Kaupallinen yhteistyö Gateau
Kolean kevään jälkeen tuntuu sitäkin ihanammalta, että alkukesä näyttää vihdoin saapuneen ja ulkona tarkenee yhtäkkiä t-paidalla! Mieli alkaa varovaisesti siirtyä kesään, millä tarkoitan, että olen tietysti jo aivan täysillä kiinni kesäsuunnitelmissa, tunkenut riemukkaana sukat kaapin perimmäiseen nurkkaan ja puhun lakkaamatta siitä milloin pääsemme Lappiin juomaan kahvia kuistin ulkorappusille. Jostain syystä vapaus kulminoituu tällä hetkellä sukattomiin aamuihin Lapin talon ulkorappusilla.
Lappiin lähtöä odotellessa nautiskelemme tietysti alkukesästä täällä kaupungissa. Yksi kesän merkki on vähän paremmat aamiaiset, joita valmistamme niinä aamuina kun pöydästä ei ole kiire mihinkään, useimmiten viikonloppuisin. Ne ovat muutenkin autuasta aikaa, kun viereisissä taloissa pauhaavat raksat ovat hiljaa ja ikkunoita voi pitää auki.
“Vähän parempi aamiainen” tarkoittaa yleensä jotain dekadenttia. Pannulla grillattuja leipiä. Lettuja, pannukakkuja. Tai yhteistä suosikkiamme, köyhiä ritareita. Siinä yhdistyy niin monta hyvää asiaa ja ne syntyvät usein aineksista, jotka löytyvät jo kaapista.
Kyllä niitä voi tietysti talvellakin tehdä, mutta jostain syystä ylelliset aamupalat ovat parhaimmillaan nimenomaan tähän aikaan vuodesta, kun kaupoista saa tuoreita marjoja ja monet hedelmät ovat mehevimmillään. Tuoreet marjat ja hedelmät nimittäin vievät köyhät ritarit seuraavalle tasolle. Jos et ole kokeillut, nyt kannattaa.
Persikoiden sesonki on juuri alkamassa, niinpä tartuimme ohjeeseen, jota olen vilkuillut sillä silmällä Gateaun leipäkalenterista jo tovin: köyhiä ritareita grillattujen persikoiden kera. Nämä ritarit eivät oikeastaan ole kovin köyhiä ja siksi ne onkin nimetty ohjeessa paremmiksi köyhiksi ritareiksi. Persikat ovat parhaimmillaan tietysti kypsänä, mutta grillissä pehmenevät kyllä vähän kovemmatkin yksilöt.
Linkin takaa löytyy ohje myös järjettömän hyvältä kuulostavaan kirsikkaversioon, kannattaa tsekata! Ehkä otamme sen testiin seuraavalla kerralla.
Valitsimme leiväksi Petit Blancin, joka on isosisarensa Grand Blancin lailla leivottu sekä vehnä- että ruisjuureen. Rapsakka kuori ja sisältä ilmava, pehmeä leipä sopii hyvin pannulle. Tekisi mieli testata myös Pain Rôtia, joka on talouden suosikkipaahtoleipä. Sen tiheä rakenne sopisi köyhiin ritareihin varmasti myös. (Lapissa olemisen ainoa huono puoli on muuten se, että nämä Helsingissä leivotut leivät ovat siellä tavoittamattomissa.)
Alkuperäinen ohje on leipäkalenterista ja saat siitä vegaanisen vaihtamalla kuohukerman ja maidon kauraversioihin ja voin kookosöljyyn. Köyhien ritarien idea on muutenkin se, että ohjetta voi soveltaa vähän oman maun ja kaapin sisällön mukaan. Meillä oli kaapissa vaniljasokerin sijaan vaniljasiirappia, jolla maustoimme kerman ja maidon. Vaniljan voi jättää myös huoletta pois, jos sitä ei löydy, tai ei tahdo annoksesta niin makeaa. Makeutta saa myös vaahterasiirapilla.
