Havaintoja Santorinilta

✖ SANTORINI, GREECE

Kaikki on pehmeää! Niin kreikkalainen arkkitehtuuri kaarineen, kahvi, jugurtti kuin hunaja sen päällä. Mikko sen sanoi ääneen, oli oikeassa. Kulmat ovat pehmeitä, maut lempeitä. Varjotkin näyttävät siltä, että ne on maalattu vesivärein. Pilvet ovat usvaista hattaraa, joista ei erotu lohikäärmeitä sen enempää kuin laivoja.

2014-10-19-stellaharasek-santorini-12014-10-19-stellaharasek-santorini-22014-10-19-stellaharasek-santorini-3

Kissoja ja koiria on kaikkialla. Ne kurkkivat ikkunoista ja aitojen raoista, loikoilevat tuoleilla ja puiden varjossa ja yrittävät hiipiä kassiin tungettuun kasmirhuiviin torkkumaan. Kulkevat kapeiden kujien muurien päällä, uhmaten muurilta avautuvaa kymmenien tai satojen metrien pudotusta. Keskellä katua saattaa nukkua valtavankokoinen koira, täysin tyytyväisenä ja välittämättä tippaakaan ohikulkijoista, jotka astuvat sen hännän yli päästäkseen ohi.

2014-10-19-stellaharasek-santorini-42014-10-19-stellaharasek-santorini-52014-10-19-stellaharasek-santorini-6

(Melkein) kaikki ruoka on hyvää. Aloimme matkan puolivälissä epäillä, että kreikkalaiset eivät edes osaa tehdä mitään mautonta tai pahaa. Mutta poikkeuksia löytyy. Ne ovat kalderan reunalla sijaitsevia turistiansoja, joissa jugurtti maksaa melkein kympin ja maistuu silikonitiivisteeltä, johon on sekoitettu hunajaa ja pistaasipähkinöitä.

2014-10-19-stellaharasek-santorini-72014-10-19-stellaharasek-santorini-82014-10-19-stellaharasek-santorini-9

Jos olet aina miettinyt miltä tuntuu kävellä pilven keskellä, Santorinilla se selviää. Korkeuserot ovat valtavat ja pilvisempänä päivänä saaren korkeimmat kohdat peittyvät pilviin. Ilman kosteus tarttuu ihoon ja hiukset kiertyvät kiharalle. Vuoret ja kylät katoavat usvaan, sakeimmillaan eteensä ei näe muutamaa metriä enempää. Jos päivä on pilvetön, suurella todennäköisyydellä saaren ympärillä leijuu silti aamuisin unenomainen merisumu.

2014-10-19-stellaharasek-santorini-102014-10-19-stellaharasek-santorini-112014-10-19-stellaharasek-santorini-12

Santorinilla on ihaninta olla silloin kun kaikki muut eivät ole siellä. Kadut ja kujat ovat kapeat ja ravintolat pienet. Lokakuu on sesongin loppu, täydellinen aika matkustaa saarelle, kun missään ei ole ruuhkaa, ryysistä tai jonoja.

Lisää luvassa, kunhan ehdin tyhjentää loput kuvat kamerasta ja pestä hiekan hiuksista.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

6 thoughts on “Havaintoja Santorinilta

  1. Tuo viimeinen kuva yksinään olisi jo oiva syy varata reissu! Lomakohde ei voi olla huono jos sieltä löytyy ihania kissoja, jotka tutkivat laukkuja!

    • Niin totta! Kuvan harmaa kissanpentu oli erityisen ihastunut Samujin Tori-kassiin ja sen sisälle unohtuneeseen huiviin, yritti useampaan otteeseen kiivetä kassiin nukkumaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.