Pikakelasiko joku viimeiset viisi päivää ja unohti kertoa minulle? Viikko on kulunut vilahduksessa. Kello kuusi perjantai-iltana havahduin tosiasiaan, ettei kukaan muu ole enää sähköpostinsa äärellä. Olen ilmeisesti istunut koko viikon hiljaa paikallani ja kadottanut ajantajuni jonnekin suunnitelmien, aikataulujen ja puoliksi juotujen teekuppien sekaan. Kalenterimerkinnät ovat muuttuneet mustaksi hämähäkinseitiksi, josta erottaa enää sattumanvaraisia kellonaikoja, osoitteita ja kirosanoja. Vielä kun tietäisi sainko oikeastaan mitään aikaan. Mutta sitä ei tarvitse miettiä nyt.
Klikkasin varmuuden vuoksi vielä kerran get mail ja luovutin. Kävelin kotiin alkavassa sateessa, pimenneen Punavuoren läpi. Hyppäsin hetken mielijohteesta viereen pysähtyneeseen raitiovaunuun ja huristelin viimeisen pysäkinvälin Kapteeninkadulle. A feeling that you have that could change your life, vakuutti Cut Copy korvanapeissani. Kauppa, tiskinpesuainetta, pala juustoa. Aamuksi kananmunia ja kirsikkatomaatteja. Puhelin soi taskussa, käytin kainaloon sujautettuja kananmunia tekosyynä enkä enää vastannut. Anteeksi, kuka olitkaan.
Talvi on melkein täällä, mutta puista pudonneet lehdet kahisevat vielä kävellessä. Otin kuvat muutama päivä sitten. Pidän olallani heiluvasta kamerasta muiden syiden ohessa siksi, että se pakottaa pysähtymään. Pikkuhetkeksi vaan, auringonvalo ehtii välähtää kasvoilla, tuulen suunta kääntyä, sade alkaa tai loppua. Kuviin tallentuu värejä, jotka olen ehtinyt jo unohtaa silloin kun selaan ne läpi. Eniten pidän kuvista joita en näytä muille, niissä on tärähtäneitä tarkennuspisteitä, sikkurasilmäisiä virneitä ja naurunremakoita. Ne muistaisin ehkä ilman kuviakin, hilpeitä huojennuksen hetkiä kun kukaan ei jaksa suhtautua maailman ongelmiin asiankuuluvalla vakavuudella. Ai kellonaika? Torkkuaika. Nukahdan pää poikaystävän sylissä, hän lukee. Unenkin läpi kuulen, kun sivu kääntyy korvani juurella. Keittiöstä kuuluu vaimeita kolahduksia. Iltapala on melkein valmis, toiveikkaat koirat odottavat jo vuoroaan.
Not saying that working sixteen-hour-days is not an awesome idea, but boy am I happy it’s finally Friday.
“Yrittäjälle pitäisi olla verovähennyskelpoista käydä tropiikissa aurinkotankkauksella vähintään kahdesti vuodessa.”
Harvoin tekee mieli sanoa, mutta puhtauden, laadun ja hyvinvoinnin sanansaattajana saatat haluta tutustua myös (jatkuvan pitkänmatkan) lentämisen ilmastovaikutuksiin. Tällä pallolla on muutakin kuin minä ja mun oma hyvä olo, varsinkin yhteisillä rahoilla maksettuna.
Terv. tulevat sukupolvet, joita ottaa päähän
Ja tämä siis ei viittaa Stellaan, vaan Katjaan
Hyvä näkökulma, ajatus taitaa tosin jäädä jokatapauksessa teoreettiselle tasolle.
Jestas, millainen ruska siellä on ollut! Ja mitä kuvia! Vau…
Tästedes, kun yritän selittää täkäläisille, millainen Suomen ruska voi parhaimillaan olla, taidankin linkittää suoraan tähän postaukseen :D
Haha, linkkaa vapaasti! Nuo värit olivat livenä vielä huikeammat, kaikkea ei kamera valitettavasti tallenna.
Tästä postauksesta tuli jotenkin hyvä ja seesteinen olo. Niskahartiajäykkyys helpotti hetkeksi, kun muisti hengittää syvään.
Ooo, hyvä! Ihana kuulla.
Kuulostaa niin tutulta, mä käytän tekosyynä tosin tätä flunssaani. Aamulla kun herää ei tahdo edes nousta, vaan kaivautua takaisin peiton alle, kehoa särkee niin että voisi luulla jääneensä junan alle. Pitää ostaa varmaan suklaakalenteri joulukuuta varten, pieni salakavala motivaatio nousta ylös sängystä. ;)
Hei tuo on muuten nerokas ajatus.
Nuo kuvat!
No ne!
Niin, ja ihanat kuvat! Hyvä, että joku on muistanut tallentaa ne, tänä syksynä on tuntunut, että värejä ehti nähdä vain vilaukselta!
Ai, musta tuntuu että niitä värejä on ollut koko syksy aivan tulvillaan!
Minä olin! (Ja kröhöm, olen vieläkin… ) Thaimaasta tankatuilla aurinkoenergioilla on suorastaan mullistava vaikutus inspiraatio- ja energiatasoihin. Ja parhautta on se, ettei energiat mene VATIPÄÄNÄ haahuiluun ja täysin käsittämättömään sohellukseen (johon ainakin itse olen mestari laittamaan tuhottomasti aikaa) vaan just niihin pieniin asioihin, jotka on hedelmällisiä. Yrittäjälle pitäisi olla verovähennyskelpoista käydä tropiikissa aurinkotankkauksella vähintään kahdesti vuodessa.
Katja, allekirjoitan aivan kaiken tässä kommentissasi.