Yhteistyössä Nikon
OOH! Tänään onkin vähän erilainen työpäivä. Saan aivan luvan kanssa kuljeskella koko päivän kaupungilla kamera kainalossa. Jos saisin tehdä mitä vain, en juuri muuta tekisikään. Voisi sitä sokaisen kirkkaan kevätpäivän siis huonomminkin viettää.
Minut kutsuttiin mukaan Nikonin järjestämään eurooppalaisten bloggaajien valokuvauskilpailuun ainoana Suomen edustajana. World Story Telling Day haastaa bloggaajia kymmenestä Euroopan maasta kuvaamaan kaupunkinsa sillä tavalla kuin he sen näkevät. Bloggaajat tallentavat tulkintansa vähintään viiteen ruutuun uutukaisella D5300-kamerarungolla ja kisakuvat ladataan saman päivän aikana suoraan kamerasta I AM Nikonin Flickr-sivulle. Kuvallisia kaupunkitarinoita voi seurata päivän mittaan myös kampanjasivulta.
Helsinki viime vuoden varrelta.
Kuullaan siis kaunokaiset! Meikätyttö lähtee maleksimaan kaduille, nuuhkimaan kevättä ja kuvaamaan. Olen varustautunut kameran lisäksi korvakuulokkeilla, kesältä kuulostavalta soundtrackilla ja juoksutossuilla, joilla taittaa korttelin jos toisenkin.
The more complicated life gets, the more I love photography. My camera doesn’t ask silly questions. My camera understands.
Today is World Story Telling Day. I’m spending it with my Nikon D5300, competing with other bloggers across 10 European countries to see who has the most interesting photos to share. I’ll be sharing shots and stories from Helsinki. Show your support and see the stories unfold through the day.
flickr-sivun linkki ei ainakaan nyt toimi…
Oho, kappas. No, se Nikonin oma sivusto toimii!
Meijän söpis siellä! Ihanaa! :)
KYL! PUS!
Ihanan inspiroivaa! Täytyykin lähteä kotikaupungin kaduille omaksi iloksi kuvaamaan, kun taas ehtii maailmalta kotiin!
Suosittelen!
HUIPPUA!!!
KYL!
Eli maailman pääkaupunki Turku EI siis ole mukana?! Nyt meni uskottavuus.
HAHA! Olisi voinut olla, jos mukaan olisi kutsuttu turkulainen bloggaaja! Reklamaatiot Nikonille, nii.