poolomekko olisi ihana töihin ja haalari on supermakee!
Tuo haalari on kyllä ihanin!
Haalari on suosikkini yläosan kauniin leikkauksen vuoksi. Ja kiva, että materiaali on viskoosia eikä polyesteria .
Villis-poolomekko! Ja vintage-laukku <3
Fiilis-haalari on ihana!
Vau, upeita kuvia! Säihkyvä tunnelma, tekee itekin mieli lähteä ulos. Mun suosikki on tuo tyylikäs haalari.
Villis-neulemekko olisi ihanan monikäyttöinen!
Villis-poolomekko!
Ihana!
Näyttää hyvälle sun päällä!
Fiilis-haalari :)
Sininen mekko -ihana!!
Villis-mekko
Fiilis-haalari <3___<3
OOO, miten ihanat kuvat ja kaunis Stella!
Joku noista mekoista olis ihana, ehkä glittermekko eniten.
Suosikkini on tyylikäs Fiilis-haalari
Glitter
Oi toi poolomekko olisi ihana! Ja valtava kimallesukkisinspis syttyi juuri.
Fiilis-haalari!!
Fiilis-haalari on upea!
Villis-mekko on ihana!
Tuo pitkä glittermekko on aivan ihana! Sen haluaisin..
Villis- poolomekko ja kimallesukkikset on aikas mageet!
Mutta niin on toi haalarikin…
Fiilis-haalari on upea!
Ihanin on mielestäni juuri se Glitter-neulemekko, jolle alennus on virheellisesti annettu :) Tykkään vähän pidemmästä helmasta, mutta lyhyemmistä hihoista ja kimalluksesta.
Glittermekko
Haalari
Villis poolomekko <3
Villismekko ja glittersukkikset ah ja voih ❤
Haalari on supertyylikäs! Itselläni käyttöä olisi ehkä kuitenkin eniten kimallesukkiksille.
Villismekko Superkauniit nuo kimallesukkikset
Villis ja Glitter ihania molemmat mutta omia ikisuosikkejani on Nanson / Voguen sukkahousut eli niitä ostan aina useamman kerralla.
Villismekko on suosikkini!
Fiilis-haalari ehdottomasti!
Haalari! Vai mekko sittenkin…
FIILIS-haalari, ehdottomasti ♡
Glitter-mekko! Kimalluksella pääsee pitkälle, myös arjessa. :)
Haalari ois style.
Kaikki ois ihania, mutta monikäyttöisin ois Villis-poolomekko, joka on just eikä melkein mun tyyliä!
poolomekko ja glitter-sukkikset, aaaahhhh!!
Tuo haalari ehkä kävisi parhaiten… Vaikea valinta!
Villis-poolomekko
Villis-poolomekko
Villis poolomekko
Villis-mekko täyttäisi juuri sopivasti vaatekaapissani olevan mustan mekon aukon. Ihana!
Villis-poolomekko. Niin ihanan monikäyttöinen eri tilanteisiin.
Glitteriä ei ole sitten nuoruusvuosien ollut kaapissani, eikä siten yllänikään, joten kolmesta upeasta asusta kallistun Glitter-mekkoon. Siinä on sopivasti blingiä pimeyteen – lopun loisteesta tuon itse :)
Musta fiilis -haalari
Upeita kaikki, näytät tyrmäävältä! Oma valintani olisi glittermekko.
Glitter -mekko <3
Kyl toi glitter-mekko pitäis saada. Pitäisin kyl ihan töissä!
Glitter-mekko on ihana! :)
Tuo Glittermekko on ihana, saattaa mennä ostoskoriin!
Kaikki upeita mutta Villis-poolomekko on loistava perusvaate syksyyn/talveen ja arkeen/juhlaan!
Kaikki nuo on ihania, mutta haalari houkuttaisi kokeilemaan!
Fiilis haalari on magee
Fiilis-haalari olisi aika villi kokeilu omaan vaatekaappiini!
oih tuo fiilis haalari!
Glitter
Kaikki näistä tietty näyttivät hyvältä. Haalari näyttää kuitenkin sen verran kuumalta (siis ei ilmastollisesti), että kyllä se nousi mun suosikiksi.
Glitter
Villis-poolomekko!
Villis – poolomekko
Glitter
Glitter mekko❤️Ihania!
Villis ❤️
Glittermekko. Jos sen hankkisin, en pukeutuisi mihinkään muuhun .
Kaikki kelpuuttaisin vaan valinta osuu tällä kertaa Villis-poolomekkoon
Villis-neulemekko on upea ja monikäyttöinen!
Glittermekko on ihana, kaikki kyllä todella kauniita!
Glitter mekko näyttää upealta
Oih tuo Villis-mekko passaa kyllä kaikkeen!
Ah ihania kuvia!! Mun suosikki on tuo sininen mekko!
Fiilis haalari, vaikka hametyttö olenkin. Haalari yksinkertaisesti näytti niin tyylikkäältä.