✖ PAREMMAT KÖYHÄT RITARIT ✖
Ohje kahdelle
Petit Blanc
2-4 tuoretta persikkaa tai nektariinia
2 dl kuohukermaa tai kauravispiä
2 dl maitoa tai kauramaitoa
Tuoreita marjoja, esimerkiksi karhunvatukoita tai vadelmia
Vaniljasokeria
Vaahterasiirappia
Paistamiseen: voita tai kookosöljyä
Vaniljakermavaahto
Aloita vaniljakermavaahdosta. Lisää tilkka vaniljasokeria kermaan ja vatkaa kuohkeaksi. Sujauta hetkeksi kylmään odottelemaan.
Grillatut persikat
Huuhdo persikat, tee persikan ympäri viilto, pyöräytä puolikkaita eri suuntiin jotta saat ne irtoamaan nätisti toisistaan ja poista kivi. Grillaa persikanpuolikkaat kuumalla pannulla tai grillissä. Voilla saa lisää makua! Jätä grillatut persikat odottelemaan.
Sitten leipä!
Kaada astiaan pari desiä maitoa tai kauramaitoa, ja sekoita joukkoon ripaus vaniljasokeria (tai halutessasi esimerkiksi kanelia). Pistä pannu kuumenemaan.
Leikkaa leivästä sopivanpaksuisia siivuja, noin 1,5-2cm. Kasta leipäviipaleet molemmin puolin maidossa ja anna imeytyä tovin. Alkuperäisessä ohjeessa luki pari minuuttia, mutta kenen kärsivällisyys riittää sellaiseen?!
Paista kostutetut leipäsiivut runsaassa voissa tai kookosöljyssä, kunnes ne kiiltelevät ruskeina molemmin puolin.
Kasaa paistettujen leipäsiivujen päälle grillattuja persikoita, vaniljakermavaahtoa ja marjoja sopivankokoisiksi keoiksi. Viimeistele lorauksella vaahterasiirappia.
No tarvitseeko sitä edes sanoa, oli ihan älyttömän hyvää. Huh huh. Persikoiden maku syvenee pannulla, ja vaahterasiirappi ovat niille täydellinen makupari. Marjat tuovat annokseen raikkautta ja vaniljalla maustettu kermavaahto täyteläisyyttä. Ja paistettu leipä nyt on vaan parhaita asioita, joita voi valmistaa alle viidessä minuutissa. Oli pakko tehdä heti perään toinen satsi. Seuraavan kerran oli nälkä vasta illalla.
Suosittelen tätä lämpimästi myös brunssipöytään, sillä nopeasti valmistuvia köyhiä ritareita on helppo tehdä isompikin satsi ja ne tekevät takuulla vaikutuksen vaativaankin yleisöön.
Loppuun alekoodi sen kunniaksi, että on kevät ja Gateaulla on uusi verkkokauppa! Koodilla STELLA20 saa 20% alennuksen koko tilauksesta. Alekoodi ei ole yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Koodi on voimassa perjantaihin 12.6. saakka, joten hyvin ehtii tehdä tilauksen esimerkiksi juhannukseksi. Kuuma vinkki: kannattaa kurkata leipien ja pullien lisäksi myös kakkujen puolelle. Gateaun juustokakku on ihan järkkyhyvä ja voileipäkakut ovat kesäjuhlien takuuvarma hitti.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Huh näyttää ihanalta, kiitos!!
Jee, ota ihmeessä testiin!
Lapsuuden herkku nuo köyhät ritarit, ajalta jolloin leivottiin pullapitkoja. Täysmaidossa kostutettuja pullapalasia, tietysti voissa paistettu, kotitekoista mansikkahilloa ja kermavaahtoa tai vaniljajätskiä päälle. Oijoi!
Aaaaah kyllä. Köyhien ritarien kanssa ei oikein voi mennä pieleen, teki ne miten tahansa.
Apua miten herkulliset kuvat :o
Menee testiin!
Hei jee, ota ihmeessä! x
Näyttää niin herkulliselta :-) Nam
Pitää testata tuo resepti. Kiitos siitä :-)
Jee testaa ja kerro sitten millaista tuli! x