Esittelyssä kesän lempiaurinkolasini, joista on tippunut kyselyitä useammalta suunnalta: Trend Opticista hankitut pokat ovat ranskalaisen Thierry Lasryn. Pidän niistä kolmesta syystä: ensinnäkin käsintehdyt lasit huokuvat laatua. Maailmassa, jossa kaikki tulee tehtaan liukuhihnalta, se tuntuu harvinaisuudelta, jota tulee kohdella kunnioituksella. Nämä ovat toisinsanoen ensimmäiset aurinkolasini, joita muistan säilyttää suojakotelossaan sen sijaan, että viskon ne kassiin kolisemaan kameran, kotiavaimen ja aurinkorasvaputelin keskelle.
Toisekseen merkin laseilla on aivan huippunimet: omani ovat nimeltään Therapy. Hyllylle jäivät esimerkiksi Dirtymindy, Dominaty ja Sexxxy. On niitä vielä värikkäämpiäkin, mutta jätetään ne nyt jakamatta (mitenkään liittymättä siihen, että opin eilen, että tätä blogia lukee sekä kaunis kolmetoistakesäinen kummityttöni että poikaystäväni vanhempien vanhat työtoverit).
Kolmannekseen, ne eivät ole mustat. Minun todellisuudessani ei ole tähän asti ollut kuin mustia aurinkolaseja, mutta tästä tulikin se kesä, kun oivalsin, että maailmaa voi katsella muunkinväristen lasien läpi. Punaiseen taittavat ruskean sävyt tuovat lämpöä niin kasvoille kuin koko olemukseen. Plussaa siitä, että auringonlaskut – ja ehkä elämä muutenkin – näyttävät niiden läpi nähtynä entistäkin vaaleanpunaisimmilta.
Thierry Lasrysta voi toki tykätä myös siksi, ettei pienen merkin laseja myydä Suomessa kuin kahdessa paikassa: Trend Opticin laajemman valikoiman lisäksi Beamista löytyy muutama malli. Niitä ei siis kävele joka tyypillä vastaan kadulla – jos nyt vaaleanpunaisen maailman katselemiseltaan ehtii ajatella tälläisiä asioita.
The best sunglasses a girl can get her hands on this summer are big, boldly named and handmade in France. Love the sunglasses by Thierry Lasry from Trend Optic.
☊ SÉBASTIEN TELLIER – LOOK
Stella, vinkkejä flowhun kaivattais pikaiseen! Kääk, mitkä on must nähdä? Esiintyjiä ja tuntemattomiakin sellaisia vinopino eikä kaikkea kerkeä enää millään kuunnella ennen viikonloppua, vinkkejä ja suosituksia otettais ilomielin vastaan! :9
Onko tää sama malli kun Eevan ja Hannan nenälläkn nähdyt?
Hei, Eevalla ja Hannalla on muistaakseni eri mallit. Myös Mikko omistaa Thierry Lasryt, hänkin tosin eri mallin.